Yksi opiskelijan baari-ilta kuukaudessa vähemmän. Jos tässä jossain talkoissa ollaan niin näitä tulee, vaikka se ikävää onkin monelle eri taholle. Tietysti on mahdollisuus tehdä lisää veronkiristyksiä tietyille tuloluokille. Nyt kuitenkin halutaan lisää ostovoimaa työläisiltä, joka lienee sinänsä järkevää. Kuitenkin iso mutta tässä taloustilanteessa.
Tilanne ei ole helppo miltään osin. Edellisen hallituksen perintö on myös jäätävä. Esimerkiksi niin velan, koulutuksen, vanhusten ja terveydenhuollon osalta. Nyt tuolla yliopistollakin pieni joukko vastustaa näitä leikkauksi mikä on heidän oikeutensa. Samalla tuolla huudettiin makuupusseissa rasismia ja kuinka ketään ei pidä käännyttää pois ajattelematta että siitäkin tulee kustannuksia. Seuraavassa lauseessa ihmetellään miksi minulta otetaan pois. Mistään ei saisi säästää tai leikata. Olisi kiva kuulla tyhjän huutamisen sijaan mistä sitä rahaa kaivetaan tai säästetään? Pelottava ajatus on iskostettu osaan ihmisistä, jossa rahalla ei ole arvoa ja sitä tulee kun vain painetaan lisää tai napsitaan velaksi. Itseä ainakin mietityttää oman jälkikasvun taakka. Tämä hetkessä eläminen ei ainakaan ole heidän etunsa.
En ymmärrä tätä mielikuvaa, että opiskelijat olisi jatkuvasti ryyppäämässä ja rellestemässä. Jos käy vähän laskelmia katsomassa niin opiskelijoilla ei ole varaa edes yhtä kertaa iltaa viettä baarissa juoden. Osa käy töissä, osa ottaa pohjat kotona ja ottaa baarissa ehkä yhden, osa saa vanhemmilta tukea ja osa taas on selvinpäin opiskelijatapahtumissa. Kyllä se on melkoinen etuoikeus, jos jollain opiskelijalla on varaa käyttää yhteen iltaan 80e baarissa.
Halutaan ostovoimaa työläisille, mutta omissa laskelmissani menee pahasti miinukselle omalta osalta. 200e tulee noin vuodessa tuloverona plussaa, mutta samaan aikaan yksi sairaslomapäivä vuodessa melkein torppaa sen. Ja tämä koskee kaikkia työläisiä suhteessa saman verran. Aika harva on sellainen teräsmies/nainen saa olla, että pystyy vuoden ympäri olemaan töissä ilman yhtäkään sairaslomaa. Bensaa alennetaan neljä senttiä, mutta kilometrikorvaukset vetää niin pahasti miinukselle, etten uskalla edes laskea. Miten tätä ostovoimaa saadaan näillä toimilla nostettua?
Itseäni henk.koht. myös ärsyttää, että pelkästään edellisen hallituksen piikkiin laitetaan nykyinen tilanne. Enkä nyt sano, että suoraan näin olisit sanonut, mutta jokainen on varmasti kuullut näin sanottavan politikkojen vaalipuheena. Muutoksia olisi pitänyt alkaa tekemään jo 20 vuotta sitten, mutta kun se lainan ottaminen oli "ilmaista". Tässä välissä on kaikenvärisiä hallituksia ollut ja velkaa on yhtälailla ottanut niin demarit kuin kokoomuskin. Ymmärrän toki kritiikin, ettei edellinen hallitus jo aloittanut toimia tilanteen huonontuessa. Suuri kuva kuitenkin tämän päivän ongelmista on kuitenkin isommalta ajanjaksolta kuin viimeiseltä neljältä vuodelta. Paska sattui nyt vain osumaan tuulettimeen ulkomaailmallisista syistä johtuen, mikä näkyy edelleen arjessa ja kassassa korkojen ja yleisen inflaation myötä. Huolesi ovat silti samat kuin minulla. Näkemykset asioista vain erilaisia.