Suomen yksi turvallisuuskysymys on itäisen Suomen elinvoima. Kuihtuva alue on heikosti kiinni valtiossa. Aluesuunnittelun ja -politiikan professori Sami Moisio Helsingin yliopistosta käy läpi mitä Suomen pitää tehdä ja mitä Suomi voi tehdä.
Vieraskynä | Itä-Suomen kehittäminen vaatii uudenlaista ajattelua
Tuo on hyvä vieraskynä-kirjoitus.
Suomessa nimenomaan vaaditaan uudenlaista ajattelua Itä-Suomen ja muiden syrjäseutujen kehittämiseen.
Meillä asenteena on perinteisesti ollut, että siinä voidaan onnistua vain valtavan suurilla tulonsiirroilla sekä valtionyhtiöiden ja virastojen hajasijoittelulla ynnä erilaisilla siltarumpuratkaisuilla.
Esimerkit jälleen Ruotsista kertovat, että maa voi kehittyä myös kokonaisuudessaan ja ihan autenttisesti. Ruotsissa syrjäseudut ovat pystyneet hankkimaan aivan eri tavalla esimerkiksi ulkomaisia investointeja ja luomaan yrittäjyyttä.
Kaupungistuminen varmasti tulee jatkumaan, mutta se voi koskea muitakin, kuin Helsingin ja Tampereen seutuja, mikä nyt on ennuste lähivuosikymmenille. Kasvun uralle voi hypätä myös maakunta- ja aluekeskuksia, kuten Ruotsissa ja Norjassa.
Suomi on muuten Saksan jälkeen alueellisesti epätasapainoisin maa läntisen Euroopan maista ja paikoin Suomessa erot alkavat olemaan jopa verrannollisia Saksan eroihin. Ja Saksassakin tälle on tunnetusti aivan erilainen syy, joka ennemminkin olisi verrattavissa siihen, että sodassa luovutetut alueet olisi liitetty Suomeen 1990-luvulla ja ne olisivat nyt pahasti rakenteellisesti jäljessä.
Voin vakuuttaa läheltä nähneenä, että valtavat alueelliset erot ovat turvallisuusriski. Eivät pelkästään Venäjän luoman uhkan takia, vaan myös sisäisen koheesion ja sitä kautta sisäisen turvallisuuden kannalta. Huonosti voivat alueet voivat vakavasti epätasapainottaa yhteiskunnallista ilmapiiriä. Näin on tapahtunut Saksassa.