Ja tämä oli taatusti puhdasta Rautakorpismi, eli luultavasti tarkoitti aivan päinvastaista. Virran Pekka vuosi takaperin TV-hommissa joskus mainitsikin, että näitä Jukan kommentteja pitää aina vähän tulkita eri tavalla. Paras neljästä sarjassa taktinen puoli nimenomaan nousee esiin ja vastustaja analysoidaan puhki.
Niin, tottakai pelikirja on pohjalla, se on aina. Luin tuon Rautakorven kommentin kuitenkin nimenomaan sitä kautta, että mistä pitää lähteä ja ehdottomasti saattaa kuntoon: ehdoton lähtökohta on se, että peliin pystytään tuomaan riittävästi sitä ”helkkarinmoista yritystä” suhteessa vastustajaan, pelkällä pelikirjapainotuksella ei pärjää. Jos pärjäämisen ja samalla tavoitteen määrittelee nimenomaan viimeisen sarjan voittamiseksi, niin kyllä siinä vaiheessa molemmilla täytyy olla henkinen valmius aivan huippuluokkaa. Tuossa linkitetyssä radiopodcastissa Tapparassa tehdyn mentaalisen työn määrän huomaa aika hyvin - sitä latautumista ei pidetä itsestäänselvyytenä, vaan sen valmiuden eteen oikeasti tehdään työtä eikä luoteta siihen perinteiseen mantraan, että pakkohan playoffeissa on lataus löydyttävä. Jos se lähtökohta ei ole kunnossa suhteessa vastustajaan, ei pelikirjalla välttämättä tehdä voittoon vaadittavaa eroa. Jos omalla joukkueella on ongelmia tunteen oikeanlaisessa saamisessa peliin suhteessa vastustajaan, helpottuu vastustajan työ huomattavasti.
Pelikirja on siis totta kai aina kaiken pohjalla, ei sitä auta varsinkaan Rautakorven kohdalla kiistää. Sillä omalla pelillä pitää sitten pärjätä, jos ei pärjätä, on joko pelikirjassa tai sen toteutuksessa vikaa, suhteessa vastustajaan. Se varsinainen työ pelikirjan parissa on nyt kuitenkin tehty ja kohta katsotaan, että riittääkö kirjassa sivut.
Ne pelikirjat (omalla joukkueella ja vastustajalla) pitäisi tässä vaiheessa kautta ikään kuin olla jo selkärangassa "huomaamattomina" ja pelaaja osaa yhdistää kentällä pelitilanteen vaatimuksen heti siihen reagointimalliin, jota pelikirjasta koottu pelisuunnitelma ohjeistaa. Pelikirjan siis pitäisi olla niin sisäistetty, että sitä ei huomaa - toisin sanoen pelaaja on oppinut tavan pelata jääkiekkoa joukkueen pelikirjan kautta ja osaa soveltaa sitä rasituksenkin alla. Jos tässä soveltavassa osaamisessa on jommalla kummalla vastakkain olevalla joukkueella häikkää, vaikeutuu sen joukkueen työ ja "pärjääminen" huomattavasti.
Playoffeissa tahdon ja yrityksen pitää kohdata itse toteutuksen kanssa ihan just samassa rytmissä. Peliä tukevan tunteen pitää siis osua itse pelaamisen kanssa juuri kohdakkain, tunne ei saa mennä pelin yli eikä itse peli saa kohota tunteen yli. Toisin sanoen, tunne ei saa läikkyä yli eli järki pitää olla mukana vaikka mieli taistelisi vastaan, eikä peli saa "läikkyä yli" siinä mielessä, että liika taktisuus ottaisi pelistä vallan. Tällöin liian taktisuuden tuoma liika miettiminen vie pois tunnetta, joka on elinehto kevään peleissä.
Jotta menestyy, itse pelin pitää siis tässä vaiheessa olla automaatiota ja pelikirjan eri vaihtoehtojen pitää tulla selkäytimestä ilman vilkuiluja sivulle, että menenkö nytten oikeassa kohtaa vai meneekö kaveri väärässä kohtaa. Taktinen puoli tietysti nousee esiin kohdatessa sama joukkue vähintään neljästi, mutta edelleen mää luin tuon Rautakorven kommentin sitä kautta, että pelisuunnitelmaan valittujen pelaamisvaihtoehtojen eteen on jo tehty se oppimistyö ja kohta mitataan, onko työ tehty oikein. Toisin sanoen, ovatko pelaajat oppineet pelikirjan niin, että sen kautta osataan pelata oikein tuoden samalla oikea määrä "helkkarinmoista yritystä" pelin sisään.
Tappara on tällä kaudella pelannut eri nyansseja painottaen kuitenkin johtoajatuksen säilyessä, eli kamppailupelaamiselle on mieluummin pyritty altistamaan kuin sitä olisi vältelty. Taktisia vaihtoehtoja on olemassa, mutta ne kaikki kuuluvat joukkueen pelikirjaan. Pelisarjojen sisällä tulee varmasti ilmenemään taktisuutta, mutta edelleenkään se ei saa mennä Rautakorven mainitseman lähtökohdan "kaikki yrittää niin helkkaristi" edelle. Molempia, taktisuutta ja yritystä, tarvitaan, mutta niiden täytyy olla balanssissa eikä toinen saa peitota toista.
Jossain kohtaa onnistunutta kevättä vaaditaan väistämättä myös fiksua pelirohkeutta, jonka esiinsaaminen taas helpottuu tunteen ja taktisuuden ollessa keskenään tasapainossa. Ei siis niin, että hajanaisesta viisikosta Bailen yrittää polkaista spurttia kahden vastustajan ja laidan välistä, vaan esimerkiksi niin, että pelin rytmiä uskalletaan rikkoa RYHMÄNÄ sopivan paikan tullen ja näin saadaan tilanteita aikaan hyökkäyspäähän.