Piiri pieni pyörii – Janne Ojanen ulos!

  • 41 474
  • 158

Mush

Jäsen
Suosikkijoukkue
U.S.V.A
Enpä olisi vielä muutamia päiviä sitten uskonut, että näin kesähelteellä pitäisi huolestua mihinkään Porin Ässiin liittyvästä aiheesta. Kai sitä on jo liiaksi tottunut siihen. että suurin jännitys tähän vuodenaikaan on se, että vahvistetaanko joukkuetta vai ei.

Viime aikoina kuitenkin kannattajien tietoisuuteen on kantautunut hyvin huolestuttavia uutisia seuran talouteen, hallitukseen ja yleisesti koko seuran tulevaisuuteen liittyen. Seura on kärsinyt valtavasta imagotappiosta ja moni on ehtinyt menettää uskon sen toimintaan. Tästä syystä pidin jopa velvollisuutena, että nostan tätä näkyvästi ylös Suomen suurimmalla jääkiekkopalstalla. Tekstin kirjoittaja on pitkäaikainen aktiivi Ässien kannattajaryhmissä.

Ensiksi 15. toukokuuta Ässät ilmoitti erottaneensa toimitusjohtaja Eeva Perttulan hyvin kiistanalaisissa olosuhteissa. Moni pettyi, osa viritteli syystäkin salaliittoja. Keskiviikkona 16. toukokuuta monen epäily ''valtapelistä'' vahvistui, kun Ässät ilmoitti pitkään seurassa toimineiden Olli Kasken ja Mikko Laineen eronneen hallituksesta. Monen kannattajan katse onkin tämän johdosta väistämättä siirtynyt HC Ässät Pori Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Ojaseen.

Ilta-Sanomien useista porilaislähteistä saaman tiedon mukaan merkittävä syy Perttulan kohtaloon oli se, ettei toimitusjohtajan ja ravipiireistä HC Ässät Pori Oy:hyn tulleen Ojasen yhteistyöstä tullut yhtään mitään.
-> Mitä yksinvaltaa Ojanen pitää Ässien hallituksessa? Viimeaikaiset tapahtumat kuulostavat hyvin paljon ravimiehen sooloilulta.

Lisää bensaa liekkeihin lyö Jatkoajan artikkeli, jonka mukaan Ässät on päättänyt ajaa alas vajaa vuosi sitten perustamansa Pata Staff -henkilöstövuokrausyrityksen. Tämän korvaisi tulevalla kaudella Duunin Oy, jonka puheenjohtaja Harri Vilkuma istuu HC Ässät Pori Oy:n hallituksessa. Kyseisellä osakeyhtiöllä on liitoksia myös Janne Ojasen omaan liiketoimintaan Porin Ravit Oy:n kautta.

Kyseisen palapelin osat yhdistämällä itselleni nousee suuria kysymyksiä seuran hallituksessa tapahtuneista muutoksista. Onko muutoksissa ollut muita motiiveja kuin Porin Ässien vieminen eteenpäin urheiluseurana? Osa on ehtinyt epäillä, että muutosten taustalla olisi Ässien hallituksessa istuvien henkilöiden yritys hyötyä Ässistä heidän henkilökohtaisessa liiketoiminnassa. Väite kuulostaa ensin kaukaiselta hakuammunnalta, mutta mahdotonta tämä ei ole. Väitettä saattaa tukea pitkään Ässien palveluksessa olleen myyntisihteeri Marja Järvisen irtisanoutuminen tehtävästään, mikä voisi viitata sellaiseen toimintaan, minkä takana hän ei ole voinut seistä. Pitää toki ottaa huomioon, että Pata Staff oli olemassaolonsa aikana tehnyt taloudellista tappiota. Mutta onko eettisesti oikein, että jatkossa rahoja ohjataankin suoraan hallituksessa istuvien omaan taskuun, samalla kun pitkäaikaiset hallituksen jäsenet poistuvat takavasemmalle?

Mitä muuta hallituksessa tapahtuneilla muutoksilla haetaan? Harvassa ovat seurat, jotka vaihtavat toimitusjohtajaa yhden tappiollisen kauden jälkeen. Ottaen huomioon, ettei jääkiekko bisneksenä ole koskaan ollut kovin kannattavaa.

Oli kirjoittamani syytteet totta tai ei, kaikki varmasti huomaavat, että asiat eivät todellakaan ole kunnossa seuran sisällä. Ne ovat äärimmäisen huolestuttavalla tasolla. Tärkeimpänä asiana pyydän ottamaan huomioon, että julkisuuteen kantautuneiden tietojen mukaan Ässissä tapahtuneet muutokset ovat suurelta osin suoraan seurasta siitä, ettei Janne Ojasella ole ollut kykyä toimia eri ihmisten kanssa. Tämä aiheuttaa kannattajassa äärimmäistä pelkoa siitä, voiko johtajan puikoissa olla henkilö, joka pystyy toimimaan pelkästään omien saunakavereidensa kanssa samassa hallituksessa.

Jos sama puuhastelu ja negatiivinen kierre jatkuu, saattaa hyvinkin olla, ettei Porin Ässiä ole vuosien päästä enää olemassa. Ja tätä en, eikä kukaan muukaan patasydämen omaava anna tapahtua. Ei yhden seurassa valtaa pitävän henkilön toimesta.

Tästä syystä vaadinkin Janne Ojasta astumaan julkisuuteen. Suurin osa seuran kannattajista on huolestuneita seuran nykytilanteesta. Moni haluaa selvityksen muutosten taustalla. Jos sama meno jatkuu, olen varma, että viimeistään kannattajien protestoidessa palli heiluu hyvinkin nopeasti, Yksikään henkilö ei ole eikä tule olemaan tätä seuraa suurempi.

Vasta Ojasen ulostulon jälkeen näemme, onko ketjulle aihetta. Kaikesta huolimatta toki toivomme, että kaikki päättyvät hyvin, oli se sitten Ojasen tai aivan uusien tekijöiden toimesta. Mutta tarpeen tullessa Meidän kannattajien ei pidä jäädä toimetta ennen kuin on liian myöhäistä ja seura konkassa.

Pitäisikö Ojasen erota, ennen kuin seura on yhtään enempää sekaisin? Vai pitääkö hänelle antaa mahdollisuus, kaiken kärsityn imagotappion ja sekasorron jälkeen?

Onko jäljelle jääneessä hallituksessa edes tarvittavaa osaamista uskottavan urheiluseuran pyörittämiseen?
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Tärkeimpänä asiana pyydän ottamaan huomioon, että julkisuuteen kantautuneiden tietojen mukaan Ässissä tapahtuneet muutokset ovat suurelta osin suoraan seurasta siitä, ettei Janne Ojasella ole ollut kykyä toimia eri ihmisten kanssa.

Ottamatta kantaa tämän kirjoituksen todenperäisyyteen, niin toimintatavat ovat aika mielenkiintoisia, jos kirjoitus edes jollain tavoin paikkansa pitää:

http://www.oulunravit.fi/uutiset/uutinen/me-ei-aleta-sua.html

Sisältää, melkein, kirjaimellisesti HTT-uutisia.

Että silleen...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Myöhänen on itseään täynnä oleva äkkirikastunut. Ei minkäänlaista osaamista toimia ihmisten parissa, päinvastoin. Ärsyttää kaikkia pelkällä olemassa olollaan ja omahyväisyydellään. Toivottavasti hän ei ainakaan ole Ässien kanssa tekemisissä muuta kuin katsojana.
 

Tuamas

Jäsen
Todettakoon, että HC Ässät Oy:n uuden hallituksen nimittää yhtiökokous todennäköisesti kesäkuun loppupuolella-heinäkuun alkupuolella.

Yhtiökokouksessa määräysvaltaa käyttää käytännössä Porin Ässät Ry, joka omistaa reilu 70% osakkeista.

Jokainen osakkeenomistaja on oikeutettu osallistumaan yhtiökokoukseen tai voi valtuuttaa henkilön edustamaan itseään.

Eli te jotka ostitte taannoisesta osakeannista osakkeita, nyt on mahdollisuus vähintään päästä seuraamaan prosessia ja mahdollisesti jopa hieman vaikuttamaan.

Ja Porin Ässät Ry:n osalta hallitus on tällä hetkellä tässä muodossa, jos on tuttuja tai haluaa asiaan vaikuttaville tiedoksi sen oman kannan:
https://www.porinassat.fi/yhteystiedot/26622/hallitus

Kasken johdolla Porin Ässät Ry vaihdatti taannoin hallituksen, viimeksi kun hallituksen puheenjohtajan toiminta alkoi lähtemään hanskasta. Tähän hetkeen asti tuo muutos kantoi hyvin, jatkosta en ole ihan varma.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse olen jo äänekkäästi vaatinut Ojasen esille tuloa. Katsotaan kauanko kestää? Siihen asti tilanne on kaoottinen. Kukaan ei tiedä mistään mitään ja salaliittoteoriat velloo yms. Kaikki paskaa julkisuutta Porin Ässille. Sitä Ojanen touhuillansa ob ainakin jo paljon hankkinut. Paljon on korjattavaa. Katsotaan saako itse korjata vai tekeekö sen joku muu. En suoraan tuomitse, kun ei taustoja tiedä mut tällä hetkellä ei hyvä fiilis.

Pian muodostettanee uusi hallitus ja sen kokoonpano kertoo paljon. Haalitaanko lisää kavereita? Ravipiirit niin pienet, että suhmurointi voi onnistua, mut Ässät onneksi kaikkien juttu Porissa ja paine johdon suuntaan tulee olemaan kova!

Mielenkintoista on myös se, että toimiiko Ojanen tällä hetkellä esimiehensä eli Ry:n hallituksen luvalla vai ilman? Sieltäkin odotan Juuselan ulostuloa. Viimeisin haastattelu ei mennyt ihan nappiin kun kertoi seurassa kaiken olevan hyvin. Seuraavaksi vuoti julkisuuteen tieto Kasken ja Laineen lähdöstä. Tämäkin oli Ässissä tiedossa, mutta tiedoituspolitiikka petti pahemman kerran.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sanotaanko näin, että äkkiseltään ajateltuna tilanne kuulostaa aika epämielyttävälle.

Ässien hallituksen jäsenillä pitäisi olla hyvät suhteet liike-elämään ja heidän pitäisi pystyä omilla kontakteillaan tuomaan näille Ässien tausta yrityksille asiakkaita ja sitä kautta lisää tuloja tai ja kassavirtaa. Eli lyhykäisyydessään niin päin, että Pata Staff olisi alkanut tuottamaan palveluja tuonne raviradalle ja äijien ravintoloihin. Eikös tämä ollut halliremontinkin pääideoita? Että kun omistetaan halli itse pystytään laajentamaan toimimalla mahdollisimman omavaraisesti ja luomalla uutta liiketoimintaa. Jotta hallilainoista selvitään ja saadaan pidettyä joukkue kilpailukykyisenä me tarvitaan jokainen liikenevä euro tän seuran ympäriltä. Kate-euroja ei saa valua muiden taskuihin.

Tiedän kyllä, ettei tämä ole näin yksiselitteistä ja jos tässä toisessa yrityksessä on laadukkaammat työntekijät, millä saadaan muunmuassa kaljamyynti kuntoon, niin voihan vaikutukset olla positiivisetkin. Vähän luottavaisemmin mielin suhtautuisin tähän ajatukseen, jos hallitus olisi tukenut näitä muutoksia ja ei olisi hajonnut näitten päätösten seurauksena ja. Eikä muutoksilla ilmeisesti ollut toimitusjohtajankaan tukea? Toimitusjohtaja taisi olla sitä mieltä, että Pata Staff saataisiin vielä tuottavaksi, mutta hallituksen puheenjohtajan mielestä vain hänen yrityksensä siihen pystyy :DD

Voi voi... mikä soppa...
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En ole kriisiviestinnän asiantuntija, mutta nähdäkseni tällaisessa tilanteessa Ojasen olisi hyvä astua reilusti esille taustoittamaan tilannetta, ja ottaa se haltuun. Nyt huhut ja teoriat pyörivät villeinä, ja Ässät ottaa imagollista osumaa.
 

J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ole kriisiviestinnän asiantuntija, mutta nähdäkseni tällaisessa tilanteessa Ojasen olisi hyvä astua reilusti esille taustoittamaan tilannetta, ja ottaa se haltuun. Nyt huhut ja teoriat pyörivät villeinä, ja Ässät ottaa imagollista osumaa.

Ihan käsittämätöntä, ettei Ojanen ole tullut julkisuuteen. Ajattelemattomuutta, välinpitämättömyyttä vai ammattitaidottomuutta? Pahimmassa tapauksessa mehevä trio kaikkea edellä mainittua.

Ässät oli vielä viime viikolla suht fressi ja mielenkiintoinen valinta sponsoreille, nyt ummehtunut ja sekava. Erään isomman teollisuusyrityksen johdon kahvipaussilla jo kyseenalaistettiin Padan sponsorointi. Toivottavasti homma selkeytyy nopeasti ja saadaan edes suurimmat paskat siivottua.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
En ole kriisiviestinnän asiantuntija, mutta nähdäkseni tällaisessa tilanteessa Ojasen olisi hyvä astua reilusti esille taustoittamaan tilannetta, ja ottaa se haltuun. Nyt huhut ja teoriat pyörivät villeinä, ja Ässät ottaa imagollista osumaa.

Jotenkin kun nyt tähän kuvioon on tullut perehdyttyä, niin tuollainen toimintamalli ei kuulu tuonkaltaisten ihmisten repertuaariin.
 

Nigi

Jäsen
Kuten yllä sanottu, ennen kuin Ojanen tulee julkisuuteen, niin tilanne on ihan sekaisin. Odotellaan nyt, että milloin sitä kommenttia sieltä suunnalta saadaan.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Eiköhän hallituksen päätökset ole salaista tietoa ja niistä ei yksittäinen ihminen ja hallituksen puheenjohtaja Ojanen voi tulla mihinkään huutelemaan.
Kaski ja Laine jo tukensa hallitukselle antoivatkin.
Mitä ihmeen hyvää mediajulkisuuden lisäksi tuo Perttula nyt sai aikaiseksi?
Oli täysin ulalla bisneksestä ja myynti hallilla ei toiminut yhtään.
 

J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Päivällä vielä ihmettelin Ojasen toimintaa, nyt en enää ihmettele. Ojanen ulos. Muutenkin aika paljon hallituksella seliteltävää jääviydestä ym.

Farssi.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En ole kriisiviestinnän asiantuntija, mutta nähdäkseni tällaisessa tilanteessa Ojasen olisi hyvä astua reilusti esille taustoittamaan tilannetta, ja ottaa se haltuun. Nyt huhut ja teoriat pyörivät villeinä, ja Ässät ottaa imagollista osumaa.

En ole itsekään kriisiviestinnän asiantuntija, mutta näkisin että tämä mainittu kriisi on vähintään yhtä paljon suuren yleisön päässä kuin missään muualla.

Mitä Ojasen nyt tarkalleen ottaen pitäisi sanoa ja mihin asiaan? Hänet on joka tapauksessa jo nimetty syyllikseksi kaikkeen joten voi olla järkevämpääkin olla hiljaa ja odottaa pölyn laskeutumista kuin kohdata teloituskomppania joka ei kuitenkaan usko mitään mitä sille yritetään sanoa. Vrt vitutus-ketju ja siellä esiin tulleet Marja Järvisen henkilökohtaiset syyt joiden olemassaoloon eivät salaliittoteoreetikot usko, koska ovat päättäneet jonkin olevan vialla ja janoavat verta. Kansan someraivon kanssa ei kannata lähteä kilpalaulantaan, se on nähty asia.

Yleisemmin olen samaa mieltä kuin edellä kirjoittaneista @Tuamas, jos Ojanen halutaan ulos kannattaa alkaa kerätä voimia yhtiökokoukseen ja lopettaa tämä möykkääminen.
 

J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä Ojasen nyt tarkalleen ottaen pitäisi sanoa ja mihin asiaan? Hänet on joka tapauksessa jo nimetty syyllikseksi kaikkeen joten voi olla järkevämpääkin olla hiljaa ja odottaa pölyn laskeutumista kuin kohdata teloituskomppania joka ei kuitenkaan usko mitään mitä sille yritetään sanoa.

Kun organisaatiosta poistuu kaksi hallituksen jäsentä, myyntisihteeri, sekä toimitusjohtaja saa potkut, lienee hallituksen puheenjohtajalla jotain kommentoitavaa, tai ainakin pitäisi olla. Se on loppujen lopuksi suht sama, mitä keskustelupalstoilla juorutuaan ja huhutaan, mutta kun sponsorit alkavat vakavasti pohtia rahojensa pois vetämistä, pitäisi viimeistään hälytyskellojen soida. Ja joo, pelaajat on ammattilaisia jne, mutta ei se ainakaan eduksi ole, että taustalla kuohuu ja kohisee. Tilanne vaatisi rauhoittamista ja selkeyttämistä. Ry:n pj sitä tavallaan jo teki kertoessaan taustalla tapahtuvista hyvistä asioista jne.

Ojasen olisi oikeasti syytä tulla julkisuuteen, tai teloitus muuttuu julkiseksi teurastukseksi.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kuten yllä sanottu, ennen kuin Ojanen tulee julkisuuteen, niin tilanne on ihan sekaisin. Odotellaan nyt, että milloin sitä kommenttia sieltä suunnalta saadaan.
Jotkut ihmiset ovat vain niin omahyväisiä ja kuvittelevat olevansa pikkuisen parempia niin ettei heidän tarvitse perustella muille mitään. Surullista kyllä että olen aina nauranut sitä miten lukon johtoporras hoitaa asiat. Nyt täällä on puheenjohtajana vastaavanlainen henkilö kuin Rajala lukon toimarina.

Ojanen ei tule tässä asiassa julkisuuteen kovinkaan helpolla tai sitten kun tulee ei ainakaan anna mitään muuta ulosantia kuin korulauseita.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kun organisaatiosta poistuu kaksi hallituksen jäsentä, myyntisihteeri, sekä toimitusjohtaja saa potkut, lienee hallituksen puheenjohtajalla jotain kommentoitavaa, tai ainakin pitäisi olla. Se on loppujen lopuksi suht sama, mitä keskustelupalstoilla juorutuaan ja huhutaan, mutta kun sponsorit alkavat vakavasti pohtia rahojensa pois vetämistä, pitäisi viimeistään hälytyskellojen soida.

Kuten toisessa ketjussa totesin, Ässien hallituksen jäsenet ovat uskoakseni sen verran hyvin verkostoituneita, että jos jollakin liike-elämän edustajalla on oikeasti hätä kädessä, tietoa saa varmasti ihan puhelimitsekin. En usko että kenenkään tuki on kuitenkaan sidoksissa yhteenkään henkilöön.

Yleisemmällä tasolla olen samaa mieltä siitä, että jossain kohdin seuran johdon pitää tulla esiin ja kertoa missä mennään, en vain usko että se tapahtuu netissä huutamisen avulla. En pidä itsekään näistä uusimmista käänteistä, mutta koska katson porilaista kiekkokultturia ulkokehältä, katson että moni on nyt kriisiytynyt ihan vaan siksi että kriisejä tarvitaan tasaisin väliajoin että ilma pysyy puhtaana.

Toivotaan nyt tosiaan että hölinä loppuu jossain välissä ja asioihin saadaan selkeyttä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
katson että moni on nyt kriisiytynyt ihan vaan siksi että kriisejä tarvitaan tasaisin väliajoin että ilma pysyy puhtaana.

Toivotaan nyt tosiaan että hölinä loppuu jossain välissä ja asioihin saadaan selkeyttä.

Kitkaa syntyy ja miehistöjä vaihtuu, tuskin ennenkuulumatonta urheiluseurojen historiassa.

Siltikin, on tässä elementtejä jotka eivät täysin tue kriisiytymistä kriisiytymisen vuoksi. Edes helposti syttyvässä porilaisessa kontekstissa.

Perttula ulkoistettiin, ok. Mutta mihin seura nyt henkilöityy? Mitkä on kasvot? Kuka ottaa valokeilan ja vastuun? Kun Aho erotettiin, kasvot ja vastuunkantajat olivat Korpisalo ja Perttula. Kuten kuuluukin.

Nyt toimitusjohtaja on erotettu reilun vuoden pestin jälkeen, kaksi pitkäaikaista hallituksen jäsentä ovat eronneet samaan aikaan. Hallituksen puheenjohtajalla ja ravimiehellä on oma maineensa. Onko ansaittu vai liioiteltu, en osaa sanoa.

Voihan olla että taustaryhmällä on visio, uusi tj kiikarissa ja joku ottaa vetovastuun kesän aikana. Sitten hyväksytään asia ja katse tulevaan.

Mutta sen se vaatii. Vastuunkantajat ja kasvot. Nyt ajelehditaan johtajatyhjyyden ja kasvottomuuden tilassa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Perttula ulkoistettiin, ok. Mutta mihin seura nyt henkilöityy? Mitkä on kasvot? Kuka ottaa valokeilan ja vastuun? Kun Aho erotettiin, kasvot ja vastuunkantajat olivat Korpisalo ja Perttula. Kuten kuuluukin.

Ymmärrän kyllä tämän pointin, vaikkakaan en koe että nämä asiat olisivat suoraan vertailukelpoisia, valmentajan erottaminen kesken kauden on kuitenkin välittömämpi asia kuin toimarin erottaminen off-seasonilla.

Itsestäänselvää on myös se, että jonkun organisaatiosta pitää kohta vähän selventää mitä seuraavaksi tapahtuu ja koska, ja miten mennään eteenpäin.

Tympeää huvia ja tietynlaista vastustusta on itselläni herättänyt lähinnä se, että Ojanen, josta suurin osa kannattajista ei muutama päivä sitten tiennyt mitään, ja josta kaikki eivät varmaan edes muistaneet että on Oy:n puheenjohtaja, onkin nyt kaikkien mielestä tunnettu mulkvisti ja syypää suunnilleen kaikkeen mahdolliseen. Ässien hallituksessa hän on vaikuttanut vuodesta 2014, mikähän kaikki sen jälkeen tapahtunut ikävyys voidaankaan vielä laittaa hänen piikkiinsä?

Sitä en tiedä onko Ojasen ja kumppaneiden mediahiljaisuus harkittu strategia vai silkkaa osaamattomuutta, mutta mitä pidempään tämä kestää, sitä fiksummin mielestäni tekevät kun antavat pahimman pauhun laantua ja tulevat sitten valmiiden asioiden kanssa julkisuuteen.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Yleisemmällä tasolla olen samaa mieltä siitä, että jossain kohdin seuran johdon pitää tulla esiin ja kertoa missä mennään, en vain usko että se tapahtuu netissä huutamisen avulla.

Milläs muulla tavoin Ässä-ihmiset saavat tuoda tyytymättömyytensä asiasta esiin jos netissä pitää olla hiljaa. Onko Esson baarin nurkka oikea paikka vai rupeavatko kaikki soittelemaan yöllä kännissä Ojaselle?

Ainakin tuossa Pata Staffin alasajossa pitäisi olla Ojasella ja Vilkunalla yhtiökokouksessa selittämistä jos haluavat pitää asemansa, joku voisi nähdä että ravimiehet ajoivat potentiaalisen kilpailijan alas pois syömästä Vilkunan firman markkinaosuuksia eikä tämä välttämättä ollut Ässien pitkän aikavälin edun mukaista.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Milläs muulla tavoin Ässä-ihmiset saavat tuoda tyytymättömyytensä asiasta esiin jos netissä pitää olla hiljaa. Onko Esson baarin nurkka oikea paikka vai rupeavatko kaikki soittelemaan yöllä kännissä Ojaselle?

Minulle on aivan sama mitä tekevät, kunhan olen yrittänyt huomauttaa että tuskin täällä melskaamalla mikään muuttuu.

Ainakin tuossa Pata Staffin alasajossa pitäisi olla Ojasella ja Vilkunalla yhtiökokouksessa selittämistä jos haluavat pitää asemansa, joku voisi nähdä että ravimiehet ajoivat potentiaalisen kilpailijan alas pois syömästä Vilkunan firman markkinaosuuksia eikä tämä välttämättä ollut Ässien pitkän aikavälin edun mukaista.

Sikäli kun mistään tiedän, Pata Staffin toiminta on ollut tappiollista joten en tiedä mitkä ovat ne markkina-osuudet mitkä tekivät firmasta potentiaalisen kilpailijan.

Ja tässä on nyt kyse Ässistä: Ässillä ei ole varaa ylläpitää omaa henkilövuokrausfirmaa ja odotella koska se rupeaisi mahdollisesti tuottamaan voittoa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Ja tässä on nyt kyse Ässistä: Ässillä ei ole varaa ylläpitää omaa henkilövuokrausfirmaa ja odotella koska se rupeaisi mahdollisesti tuottamaan voittoa.

Tämä firma käytännössä taisi hoitaa vain Ässien tilaisuuksia, ts. tässä on kyseessä lähinnä se, että mahdollinen kate hallilla pyörivästä henkilöstöstä olisi mennyt "omiin taskuihin" eikä muualle.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Minulle on aivan sama mitä tekevät, kunhan olen yrittänyt huomauttaa että tuskin täällä melskaamalla mikään muuttuu.



Sikäli kun mistään tiedän, Pata Staffin toiminta on ollut tappiollista joten en tiedä mitkä ovat ne markkina-osuudet mitkä tekivät firmasta potentiaalisen kilpailijan.

Ja tässä on nyt kyse Ässistä: Ässillä ei ole varaa ylläpitää omaa henkilövuokrausfirmaa ja odotella koska se rupeaisi mahdollisesti tuottamaan voittoa.

Kuulemma yhtä huonoa bisnestä kuin se ravintolatoiminta remontin jälkeen.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
On käytännössä mahdotonta, tai vähintään ainakin hyvin epätodennäköistä, että tuollaisen henkilöatövuokrausfirman olisi saanut toimimaan edes välttävällä tasoll näin lyhyessä ajassa. Yritykseen olisi pitänyt lähteä vähintään viiden vuoden sitoutumisella tai ei ollenkaan.

Moni on täällä kuvaillut Ojasen johtamistapaa impulsiiviseksi, ja valitettavasti juuri siltä se näyttääkin.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä firma käytännössä taisi hoitaa vain Ässien tilaisuuksia, ts. tässä on kyseessä lähinnä se, että mahdollinen kate hallilla pyörivästä henkilöstöstä olisi mennyt "omiin taskuihin" eikä muualle.

Ymmärrän tämän hyvin, vähän vaan syntynyt epäily että olisiko tässä kuitenkin ns. pakkoraosta kysymys eikä vain automaattisesti ahneen hyvä veli-kerhon halusta junailla bisneksiä toisilleen. Kuten toisessa ketjussa todettiin, Vilkuna on ollut firmoineen hallissa järjestettävien konserttien yms. tapahtumien takana ja tässä ei ole ilmeisesti ollut kenenkään mielestä ongelmaa, nyt onkin äkkiä päälle kaikki mahdolliset ongelmat. Hyvää kuvaahan tämä ei toki organisaatiosta anna, toisaalta julkisuus asian ympärillä on ollut aika tarkoitushakuista.

Kuulemma yhtä huonoa bisnestä kuin se ravintolatoiminta remontin jälkeen.

Ideahan on molemmissa loistava ja olen samaa mieltä kuin nimimerkki @Bigmouth siitä, että kärsivällisyyttä olisi saanut olla enemmän, koska kumpaakaan noista aloista ei voi pitää välittömänä rahasampona. Nyt tehtyjä ratkaisuja on perusteltu sillä että Ässät keskittyy nyt ydintoimintaan, mutta ainakin minun mielestäni Ässät toimii viihde-ja elämysbisneksessä joka tapauksessa joten on selvää, että liiketoimintaan kuuluu osia jotka liittyvät tähän. Kovat kasvukivut tuntuu olevan organisaatiossa meneillään ja vasta aika näyttää onko tässä nyt tehty oikeita päätöksiä vai ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös