Pitäisikö suojaikärajaa nostaa?

  • 3 135
  • 23

Byvajet

Jäsen
Kun aikuinen harrastaa seksiä suojaikärajan ylittäneen teinin kanssa, se herättää usein arvostelua tai moraalista närkästystä laillisuudestaan huolimatta. Näin on erityisesti silloin, kun nuorempi osapuoli on tyttö. 17-vuotias poika, joka ajautuu vällyjen väliin 38-vuotiaan naisen kanssa, saatetaan nähdä pikemminkin onnekkaana kuin uhrina. Sukupuolten ja ikien ollessa toisinpäin ruvetaan sen sijaan kyselemään miehen moraalin, henkisen kehityksen ja tytön uhriaseman perään.

Suhtautumiseroa selittänee ihan vain se, että kulttuurissamme naista ei vieläkään koeta samalla tavalla täysivaltaiseksi kuin mies. 17-vuotiaan pojan uskotaan olevan kykenevä päättämään omasta seksuaalisuudestaan, mutta tyttö koetaan suojeltavaksi ja hauraaksi kohteeksi, jonka omat valinnat pyritään kyseenalaistamaan. Naisen seksuaalisuus on edelleen jatkuvan kontrolloinnin ja arvostelun aihe.

Joidenkin mielestä seksiä pitäisi harrastaa vain silloin, kun kumppanit ovat tasa-arvoisia ja tasavertaisia. Tätä rajanvetoa en ymmärrä. Omasta mielestäni seksiä tulee harrastaa silloin, kun sitä tekee mieli ja kun siitä saa nautintoa. Mitä merkitystä erilaisilla elämäntilanteilla, elämänkokemuksella tai kypsyyseroilla on, kunhan seksi vain on nautinnollista ja turvallista?

Seksuaalinen nautinto harvemmin ketään vahingoittaa. Sen sijaan kulttuuriset asenteet saattavat sen tehdä. Vahvasti uskonnollisessa kodissa kasvaneet voivat tuntea seksuaalisuudestaan syvää häpeää avioliitossakin, koska heille kaikki seksiin liittyvä on esitetty lapsesta saakka likaisena ja välteltävänä. Sama leima liitetään aikuisen ja teinin väliseen seksiin.

Seksin vahingoittavuutta voi pohtia eri näkökulmista.
  • Vahingoittaako itse seksuaalinen kanssakäyminen.
  • Vahingoittavatko seksuaalisen kanssakäymisen aiheuttamat muut tunteet, esimerkiksi teinin ihastuksen tunteet, joihin hän ei saa vastakaikua.
  • Vahingoittaako aikuisen käyttämä valta, luontainen auktoriteettiasema.
  • Vahingoittavatko kulttuuriset asenteet, jotka aiheuttavat häpeää, piilottelua ja paljastumisen pelkoa.
Nautinnollinen vapaaehtoinen seksi tuskin ketään vahingoittaa. Se on kivaa. Vapaaehtoisuuteen kuuluu, että seksiä harrastetaan selvinpäin, koska alkoholi sumentaa järjen äänen.

Häpeä sen sijaan on vahva ja alistava tunne. Se vahingoittaa varmasti. Tämä on kuitenkin näennäinen ongelma, joka korjautunee aikanaan itsestään, kun seksuaalisesti vapautuneemmat ja kokeilevammat sukupolvet kasvavat aikuisikään. Nykynuorille ikäeroseksi, kinkyseksi tai mikään muukaan seksuaalinen kokeilevuus ei ole enää samalla tavalla häpeän ja piilottelun aihe kuin vanhemmille ikäluokille.

Iän tuoma auktoriteettiasema on kiistaton. Sen kanssa on oltava varovainen. On pidettävä huoli, ettei teini koe seksin harrastamista velvollisuudekseen, harrasta seksiä miellyttämisen halusta tai esimerkiksi saadakseen sosiaalista arvostusta kaveriporukassaan. Täysin varma teinin motiiveista ei voi olla, joten varovaisuus on viisautta.

Eniten päänvaivaa aiheuttaa toinen kohta. Jos harrastaa seksiä teinin kanssa, pitäisi pystyä varmistumaan, että teini selviää seksin herättämistä kiintymyksen ja ihastuksen tunteista. Kysymys on usein silkasta arvaamisesta, mutta niin on vanhempienkin seksikumppaneiden kanssa. 18 vuotta ei ole ikäraja, jolloin ihminen yhtäkkiä rupeaa hallitsemaan tunteitaan. Se ei ole aina helppoa keski-ikäisillekään. Myös teinien keskinäiset seksisuhteet herättävät äärimmäisiä tunteita. Todennäköisesti Suomessa joka ikinen päivä teini uhkaa itsemurhalla, kun saman ikäinen tyttö- tai poikaystävä jättää.

Murrosikäisiin ja juuri murrosiän ohittaneisiin suuntautuvaa seksuaalista kiinnostusta nimitetään efebofiliaksi. Sitä koskenee sama kuin pedofiliaakin. Osa pedo- ja efebofiileistä pystyy hallitsemaan käytöksensä ja käyttäytymään asiallisesti, mutta kaikki eivät. Efebofiilien tapauksessa asiaton käytös tarkoittaa teinien manipulointia seksiin ilman teinin omaehtoisesti osoittamaa halua. Tällainen toiminta on aina tuomittavaa.

Sen sijaan aikuisen ja teinin halun hetket ja kohtaamiset, joissa kumpikin on sekä järjellä että tunteella mukana, tuskin itsessään ovat vahingollisia. Jos vahinkoa syntyy, se syntyy ikäeroseksiin liittyvistä asenteista ja häpeästä ja teinin tunne-elämän myllerryksestä eikä itse seksistä.

Ainakin nettikeskustelujen perusteella on ilmeistä, että monien mielestä 16-vuotias (tyttö) ei ole valmis tekemään päätöstä seksin harrastamisesta silloinkaan, kun seksiä harrastetaan täysin vapaaehtoisesti ja ilman alkoholin tai huumaavien aineiden vaikutusta. Pitäisikö suojaikäraja siis nostaa esimerkiksi täysi-ikäisyyteen? Missä kulkee oma rajasi?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kun aikuinen harrastaa seksiä suojaikärajan ylittäneen teinin kanssa, se herättää usein arvostelua tai moraalista närkästystä laillisuudestaan huolimatta. Näin on erityisesti silloin, kun nuorempi osapuoli on tyttö. 17-vuotias poika, joka ajautuu vällyjen väliin 38-vuotiaan naisen kanssa, saatetaan nähdä pikemminkin onnekkaana kuin uhrina. Sukupuolten ja ikien ollessa toisinpäin ruvetaan sen sijaan kyselemään miehen moraalin, henkisen kehityksen ja tytön uhriaseman perään.
Tätä kuvaamaasi kaksinaismoralistista asetelmaa voi vielä täydentää siten, että kuvitellaan tuon 17-vuotiaan pojan vikitelleen 38-vuotiaan naisen tilalle 38-vuotias mies. Tässä tapauksessa 17-vuotias poika kääntyy pikavauhtia onnenpojasta hyväksikäytön uhriksi, jonka tuo 38-vuotias mies on mahdollisesti vielä "käännyttänyt" homoksi.
 
ijuka

Jäsen
Sinänsä aika hyvä ketju, sillä minulla on aika selkeä mielipide tästä.

Mikä suojaikärajan tarkoitus ylipäänsä on? Se, ettei alaikäisen raiskausta/seksuaalista hyväksikäyttöä tarvitse todistaa, käytännössä. Eli periaatteessa psykologisen manipuloinnin tai painostamisen torjuminen, ja vastaava.

Biologisestihan tuo 16v on aika tuulesta temmattu. Fyysisesti kykenee harrastamaan seksiä sekä saamaan lapsia jopa huomattavasti aiemmin. Mutta tässä on hyvä muistaa myös se, että 18v on myös tuulesta temmattu ikäraja. Ei ihminen salamaniskusta kykene yhtäkkiä huolehtimaan itsestään ja tekemään järkeviä päätöksiä kunhan on 18 täyttänyt.

Aivojen etuotsalohkon kehitys(joka vastaa esim. toiminnan säätelemisestä ja ylipäänsä "järkevien ratkaisujen" tekemisestä) jatkuu lähemmäs kolmenkymmenen ikää asti. Se on asteittaista, eikä tapahdu yhtäkkiä. Ja tämä tarkoittaa myös, että jos ei 16-vuotiaalta, niin ei myöskään 18-vuotiaalta voi odottaa täyttä kykyä päättää tällaisista asioista.

Mielestäni tämä suojaikäraja on oikeastaan vähän ansa. On aivan hyvin mahdollista, että 18v, 20v tai jopa 23v ihminen manipuloidaan ihan samallatavalla harrastamaan seksiä. Ja pidän sitä vähän outoa, että jonkun 18v:n manipuloiminen tähän tapaan ei ole huomattava ongelma, kun taas 16v:n kohdalla se olisi suurempi ongelma, vaikka tälle mitään kunnon biologisia tai psykologisia perusteluita ei ole.

Suojaikärajaan keskittymisen sijaan panostaisin itse siihen, että ihan kaikenikäisten naisten manipuloimiseen ja seksiin painostamiseen puututtaisiin ja siitä puhuttaisiin. Koska nythän se vähän ajautuu siihen, että 18 vuotta täyttänyt nuori joka ei oikeasti ole henkisesti kypsä vielä pitkään aikaan jää aika lailla oman onnensa nojaan.

Toki sen voi nähdä niin, että 16-vuotiaan suhteen pitäisi olla herkempi puuttumaan asioihin, mikä on ihan totta, mutta mielestäni tulisi ajatella tätä loivana käyränä pitkälle suojaikärajan ylikin sen sijaan että on tällainen asenne kuin: "PAM, nyt täytit 18v, nyt olet aikuinen, suhun pätee nyt eri säännöt".

Eli mielestäni tarkka suojaikäraja on sinänsä aika merkityksetön, ja itse käsittelisin kaikki tapaukset mielellään tilannekohtaisesti.

On mahdollista että on tilanteita, joissa täysi-ikäisen 15v:n kanssa seksin harrastaminen voi olla OK(sanotaan vaikka 15v seurustelee 19v kanssa, tasapainoinen suhde, vanhempien siunaus jne), ja 19v:n kanssa seksin harrastaminen ei olisi OK(sanotaan että 19v poikaystävä on manipuloinut ja painostanut tämän seksiin).

Ja tämä suojaikärajajuttu oikeastaan on vaan "laastari" jolla paikataan resurssien puutetta tai laiskuutta käsitellä asiat tapaus tapauksella.

Mutta sinänsä, ei minulla mitään sitä vastaan ole että se nostettaisiin 18v asti - kunhan myös yli 18-vuotiaiden samanlaiseen manipuloimiseen keskityttäisiin vastaavalla innolla. Koska biologisesti tai psykologisesti 18v ei valtavasti eroa 16v:sta ja ansaitsee samanlaisen huomion.

Mutta toinen kulma tässä on että se on aika epärealistista valvoa näitä. Mikä alkoholin ikäraja on, 18v? Kun olin yläasteella niin lähes kaikki joi viikonloppuisin, 13-15v. Lukiossa, 16v:t käyttivät huumeita, vaikka kuinka moni luokalla. Nuuskaa ja tupakkeja vaihtui välitunneilla. Ja harrastavat myös seksiä, ja vain murto-osan murto-osa saadaan koskaan tietää.

Tuo 18v on aika korkea ikä, eikä sitä realistisesti tulla normaalissa kanssakäymisessä noudattamaan.

Oma mielipide: Yli 22-vuotialle rajaksi 18-vuotta ja 22-vuotiaille tai alle rajaksi tuo 16-vuotta (tietysti molempien suostumuksella).
Tästä en tykkää juuri sen takia, että kyllä alle 22-vuotiaskin pystyy manipuloimaan toista. Mutta jos ikäeroja miettii, niin mielestäni se ei ole niin, että 16v 40v:n kanssa on väärin, mutta 18v 55v:n kanssa on OK. Eli on vähän mielivaltaista vetää raja tuohon 18v. SInänsä vetäisin sen vaikka tuonne 28v asti liukuvalla skaalalla, joka vähä vähältä laajenisi.

Tämä on tietenkin yhteiskunnallinen mahdottomuus, sillä 18v naisten seurusteleminen 60v ökyrikkaiden kanssa rahan perässä on ihan normalisoitua. Mutta tämä taan alleviivaa miten nurinkurista ja epäloogista tämä on. Sillä 18v on lähes samalla tasolla kuin 16v. Huomattavat muutokset tapahtuvat selvästi ennen 16v.

Tämä siis tytöillä, pojat yleensä kehittyvät hitaammin. Mutta tämä sääntö taitaa yleensä keskittyä nimenomaa tyttöihin.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Biologisestihan tuo 16v on aika tuulesta temmattu. Fyysisesti kykenee harrastamaan seksiä sekä saamaan lapsia jopa huomattavasti aiemmin. Mutta tässä on hyvä muistaa myös se, että 18v on myös tuulesta temmattu ikäraja. Ei ihminen salamaniskusta kykene yhtäkkiä huolehtimaan itsestään ja tekemään järkeviä päätöksiä kunhan on 18 täyttänyt.
Suunnilleen samaa mieltä koko viestistä, vaikka lainasin vain osan.
Biologinen ja henkinen kehitys on todellakin hyvin yksilöllistä. Tuttavapiirissä on ollut tyttöjä, jotka ovat 12-vuotiaina olleet ulkoisesti aivan 17-18 -vuotiaiden oloisia. Henkisistä ominaisuuksista en osaa sanoa. Yhdellä oli 17 v ikäisenä kaksi kävelevää lasta. Äiti, mummo ja poikaystävä tarvittiin arjen tueksi, mutta aika tavanomaista se meno kuitenkin oli.
Kun suojaikärajaa nuoremmat tarvitsivat presidentin luvan avioliittoon pääsemiseksi, niin luvan saaneiden joukossa oli 14-vuotiaita tyttöjä. Puolisot saattoivat olla yli 15 vuotta vanhempia.
 
Joo, jos olisin vähän vielä jatkanut tuota olisin tullut siihen, että jokaisen kehitys on myös yksilöllistä, jolloin yleistä ikärajaa on vähän huono laittaa. Joku 15v voi olla tarpeeksi kypsä, toinen 20v voi olla että ei ole. Aivojen kehitys on myös erilaista - jotkut ovat henkisesti kypsiä nuorempana, jotkut eivät vielä edes kolmekymppisinä.

Se suojaikäraja on vähän kompromissi kun ei jokaista tapausta jakseta käsitellä erikseen, tai niin sen ainakin näen. Mutta olisi silti hyvä jos myös nuoret suojaikärajan täyttäneet eivät kuitenkaan jäisi yksin tällaisissa tapauksessa, olivat he sitten 16, 18 tai 21. Koska mielestäni näistä täysi-ikäisistä jotka joutuvat samanlaisen hyväksikäytön kohteeksi ei juuri puhuta, mikä on sääli.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Henkisesti kypsät teinit tuskin ajautuvat omasta vapaasta tahdostaan seksuaaliseen aktiviteettiin setämiesten tai puumanaisten kanssa. Eikä se ratkaisu ole tavallaan kypsyyden poissulkevaa?

Vai tuleeko kohta joku prideosaaja kertomaan, että keskiluokkafetissi on ihan normaali ja suht. yleinen seksuaalisen itseilmaisun muoto nuorilla ihmisillä?
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Vai tuleeko kohta joku prideosaaja kertomaan, että keskiluokkafetissi on ihan normaali ja suht. yleinen seksuaalisen itseilmaisun muoto nuorilla ihmisillä?
Ei näköjään tule, joten kai mun sitten pitää. Mikä mää oon sitä arvioimaan, mikä on normaalia? Mää en juhli omista valinnoistani poikkeavia toisten valintoja, mutta olen ihan hyvä sietämään yhtä sun toista ja pitämään turpani kiinni. Jos siis kaksi aikuista ihmistä harrastaa seksiä yhteisymmärryksessä, kuka minä olen sanomaan siihen mitään? Kun se 16 ja varsinkin se 18 tulee mittariin, nuorella on minusta siitedes täysi vapaus tehdä valintoja omalla seksuaalisuudellaan. Kaikkeen vapauteen sisältyy sitten aina vastuu elää valintojensa kanssa.

Aidon auktoriteettiaseman väärinkäyttäminen on sitten oma asiansa. Siis se, kun vanhemmalla osapuolella on valtaa päättää toisen osapuolen urasta tai harrastusmahdollisuuksista tai muusta sellaisesta. Silloin sekaantuminen on joko väärin tai vähintäänkin äärimmäisen tulenarkaa touhua oikeastaan osapuolten iästä riippumattakaan. Mutta se, että toinen osapuoli on vanhempi kuin toinen aikuinen osapuoli, ei minulle ole auktoriteettiasema itsessään.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
En usko, että suojaikäraja liikkuu mihinkään. Suomi on varsin konservatiivinen ikärajan suhteen. Euroopassa vain Irlannissa on korkeampi (17). Suurimmassa osassa maita suojaikäraja on alhaisempi, eli 14 tai 15. Vaikeaa nähdä, että kukaan alkaa ajamaan ikärajan muutosta. Ellei sitten EU yritä harmonisoida asiaa. Tuskinpa.

Kysymys toki olikin, että pitäisikö suojaikärajaa nostaa. Se on monimutkaisempaa kuin päälle näyttää. Esim. lapsen oikeuksia pitää huomioida suhteessa ikäkauteen ja lapsen kypsyyteen. Eli jos on kypsä seksiin, niin saako joku muu päättää siitä, vai onko se yksilön oma asia? Ja toisaalta onko yleensäkään toisella ihmisellä oikeutta säädellä toisen ihmisen (vapaaehtoista) seksin harrastamista?
Kaikissa yhteiskunnissa on jokatapauksessa päädytty johonkin ikärajaan, joka on tavallaan tuulesta temmattu, mutta toki liittyy kuitenkin yleisemmin aikuistumisen ikärajoihin ja vastuisiin sekä toiselta puolelta suojaan.

Itse en uskaltaisi lähteä ikärajaa muuttamaan. Varsinkaan en nostaisi, vaan katsoisin että ihmisoikeuksien ja yksilön itsemääräämisoikeuden kannalta paine olisi ennemmin laskea rajaa skandinaaviselle tasolle (15) tai jopa keski-Eurooppalaiselle tasolle (14) kuin nostaa rajaa. Vastaan, että pidetään nykyisellään.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Lakiteknistä ongelmaa suojarajan suhteen ei ole. Moraaliselta kannalta sen nostamista 18 ikävuoteen tulisi varmasti harkita, varsinkin nyt kun miesten teinifantasiat tuntuvat ovan ns. muodissa. Jossain fiktiossa ja elokuvissa 16-vuotias tyttö saatetaan esittää jo hyvinkin kypsänä ja seksuaalisesti itsevarmana, houkuttelevana olentona. Jonain mitä nainen todellisuudessa on vasta siinä 19-22-vuotiaana. Todellisuudessa moni lukioikäinen on kuitenkin vielä niin henkisesti kuin fyysisestikin lapsekas. En oikein usko, että monikaan, mahdollisista teinifantasioistaan huolimatta, olisi moraaliselta kannalta valmis seksuaaliseen kanssakäymiseen sellaisen nuoren kanssa. 18 vuoden suojaikäraja olisi realistisempi.

Mitä ikäeroihin tulee, niin suomalaiset eivät siinä asiassa ole kovinkaan suvaitsevia. Jo kymmentä vuotta lähentelevä ikäero herättää yllättävän usein kummeksuntaa, puhumattakaan vielä suuremmasta ikäerosta.

Miksi sitten setämies alkaa juosta teinityttöjen perässä? Kiettiöpsykologisen teoriani mukaan tässä näkyy usein taustalla miehen aiemmat ongelmat naisten kanssa. Huonot kokemukset saattavat lisätä halua suunnata omat seksuaaliset voimavarat ennakkoluulottomampiin teineihin. Miesten ikäkriisit ja oman nuoruuden perään haikailut ovat sitten oma lukunsa.

Vaikka American Pie on komedia, on se myös realistinen näkemys setämiehen teinifansioihin. Kun sitten vahvan meikin, seksikkäiden hepeneiden ja silkkisen pehmeän ihon alta paljastuu epäkypsä, hauras, huonosta isäsuhteesta lohtua kaipaava pieni tyttö, tulee setämiehellekin kiire viheltää peli poikki ennenkuin se edes alkoi.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä ikäeroihin tulee, niin suomalaiset eivät siinä asiassa ole kovinkaan suvaitsevia. Jo kymmentä vuotta lähentelevä ikäero herättää yllättävän usein kummeksuntaa, puhumattakaan vielä suuremmasta ikäerosta.
No jaa, eipä nykyisen tasavallan presidentin kansansuosioon ole kauheasti vaikuttanut, vaikka vaimonsa onkin reilusti nuorempi.
 
Byvajet

Jäsen
Henkisesti kypsät teinit tuskin ajautuvat omasta vapaasta tahdostaan seksuaaliseen aktiviteettiin setämiesten tai puumanaisten kanssa. Eikä se ratkaisu ole tavallaan kypsyyden poissulkevaa?

Vai tuleeko kohta joku prideosaaja kertomaan, että keskiluokkafetissi on ihan normaali ja suht. yleinen seksuaalisen itseilmaisun muoto nuorilla ihmisillä?

Olen alistuva kinky. Saan seksuaalista tyydytystä kivusta, avuttomuudesta ja nöyryytetyksi ja häpäistyksi tulemisesta. Aikaisemmin taipumuksiani pidettiin virallisesti sairaina, nykyään niin tehdään ainoastaan tapauksissa, joissa taipumukset haittaavat tavallista elämää.

Omasta mielestäni olen vinksahtanut, mutta koska taipumukseni on pakottava ja pysyy parhaiten kurissa tavalla tai toisella sitä toteuttamalla, en osaa vinksahtaneisuudestani murehtia. Tämä on myös ammattilaisten kanta. Terapioissa kinkyjä kannustetaan toteuttamaan taipumuksiaan, koska yritys hallita niitä johtaa henkiseen pahoinvointiin. Tilanne on sama kuin homoilla. Kaapista kannattaa tulla ulos ja hyväksyä olevansa poikkeus.

Seksuaalisuuden ilmeneminen on äärimmäisen monimuotoista. Osa siitä on pysyvää ja osa muuttuu elämän aikana. Esimerkiksi väkivaltaiset seksifantasiat joko mielikuvina tai kokeiluina ovat hyvin yleisiä väestötasollakin.

Seksuaalisuus ei myöskään välttämättä noudata arkielämän rooleja ja asenteita. Empaattisesti hoivatyötä tekevä voi heilutella vapaa-ajallaan piiskaa ja suurta organisaatiota johtava nuolla valtiattarensa kenkiä. Seksuaalisuus on osa-alue, joka saattaa ilmetä peruspersoonallisuuden vastaisesti.

Tässä tullaan henkiseen kypsyyteen. Jos joku nuori kiihottuu vanhemmista miehistä tai naisista ja joku vanhempi mies tai nainen kiihottuu nuorista, niin liittyykö henkinen kypsyys siihen mitenkään? Omasta mielestäni ihminen voi olla henkisesti kypsä ja älyllisesti pystyvä ja rationaalinen, mutta silti hänen seksuaalisuutensa voi ilmetä normista poikkeavalla tavalla.

Niin kuin ylempänä kirjoitetaan, ahtaiden kategorioiden luominen ja asioiden nimeäminen normaaliksi ja epänormaaliksi on turhaa. Pitäisi korostaa vastuuta. Kinkypiireissä vastuu ei aina toteudu. Pakottavien halujensa ja fantasioidensa armoilla olevia nuoria tyttöjä käytetään hyväksi. Sovittuja rajoja ylitetään ja painostamista tapahtuu. Tällainen toiminta pitäisi estää, mutta väärinkäytöksien vuoksi seksuaalisuuden toteuttamista sinänsä ei tule kieltää vain siksi, että se on poikkeavaa.

En kannata kategorisointia normaaliin ja epänormaaliin, vaan minusta järkevä lähestymistapa on korostaa vastuuta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En nyt ihan ymmärrä miten fiktiivisen lapsenraiskaajan itsensä puolustukseksi kirjoittama narratiivi liittyy tähän? Toki ehkä sen verran että tuota on luettu ja ymmärretty väärin monien toimesta. Luultu että kyse on rakkaustarinasta.

Itseäni ei haittaisi vaikka suojaikärajaa nostettaisiin vaikka 18-vuoteen kun ei ole suunnitelmissa mennä pokailemaan 16-vuotiaita. Tuntuisi vähän väärältä. Toki onko siitä sitten erityistä hyötyä yhteiskunnallemme?
 
Tämä on toinen oleellista näkökulmista, Siis se, että nuoria pyritään suojaamaan hyväksikäytöltä. Eri maissa tasapainoilla realismin ja ideaalin välissä. Tosiasia on, että kovin korkeaa ikärajaa ei voida valvoa kuin hyvin kontrolloiduissa yhteiskunnissa. Tosiaan Euroopan korkein ikäraja on Irlannissa (17). Se on aika kaukana iästä jolloin seksi aloitetaan keskimäärin.

Toinen näkökulma liittyy itsemääräämisoikeuteen. Minkä ikäisellä on oikeus harrastaa seksiä, ilman että pitää kysyä lupa yhteiskunnalta (=monessa maassa valkoisilta heteromiehiltä)? Eli milloin saa määrätä omasta kehostaan. Kenelläkään ei taida olla absoluuttista vastausta, paitsi että iän pitäisi oikeastaan olla tapauskohtainen. Tämän ollessa mahdotonta maat ovat säätäneet suojaikärajaa välillä 14-18. Minulle 16 kelpaa kompromissina. Realismia on, että osa aloittaa aikaisemmin osa myöhemmin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Suojaikärajaan ei pitäisi ainakaan suhtautua siten, että sen tärkein tehtävä on vastata kysymykseen ”kuinka nuorta voi panna laillisesti?”

Käytännössä isompi ongelma kuin ikäraja 15 ja 16 ikävuoden välillä on isot ikärajat, kuten tässä Rydman-keississä, en näe mitenkään tarkoituksenmukaisena, että on laillista jos 50-vuotias panee 17-vuotiasta. Käytännössä tarkoituksenmukaisinta olisi kehittää lainsäädäntöä siihen suuntaan, että 16-17 vuotiaat voivat olla turvallisesti seksuaalisesti aktiivisi suurinpiirtein samalla tasolla kehittyneiden kanssa.
 
Oikeuskäytäntö taitaa olla nytkin tällainen.

@karotenoidi tenoidi kyllä ihan tavanomaisessa elämäntilanteessa elävällä aikuisella on sellaista toimivaltaa, jota epäkypsä nuori saattaa olla altis tavoittelemaan vähän harkitsemattominkin tavoin. Eli ei tarvitse olla välttämättä suoraa päätösvaltaa kesätyöpaikkaan, avauskokoonpanoon tms.

On vähän raakaa ajatella, että jokainen elää tekojensa kanssa. Meillä on ihan järkyttävän mittakaavan nuorison mt-ongelma ja seksisuhde joka on hyvin suuri riski nuoren henkilön psyykelle on parempi jättää tapahtumatta. Rakenteiden tulisi olla jollain lailla todennäköisyyksiä huomioivaa.
 
lihaani

Jäsen
Onhan tässä kehitystä onneksi tapahtunut.
Aikoinaan Seppo Rädyltä kysyttiin, mitä hän tulevaisuudessa haluaisi.
Vastaus oli legendaarinen: ”Jos sais vielä viisitoistavuotista.”
Silloin pojat vain naureskelisivat. Ajat ovat muuttuneet!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Oikeuskäytäntö taitaa olla nytkin tällainen.

@karotenoidi tenoidi kyllä ihan tavanomaisessa elämäntilanteessa elävällä aikuisella on sellaista toimivaltaa, jota epäkypsä nuori saattaa olla altis tavoittelemaan vähän harkitsemattominkin tavoin. Eli ei tarvitse olla välttämättä suoraa päätösvaltaa kesätyöpaikkaan, avauskokoonpanoon tms.

On vähän raakaa ajatella, että jokainen elää tekojensa kanssa. Meillä on ihan järkyttävän mittakaavan nuorison mt-ongelma ja seksisuhde joka on hyvin suuri riski nuoren henkilön psyykelle on parempi jättää tapahtumatta. Rakenteiden tulisi olla jollain lailla todennäköisyyksiä huomioivaa.
Olen ymmärtänyt, että oikeuskäytäntö koskee nykyään hyvin pitkälle seurstelushteita, joissa toinen on yli 16 ja toinen alle 16.

Lähinnä tarkoitin, että 16-18 vuotiaita lake ei seksin suhteen juurikaan suojele.

Eli tässä mielessä kun miettii, niin joskus puhuttiin aika arkisesti sakkolihasta.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Moraalisestihan tämä asia on aika pahasti vinksallaan. 17-vuotias tyttö on pääsääntöisesti ikäistä poikaansa kaikin puolin kypsempi kaikin tavoin mutta on paheksuttavampaa tosiaankin asetelma että vanhempi mies on 17-vuotiaan tytön kanssa kun vanhempi nainen 17-vuotiaan pojan kanssa. Sitä en osaa sanoa miksi näin?
 
Koska mies saa seksiä ja nainen antaa. Näinhän se monesti nähdään. Pojan oletetaan olevan automaattisesti onnellinen kun on saanut naisen antamaan seksiä. Oikeasti tuo nuori mies on voinut kokea painostusta asian suhteen, mutta ei uskalla sitä myöntää edes itselleen.
 
ijuka

Jäsen
Moraalisestihan tämä asia on aika pahasti vinksallaan. 17-vuotias tyttö on pääsääntöisesti ikäistä poikaansa kaikin puolin kypsempi kaikin tavoin mutta on paheksuttavampaa tosiaankin asetelma että vanhempi mies on 17-vuotiaan tytön kanssa kun vanhempi nainen 17-vuotiaan pojan kanssa. Sitä en osaa sanoa miksi näin?
Loogisesti ajatellen tämä on aika nurinkurista. Oikeastaan kaikin puolin.

Nainen potentiaalisesti saa huomattavasti miestä enemmän mielihyvää seksistä, eli heidän luulisi sitä myös miehiä enemmän haluavan. Mutta se ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää, johtuen lähinnä erittäin vanhanaikaisista näkökulmista. Seksuaalisesti aktiiviselle naiselle tulee lutkan maine tyttöpiireissä. Miesten kohdalla sitä vaan pidetään hyvänä asiana, käytännössä poikkeuksetta.

Ikäeroista - naiset on seksuaalisesti aika paljon vaativampia kuin miehet. Paljonko se miehen tyydyttäminen naiselta vaatii? Ei oikeastaan juuri mitään. Tarvitsee vaan "antaa". Mutta naisen tyydyttäminen? Se vaatii mieheltä kärsivällisyyttä ja huomaavaisuutta. Ja nuoremmilla miehillä ei yleensä sitä kärsivällisyyttä niin ole, ja yleensä myös "tulee liian nopeasti".

Loogisesti siis naisen luulisi olevan valikoivampi seksikumppanin suhteen, ja myös hakevan vanhemmista miehistä seuraa, koska heillä pitäisi olla enemmän kokemusta naisista, sekä kärsivällisyyttä, ja ehkä "kestävät paremmin". Miehet taas saattavat hakea lähinnä sitä, että on "kaunis", jolloin nuoremmat naiset olisivat loogisia.

Eli loogisesti ajatellen, 17v tyttö ja 40v mies on huomattavasti pätevämpi pari kuin 17v poika ja 40v nainen, joista jälkimmäiselle en kauheasti järkiperusteluita sinänsä pysty näkemään. 17v tytölle taas pystyy helposti perustelemaan sillä, että oman ikäisensä vaan tuppaavat olemaan sängyssä aika surkeita. Mutta sosiaalisen hyväksyttävyyden suhteen näillä on kuitenkin huomattavan suuri ero, ja täysin päinvastaiseen suuntaan.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän se ole nyt ihan hyvä. Voisi olla myös 15 vuotta, silloinhan alkaa myös rikosoikeudellinen vastuu, mutta historiallisesti on kai ajateltu, että ripille päästyä saadaan naimalupa, ja ripillehän yleensä päästään vasta 15-vuotiaana. Viitisenkymmentä vuotta sitten muuten 17 vuotta oli naisilla vielä tavallinen ikä mennä naimisiin.

Ja hmm, muistaakseni yläasteella tytöt hekumoivat, että "sitten kun on 16 saa panna ketä haluaa"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös