En nyt tällä viestillä ota kantaa siihen kuinka järkevää tukityöllistäminen on tai millaisissa tilanteissa sitä tulisi harjoittaa - totean kuitenkin, että esim. th-sektorin puolella on paljon työtä, johon tarvitaan tekijöitä mutta joihin ei palkata työntekijöitä, koska se maksaa ja näissä töissä käytetään jonkin verran pitkäaikaistyöttömiä tai muita tukityöllistettäviä.
Mutta oikeastaan tämän viestin tarkoitus on kertoa oma kokemukseni - vuoden mittainen pätkä elämästäni - tukityöllistettynä tai oikeammin minun kohdalla kyse oli kuntouttavasta työtoiminnasta mutta periaate oli sama 9 € per päivä käteen extraa, että osallistuin kuntouttavaan työvoimintaan. Mutta todellakin on huomioitava, että minä en ollut tuolloin työtön vaan kuntoutustuella, eli vertailukohta ei ole aivan sama.
Työskentelin paria päivää vaille vuoden lappeenrantalaisessa säätiössä kuntouttavassa työtoiminnassa, jonka tarkoituksena oli - harvatahtisen terapian - oheen kuntouttaa minut ja sen myötä saada takaisin osaksi työelämää ja yhteiskuntaa ihmiseksi jolla on mahdollisuuksia ja haaveita ja toiveita ja myös kykyä toteuttaa ne. Olin ennen kuntouttavaa työtoimintaa ollut kuntoutustuella yhtämittaisesti lähes neljän vuoden ajan ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisin tässä jamassa edelleenkin jollen olisi aikanaan päässyt kuntouttavaan työtoimintaan ja sen myötä - sen vuoden aikana - nähnyt sitä, että minusta on vielä muuhunkin kuin seinien tuijottamiseen ja apaattisena kotona makoiluun ja lääkkeiden popsimiseen.
On tietenkin tunnustettava, että aluksi toiminta oli vaikeaa ja haasteellista - osin tietty sen tähden, että jouduin opettelemaan rytmin elämääni, kantamaan vastuuta teoistani mutta myös siksi, koska tämän vuoden aikana opettelin entisöimään huonekaluja ja tulinkin tehtävässä varsin taitavaksi. Vaikka alkuun "työpäivälle" kertyi mittaa vain neljän tunnin verran, oli se suunnattoman raskasta ja päivien jälkeen minun oli usein nukuttava pitkähkö tovi. Hiljalleen työpäivien pituus kasvoi aina sinne seitsemään tuntiin saakka - paitsi työkokeilujaksolla säätiön ulkopuolella, jolloin päivän pituus oli sen kahdeksan tuntia. (Tämän työkokeilujakson toteutin vanhusten dementiayksikössä ja se kesti neljä viikkoa).
Minä en kokenut työskentelyäni säätiöllä millään muotoa vastenmielisenä tai siten, että minua olisi käytetty hyödyksi - tottahan säätiö hyötyi siitä, että otti minut työkokeiluun - mutta kaikkiaan itse katsoin, että tämän vuoden aikana minä sain olennaisesti enemmän mitä menetin - se mitä sain on monta kertaa tärkeämpää kuin se 9 €/päivä - sain uuden mahdollisuuden elämälleni ja sen myötä oma elämänhallintani koheni olennaisesti, lähdin opiskelemaan, koska koin, että minusta oli siihen (joskin alavalinta taisi olla väärä). Tämä järjestely sopi minulle lopulta paremmin kuin hyvin - ilman sitä minä olisin... mitä suurimmalla todennäköisyydellä istumassa huoneessani tai nukkumassa sängyssäni tai tuijottamassa apaattisena läppäriäni. Ja mikä tärkeintä, oma elämänhallintani olisi olennaisesti heikommassa jamassa ja olettaisin myös, että lääkitykseni olisi olennaisesti raskaampi ja enemmän painottunut rauhoittaviin.
Ymmärrän, että kaikille tällainen ei sovi syystä tai toisesta, minulle sopi ja olen siitä kiitollinen!
vlad.