Pittsburgh Penguins 2019–2020

  • 285 557
  • 1 004

Carlos

Jäsen
#15 picki parhaassa tapauksessa olisi voinut olla vuoden-kahden päästä (kaudella 2021-22 tai 2022-23) edullinen syvyyspelaaja joukkueelle, ja sitten kahden-kolmen vuoden päästä kehittyä jo yhdeksi avainpelaajaksi joukkueelle. Tämä jos valinta osuisi täydellisesti kohdalleen.

Pittsburgh on ollut sitten Crosby&Malkin -pickien NHL:n innokkain joukkue kauppaamaan varausvuorojansa pois, vaihdossa jo tasonsa jotenkin todistaneisiin pelaajiin. Selvästi heidän strategia, ja ihan ymmärrettävä sellainen, poistaa paljon epävarmuustekijöitä.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Positiivisena voidaan ainakin pitää sitä että tämän treidin jälkeen päästetään irti Shearystä. Kova hintahan tuo on maksaa, varsinkin kun Kapanen ei ole suoraa lääkettä mihinkään huutavimmista tarpeista. Ymmärrän kuitenki miksi JR tuon treidin teki, nyt ollaan all in ja toivotaan että Kapasesta saadaan Crosbyn tai Malkinin rinnalla 30 maalin ja 60 pisteen mies.
Sori kun huutelen vieraisiin pöytiin. Ymmärrän, että joukkueeseen kaivataan eniten 1.kentän laituria ja kolmosen sentteriä. Mutta mielestäni on outoa odottaa Kapaselta 30 maalin ja 60 pisteen kautta. Tai ajatella, että toimistolla näin odotetaan automaattisesti. Kun katsoo yleisesti NHL-joukkueiden TOP6 hyökkääjien maali- ja pistemääriä, niin 60 pistettä on paljon. Saati 30 maalia. Kapanen ei välttämättä ole se palanen mitä joukkue kaipaa, mutta parin viime kauden pistemäärien puolesta TOP6 hyökkääjä. Ongelmana tietysti onkin se, että jos Crosby, Malkin ja Guentzel ovat lähtökohtaisesti ne TOP3-hyökkääjät, niin tuossa ei ole sitä yhtä kovaa ketjua, kuten vaikkapa Bostonilla, Coloradolla, Tampalla tms. Ellei siihen ajattele sitten vaikkapa Zuckeria, jolla luulisi se potentiaali olevan vielä napsun verran korkeampi kuin Kapasella.

TOP6 hyökkääjät (näihin voi lisätä sen 12% päälle, kun runkosarja oli vähän tynkä). Boldattuna playoffseihin edenneet joukkueet:
Anaheim: 43 -22
Arizona: 45-35
Boston: 95-35

Buffalo: 78-20
Calgary: 61-32
Carolina: 66-29
Chicago: 84-33
Colorado: 93-33
Columbus: 49-24
Dallas: 50-29

Detroit: 53-21
Edmonton: 110-26
Florida: 78-34
Los Angeles: 62-27
Minnesota: 54-29
Montreal: 61-30
Nashville: 48-31
New Jersey: 45-31
NY Islanders: 60-39
NY Rangers: 95-29
Ottawa: 44-33
Philadelphia: 61-40
Pittsburgh: 74-32
San Jose: 49-31
St.Louis: 61-30
Tampa Bay: 85-41

Toronto: 80-36
Vancouver: 72-36
Vegas: 66-38
Washington: 67-44

Winnipeg: 73-29

Washingtonilla pisteiden valossa kovin TOP6, Anaheimilla huonoin. Playoffseihin edenneistä joukkueista huonoin oli Columbuksella, joka kaatoikin juuri Washingtonin ensimmäisellä kierroksella. Kaikki siis lähtee loppupeleistä valmennuksesta ja peluutuksesta. Pittsburghissa on toki turvauduttu toistakymmentä vuotta kahteen kovaan sentteriin ja isoihin maalimääriin kahdessa ensimmäisessä kentällisessä. Mielenkiintoista nähdä miten joukkue menestyy nyt seuraavat 3 vuotta, kun Crosby ja Malkin pelaavat tehojen puolesta viimeisiä kovia kausia, mutta varmasti vähän laskusuuntaisesti.
 
Crisby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins & Lahden Pelicans
Sori kun huutelen vieraisiin pöytiin. Ymmärrän, että joukkueeseen kaivataan eniten 1.kentän laituria ja kolmosen sentteriä. Mutta mielestäni on outoa odottaa Kapaselta 30 maalin ja 60 pisteen kautta. Tai ajatella, että toimistolla näin odotetaan automaattisesti.
Hyvä pointti kyllä, mutta enemmän tuossa oli toivetta että Kapanen voisi Crosbyn tai Malkinin rinnalla ottaa sen seuraavan stepin ja tehdä sen 30 maalia. Kapanen on hyvä pelaaja ja kelpaa kyllä nykyisellä tasollaankin top 6 hyökkäykseen, uskon vaan vahvasti että paljon on vielä näkemättä häneltä. Joten ehkä parempana sanavalintana toivon Kasperilta tykkikautta/kausia.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Guentzel - Crosby - Kapanen niin on kyllä ihme, jos ei Kassu tee 30 maalia. Ei tuohon nyt edes mitää seuraavaa steppiä tarvita. Joku voi toki aikansa kuluksi väsätä jonkun tilaston aiheesta, mutta laittaisin kyllä rahani sille, että Crosbyn rinnalla on aika monen maaliodottama noussut.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Sitten kun Kapanen tekee 30+ maalia, niin voi sitä ulinan määrää Torontossa. Taas laskettiin hyvä pelaaja muualle... Mutta eiköhän Kassu istu paremmin Pensin kärkiketjuihin kun Torontossa tie oli tukossa laitojen osalta, Pensillä on sentterit kunnossa ja laidoilla tilaa ottaa vakipaikka. Leafsissäkin Kassu pääsi kokeilemaan ykkös tai kakkosketjussa ja peli toimikin hyvin ja pisteitä tuli selkeästi paremmin, muttei ehkä niin paljon kun oli odotusarvo. Aika usein oli se kolmossyötön mies maaleihin johtaineissa tilanteissa, karvasi kiekon tai voitti kaksinkamppailun, luisteli alueelle tms ja sitten kuvion päätteeksi maali, muttei saanut pistettä.

Kapaselle eniten av-pisteitä suomalaisista ensi kaudella?
 
mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pittsburgh on ollut sitten Crosby&Malkin -pickien NHL:n innokkain joukkue kauppaamaan varausvuorojansa pois, vaihdossa jo tasonsa jotenkin todistaneisiin pelaajiin. Selvästi heidän strategia, ja ihan ymmärrettävä sellainen, poistaa paljon epävarmuustekijöitä.

Homma on juuri näin. Ja vaikka JR tuntuukin olevan häveli maksaja, ja tosiaan vähän toivotaan toivotaan hakuja useista pelaajista, jotka on ollut joskus edes nimekkäitä (Jack Johnson). Ja ei siinä, 3 cuppia 87&71 eralle on hyvä temppu (joista JR napannut 2), kun kilpailu on äärimmäisen kovaa, ja palkkakatto viimeistään tasoittanut kärjen ja huonoimman jengin eron materiaaliltaan. En pitäisi GM:n vaihtoa seuraavan kauden jälkeen (olettaen, että se pelataan tässä vuoden puitteissa) pahana, ja joku hakemaan vielä "Final push" tyyppistä jengiä Cindyn ja Genon ympärille pariksi kaudeksi. After Crosby prime years sitten joku nuori innovatiivinen kossi toimiston puolelle modernisoimaan organisaatiota kaikin tavoin. Valmennuksen merkitys korostuu koko ajan, kun pelaajamateriaali alkaa tasoittua jengien välillä, ja onkin mukava huomata, miten erilaisilla pelityyleillä ja joukkeilla voi menestysä saada. Juuri kun vauhtikiekon piti olla one and only, niin Bluesin diesel (ilman Tarasenkoa) nappaa mestaruuden. Kyllä sekin aika taas on piankin pinguilla edessä, jolloin jokaisen voiton eteen pitää grindata täysillä, eikä superyksilöiden oivalluksilla voiteta pelejä, ja pleijareissa nyt ei pärjää mikään jengi ilman "täysillä" pelaamista.

Mielestäni @Carlos mainitsema on ihan ok strategia, joskin pitää huomioida, että käytännössä on paljon asioita, joita ei GM-työskentelystä ja treideistä tietää, miten mikäkin ylipäätään on mahdollista. Konsolimanagerointi on kuitenkin asia erikseen.

Kapasesta en pelillisesti osaa sanoa muuta kuin sen, että faijansa nopeus ja oli hieno hetki katsoa paikan päältä nuorten maailmanmestaruutta, kun Kasperi pyöräytti kiekon maaliin! :D
 
Viimeksi muokattu:

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Draftin 15. vuoro on iso hinta. Kapasen ois parasta breikata tulevalla kaudella huolella, tästä Lindgrenistä ei itselläni ole mitään tietoa.
En osaa arvioida mikä noiden oheispelaajien painoarvo on kaupassa, mutta jos leikitään että tämä oli karkeasti Kapanen <-> 15th overall -kauppa, niin ei tuo mikään järkyttävä hinta ole. Ei nuo top-10 ulkopuolella olevat ekan kiekan varausvuorot kovin usein mitään ykköskentän laitureita tuota.

Jos vaikkapa Kapasen varausvuotta (Kapanen oli 22nd overall) tarkastelee, niin siellä sijoilta 10-30 löytyy muutama tällä hetkellä Kapasta parempi pelaaja; Pastrnak, Fiala, Larkin, DeAngelo. Sitten on nippu hyökkääjiä jotka ovat suurinpiirtein Kapaseen verrattavia väliketjujen miehiä, esim. Vrana ja Kempe. Ja sitten siellä on kymmenkunta tuollaista kaveria, jotka joko eivät NHL:ssä tällä hetkellä pelaa, tai ovat Kapasta heikompia nelosketjulaisia tai farmistuntteja.

Jos Kapanen pystyy nostamaan tasoaan sinne 30 maali / 60 pinnaa -tasolle, voidaan puhua jo hyvinkin kohtuullisesta hinnasta.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kapasen puheet siitä, että hänelle tarjottaisiin mahdollisuutta pelata joko Crosbyn tai Malkinin laidalla paljastaakin sen, että hyökkäys on kolmosketjun sentteriä vaille valmis. Eli ylivoimalle ei ole tulossa sitä toivottua vahvistusta vaan Kapanen saanee siinä näytönpaikan. Crosby ja Malkin alkaa olemaan jo uran ehtoopuolella eikä voi vain olettaa, että jomman kumman siivellä pääsisi onnistumaan. Hieman mietityttää, että jos ei Matthews/Tavares kaksikko saanut Kapasesta enempää irti niin saako Crosby/Malkin sitten yhtään sen enempää? Oli joskus aika kun Conor Sheary, hädintuskin NHL-tason pelaaja pystyi Crosbyn siivellä tekemään sen lähestulkoon PPG, mutta miten mahtaa tänä päivänä olla asian laita? Tässä JR nojaa nyt Kapasen kehityksen varaan.

No, näillä mennään. Hyökkäys on loppusilausta vaille jo valmis. Omat toiveet ovat, että Jarry pidetään ja Bjugstadista päästään eroon. Johnson pysyy puolustuksen riippakivenä ainakin vielä ensi kauden ajan 99% varmuudella. Jos JR ei ihan lämpimiä vain puhunut, että tarkoitus on lähteä kauteen niin, että palkkakatossa on hieman hengitystilaa niin kyllä se vaatii Bjugstadista eroonpääsemistä eikä tilalle voi mitään ihan kovin kallista kolmossentteriä tulla.
 
Johnnie

Jäsen
Kapasen puheet siitä, että hänelle tarjottaisiin mahdollisuutta pelata joko Crosbyn tai Malkinin laidalla paljastaakin sen, että hyökkäys on kolmosketjun sentteriä vaille valmis. Eli ylivoimalle ei ole tulossa sitä toivottua vahvistusta vaan Kapanen saanee siinä näytönpaikan. Crosby ja Malkin alkaa olemaan jo uran ehtoopuolella eikä voi vain olettaa, että jomman kumman siivellä pääsisi onnistumaan. Hieman mietityttää, että jos ei Matthews/Tavares kaksikko saanut Kapasesta enempää irti niin saako Crosby/Malkin sitten yhtään sen enempää? Oli joskus aika kun Conor Sheary, hädintuskin NHL-tason pelaaja pystyi Crosbyn siivellä tekemään sen lähestulkoon PPG, mutta miten mahtaa tänä päivänä olla asian laita? Tässä JR nojaa nyt Kapasen kehityksen varaan.

Oliko Kapanen vakiolaituri Tavaresin tai Matthewsin rinnalla? Ainakaan ylivoima-aikaa ei tainnut juuri irrota, joten eiköhän ainakin sitä myötä tulosta irtoa enemmän.

Sanoisin myös Crosbyn ja Malkinin olevan pelaajatyyppeinä parempia Kapaselle. Molemmat enemmän perinteisiä pelintekijäsenttereitä, kun taas Matthews ja Tavares profiloituneet aina ensisijaisesti maalintekijöiksi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Ei vakiolaituri, koska ei heidän rinnallaan koskaan tainnut suuremmin onnistua. Mahdollisuuksia tuli kyllä. Siinä saatat puolestaan olla ihan oikeassa, että Crosby/Malkin voisi sopia paremmin Kapasen sentteriksi kun tosiaan ovat enemmän pelinrakentajaksi profiloituneita kuin Matthews/Tavares.
 
Crisby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins & Lahden Pelicans

Ruhwedelille vuoden jatko, 750k. Pelaa siis vielä ensi kauden (700k) ja sitä seuraavan (750k) leveyspakkina.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ruhwedel on harvinaisen pitkään yhdessä joukkueessa viihtynyt syvyyspuolustaja tämän viimeisimmän jatkosopimuksensa jälkeen. Hän tuli Penguinsin organisaatioon kesällä 2016 UFA-statuksella ja on nyt tämän viimeisen jatkosopimuksen jälkeen tehnyt joukkueen kanssa yhteensä neljä sopimusta, kaikissa palkan ollessa liigan minimin. Ruhwedel on kaiken perusteella hyvä joukkuekaveri siellä ja tuollainen aika ideaalinen seiskapakki, joka voi istua reilut puolet kaudesta katsomossa ja jonka voi aina huoletta myös pikakomennuksella nostaa pelaavaan kokoonpanoon. Häneltä tietää aika tasan tarkkaan mitä saa. Taso ei juurikaan heittele vaikka takana olisi pitkä pelaamaton jakso. Ei esitä siellä ihmeempiä vaan pelaa sellaista perusvarmaa kolmosparin roolia siellä pelaamaan päästessään. Tälläkin kaudella voi hyvin sanoa että hoiteli oman roolinsa paremmin kuin Johnson ja Schultz, ja olisi ansainnut peliaikaa playoffeissa heidän sijastaan. Ei kuitenkaan valita vaan mukisematta tyytyy omaa rooliinsa seiskapakkina.

Aikaisen jatkosopimuksen taustana mahdollisesti selustan varmistaminen tulevaan laajennusdraftiin myös. Nyt on yksi vaatimukset todennäköisesti täyttävä puolustaja varmuudella jätettävissä suojaamatta, jos vaikka muutoin sieltä Johnsonista nyt ennen laajennusta hankkiuduttaisiin eroon jollain keinoa.
 
Crisby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins & Lahden Pelicans
Ruhwedel tosiaan pitkään viihtynyt joukkueessa ja hyvä että viihtyy edelleen. En kuitenkaan laittaisi häntä top 6 pakistoon. En myöskään laskisi sen varaan että Maniscalco tekee Marinot joten yhtä rightin pakkia vailla tuo pakisto vielä on.

Dumoulin - Letang
Petterson - Marino
Johnson - X
Ruhwedel

Juuso Riikola voisi olla myös yksi potentiaalinen vaihtokappale. Mielelläni näkisin Riikolan kasvavan Penguinsin top 6 pakistoon, mutta näyttää siltä että näin ei tule tapahtumaan. Hänellä voisi vähän arvoa ollakkin sillä on pelannut ihan hyvin silloin harvoin kun kentälle on päässyt. Yksi mielenkiintoinen nimi voisi olla Edmontonin Larsson. Murrayn/Jarryn avulla voisi olla sieltä irroitettavissa. Kuitenkin tuo 3 sentterin hankkiminen on vieläkin tärkeämpää ja jompikumpi veskoista joudutaan varmaan siihen käyttämään, noita treidinappuloita kun ei kovin paljoa ole.
 
lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Mitäs mielipiteitä muilla heräisi Carl Söderbergistä 3. sentteriksi ja Trevor van Riemsdykistä 3. parin oikeaksi puolustajaksi? Molemmat tietysti 1-2 vuoden sopimuksilla ja max. 2 miljoonaa AAV. Vai onko täysin utopistisia hintoja? Kumpaakaan en ole pitkään aikaan nähnyt, niin ei täydellistä kuvaa ole ja tulinkin kommentteja pyytämään.
 
Söderberg on 35-vuotias pelaaja ja siten on kaikkea sitä vastaan josta JR on kauden päättymisen jälkeen puhunut eli tarpeesta tulla nuoremmaksi, saada raikkaita jalkoja joukkueeseen. Hän on myös Hörnqvistin tavoin raskasjalkaisempi kaveri joten nuo kaksi samassa kentässä menisi täysin Penguinsin peli-identiteettiä vastaan. Söderberg on myös ollut täysin saamaton secondary scorer playoffeissa koko NHL-uransa ajan, tehden 41 otteluun vain yhden maalin tasaviisikoin pelattaessa. Siihen päälle vielä se että Tocchet siirsi häntä moneen otteeseen kauden aikana laituriksi, joten edes Arizonan heikossa sentterikalustossa ei tällä kaudella kyennyt pelaamaan vakituisena sentterinä. Söderberg olisi mielestäni myös selkeää heikennystä Bjugstadiin nähden tasoltaan (olettaen että loukkaantumisten jälkeen pystyy pelaamaan tasolla jolla oli 2018-19 kaudella Penguinsiin siirryttyään) joten ei todellakaan ole pelaaja jonka perässä Penguinsin pitäisi olla.

TVR ei herätä ajatuksia puolesta eikä vastaan. Ei ole millään tapaa erottunut NHL-uransa aikana edukseen eikä myöskään negatiivisessa mielessä niissä harvoissa peleissä joita häneltä on tullut nähtyä. Sanoisin että on väritön kolmosparin peruspakki. Ehkä se on se mitä sinne JMJF:n kaivattaisiin vaikka mieluummin sinne näen itse haettavan hyvät hyökkäyspään taidot omaavaa kiekollista pakkia joka kykenee ottamaan ylivoimassa myös roolia. Tuollaiset pelaajat vaan ovat aika harvassa. Lähinnä tulisi mieleen UFA-pelaajista nykypäivän tasollaan oleva Kevin Shattenkirk. JJ-Shattenkirk parilla sitten taas kuitenkin olla omassa päässä yhtä hazardi mitä JJ-Schultz oli tämän kesän peleissä. Sellaista omassa päässä varmaa, hyvät kiekolliset taidot omaavaa kolmosparin pakkia ei liene olemassa - sillä silloin puhutaan kyllä jo selkeästä top-4 pakista kun nuo ominaisuudet yhdistyisivät pelaajassa.
 
lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Söderberg olisi mielestäni myös selkeää heikennystä Bjugstadiin nähden tasoltaan (olettaen että loukkaantumisten jälkeen pystyy pelaamaan tasolla jolla oli 2018-19 kaudella Penguinsiin siirryttyään) joten ei todellakaan ole pelaaja jonka perässä Penguinsin pitäisi olla.
Tämä selvä, jätetään sitten Söderberg väliin. Olisikohan sitten Bluegerista mahdollista kasvaa tuohon 3. sentterin rooliin, koska aika vaikea siihen on löytää noin 35 pinnan nopeaa, kahteen suuntaan McCannia paremmin pelaavaa sentteriä alhaisella AAV:llä. Varsinkin ilman 1. kierroksen varauksia ja meidän lupauksilla.

TVR ei herätä ajatuksia puolesta eikä vastaan. Ei ole millään tapaa erottunut NHL-uransa aikana edukseen eikä myöskään negatiivisessa mielessä niissä harvoissa peleissä joita häneltä on tullut nähtyä. Sanoisin että on väritön kolmosparin peruspakki. Ehkä se on se mitä sinne JMJF:n kaivattaisiin vaikka mieluummin sinne näen itse haettavan hyvät hyökkäyspään taidot omaavaa kiekollista pakkia joka kykenee ottamaan ylivoimassa myös roolia. Tuollaiset pelaajat vaan ovat aika harvassa. Lähinnä tulisi mieleen UFA-pelaajista nykypäivän tasollaan oleva Kevin Shattenkirk. JJ-Shattenkirk parilla sitten taas kuitenkin olla omassa päässä yhtä hazardi mitä JJ-Schultz oli tämän kesän peleissä. Sellaista omassa päässä varmaa, hyvät kiekolliset taidot omaavaa kolmosparin pakkia ei liene olemassa - sillä silloin puhutaan kyllä jo selkeästä top-4 pakista kun nuo ominaisuudet yhdistyisivät pelaajassa.
Boldaus oma, joka tiivistää ongelman ja jostain pitää joustaa. Lisäksi luulen, että Shattenkirk rahastaa tehoillaan enemmän kuin Penguinsilla on varaa tarjota. Minulle on kehittynyt sellainen mielikuva, että TvR on kuitenkin top-6 tason pelaaja, eikä Ruhwedelin kaltainen 7. pakki. Lisäksi voisi irrota halvalla.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ehkä se on se mitä sinne JMJF:n kaivattaisiin vaikka mieluummin sinne näen itse haettavan hyvät hyökkäyspään taidot omaavaa kiekollista pakkia joka kykenee ottamaan ylivoimassa myös roolia. Tuollaiset pelaajat vaan ovat aika harvassa. Lähinnä tulisi mieleen UFA-pelaajista nykypäivän tasollaan oleva Kevin Shattenkirk. JJ-Shattenkirk parilla sitten taas kuitenkin olla omassa päässä yhtä hazardi mitä JJ-Schultz oli tämän kesän peleissä. Sellaista omassa päässä varmaa, hyvät kiekolliset taidot omaavaa kolmosparin pakkia ei liene olemassa - sillä silloin puhutaan kyllä jo selkeästä top-4 pakista kun nuo ominaisuudet yhdistyisivät pelaajassa.
Ensimmäisenä ajatuksena tekstiä lukiessa tuli mieleen Will Butcherin treidaaminen Devilsistä. Olisi juuri tuollainen kiekkollinen pakki, joka kykenee ottamaan yv:ssä roolia ja pelaa omassa päässä ihan kohtuullisesti. Sitten aloin miettimään palkkakattoasioita ja totesin, ettei yhdelläkään palkkakatton kanssa kamppailevalla joukkueella ole varaa maksaa 3,73 miljoonaa kolmosparin pakista. Se tulokkaana tehty 44 pisteen kausi lupaili enemmän kuin mitä Butcher on pystynyt tarjoamaan, ja tuo sopimuskin heijastelee niitä toiveita ja odotuksia, joita häneen ladattiin siinä vaiheessa Devilsissä. Unohdetaan siis ajatus.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tämä selvä, jätetään sitten Söderberg väliin. Olisikohan sitten Bluegerista mahdollista kasvaa tuohon 3. sentterin rooliin, koska aika vaikea siihen on löytää noin 35 pinnan nopeaa, kahteen suuntaan McCannia paremmin pelaavaa sentteriä alhaisella AAV:llä. Varsinkin ilman 1. kierroksen varauksia ja meidän lupauksilla.

Varsinaisestihan Blueger pelasi jo menneen kauden Penguinsin kolmossentterinä. Peliajassa mitattuna ottelua kohden 7. eniten peliaikaa hyökkääjistä runkosarjassa ja 8. eniten playoffeissa. Tuo hänen johtama kentällinen oli se shutdown-kentällinen ja siitähän puhuttiin neloskenttänä, mutta Bluegerin ja Tanevin rooli koko kauden kuitenkin oli enemmänkin kolmoskentän kuin neloskentän roolissa. Bluegerille kyseessä oli vielä ensimmäinen täysi kausi NHL:ssä joten onhan tuossa vielä mahdollisesti kasvun varaa olemassa. Joka tapauksessa sinne alempiin kenttiin kyllä kaivataan toinen vastaavan tasoinen sentteri jakamaan vastuuta hänen kanssaan kahden kärkisentterin takana. Edelleen toistan että minulle kelpaisi Bjugstad siihen rooliin, ei vaan taida toimistolla (ja muiden Penguins-kannattajien keskuudessa) olevan vastaavaa luottoa.

Boldaus oma, joka tiivistää ongelman ja jostain pitää joustaa. Lisäksi luulen, että Shattenkirk rahastaa tehoillaan enemmän kuin Penguinsilla on varaa tarjota. Minulle on kehittynyt sellainen mielikuva, että TvR on kuitenkin top-6 tason pelaaja, eikä Ruhwedelin kaltainen 7. pakki. Lisäksi voisi irrota halvalla.

Shattenkirk tienaa vielä usean kauden ajan hyvää ulosostorahaa Rangersilta, joten tämän kauden tavoin voi seuraavien vuosien ajan keskittyä mestaruuden hakemiseen pienemmällä sopimuksella jostain contenderista. Tai no jos tänä vuonna voittaa Tampassa Cupin niin sitten ehkä voi hakea viimeistä isompaa sopimusta, mutta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa aika siihen ei ole ideaalinen.

TVR tienasi tänä vuonna $0.75 miljoonaa enemmän kuin Shattenkirk (ilman hänen ulosostorahojen huomioimista) eli jälkimmäinen voi jatkossakin olla halvempi kolmosparin pakki jollekin joukkueelle.

Ensimmäisenä ajatuksena tekstiä lukiessa tuli mieleen Will Butcherin treidaaminen Devilsistä. Olisi juuri tuollainen kiekkollinen pakki, joka kykenee ottamaan yv:ssä roolia ja pelaa omassa päässä ihan kohtuullisesti. Sitten aloin miettimään palkkakattoasioita ja totesin, ettei yhdelläkään palkkakatton kanssa kamppailevalla joukkueella ole varaa maksaa 3,73 miljoonaa kolmosparin pakista. Se tulokkaana tehty 44 pisteen kausi lupaili enemmän kuin mitä Butcher on pystynyt tarjoamaan, ja tuo sopimuskin heijastelee niitä toiveita ja odotuksia, joita häneen ladattiin siinä vaiheessa Devilsissä. Unohdetaan siis ajatus.

Sinänsähän tuo summa ei olisi ongelma kolmosparin pakille Pittsburghissa, mutta kun siellä jo se toinen pakki sieltä vetelee yli kolmen miljoonan vuosiansiota niin sitten se muodostuu ongelmaksi. Eli yhden reilun kolmen miljoonan pakin sinne saa kyllä mahtumaan, kahta ei millään, ja JMFJ:tä tuskin halutaan Butcherista takaisinpäin niin ei tosiaan liene realistinen vaihtoehto.

Butcherissa vielä se huono puoli että on leftin puolen pakki, kun sinne Johnsonin vierelle lähtökohtaisesti kaivataan sitä rightin puolen pakkia. Tai vaikka Johnson saataisiin kaupaksi, niin silti rightin puolen pakki olisi keskeisin tarve kolmospariin kun Dumon ja Petterssonin taakse on tulevaisuudessa tuloillaan sitten Kessel-kaupassa saatu, leftin puolen P-O Joseph.
 
Viimeksi muokattu:

lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Edelleen toistan että minulle kelpaisi Bjugstad siihen rooliin, ei vaan taida toimistolla (ja muiden Penguins-kannattajien keskuudessa) olevan vastaavaa luottoa.
Itse näkisin pointin olevan siinä, että Bjugstad on se helpoin liikuteltava, sillä vaikka palkka ei välttämättä vastaa näyttöjä juuri tällä hetkellä, sopimusta on vain yksi vuosi jäljellä ja se on "vain" neljä miljoonaa. Vaikka arvo saattaisi ollakin negatiivinen, se ei ole sitä yhtä paljon kuin JMFJ:llä.

Shattenkirk tienaa vielä usean kauden ajan hyvää ulosostorahaa Rangersilta, joten tämän kauden tavoin voi seuraavien vuosien ajan keskittyä mestaruuden hakemiseen pienemmällä sopimuksella jostain contenderista. Tai no jos tänä vuonna voittaa Tampassa Cupin niin sitten ehkä voi hakea viimeistä isompaa sopimusta, mutta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa aika siihen ei ole ideaalinen.

TVR tienasi tänä vuonna $0.75 miljoonaa enemmän kuin Shattenkirk (ilman hänen ulosostorahojen huomioimista) eli jälkimmäinen voi jatkossakin olla halvempi kolmosparin pakki jollekin joukkueelle.
Pitää ehkä olla realistinen siinä, ettei Pittsburgh varmaan ole enää alennuksella Cupia hakevalle pelaajalle ykköskohdeita. Mahdollisuushan on myös kai siihen, että jatkaisi vastaavalla sopimuksella Tampassa. Lisäksi en ole kyllä vakuuttunut siitä, että TvR saisi samaa palkkaa enää kuin edellisessä sopimuksessa. Käsittääkseni ajautui Carolinassa hieman penkin puolelle, kun Canes hommasi puolustajia enemmänkin. Playoffeissa pelasi kahdessa pelissä.

Vaihtopelimerkkien puutteen vuoksi näkisin fiksumpana koittaa haalia UFA-markkinoilta pelaajia kyseisille pelipaikoille. Top-6 hyökkääjät ja top-4 puolustajat ovat sitä kautta todella kalliita, mutta alaketjujen eräänlaisia reklamaatioprojekteja saisi mahdollisesti halvalla, varsinkin nyt korona-aikana. (ja kukaan ei nyt sitten saa ehdottaa Justin Schultzia)

E: Mutta joka tapauksessa saa kyllä JR olla aikamoinen velho, jos aikoo jättää sen kolmisen miljoonaa katon alle.
 
Crisby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins & Lahden Pelicans
Kuinkahan vahvasti Chris Tierney on Ottawan tulevaisuuden suunnitelmissa? Oli jo aikoinaan Sharks-finaalissa hyvä puolustussuuntaan ja otti paljon tärkeitä aloituksia. Nyt viime vuosina ottanut roolia myös tehopisteiden valossa. Ikää kuitenkin vasta 26 vuotta ja Senatorsin kohtalaisen ohuella sentterikalustolla tuskin ovat hänestä luopumassa. Murray olisi toki nuori ja jo tasonsa todistanut veskari sinne auttamaan uudessa nousussa, mutta eiköhän markkinoilta löydy heille veskari ilman että Tierneystä tarvitsee luopua.

Toinen vaihtoehto olisi tuo Minnesotan Kunin josta aikaisemmin ollutkin puhetta. Taitaa vaan olla sama tarina tämän kanssa. Kuitenkin nuori ja ilmeisesti ihan potentiaalinenkin kaveri kyseessä, joten Minnesota tuskin on hänestä luopumassa, kun menestys tulevaisuudessa on tavoitteena.
 
Tierney on tänä kesänä RFA, ja saa varmasti aika ison sopimuksen. Tai ainakin liian ison meille ilman sekä Bjugstadin, että JJ:n lähtöjä. Kunin taitaa olla vielä ihan Minnesotan suunnitelmissa ja ei tosiaan ole ihan kauheesti, millä treidata. En jaksa uskoa, että millään 3. kierroksen varauksella lähtee.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Itse näkisin pointin olevan siinä, että Bjugstad on se helpoin liikuteltava, sillä vaikka palkka ei välttämättä vastaa näyttöjä juuri tällä hetkellä, sopimusta on vain yksi vuosi jäljellä ja se on "vain" neljä miljoonaa. Vaikka arvo saattaisi ollakin negatiivinen, se ei ole sitä yhtä paljon kuin JMFJ:llä.

Se että Bjugstadin vaihtoarvon edes spekuloidaan olevan negatiivinen saisi minut pitämään hänestä vaan kovemmin kiinni. En pysty hyväksymään ajatusta että hänestä, isokokoisesta rightin puolen sentteristä jolla on erinomainen laukaus (vähän hitaan puoleinen 'release' tosin), joka liikkuu isokokoiseksi mieheksi hyvin (saattaa näyttää hitaalta mutta vähän kuin jollain Lemieuxilla se pitkän miehen liuku on vauhdikasta) ja joka pystyy pienessä tilassa käsillään tekemään myös taitavia liikkeitä, joutuisi maksamaan jotain että joku toinen joukkue huolisi hänet. Sopimustakin vain vuosi jäljellä joten ehdottomasti pitäisin hänet riveissä jos muka vaihtoarvo olisi negatiivinen. Se potentiaali on edelleen siellä olemassa kuitenkin ja mieluummin katson tämän kortin loppuun saakka, kuin lähtisin maksamaan siitä että joku toinen tekee sen ja sitten puolestaan itse haetaan joku yhtä epävarma kortti tilalle uudeksi kolmossentteriksi.

Lisäksi en ole kyllä vakuuttunut siitä, että TvR saisi samaa palkkaa enää kuin edellisessä sopimuksessa. Käsittääkseni ajautui Carolinassa hieman penkin puolelle, kun Canes hommasi puolustajia enemmänkin. Playoffeissa pelasi kahdessa pelissä.

Jotenkin ei vaan miellytä se että divisioonavihollisesta haetaan taas puolustaja joka siellä ei pystynyt vakuuttamaan vakituisena puolustajana. Se että Canes hankki sinne järjestäen uusia puolustajia ja TVR tippui pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle on sellainen hälytyskello että jättäisin kyllä hänet hankkimatta. Vähän tässä Jack Johnsonin signauksesta viisastuneena (mitä se JR kommentoi tietävänsä syyn miksi JJ oli healthy scratch ja ei liittynyt pelikykyihin?) antaisin divisioonavihollisen ylimääräisen puolustajan suosiolla mennä toisaalle, sen sijaan että hankkisin hänet UFA-markkinoilta kolmosparin pakiksi.

Kuinkahan vahvasti Chris Tierney on Ottawan tulevaisuuden suunnitelmissa? Oli jo aikoinaan Sharks-finaalissa hyvä puolustussuuntaan ja otti paljon tärkeitä aloituksia. Nyt viime vuosina ottanut roolia myös tehopisteiden valossa. Ikää kuitenkin vasta 26 vuotta ja Senatorsin kohtalaisen ohuella sentterikalustolla tuskin ovat hänestä luopumassa. Murray olisi toki nuori ja jo tasonsa todistanut veskari sinne auttamaan uudessa nousussa, mutta eiköhän markkinoilta löydy heille veskari ilman että Tierneystä tarvitsee luopua.

Tierney on RFA ja kahden vuoden päässä UFA-statuksesta, joten kyllä hänet varmasti sopivalla hintaa olisi sieltä saatavilla. Tierney olisi sikäli sopiva mies kolmosen keskelle, kun on hyvän peliälyn omaava peliätekevä sentteri ja siten kahden suoraviivaisemman laukojan (McCann ja Hörnqvist) vierelle lähtökohtaisesti sopiva pelaaja. Tierney on myös luotettava kahden suunnan pelaaja, joka on urallaan pelannut paljon sellaisessa puolustavammassa roolissa, oman pään aloituksia paljon ottaen ja alivoimalla vastuuta ansaiten. Miinuksena on leftin kätisyys, heikompi maalintekotaito, muutoinkin vähän 'tylsä' pelaajatyyppi ja sitten tosiaan tulossa oleva palkankorotus.

Senatorsilla on Nilsson-Högberg veskaritandemina ensi kaudeksi mutta saattaahan se olla että haluaisivat Murraysta parannusta siihen ja siten tuollainen kauppa olisi mahdollinen.

Toinen vaihtoehto olisi tuo Minnesotan Kunin josta aikaisemmin ollutkin puhetta. Taitaa vaan olla sama tarina tämän kanssa. Kuitenkin nuori ja ilmeisesti ihan potentiaalinenkin kaveri kyseessä, joten Minnesota tuskin on hänestä luopumassa, kun menestys tulevaisuudessa on tavoitteena.

Tierney on tänä kesänä RFA, ja saa varmasti aika ison sopimuksen. Tai ainakin liian ison meille ilman sekä Bjugstadin, että JJ:n lähtöjä. Kunin taitaa olla vielä ihan Minnesotan suunnitelmissa ja ei tosiaan ole ihan kauheesti, millä treidata. En jaksa uskoa, että millään 3. kierroksen varauksella lähtee.

Ainoa keino tosiaan Kuninin saamiseksi olisi se että Guerin haluaa toisen Penguinsin veskareista ja olisi sen eteen valmis luopumaan Kuninista.

Kunin olisi aika ideaalinen hankinta nuorena, kokoajan eteenpäin menevänä, rightin kätisyyden omaavana, ja hyvänä kahden suunnan pelaajana. Siinä olisi ehdottomasti pitkän ajan potentiaalia olla arvokas pelaaja joukkueelle. Tulevan laajennusdraftin vuoksi vain aiheuttaisi ongelmia, sillä silloin tiputtaisi McCannin suojauksen ulkopuolelle ja pakottaisi jo sen puolesta vähän kuin kauppaamaan McCannin pois. Toisaalta tuo olisi hyvä ongelma, mutta toisaalta taas eihän sitä mielellään tuollaista vielä nuorta hyvää pelaajaa sitten ilmaiseksi laajennuksessa haluaisi uhrata toisaalle.
 
Viimeksi muokattu:

Crisby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins & Lahden Pelicans
Tierney on tänä kesänä RFA, ja saa varmasti aika ison sopimuksen. Tai ainakin liian ison meille ilman sekä Bjugstadin, että JJ:n lähtöjä. Kunin taitaa olla vielä ihan Minnesotan suunnitelmissa ja ei tosiaan ole ihan kauheesti, millä treidata. En jaksa uskoa, että millään 3. kierroksen varauksella lähtee.
Hyvin todennäköistä, kuitenkin ilmeisesti Shearysta, Schultzista ja Bjugstadista ollaan hankkiutumassa eroo niin luulisi mahtuvan palkkakattoon. Noihin molempiin ajattelin toiseen suuntaan Murrayta niin siitäkin toki vapautuu tilaa palkkakattoon. Molemmissa organisaatioissa olisi tarvetta hyvälle maalivahdille mutta voi olla että sellainen löytyy ilman että tarvitsee luopua Tierneysta tai Kuninista.
 
lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Hyvin todennäköistä, kuitenkin ilmeisesti Shearysta, Schultzista ja Bjugstadista ollaan hankkiutumassa eroo niin luulisi mahtuvan palkkakattoon. Noihin molempiin ajattelin toiseen suuntaan Murrayta niin siitäkin toki vapautuu tilaa palkkakattoon. Molemmissa organisaatioissa olisi tarvetta hyvälle maalivahdille mutta voi olla että sellainen löytyy ilman että tarvitsee luopua Tierneysta tai Kuninista.
Marcus Petterssonin uusi sopimus astuu voimaan, joka vie suurimman osan Schultzin palkasta (koska Schultzille tarvitsee myös tämä puhuttu korvaaja hankkia). Bjugstad meni loppukauden LTIR:ssä, jolloin sai mennä sen verran yli palkasta jo valmiiksi. Ei sieltä hirveesti palkkoja tosiaan ole vapautumassa, että saataisiin Tierney kiinnitettyä n. 3.5 miljoonalla (?). Ja Murrayn rahat mennee Jarrylle aika yksi yhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös