Noniin, tässä sitä ollaan. Tänään tuli voitto, keskiviikkona tuli voitto ja kaikki on Blegimaassa hyvin. Vai onko sittenkään?
Joukkueen peli on kehittynyt ottelu ottelulta ja peliä on mukava seurata, toisin kuin viime kauden synkimpinä aikoina. Mikä sitten kusee? Maalivahtipeli - silloin kun Petri Koivisto on tolppien välissä. Tilastoista ja "teksti-tvs:stä", nykyisin varmaan netistä, matseja seuraavat varmaan leimaavat meikäläisen negatiiviseksi valittajaksi, mutta kaikki jotka näkivät tämän illan pelin SaiPaa vastaan, ja oikeastaan Koiviston muutkin pelit, tietävät mistä puhun: koivistojen tekemisestä, siitä jokaiseen otteluun mahtuvasta pimenemisestä, jona Petri Koivisto tekee koivistot ja päästää käsittämättömän helpon laukauksen maaliin. Ihan kuin Neil Little aikoinaan.
Tänään Bluesilla oli kolmannessa erässä peli varsin hyvin hallussa ja tilanne oli 2-1 kun Petri Koivisto suoritti bravuurinsa. Tuon imaisun näkee jokaisesta maalikoosteesta, joten ei siitä sen enempää. Se mitä jengin pelissä imaisun jälkeen tapahtui on se huolestuttavin asia: koko joukkue lamaantui ja alkoi pelkäämään. Ei siinä toisaalta mitään ihmeellistä ole, samahan kävi katsomossakin. Kun joutuu pelkäämään jokaista omaa maalia kohden tulevaa laukaisua, ei mistään muusta tule yhtään mitään. Voi vaan kuvitella, miten helppoa siinä on lähteä rakentamaan luovia hyökkäyskuvioita. Onneksi tänään pelastuttiin, Koiviston koivistosta huolimatta.
Jos matsi oltaisiin hävitty, tässä ketjussa ei lukisi "tulos tai"-sanoja. Koska muistan edelleen myös Iiro Tarkin haparoinnit ensimmäisen Blues-kauden alussa, annan Koivistolle vielä mahdollisuuden. Toivon, että Marjamäkikin antaa - joskus muutaman viikon päästä. Toivottavasti Koivisto saa sillä välillä kerättyä hommansa kasaan ja alkaa pelaamaan sillä tasolla kuin ykkösveskarin täytyy. Sitä odotellessa, Bluesilla on potentiaalinen ykkösveska availemassa luukkua. Toivottavasti hän pelaa jo huomenna ja sysää Koiviston lopullisesti kakkosveskaksi.
Petri Koivisto, se on nyt tulos tai ulos.
Joukkueen peli on kehittynyt ottelu ottelulta ja peliä on mukava seurata, toisin kuin viime kauden synkimpinä aikoina. Mikä sitten kusee? Maalivahtipeli - silloin kun Petri Koivisto on tolppien välissä. Tilastoista ja "teksti-tvs:stä", nykyisin varmaan netistä, matseja seuraavat varmaan leimaavat meikäläisen negatiiviseksi valittajaksi, mutta kaikki jotka näkivät tämän illan pelin SaiPaa vastaan, ja oikeastaan Koiviston muutkin pelit, tietävät mistä puhun: koivistojen tekemisestä, siitä jokaiseen otteluun mahtuvasta pimenemisestä, jona Petri Koivisto tekee koivistot ja päästää käsittämättömän helpon laukauksen maaliin. Ihan kuin Neil Little aikoinaan.
Tänään Bluesilla oli kolmannessa erässä peli varsin hyvin hallussa ja tilanne oli 2-1 kun Petri Koivisto suoritti bravuurinsa. Tuon imaisun näkee jokaisesta maalikoosteesta, joten ei siitä sen enempää. Se mitä jengin pelissä imaisun jälkeen tapahtui on se huolestuttavin asia: koko joukkue lamaantui ja alkoi pelkäämään. Ei siinä toisaalta mitään ihmeellistä ole, samahan kävi katsomossakin. Kun joutuu pelkäämään jokaista omaa maalia kohden tulevaa laukaisua, ei mistään muusta tule yhtään mitään. Voi vaan kuvitella, miten helppoa siinä on lähteä rakentamaan luovia hyökkäyskuvioita. Onneksi tänään pelastuttiin, Koiviston koivistosta huolimatta.
Jos matsi oltaisiin hävitty, tässä ketjussa ei lukisi "tulos tai"-sanoja. Koska muistan edelleen myös Iiro Tarkin haparoinnit ensimmäisen Blues-kauden alussa, annan Koivistolle vielä mahdollisuuden. Toivon, että Marjamäkikin antaa - joskus muutaman viikon päästä. Toivottavasti Koivisto saa sillä välillä kerättyä hommansa kasaan ja alkaa pelaamaan sillä tasolla kuin ykkösveskarin täytyy. Sitä odotellessa, Bluesilla on potentiaalinen ykkösveska availemassa luukkua. Toivottavasti hän pelaa jo huomenna ja sysää Koiviston lopullisesti kakkosveskaksi.
Petri Koivisto, se on nyt tulos tai ulos.