Sinänsä ei mikään yllätys, että Keskusta on tyytyväinen selontekoon.
Saa nyt nähdä. Peli on avattu kansainvälisen median osalta, mitä tulee uutisointiin rasismista maassamme. Oli todellisuus sitten mikä hyvänsä, rasismista Norjassa, Virossa, Tanskassa, Tsekissä tai vaikka Sveitsissä ei ole nyt uutisoitu samaan tapaan kuin tilanteesta Suomessa. Itse en haluaisi uskoa Suomen olevan yhtään luettelemaani maata rasistisempi maa, mutta juuri me olemme kärsineet.
Globalisaatio on aikamme megatrendi ja mielestäni siitä ja laajasta kansainvälisestä muuttoliikkeestä Suomen pitäisi nimenomaisesti pyrkiä hyötymään. Mitä sitä sitten yrittää myydä tuotteita ulkomaille, tai pyrkiä houkuttelemaan osaajia, mikäli mielikuva Suomesta on sulkeutunut ja rasistinen.
Olen todennut näkemykseni, miksi juuri suomalaisesta rasismia käsitellään paljon, joten vain lyhyesti. PS on ainoita laitaoikeiston puolueita hallitusvastuussa EU:ssa. Muiden maiden vasemmisto haluaa tilanteen pitää sellaisena. Maalataan niin karmeaa kuvaa, että saadaan omia joukkoja vastustamaan mm. Saksassa TOP-2 puolueen CDU:n ja AfD:n minkäänlaista lähentymistä. Suomessa vasemmisto haluaa koota rasismilla vasemmistoa ja ay-liikettä iskuun syksyn isoihin vääntöihin.
Mielikuva Suomesta ei ole ulkomailla EU:n sisällä sulkeutunut ja rasistinen. Enemmän mielikuvaan - ja tämä ihan oikeasti - vaikuttaa juuri nyt ulkoministeri Valtosen isot haastattelut isoissa medioissa ja tietenkin se mitä hän sanoo. Oleellisia maita meille EU:n ulkopuolella on mm. Intia. Edellisen hallituksen jäljiltä on syytä purkaa viisumikäytäntöä. Tänne ei sukulaisiakaan oteta käymään, jos ei tiukat ehdot täyty. Intialaisten mediaanitulo on kuitenkin merkittävästi suomalaisten vastaavaa korkeampi.