Joo, kyllähän tää Petopodin nykyinen meininki (tai, no, Meriläisen) ainakin omaan korvaan kuulostaa lähinnä siltä, että on huomattu että helvetti, täähän kiinnostaa muuallakin kuin Oulussa, ja nyt kumarrellaan siihen suuntaan ihan huolella.
Enkä sano tätä todellakaan mitenkään pahalla, tai siten, etteikö vähän saisi muidenkin kannattajia ottaa huomioon, mutta tuntuu että tällä hetkellä se vaikuttaa koko Podin tulokulmaan ja näkemyksiin, eikä sen pitäisi olla näin jos tuotetta tehdään ja markkinoidaan nimenomaan Kärppäfaneille.
Enkä halua liikaa syytellä Meriläistä, tai sitä että hän tekisi tätä tahallaan/rahan kuvat silmissä/olisi muuten perseestä. Päin vastoin, uskon että tämä on enemmän alitajuista kuin mitään muuta. Hän on kuitenkin selkeästi intohimoinen tätä hommaa kohtaan ja sopii sinänsä moniltakin ominaisuuksiltaan täydellisesti tällaiseen podcast -hommaan.
Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin vähän siltä että Petopodilla on jonkin asteinen identiteettikriisi, eikä osata päättää, halutaanko olla Kärppä-aiheinen podcast positiivisessa ja negatiivisessa, Kärppä-kriittinen podcast, vai yleispätevä jääkiekko -podcast lievällä Kärppätulokulmalla.
Siksi sanoisin että Meriläiselle, ja koko Podille tekisi ihan hyvää ehkä ihan pidempikin tauko, jossa hengähdetään ja mietitään näitä linjoja. Tällä hetkellä punainen lanka on mielestäni vähän hukassa, eikä tätä ole mielyttävä kuunnella.
Eikä siis tarvitse myötäillä kaikkea, tai suodattaa mielipiteitään, mutta omaan korvaani kuulostaa vähän teennäiseltä moni asia, ja varmaankin ihan tahattomasti. Voi olla että keittiöpsykogiointini ja mutuiluni on ihan päin persettä, mutta jotain pitäis tehdä.
Eikä päätarkoitukseni ole todellakaan haukkua ja vittuilla vaan podille, päinvastoin. Tykkään podista pääpiirteittäin ja tätä on ollut miellyttävä kuunnella pitkään, ja tälle on todellakin paikkansa.
Tällä hetkellä en vain kykene kuuntelemaan tätä henkilökohtaisesti, ja se on sääli, koska todellakin haluaisin.