Minulla on omakohtaisia positiivisia kokemuksia vuorotteluvapaasta.
Pääsin aikanaan työhön kiinni, oppimaan ja kehittymään vuorotteluvapaan sijaisena. Siitä on parisenkymmentä vuotta aikaa, ja sillä tiellä olen työelämässä edelleen. En päässyt alani töihin, koska kokemusta ei ollut, pätkätöitä oli jonkin verran muilta aloilta.
Kun lähes vuoden sijaisuus tuli pohjalle, se riitti haastatteluihin pääsyyn, pitkään määräaikaisuuteen, ja lopulta vakituiseen työhön. En olisi koskaan oppinut näitä töitä ilman hieman pidempää käytännön kokemusta ja ohjausta. Koulujen opit olivat lähellä 0-tasoa käytännön työn kannalta tuohon aikaan.
Työntekijä, jota sijaistin, oli nauttinut elämästään kovasti. Hän tuli täynnä uutta intoa töihin, todella motivoituneena, kun oli ollut sitä ennen burn outissa ja hakenut työnohjauksesta yms. jo pitkään apua. Hän meni tuolla boostilla eläkkeeseen saakka hienosti.
Työurani n. puolivälissä olin täysin burn outissa ja elämä tukossa. Sain puolisen vuotta vuorotteluvapaata. Työmotivaatio ja jaksaminen oli sen jälkeen kunnossa. Toki se oli niin hyvää aikaa tuo puoli vuotinen, että vastaavaa on kaivannut kun suurin paluun jälkeinen työinto on laantunut.
Asialla on siis puolensa, mutta ilmeisesti vuorotteluvapaasta on sitten pakko säästää. Kuinka tarkkaan hyöty/haittasuhteita on pystytty mittaamaan? Väittäisin että breikki työstä jossain kohtaa tekee hyvää mielenterveydelle ja pidentää työuria. Toki sellaisen voi joku parempituloinen itselleen kustantaa.