Petmanin veljekset Mikko ja Ville

  • 26 679
  • 108
Aika avata ketju näille hienoille veljille. Molemmat ovat nuorten maajoukkueen vakiokasvoja ja veljeksistä vanhempi eli Ville valittiin tämän vuoden U20-leiriryhmään. Veljeksistä nuorempi eli Mikko Petman avasi liigauransa maalitilin viime kaudella Tapparaa vastaan rangaistuslaukauksella. Vuoden vanhempi Ville sen sijaan iski uransa avausmaalin tänään KalPaa vastaan.

Itse tykkään todella paljon varsinkin Mikon vahvasta luistelusta ja kovasta työnteosta. Ville on hyvä sentteri ja myös todella hyvä kahdensuunnan pelaaja.

Jatkosopimusta äkkiä näille kahdelle!
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nää on hyviä poikia ja vihdoin saivat reilusti peliaikaaakin. Tai no, reilusti ja reilusti, mutta enemmän kumminkin kuin muissa peleissä. Kruununa siihen molemmille maalikin. Ja Mikko Petmania pidän näistä parempana.
 
PäätyynAsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tätä iltaa ennen ollut pistetehtailu köyhää, mutta potentiaali on leijunut raskaana Äijänsuon yllä. Molemmilla mahtava kiekonsuojaus, nopea luistelu ja ennen kaikkea kiekko myös pysyy lavassa kovassakin vauhdissa.
Lisää peliaikaa, tulee myös varmasti lisää tulosta.
 
Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Nää jätkät menee eikä meinaa, oli rooli ja palkka mikä tahansa.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Etenkin Mikko saanut lisää itseluottamusta hyökkäyspään peliin. Suojaa kiekkoa, pysyy kiekossa, haastaa rohkeasti ja niin edelleen.

Ville ei ole ehkä ihan niin taitava kiekon kanssa kuin veljensä, mutta on hyvä luistelija ja tuo sitä kautta vauhtia peliin.

Kaikista hienoin asia kuitenkin näiden veljesten pelaamisessa on 110% asenne. Vetävät joka vaihdon sata lasissa. Tuollaista pelaamista on upea katsoa. Täysin ansaitut maalit molemmille.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näistä veljeksistä saisi pidemmillä jatkosopimukseilla hyvää runkoa joukkueeseen ja jatkuvuutta. Eilen saivat myös palkintoa jo pidempään jatkuneesta hyvästä duunista. Sellaista 2-3 vuoden jatkopahvia molemmille kehiin kiitos.
 
Larsen

Jatkosopimukset olisivat kyllä mahtavuutta. Ainoa seikka mikä huolestuttaa on se, että pojat ovat jo neljä kautta neppailleet kalastajakylässä joten maisemanvaihto on voinut käydä Lappeenrantalaisilla mielessä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kallena tarjoamaan 2+1 vuoden sopimusta ja ensi kaudeksi sijoittelemaan veljeksien paikkaa tulosyksikköön. Harjoitteluksi se kausi menisi, mutta maksanee takaisin korkojen kera.
 
ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kivenmäki ja Haatanen kotiin jäävät varamiehet U20, joten Ville Petman on kisajoukkueessa.
Passeja ei ole vielä leimattu. Sitten vasta varmuudella tiedetään. Anton Lundellin pelikuntoa saatetaan seurailla vielä tovi.

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toivottavasti Petmanin veljeksille on saatu jatkolappu aikaiseksi. Joku kolmivuotinen olisi kiva. Näitä ei saisi pois päästää. Pelaavat logolle ja potentiaalia pisteidenkin tekoon. Erittäin hyviä 3-4 kentän pelaajia ensi kaudeksi.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Yllättävän napakka on muuten Villen laukaus. En ole tuohon kiinnittänyt ennen huomioita, mutta viime peleissä kun on vähän päässyt väläyttelemään, niin saisi enemmänkin käyttää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieman ihmettelen, jos V. Petman on Lukosta tosiaan lähdössä isomman roolin takia. Tuo syy on siis todennäköisin, jos lähtee. Uskoisin Lukon halunneen pitää hänet ainakin.

Pakko nostaa tähän vähän samankaltaisia tapauksia eli Vidgren ja Friberg ainakin. En nyt varmaksi muista lähtikö Friberg vastuun takia vai eikö Lukko ollut tekemässä jatkoa, mutta ei nuo ratkaisut ainakaan ole mielestäni heidän uraansa eteenpäin vieneet. En tietenkään toivo V. Petmanille mitään pahaa, mutta Lukko olisi varmasti ollut parempi paikka kehittyä kuin Tero Lehterän SaiPa...
 
Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators

Saarelan Antin lisäisin ehkä myös tuohon listaan. Mielestäni kukaan näistä ei ole merkittävästi isompaa askelta ottanut Lukosta lähdettyään. Friberg taantunut jopa mestismiehen tasoiseksi.

Ville ainakin tänään kiitti ykkösketjun paikasta. 0+2 jo tänään ekaan erään.
 
No friberg ei nyt niinkään ole taantunut. Joutui vaan sellaiseen tilanteeseen että vaihtoi Lukosta Kookooseen, mutta rooli pysyi samana, eli ylimääräisenä sentterinä.

Eikös Fribergistä ollut puhetta että tarkoitus olisi palata korkojen kera Lukkoon myöhemmin? Korot toistaiseksi jäämässä aika laihoiksi.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Fribergillä paljon loukkaantumisia, eikä enää oikein mahtunut mukaan, kun vitos sentteri oli juurikin V. Petman. Friberg taisi loukkaantua heti kärkeen myös Kouvolassa ja joutui sielläkin tuohon paikka ajan epäkiitolliseen rooliin. Vidgren meni Vaasaan puhtaasti ottamaan isompaa roolia, mutta eipä ole oikein onnistunut, tai ei ainakaan tehoja ole tullut. Saarela nyt vaan oli päättänyt lähteä, vaikka Lukko yrittikin kaikkensa että jäisi.

Uskoisin että V. Petman lähtee (jos lähtee) sen isomman roolin perään. Lähtökohtaisesti Lukossa kuitenkin olisi aluksi tarjolla tuota nelosketjun roolia.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
SaiPassa kuohuu: Pelaajat heittivät valmentajan ojentamat paperit roskiin – eivät suostuneet kyseenalaiseen tehtävään

Ehkä Ville tiesi että ensi kaudella ei Tero enää valmenna Lappeenrannassa. *Hymiö*

Linkki vie iltalehden uutiseen, jossa kerrotaan hauskasta lappusesta, jonka SaiPan valmennusjohto oli laatinut.
Eikös tämä ollut suurinpiirtein samanlainen lappu, mitä Mike Babcock oli pyytänyt Marnerilta aikoinaan? Tuli ilmi tässä valmentajien #metoo skandaalissa. Mike sai potkut, miten käy Teron.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Eikös tämä ollut suurinpiirtein samanlainen lappu, mitä Mike Babcock oli pyytänyt Marnerilta aikoinaan? Tuli ilmi tässä valmentajien #metoo skandaalissa. Mike sai potkut, miten käy Teron.
Täysin identtinen, vähän rajummilla sanoilla varustettuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös