Philadelphia Flyers 2021–2022

  • 164 177
  • 639

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Hetken on täytynyt pitää hiljaiseloa palstalta ja puhallella päättyneen kauden pettymyksiä mielestä ulos. Sen verran se kirpaisi, kun kerrankin oli niitä odotuksia, joihin joukkue ei kyennyt vastaamaan edes vähää alusta. Vituiks män, on ihan passeli summailu päättyneeseen.

Viime kauden ketjussa tunnuttiin jo etsittävän sitä bensakanisteria, jolla lahon tallin saisi tuikattua tuleen ja vakuutusrahoilla lähteä rakentamaan uutta kasaan. Ihan näin surkeana en tilannetta pidä, mutta onhan tuossa nipussa samalla sitä rakenteellista valuvikaa, mikä pitäisi GM Fletcherin korjata. Ravistelua ja merkittäviä muutoksia tarvittaisiin, mutta tämä on samalla helpommin sanottu kuin tehty osaston kamaa.

Typistetysti joukkueessa on vain liikaa vierelleen katselevia ja löysäileviä selittelijöitä niiden esimerkillään vaihdosta toiseen johtavien liiderien ja suunnannäyttäjien sijaan, jotka pitävät vaatimustason tapissa ja antavat itsestään joka hetki kaiken. Päävalmentajia on jo vaihdettu useampaan otteeseen ilman pysyvämpää muutosta, vaan aina on hetkellisen piristymisen ja uutuuden viehätyksen kadottua palattu takaisin samaan aneemiseen ja haluttomaan paskaan, jonka jälkeen on kauden päätyttyä kuultu kootut selitykset ja jossittelut.

Flyersilla kun ei ole mitään McDavidin ja MacKinnonin kaltaista omalla erinomaisuudellaan pelejä kääntävää eliittitalenttia pitäisi yleisilmeen ja tekemisen olla huomattavasti työteliäämpi ja uhrautuvampi, että pääsisivät varmasti edes sinne pudotuspeleihin, joissa mm. Isles on jälleen näyttänyt työnteon ja kollektiivisen koko joukkueen yhteisen tekemisen merkityksen. Sen sijaan Flyersilla alkaa olemaan näitä isomman palkan has been staroja, joiden tuloksen teko on pudonnut, mutta selkä aina vain enemmän suoristunut. Yritä nyt siinä sitten repiä nipusta työteliästä ja vastuullista 5vs5 jyskyttäjää, jollainen sen pitäisi menestyäkseen olla.


Maalivahdit

Kirill Ustimenko / 825,833 $ / RFA 2022

Carter Hart / RFA
Felix Sandström / RFA

Brian Elliott / UFA
Alex Lyon / UFA

Pakka olisi sopimusten puolesta auki, eivätkä ne suoritukset kaukalossakaan päättyneen sesongin osalta suuria antaneet.

Hartilla on takana vaikea kausi ja parantaa pitäisi, jos joukkue mielii menestyä ja paljonhan tämän nuorukaisen suorittamiseen se lähivuosien menestys tai menestymättömyys osaltaan kiteytyy. Pientä valoa nähtiin huhtikuussa sen harjoittelutauon jälkeen ennen kauden päättänyttä loukkaantumista, joten aivan liialliseen synkkyyteen en vielä ajatellut ryhtyä, mutta vähän turhan tummia pilviä sitä taas saatiin tämän ikuisuusongelman ympärille. Joskin organisaation kannalta saattoi olla jopa onni, että se heikompi kausi tuli tähän rakoon kun oli kerran tullakseen, eikä vasta niiden isojen rahojen jälkeen. Nyt saavat Hartille maltillisemman sillan, jonka aika nähdään onko tästä voittavaksi ykköskassariksi, vaiko ei?

Elliott oli haastatteluiden perusteella halukas jatkamaan uraansa, mutta kakkosen ruutuun toivon haettavan uusia, nuorempia, tuulia. Tarvitsevat miehen joka pystyy pelaamaan kelpo tasolla sen 30-40 peliä mahdollistaen näin Hartille samalla laadukasta harjoitteluaikaa.

Alex Lyon on jo useamman kauden roikkunut tuossa NHL-AHL välisessä limbossa, mitä korkeammalle tasolle tuskin on enää kehittymässä. Olisi turvallinen valinta kolmoskassariksi jatkossakin, mutta tiedä sitten haluaako jo vaihtaa maisemaa?

Phantomsien puolelta ei suuria ole tulossa. Sandströmissä en ole paljoa nähnyt enää pitkään aikaan, vaikka loppukaudesta sai sentään muutakin kuin silmänsä kiinni. Sopimuksen päättyessä luulisi paluun Eurooppaan olevan edessä. Ustimenkolle ei puolestaan koronan ja lonkan hajoamisen johdosta kertynyt kuin pari peliä Valko-Venäjän pääsarjassa, eli käytännössä siis täysi ohivuosi, jonka jälkeen ei suuria passaa odottaa. Tulokassopimusta kuitenkin vielä vuosi jäljellä, joten on varmasti osa Phantomsien palettia. Lähemmäs kolmekymppinen Zane McIntyre pelasi hyvän kauden Phantomsien tukipilarina ja on varmasti yksi vaihtoehto farmin palettiin myös tulevalle kaudelle.

Heikossa Brynäsissä vahvasti pelanneen ja Ruotsin kevään MM-joukkueeseen mahtuneen Samuel Erssonin odottaisin saavan sopimuksen ja suuntaavan Pohjois-Amerikkaan. On tällä hetkellä aikalailla ainoa Flyersin mainittava maalivahtiprospecti, kun en Ustimenkon harteille halua liikaa odotuksia haastavassa tilanteessa kasata.

2015 varatulla Ivan Fedotovilla on takana pari kelpo kautta Traktor Chelyabinskissa, josta kaupattiin juuri suurseura CSKA Moskovaan, joten tuskinpa on tulossa AHL-routea kokeilemaan, vaan enemmän sitten KHL-tähtenä suoraan NHL:ään, sitten joskus, jos Pohjois-Amerikkaan vielä jonain päivänä signaa.

Eihän Flyersin maalivahtitilanne vuodentakaisesta ole paremmaksi muuttunut, päinvastoin, mutta enemmän olisin huolissani, mikäli joukkue edessä olisi suorittanut mallikkaasti ja siitä huolimatta maalivahtiin olisi matka tyssännyt. Nyt edessä oli jälleen kerran sekava sillisalaatti, millä on tapana saada maalivahdit näyttämään todellisuutta huonommilta. Ja kun näillä alkaa ongelmia ilmetä heijastuu se vuorostaan viisikon tekemiseen negatiivisesti, jolloin kierre on valmis.


Puolustajat:

Justin Braun / 1 800 000 $ / UFA 2022 (Right)
Shayne Gostisbehere / 4 500 000 $ / UFA 2023
Robert Hägg / 1 600 000 $ / UFA 2022
Philippe Myers / 2 550 000 $ / RFA 2023 (Right)
Ivan Provorov / 6,750,000 $ / UFA 2025

Linus Högberg / 815 000 $ / RFA 2022
Mason Millman / 848 333 $ / RFA 2023
Wyatte Wylie / 820 833 $ / RFA 2023 (Right)
Cameron York / 880 833 $ / RFA 2023
Yegor Zamula / 753 333 $ / RFA 2023

Travis Sanheim / RFA

Chris Bigras / UFA (Right)
Samuel Morin / UFA
Nate Prosser / UFA
Derrick Pouliot / UFA
Tyler Wotherspoon / UFA

Flyersin nuorehkolle puolustukselle ei päättyneestä pysty turhan positiivista arvosanaa antamaan ja paljon parannusta tarvitaan, jotta ensi kausi olisi parempi. Jostain olisi myös hyvä löytää yksi tasokas veteraani vakauttamaan top-4:sta, mihin ei taas ilman palkkojen pois kauppaamista/dumppaamista ole katossa varaa.

Ei Provorov täysin sysipaska ollut, muttei myöskään tasolla, jota menestyvä joukkue johtavalta puolustajaltaan tarvitsisi. Päällimmäisenä mieleen jäivät lukuisat virheet kiekon kanssa, joista pitäisi päästä jatkossa eroon. Paljon sellaisia ihan perushuolimattomuuksia tilanteissa, joissa pitäisi vain suorittaa rutiinin omaisella varmuudella illasta toiseen.

Sanheim ja Myers aloittivat pakkiparina kautensa vahvasti ja ensimmäiset noin 10 peliä näytti todella hyvältä. Sen jälkeen tuli virheitä, joita eivät kyenneet käsittelemään, vaan kierre oli valmis. Tästä voi tosin laittaa syytä valmennuksellekin, joka ei näitä nuorukaisia kyennyt tukemaan, vaan apu oli lähinnä sitä itseluottamusta pelaajaan suorastaan pumppaavaa penkittämistä ja katsomossa kierrättämistä. Varsinkin Myersia pyörittivät milloin missäkin ja ylipäätään pakisto ja parit elivät ihan liikaa, jotta jotain pysyvää muutosta ja parannusta olisi saatu aikaiseksi.

Sopimuksen alaiset peruspakit Braun ja Hägg menevät joukon jatkona, mutta kolmosparin minuutteja suurempaa roolia ei kummallekaan voi kaavailla ja varsinkaan ruotsalaista ei ollut yhtään ikävä katsomossakaan. Jotta Häggistä on hyötyä, tämän pitäisi palata sinne ensimmäisten vuosiensa yksinkertaiseen ja fyysiseen pelaamiseen, jotka nostivat Uppsalan lahjan isoihin valoihin.

Virhealtis, on/off säätäjä, Gostisbehere on varmasti niitä ensimmäisiä palasia, joista Chuck Fletcher haluaisi luopua, jos vain ottaja ilmaantuu. Aika-ajoin tarjoaa edelleen hienoja highlights-hetkiä ja onhan jenkki hyökkäyssinisellä edelleen tekijämies, mutta muutoin tuo jäälle käytännössä kaikkea sitä mistä pitäisi päästä eroon.

Morin tarjosi omassa rajallisessa roolissaan asiallista boksipelaamista ja fyysistä stay-at-home hokia, joten jatko olisi ihan toivottavaa, varsinkaan kun puolustuksesta ei noita elementtejä mitenkään liikaa löydy.

Nuoret York ja Zamula saivat myös tulikasteensa NHL:ssä ja kyllähän molemmat ovat palasia, joiden varaan tuota puolustuksen syvyyden ja tason lisäämistä tullaan rakentamaan. Yorkin voisi kuvitella olevan lähellä pysyvää NHL-paikkaa heti syksystä ja Zamulankin luulisi saavan hyvän määrän pelejä tulevalla kaudella vaikka osan kautta Phantomseissa viettäisikin. Ovat toki mahdollisia pelinappuloita jos Fletcher lähtee pelaajakaupoilla hakemaan vahvistuksia, mutta katsellaan.

Puolustuksen rakentumisen suhteen en ole yhtä epäileväinen ja negatiivinen mitä osa tuntuu olevan. Voi olla, ettei joukosta löydy sitä todellista Norris-puolustajaa, mutta leveällä rintamalla olisi moderneja nyky-NHL:ään istuvia nuoria puolustajia, joiden varaan toimivan ja menestymisen mahdollistavan rungon pystyy rakentamaan vuosiksi eteenpäin. Huomattavasti tärkeämpää olisi saada viisikkopelaamista tiiviimmäksi ja joukkueen yleisilmettä työteliäämmäksi, mikä kummasti helpottaa puolustajien työtä ja saa samat yksilöt näkymään huomattavasti paremmassa valossa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Hyökkääjät:

Wade Allison / 925 000 $ / RFA 2022
Nicolas Aubé-Kubel / 1 075 000 $ / RFA 2022
Sean Couturier / 4 333 333 $ / UFA 2022
Joel Farabee / 925 000 $ / RFA 2022
Morgan Frost / 925 000 $ / RFA 2022
Claude Giroux / 8 275 000 $ / UFA 2022
Kevin Hayes / 7 142 857 $ / UFA 2026
Travis Konecny / 5 500 000 $ / RFA 2025
Scott Laughton / 3 000 000 $ / RFA 2026
Oskar Lindblom / 3 000 000 $ / RFA 2023
James van Riemsdyk / 7 000 000 $ / UFA 2023
Jakub Voracek / 8 250 000 $ / UFA 2024

Jackson Cates / 925,000 $ / RFA 2022
Elliott Desnoyers / 845 833 $ / RFA 2024
Tyson Foerster / 925 000 $ / RFA 2023
Tanner Laczynski / 925 000 $ / RFA 2022
Olle Lycksell / 837 500 $ / RFA 2023
Matthew Strome / 804 166 $ / RFA 2022
Maksim Sushko / 804 166 $ / RFA 2022
Isaac Ratcliffe / 842 500 $ / RFA 2022
Max Willman / 750 000 $ / UFA 2023
Zayde Wisdom / 825,833 $ / RFA 2023

Connor Bunnaman / RFA
David Kase / RFA
Pascal Laberge / RFA
Nolan Patrick / RFA
Linus Sandin / RFA
German Rubtsov / RFA
Carsen Twarynski / RFA

Andy Andreoff / UFA


Jos hyökkäystä lähtisi purkamaan sieltä toimivammasta päästä. Couturier pelasi läpi kauden erinäisten vaivojen kanssa, mikä osaltaan näkyi kaukalossakin. Ei kuitenkaan mennyt näiden taakse ja oli siitä huolimatta joukkueen paras pelaaja. Oma toiveeni olisi, että Sean ottaisi enemmän roolia myös joukkueen johtamisessa, sillä herran pelaamisesta voisivat ottaa mallia ihan kaikki ja sitä varaa sanoa todellakin olisi oman tontin ollessa kunnossa illasta toiseen. Toki Giroux kuului joukkueen kapteenistoon jo Couturierin tulokaskaudella ja ymmärrän myös lojaaliuden tätä kohtaan, eikä eripurainen core ole hyvästä, mutta... Tässä on ehdottomasti hevonen, jonka varaan toimiston tulisi panoksensa laittaa ja tarvittaessa tehdä latu kunnolla auki, maksaa se, mitä hyvänsä.

Yksi suurimpia juttuja tulee olemaan Seanin sopimuskuvio. Viimeinen vuosi nykyisestä halvasta lapusta on alkamassa ja jatko olisi pakko saada aikaiseksi, mikäli joukkue edes kuvittelee haastavansa Metron muita kärkinippuja tulevina vuosina. Toivon mukaan neuvottelut saadaan nopeasti maaliin jo ennen kauden alkua ja siten rauha maahan sillä muuten alkavat kaikenlaiset kauppaspekuloinnit jne. mitkä eivät koskaan auta joukkueen kuin pelaajankaan tekemistä. Ja kyllähän Fletcherkin sen tietää, ettei joukkueen parasta pelaajaa, jolla on primevuosia yhä hyvin jäljellä, voi päästää vuoden kuluttua vapaana agenttina pois, joten joku kauppa sieltä myös tulisi, jos jatkoa ei nähdä tulevaksi. Mutta ei nyt tehdä vielä tässä vaiheessa tyhjästä otsikoita.

Farabee pelasi erinomaisen alkukauden ja jonkinasteisesta turnausväsymyksestä huolimatta oli niitä harvoja viivan yläpuolelle jääneitä. Ei näitä, pienet asiat systemaattisesti oikein tekeviä pelaajia liikaa tässä joukkueessa ole. Lisäksi laukauksellaan ylittänee jatkossa säännöllisesti 30 maalin rajapyykin.

Laughtonin uurastus palkittiin pitkällä jatkolla ja toivottavasti nyt vain kykenee ylläpitämään tasonsa mahdollisimman pitkään.

JVR oli pudottanut painoaan, mikä näkyi parempana liikkeenä ja vaihtojen loppuun jaksamisena ja pelasikin toisen Flyers-stinttinsä parasta kiekkoa. Maalinedustalla mies on sarjan aatelistoa ja tuo sinne sitä erityisosaamista. Sopimus on mitä on, eikä yleistekemiseltäänkään kuulu niihin, joiden varaan voisi pelaamisen kehittämistä ja muutosta rakentaa, mutta jos kykenisi säilyttämään tämän tasonsa, ei olisi sentään painolastia.

Konecny kiteyttää mielestäni hyvin, mikä tässä joukkueessa on pielessä. On lahjakas ja luonteikas kaveri, josta oikealla ohjauksella ja eteenpäin potkinnalla voisi saada vaikka mitä irti tyyliin Brad Marchandin kasvu Bruinsissa, mutta on NHL-paikan saavutettuaan keskittynyt viime ajat lähinnä pelin ulkopuolisiin turhuuksiin. Milloin varastaa hyökkäyksiin lähdöissään, jättää takakarvaamisen puolitiehen, sortuu turhiin kiekonmenetyksiin, unohtaa omaa-aluetta puolustaessa miehensä, ottaa kurittoman jäähyn jne. Aina välillä pelaa kuin tältä toivoisikin, mutta jatkumoa touhussa ei vain ole. Kertoo mielestäni siitä, että joukkueen sisällä ei ole riittävää vaatimustasoa ja koulintaa, mikä vaatisi niitä esimerkillisiä veteraaneja, joilla on varaa sanoa ja vaatia johtaessaan touhua sillä omalla esimerkillään 24/7.

Aube-Kubel koohotti ja jäähyili muidenkin edestä. Tällä on jalat, energisyys ja riittävä taitotaso, vakiinnuttaa paikkansa laadukkaaksi nelosen yleishöyläksi, mutta tiedä sitten antaako nuppi myöten? Sopimusta olisi vuosi jäljellä, joka määrittää paljon mihin suuntaan ura kehittyy. Myös Lindblomin kohdalla tuleva kausi kertoo huomattavasti enemmän missä mennään, kun on saanut täyden harjoituskauden alleen ja syöpähoitojen tiputtamaa fysiikkaansa paremmin palautettua. Tunnollisena ja työteliäänä pelaajana toivon tämän nostavan tasoaan, jotta saisivat kärkiketjuihin enemmän kokonaisvaltaisuutta, ilman pelillisen tason laskua.

52 pelattua ottelua olivat harvoja positiivisia juttuja Patrickin kaudessa, joka muutoin oli kova pettymys ja vaikea tästä on nähdä kasvavan enää sen merkittävämpää palasta joukkueelle. Arvoahan Nolanilla ei enää loukkaantumisten ja vaisujen otteiden jälkeen juurikaan ole, eikä siten järkeä pois kaupata, mutta sopimustilanteen puolesta on niitä helpoiten liikuteltavia palasia jos ja kun muutoksia tekevät, minkä vuoksi uskon, ettei miestä enää ensi syksynä Flyersissa nähdä. Pelaajallekin voisi olla parasta saada uusi alku jossain muualla.

Tuoreemmasta nuorisokaartista Wade Allison tarjosi ihan piristää suoraviivaisuutta ja ratkaisuhalukkuutta fyysisin maustein, mistä sai lopulta muutaman osumankin palkinnoksi. Toivottavasti pysyy vain kasassa, mikä ei ole aiemmin onnistunut, niin saadaan hyödyllinen palanen joukkueeseen. Laczynski, Cates (Jackson), Bunnaman ja Twarynski osastosta soisi jonkun ottavan harppauksen eteenpäin, nyt hukkuivat liiaksi massaan. Morgan Frostin kausi meni tammikuun olkapäävammaan, jonka myötä tulevalle sesongille alkavat jo hiljakseen paineet nousemaan. Lopullisen NHL-läpimurron pitäisi tapahtua. Flyersin onneksi ei vaadi suojausta laajennus-draftissa.

Hayes on niitä joukkueen pahimpia Dr Hyde & Mr Jekyll -tapauksia. Liike on mitä on, mutta parhaimmillaan kykenee älykkäänä, kookkaana ja taitavana pelinrytmittäjänä jopa dominoimaan ja pitämään vastustajia suorastaan pilkkanaan, varsinkin jos sattuu löytämään röyhkeyden sekä fyysisyytensä maksimoiden näin ison ruhonsa edut. Vastapainoksi tarjoaa monia iltoja/öitä, jolloin vain kaartelee löysästi ja näennäisesti pelin ulkopuolella, häviten kamppailut, ottaen turhia riskejä kiekolla, jättäen mustelmat muille jne. Tässäkin voisi auttaa, mikäli joukkueen muusta coresta löytyisi enemmän sitä munaa ja asennetta, jolloin Kevinkään ei voisi jäädä Pekkaa pahemmaksi, mutta nyt istuu joukkueen yleisilmeeseen kuin nakutettu.

Kyllähän Giroux on edelleen tehokas pelaaja. 5vs5 pinnat olivat hyvällä tasolla ja toimivammalla ylivoimalla, jossa kapteeni on toki avainroolissa, olisi voitu päästä sinne pinna per peli tasolle. Se mistä en kuitenkaan pidä ovat nukahdukset takakarvauksessa, varastamiset hyökkäyssuuntaan, turhiin menetyksiin johtavat riskit kiekolla, oman miehen hukkaamiset puolustustilanteissa ja monet muut tasapainoista 5vs5 peliä rikkovat löysät ja haluttomat pelaamiset, jotka eivät vain kuuluu menestyvän joukkueen johtajan pelaamiseen. Kulunut kausi ei ollut tässä valossa edes uran pahimpia, mutta ei vain riitä.

Flyersin tekeminen on ollut koko Giroux’n kapteeniajan ailahtelevaa vuoristorataa, eikä mitään pysyvää perustaa ja tulosta tuovaa identiteettiä ole onnistuttu rakentamaan missään vaiheessa. Viihdearvot ovat olleet toki kohdillaan, mutta menestys on laahannut perässä. Joukkue ehti olemaan välissä materiaaliltaan varsin huonokin, mutta kummasti vain kuluneellakin kaudella palattiin samaan vanhaan paskaan edelliselle sesongille valmentajan vaihdoksesta saadun buustin jälkeen. Tiedostan, ettei miestä tulla kauppaamaan ja pystyy tämän ihan jo NMC-pykälällään torppaamaan, mutten vain näe ja usko Flyersin voittavan yhtään mitään Claude Giroux kapteeninaan, niin valitettavaa kuin se onkin. Itse olisin aivan valmis kauppaamaan kapteenin ja avaamaan ovea Couturierin johtavalle työteliäämmälle Flyersille, mutta tämä nyt on vain oma mielipiteeni. Toki G:n sopimuksesta on starttaamassa viimeinen vuosi, joten ratkaisu herran suhteen tulee nopeasti eteen ilman kauppaamistakin.

Voracekin niskaan voi huoletta kaataa vielä enemmän kuraa ja tshekin sopimus jatkuu pari vuotta Giroux’ta pidempään, mistä johtuen tämän löysän antijääkiekkoilijan pois kauppaamistakaan ei tarvitse pelätä. Mutta onhan miehellä sentään komea parta ja tshekkiläinen olut, on ihan jees! Posin kautta! Ja en ole mikään taitokiekon vastustaja, vaikka näistä ulinoista voisi näin päätelläkin, mutta jos työmäärästä jää vajaaksi, niin pelkällä taidolla ei tee yhtikäs mitään. Tässä on Flyersin ongelma, mikä vain vahvasti henkevöityy Jake the snakessa Giroux’n kompatessa vieressä.

Tyson Foerster pääsi OHL:n koronasulun myötä pelaamaan koko kauden AHL:ssä, minne tasonsa puolesta jo selvästi kuuluikin. On mahdollinen yllättäjä syksyn campillä NHL-rosteriin, mitä en kuitenkaan vielä ennakkoon osta. Yrittävät ilmeisesti saada kulisseissa sääntömuutosta aikaiseksi, jotta Foerster ja kumppanit pääsisivät myös tulevaksi kaudeksi AHL:ään, vaikka kaikissa CHL-sarjoissa pelattaisiinkin. Muutoin vaihtoehdot Foersterille ovat OHL tai laina Eurooppaan, mikäli NHL-paikkaa ei aukea.


Valmennus:

Päättynyt jätti paljon kysymyksiä ja parannettavaa myös valmennukselle. Kontrolloiduissa omista lähdöissä oli läpi kauden ongelmia ja joukkue myös luopui ihan liiaksi kiekosta. Nähtiin paljon dumppaamista, joissa ei ollut pienintäkään toivoa kiekon voittamisesta takaisin. Vaihtaminen kiekolla olisi myös ihan jees, ettei uutta vaihtoa tarvitsisi järjestäen aloittaa puolustamalla.

Omassa päässäkään ei monesti tuntunut olevan koko viisikon tasolla yhtenäistä käryä, mitä tulisi tehdä. Välillä oltiin liian passiivisia, välillä aggressiivisia ja etenkin reagoiminen vaihtuviin tilanteisiin jätti suuresti toivomisen varaa. Usein siemen kylvettiin jo onnettomana suunnanmuutospelaamisella, hyökkääjien rauhallisesti liukuessa teillä tiettömillä vailla huolta huomisesta.

Vaikka suuria pelitavallisia ongelmia olikin nähtävillä. Näen ja koen, että päävalmentajan vaihtoa on tämän rungon kanssa kokeiltu jo ihan riittämiin, eikä se ole kurssia hetkellistä piristymistä enempää kääntänyt. Näin kävi myös Vigneaultinkin kanssa ja ero joukkueen suorittamisessa miehen ensimmäisen ja toisen kauden välillä oli melkoinen, mitä ei voi laittaa pelkästään valmennuksen piikkiin. Päävalmentajan vaihtaminen olisi vain liian helppo ratkaisu ja ne syvemmät ongelmat jäisivät yhä sinne kytemään. Eikä ole mitenkään varmaa, että sieltä edes löytyisi Vigneaultia parempi päävalmentaja. Ne kaikista kovimmat ukot kun harvemmin työttöminä ovat.

Toivoisin tosin muutoksia apuvalmentajiin, jolla voisivat saada päivitettyä valmennuksen taktista näkemystä ja varsinkin erikoistilanteisiin tarvittaisiin uusia tuoreita ajatuksia. Hieman kuitenkin epäilen, ettei muutoksia ole luvassa vaan samat ukot siellä jatkavat. Toivottavasti laittavat edes haalarit niskaan ja rupeavat korjaamaan pelitavallisia ongelmia, johon Fletcher saisi tuotua tukea kopin ja ilmapiirin ravistelullaan.

Phantomsien valmennus sen sijaan tulee varmuudella uusiutumaan kun ilmoittivat, ettei Scott Gordon tiimeineen ole jatkamassa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Laajennus-Draft:

Kaiken järjen mukaan Flyers tulee käyttämään mallia, jossa saavat suojata 7 hyökkääjää, 3 puolustajaa ja 1 maalivahdin. Toinen vaihtoehto (8 kenttäpelaajaa + 1 maalivahti) ei oikein puhu puolestaan.

Maalivahti: Hart
Puolustajat: Provorov, Sanheim ja Myers
Hyökkääjät: Giroux (NMC), Hayes (NMC), Couturier, Konecny, Laughton, Lindblom ja Patrick/JVR

Maalivahdin ja puolustajien osalta pitäisi olla selvä peli ja kuusi hyökkääjää on omiin silmiin helposti löydettävissä, kun uskon Lindblomin ehjän harjoituskauden myötä tuosta parantavan. Seitsemänneksi on sitten useampia vaihtoehtoja. JVR on jäljelle jäävistä paras/hyödyllisin pelaaja, mutta sopimus on iso, eikä puhuta mistään tulevaisuuden palasesta. Istuisi tähän coren muokkaamiseenkin. Voracekin suojaamiselle en näe mitään järkeä. Parasta, mitä Flyersille voisi tapahtua, että Ron Francis jossain hetkellisessä mielenhäiriössä lausuisi tshekin nimen.

Näkisin, että Patrick, joko kaupataan ennen tilaisuutta tai on se seitsemäs nimi. Niin ainakin itse tekisin, vaikka Nolan jo melkoiselta räkäliinalta alkaa vaikuttamaankin. Jos joku miettii, missä Farabee, niin nuorta jenkkiä ei tarvitse suojata. Ideaalitilanne olisi Patrickin kauppaaminen, JVR:n suojaaminen ja Francisin kanssa joku diili, että nappaa Voracekin pois.


NHL Entry Draft:

Draft lottery pidetään ensi viikolla. Flyersin hitusen pyöristetyt todennäköisyydet arvontaan ovat seuraavat:

1. Vuoro = 1,8 %
2. Vuoro = 2,0 %
14. Vuoro = 91,3 %
15. Vuoro = 4,9 %
16. Vuoro = 0,03 %

Kun huomioidaan Arizonan penalti ja heidän ykköskierroksen vuoronsa poistuminen, niin Flyers lähtee draftiin todennäköisimmin näpeissään 13. varausvuoro.

Varsinainen varaustilaisuus olisi edessä 23. - 24.7.2021. Koronavuoden ja eri sarjojen vaihtelevien ottelumäärien myötä draftissa on normaalia enemmän epävarmuutta ja varmasti joukkueiden listoissakin suurempaa hajontaa. Itsekään en ole normaaliin tapaan seurannut tätä varauskertaa, joten sen suurempaa asiantuntijaa en rupea nyt esittämään, kun oma otanta turhan monesta pelaajasta on vielä kovin pientä. Katsotaan josko ennen draftia ehtisi pelejä kunnolla pyörittämään.


UFA-markkinat:

Flyersilla on CapFriendlystä tarkistaen 17 sopimuksella (12 hyökkääjää + 5 puolustajaa) reilut 69 miljoonaa cappia käytettynä. Palkkakatto pysyy 81,5 miljoonassa. Tuohon kun lisätään tarvittavat jatkot Sanheimille ja Morinille/tai tilalle joku toinen syvyyspakki sekä sopimukset Hartille ja toiselle kassarille ja vielä ainakin se 13. hyökkikin pitäisi rosteriin saada mahtumaan, ei sinne mitään saumoja millekään merkittäville hankinnoille tule jäämään. Dougie Hamiltonista ja kumppaneista on siis turha unelmoida.

Flyersin mahdollisuudet 28.7.2021 aukeaville UFA-markkinoille syntyvät täysin siitä, saavatko cappia liikutettua pois, mikä on nykytilanteessa kun kaikilla muillakin tekee katon kanssa tiukkaa, vaikeasti toteutettavissa. Lähinnä Seattlen pitäisi napata joku isompi sopimus mukaansa, mikä tosiaan vaatinee jotain kytkykauppaa. No JVR voisi vahvemman kauden ja ainoastaan pari vuotta jatkuvan sopimuksensa turvin jopa kelvata ilmankin jos oikein toiveikkaasti ajattelee, mutta tiedä sitten…


Pelaajakaupat:

Muutoksia pitäisi rosteriin tehdä ja niiden puolesta on puhetta riittänyt, mutta valitettavasti vain pelaajat, joista olisi järkevää ja kannattavaa irtaantua, ovat ikänsä ja/tai sopimusrakenteensa puolesta vaikeasti liikuteltavissa. Moni on vieläpä jo vahvasti laskevan urakaaren puolella. Saa nyt nähdä, mitä sieltä eteen tulee vai jäävätkö muutokset tylysti piippuun? Kyllähän Couturierin, Konecnyn, Farabeen tai nuoria corepakkeja saisi helposti kaupaksi, mutta eipä sillä tavalla joukkuetta ainakaan paranneta.

Fletcherin tilanne ei ole mitenkään kadehdittava. Kovia päätöksiä enemmän tai vähemmän huonoista lähtökohdista pitäisi tehdä, jonka lisäksi taustalla painetta luo kärsimättömäksi osoittautunut ja kiekkoasioihin turhan aktiivisesti osaa ottava omistajataho.


Kokonaisuus:

Paljon olisi siis avoimia kysymyksiä ilmassa ja offseasonia kohtaan on ladattu korkeita odotuksia. Todellisuudessa kuitenkin palkkakatto painaa ympäri liigaa päälle ja isoja sopimuksia on vaikea saada liikkumaan, mikä vuorostaan jarruttaa joukkueen vähänkään järkevämpää ja merkittävämpää muokkaamista, jolle sitä tarvetta vuodesta toiseen jatkuneen lammastelun jälkeen olisi. Todennäköistä, että muutokset jäävät odotuksista, mutta jotain Fletcher tulee tekemään, se on selvää.

Tulevan runkosarjan osalta uskon parempaan nyt nähdyn mahalaskun jäljiltä. Uskon, että maltillisemmilla odotuksilla ja suuremmalla näytönhalulla voisi olla taas Flyersin vuoristorata-ajelussa positiivisemman suorittamisen vuoro, mikä tarkoittaisi pudotuspeleihin pääsyä. Näin se on aiemminkin mennyt. Siellä menestykseen en kuitenkaan jaksa uskoa jos joukkueen ydin ja toimintakulttuuri pysyy lähes samana eli eräänlainen välimallin kausi olisi jälleen edessä. Kohti uusia pettymyksiä siis!


Aika lavea tarina tästä muodostui, mutta toivottavasti jonkinlainen punainen lanka sieltä on löydettävissä.
 

vapari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Loistavaa pohdintaa Eagerilta! Aika lailla voi ylläolevat tekstit allekirjoittaa juuri tuollaisenaan.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Kiitos jälleen kerran Eager laadukkaasta kauden avaus paketista ja pohdinnoista. Flyers tehnyt tulokas sopparin, Samuel Ersson ja 3-vuotta. Varaamaan päästään numerolla 13, itsellä tämän vuoden draftin anti pimeän peitossa kärki ukkojen jälkeen. Asiaan enemmän nyt perehtyneet voisivat pistää nimiä, ketä tuolta olisi realistisesti varattavissa sijalla 13.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Eipä tuohon paljon lisättävää jää, katsellaan millaisia kaneja hatusta löytyy. Tässä palkkakattotilanteessa isojen sopimusten liikuttelu on todella vaikeaa, vaikka kyseessä olisi palkkansa ansaitseva pelaaja. Puhumattakaan näistä meidän tapauksista. Seattle toki helpottaa tuota painetta, mutta ilmeisesti siellä pidetään yllä melko korkeaa hintatasoa isojen sopimusten vastaanotosta.

Mitään suurta rakennemuutosta ei varmasti tule, vaan tällä jatketaan yrittämistä. Hyökkäyksessä toivotaan riittävän bensaa ja Hartin toivotaan nousevan kuolleista. Helppoa ei ole, mutta pakiston osalta pitäisin edelleen kriittisenä yhden tasonsa todistaneen top-4 pakin hankkimista. Nuorissa on toki potentiaalia ja kaiken mennessä nappiin mitään hätää ei ole. Mutta jos nuoria joutuu liian suuriin saappaisiin ilman taustatukea, niin näen mahdollisuudet koko pakiston yhdenaikaiseen kehitysloikkaan kovin pieninä. Se onkin sitten eri asia mistä sellainen top-4 rightin pakki löydetään ja miten saadaan katon alle.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Lappy on Phantomsien uusi päävalmentaja.
 

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
5th most improved team in the NHL
Lappy on Phantomsien uusi päävalmentaja.
Jaa. En kyllä muista että hän olisi hän olisi ikinä mitään positiivista apuvalmentajana saanut aikaiseksi (alivoima), mutta voi olla että muistan väärin. Pikemminkin olisin luullut että hän on "matkalla ulos".

Tunnetusti hän tulee pelaajien kanssa hyvin toimeen jne. Ehkä tässä haetaan Flyersiin omaa Rod Brind'Amouria. Lainaan Rodia:“I think coaching has become more about the way you relate to players than it is about what you’re actually teaching them, at the NHL level for sure."

No, ehkä enemmän pelaajien kehitys edellä kuitenkin.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Onko tässä posina kuitenkin se että saadaan äijä pois flyersin penkin takaa.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Phantomsien puolelta ei suuria ole tulossa. Sandströmissä en ole paljoa nähnyt enää pitkään aikaan, vaikka loppukaudesta sai sentään muutakin kuin silmänsä kiinni. Sopimuksen päättyessä luulisi paluun Eurooppaan olevan edessä

miehelle lyötiin käteen uutta sopimusta. Tuli kyllä puskista.
 

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
5th most improved team in the NHL
Voi olla ettei paljon puhutusta Seth Jones siirrosta tule kuitenkaan mitään. Hän ei ole valmis tekemään jatkoa Flyersin kanssa, vaan haluaa testata markkinat. Joidenkin joukkueiden kanssa hän olisi valmis jo jatkoa kuitenkin lupaamaan.

Samaa on lähi vuosina kuulunut aiemminkin. Philly ei ole kuumimpien UFA pelaajien suosikki kohde. Mikä on harmittavaa monella eri tavalla. Mutta ainakin yksi iso asia mihin se vaikuttaa todella paljon on tietenkin joukkueen rakennus. Ei voi joka kauden päätteeksi ajatella vapailta löytävän ne joukkueen tärkeät palaset. Oma prospect pool korostuu entisestään.

Jännä nähdä miltä joukkue tämän off seasonin jälkeen tulee näyttämään.


 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ei haittaa sitten yhtään Jonesin lausuma, jos pitää paikkansa. Ei ole pelaajana mikään sateentekijä, asiallinen lisä ei sen kummempaa. Rauhallisin mielin kohti draftia. Eiköhän sinne hommata ne "kiintiö" pelaajat sekä yritetään päästä poffeihin. Veikkaan että kaudesta tulee toisinto tältä kaudelta, joku valmennustiimistä saattaa saada kenkää jossain vaiheessa. Katsotaan saanko syödä mietteeni, mielelläni näin tekisin ja olisin väärässä.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Nyt kun on tovi mennyt edellisestä Flyers-matsin seuraamisesta, ja ylipäätään seuran päivittäisen tekemisen seuraamisesta, niin on Cupin ratkettua jopa kiva palata takaisin omien ongelmien pariin. Eager latasi sen verran viiltävää settiä ketjuavaukseen, että melkein tuli paha mieli - ja muutaman pointin kohdalla voin myöntää että fanipoikaminäni otti pari painavaa tälliä leukaansa tuota tekstiä lukiessa. "Kulunut kausi ei ollut tässä valossa edes uran pahimpia, mutta ei vain riitä. Flyersin tekeminen on ollut koko Giroux’n kapteeniajan ailahtelevaa vuoristorataa." Auts.

Herran paita roikkuu tuossa seinällä, ja urheilumaailmassa ei ole enää mitään, mitä haluaisin niin paljon kuin Giroux'n nostavan kannua oranssissa. Samalla mietin kuitenkin, että viimeisen 10 vuoden aikana seura ei ole saavuttanut parin pudotuspeli-runin lisäksi mitään tuon hävityn finaalin jälkeen. Tämän lisäksi kuten yllä todettua, niin Giroux'lla alkaa viimeinen vuosi sopimuksestaan ja valtikanvaihto on väkisinkin edessä kun kapteenille tulee mittariin tammikuussa 34. 34?! Mistähän sitä verenmakua saisi sinne kapteeninkin suuhun vielä lisää, kun viimeiset mahdollisuudet voittaa jotain isossa roolissa urallaan on käsillä? Taidosta se ei jää kiinni, eikä kyllä pitäisi jäädä enää ympärillä olevista palasistakaan.

Valmennus on monipuolinen ja kokenut porukka. Maalissa on Kanadan isoin lupaus sitten Carey Pricen. Joukkueessa ei ole enää "dead meat" tyylisiä lahnoja, joista ei ole mitään hyötyä suhteessa isoon palkkaansa, ellei tietty laske Giroux'ta, Voracekia ja JVR:ää kaikkia tähän kastiin. Itse lasken ainoastaan Voracekin 8,250 miljoonaa per kausi siihen kastiin, että tuolla rahalla ottaisi mielummin raakaa työntekoa, tasapainoa ja verenmaku suussa suorittamista kuin tshekin tuomia syöttöpisteitä, laiskaa puolustamista ja ylimielisyyttä. Toki samaan hengenvetoon joku voi sanoa ja oli laittanutkin Twitteriin (joku Philly-toimittaja, en muista kuka), että Voracek on yksi NHL:n aliarvostetuimmista laitureista tämän tasaisen kaudesta toiseen -pistesaldon vuoksi. Ukon pelejä kun katsoo, niin on kaikki muu mielessä kuin aliarvostettu maineensa vanki ja mitä vielä.

Kun miettii koko touhua, ja erityisesti paria viime kautta joidenka piti olla Flyersin "ne" vuodet jolloin nuorten, halpojen mutta valmiiden NHL-pelaajien hyöty käytetään tehokkaasti hyödyksi, niin ei tässä ilon aiheita juuri ole. Couturierin superhalpa soppari on kulutettu pian jo loppuun, Giroux on ikääntynyt ja hidastunut, Provorov ei ole saanut puolustuksessa hirveesti apuja ja sitten kun sinnekin sellainen Niskasen muodossa saatiin niin kaveri lopetti uransa. Ghost on hädintuskin varjo entisestään, eikä kelpaa edes ilmaiseksi mihinkään? Carter Hart on pelannut kaiken kaikkiaan kolme kautta NHL:ssä, joista viimeisin meni ihan vituiksi, eikä pelkästään nuoren veskarin itsensä takia. Lindblom sairastui syöpään juuri kun isompi breikki huipulle oli tuloillaan ja tämän viime kausi oli totuttelua takaisin. Huippulupaava Patrick pelasi junnuksi ihan jees, kunnes ennen draftia pelätyt päävaivat realisoituvat pahemman kerran, pitkä pelaamattomuus alle ja nyt on nykyisen valmennuksen ikuisessa koirankopissa ja RFA-statuksella ilman sopimusta. Myers ja Sanheim pettivät näiden roolien noustua isommiksi. The list goes on. Joukkueen hyvästä toissakaudesta ei tunnu olevan jäljellä enää yhtään mitään.

Paljon jää varmaan asioita tähän listaamatta, mutta eipä tässä surkeiden sattumusten sarjassa eli Philadelphia Flyersin tarinassa jää muuta kysymystä mieleen kuin että mitä vittua ja miten tämä kaikki on mahdollista yhden ja saman seuran kohdalla, about samanaikaisesti?

Hartille ja Sanheimille halvat sillat mieheen, Patrickille vielä yksi mahis mutta kaveria ei taida enää Philadelphia kiinnostaa valmennuksen johdosta. Farabeellä alkaa viimeinen vuosi sopimuksesta, ja jos miettii optimistisesti niin siinä on ~30 maalia per 82 peliä -twoway forwardi 0,925M caphitillä ensi kaudeksi niin tälläiset pitäisi hyödyntää NYT eikä vain odotella ja katsella rauhassa. Voracek ja/tai Ghost hiuksista helvettiin, kumpaakaan ei tuo joukkue tarvitse Stanley Cupin jahtaamisessa. Puolustukseen tarvitaan Provorovin avuksi se yksi helvetin kova puolustaja. Mistä? En tiedä. Onnea matkaan Chuck Fletcher. PS. Voiko joku sanoa Travis Konecnylle, että ottaa pään pois perseestä ja eheytyy siihen pisteitä tekevään rakkikoira-rooliinsa, millä mies pelasi itsellensä nykyisen sopimuksen?

Palataan astialle draftien jälkeen, joista toivottavasti on molemmista iloa tulevaan syksyyn.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Koko Flyers on nykyään kaljapöhöttyneen Voracekin ruumiillistuma. Kulttuuri pitäisi laittaa uusiksi ja ensiaskel siihen on laittaa Voracek pihalle. Ei joukkueen palkkakuninkaat ja veteraanit voi antaa tuollaista esimerkkiä kuin nykyään annetaan. Coots siellä vetää samalla vanhalla asenteella, mutta nyt alkaa olemaan jo siinä ja siinä onko Konecnykin jo menetetty tapaus.

Joku typerä lätkäromantikko minussa uskoo, että Girouxsta olisi vielä siihen vanhaan asenteeseen, kun se kaksoisveli vaihtaisi maisemaan. Helvetti kun ne näyttävätkin nykyään Voracekin kanssa aivan samalta.

Kaupattavaksi laittaisin kaiken, paitsi Coots, Provorov, Farabee ja Hart. Patrickille antaisin vielä mahdollisuuden myös näyttää, koska ei hänestä saa tällähetkellä mitään vaihdossa.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Koko Flyers on nykyään kaljapöhöttyneen Voracekin ruumiillistuma.
Kuin tilauksesta Elliotte Friedman on kirjoittanut seuraavaa:

"I’m going to stress that this situation has been described as “not acrimonious” to me, but Philadelphia and Jakub Voracek have discussed that it might be time for a change, as well. Voracek is expected to be left unprotected for the expansion draft (and was told so), where former Flyers coach Dave Hakstol would weigh in. Should that fail, Philly will look elsewhere. There are three years left on his contract, with cash slightly lower than his cap hit of $8.25 million. Both sides are also prepared for the possibility a trade won’t occur, so he stays put. But there will be a legit attempt to move him."

Aiheutti allekirjoittaneessa innostuneimman Philly-aiheisen fistpumpin aikoihin. C'mon Hakstol!
 
Mielenkiintoisia UFA nimiä heitelty Athleticin kolumnissa.

- Hamilton ( Provyn pariksi )
- Larsson ( Sanheimin pariksi )
- Coleman/Goodwrow ( Bottom6 lisäys )
- Oleksiak ( bottom4 lisäys/ korvaisi mahdollisen Ghostin lähdön )

Näiden lisäksi Seth Jones ollut tapetilla .

Kyse varmaan Hamilton <-> Jones lisäyksestä. Tässä valinta ehdottomasti Jones. Sanheim tarvitsee jonkun muun kuin Myersin. Mielestäni Larsson sopivalla sopimuksella voisi tehdä hyvää ja tasapainottaa tätä paria. Mikäli esim Ristolainen on lähtökuopissa Buffalosta, Larsson <-> Ristolainen , olisi vaikea päättää kumpi olisi sopivampi toiseen pariin. Toki Larsson olisi vapailta joten uhrauksia ei tarvitsisi tehdä. Pakistossa päästäisin Ghostista irti sekä yrittäisin kaupata Braunia.

Bottom6 tarvitsee vahvistusta , varsinkin kun lasketaan sen varaan että JVR ja/tai Voracek vaihtaa kesällä maisemaa. Tulos yksikköön tulee kyllä lovi joka tapauksessa.

Lindblom-Hayes-Konecny
Lauhgton-Couts-Farabee
xxx-G-Allison
xxx-Goodrow-NAK

Provy-Hamilton/Jones
Sanheim-Larsson/Ristolainen
Oleksiak-Myers
Morin-York
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Adam Larssonhan olisi juuri samantyylinen pakki kuin Niskanen, jonka poislähtö romahdutti tuon koko paketin.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Pakko vielä listata omat toiveet ennen hulinoita.

Fanboy maailmassa:

- Voracekistä päästään eroon, mielellään kaupan muodossa mutta Seattle-pick käy myös.
- Ghost saadaan vaihdettua pois palkkalistoilta, kirjaimellisesti ihmeen kaupalla.
- Ryan Ellis tuodaan sisään, Predsiin sitten läjä prospekteja Frost kärjessä ja pickejä. Jos ei onnistu, niin Fletcher tarjoaa mottipäistä Dougie Hamiltonille ja toivotaan parasta.
- Tyler Bertuzzille tai Vladimir Tarasenkolle maisemanvaihdos ja uudet tuulet Phillystä? Riskit on olemassa, mutta niin on kova rewardikin mikäli natsaisi.

G-Coots-TK
Lindblom-Hayes-Bertuzzi/Tarasenko
JVR-Patrick-Farabee
NAK-Laughton-Allison
...+Laczynski, AHL:n top tier prospektit

Provorov-Ellis/Hamilton
Sanheim-Myers
York-Braun
...+Zamula, Hägg, Morin

Se että menisikö tuo palkkakaton alle niin riippuu varmaan ihan Sanheimin ja Hartin jatkojen suuruudesta.

----

Karu todellisuus:

- Voracekistä päästään eroon kiitos Seattlen.
- Fletcher signaa vanhan tuttunsa Ryan Suterin lyhyellä, mutta kalliilla lapulla. En pistäisi pahitteeksi, mutta olisihan tästä se pitkän tähtäimen toiminta kateissa, kun taas tehtäisiin säästöä eikä olla valmiita satsaamaan all in vielä kun se olisi järkevää menestyksen tekemisen suhteen.
- Hyökkäykseen tuodaan joku kallis syvyyshankinta mallia Goodrow, ja sitten vaan maalienteon suhteen, kuten koko joukkueelta yleensäkin odotetaan perkeleen kovaa tasonnostoa huonon kauden jälkeen. Kesän tärkein juttu eli puolustuksen vahvistaminen jää vaihteeksi tekemättä, toki Suter nyt nimenä olisi jees mutta kuten sanoin, ei kovin pitkälle ajalle. Patrickin oikeudet kaupataan ja tämä saa uuden alun jossain muualla ja takoo +50 pisteen kauden.

G-Coots-TK
Lindblom-Hayes-Farabee
JVR-Laughton-Allison
Laczynski-Goodrow-NAK

Provorov-Sanheim
Suter-Myers
Ghost-Braun
...+Morin saa vielä mahdollisuuden, samalla York ja Zamula odottelevat vuoroaan.

Ja ei olla paperilla ainakaan yhtään sen vahvempia, kuin viime kaudella joka oli täysvittufarssi.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Pelottaa vaan Tarasenkon kahden viime kauden vähäiset pelimäärät loukkaantumisten takia. Sitä ennen kylläkin pysynyt hyvin terveenä. Jos sieltä jotain pakettia kuitenkin askartelis, niin ei mielellään pakiston kustannuksella.
Tässähän alkaa taas innostus nousta tulevien häppeninkien takia. Jännää on
 
Karu todellisuus:

- Voracekistä päästään eroon kiitos Seattlen.

Vaikka tuo onkin laitettu karun todellisuuden laariin, niin jotenkin epäilisin tämänkin toteutumista. Eihän Voracek ole nykyisin lähellekään tuon sopimuksen arvoinen pelaaja. Seattlen tulisi kaikin tavoin välttää räikeän epäsuhtaisia sopimuksia kuten Voracekin epäilemättä on. Huonojakin sopimuksia voidaan ottaa, jos niistä saatava muu kompensaatio on houkutteleva. Eli mikäli Francis saa Fletcherin maksamaan jotakin järkevää siitä hyvästä, että poimivat Voracekin, niin kaipa tuo mahdollista on. Esimerkiksi Vegas sai Anaheimilta Shea Theodoren siitä hyvästä, että ottivat Clayton Stonerin huonon sopimuksen ja jättivät Josh Mansonin poimimatta. Joku kovan tason lupaus Voracekin kylkeen, niin mikäpä ettei.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pelottaa vaan Tarasenkon kahden viime kauden vähäiset pelimäärät loukkaantumisten takia. Sitä ennen kylläkin pysynyt hyvin terveenä. Jos sieltä jotain pakettia kuitenkin askartelis, niin ei mielellään pakiston kustannuksella.
Tässähän alkaa taas innostus nousta tulevien häppeninkien takia. Jännää on

Eiköhän kahden lasista tehdyn päikseen vaihtaminen olisi molemmille osapuolille eniten ok lähtökohta? Eli Nolan Patrick suuntaa Bluesiin.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Vai Frost ja Myers Tarasenkoon? Mitä jos ei kuitenkaan.

Rupesin miettimään edellistä onnistunutta venäläislaituria Flyersissa ja eihän sellaista oikeastaan edes ole. Ljubimov oli pelkkä koohottaja ja Zherdev vaikka todella näyttävä pelaaja olikin, niin melko turha hänenkin visiitti lopulta Phillyyn oli.

Tällä ei tietenkään pitäisi olla mitään vaikutusta mahdolliseen Tarasenkon hankkimiseen. Jotenkin näen kaverin vaan melkoisena riskinä tällä hetkellä noiden rikkonaisten kausien takia. Korostan myös, ettei ole tietoa Vladin nykyisestä terveystilanteesta, mutta jättäisin tämän kortin katsomatta kuitenkin.

Sitä odotellessa, että Fletcher pääsee taas kaulailemaan Ryan Suterin kanssa lehdistön eteen..
 
En oikein tiedä mihin ketjuun tämän laittaisin, niin palataan suoraan rikospaikalle:

Vääntäkääpä minulle ihan rautalankamalli siitä, miksi Flyersin tekemästä sopimuksesta rankaistaisiin suunnilleen kaikkia muita kuin Philadelphiaa? Siis tuo Weberin sopimus ja uran lopettaminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös