Pesiskausi 2016

  • 178 958
  • 973

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Hienoa sarjaa pelataan kyllä, draamaa ja tunteikkaita tilanteita riittää !

Sisäpeli edelleen molemmissa todella takkuista, Niemi pääsi ensimmäisellä jaksolla lyömään ainoastaan kerran ensimmäisessä vuorossa ja kaksi tikkiä. JoMan kolme seuravaa sisävuoroa oli täyttä sekundaa, Sotkamolla myös lyöntivuoro siirtyi alkamaan hankalaan paikkaan.

No, Jymyltä vietiin tällä kertaa jaksovoitto tuomarivirheen kautta mutta tasurista on hyvä lähteä toiselle jaksolle. Nyt on Roopelle tilausta ratkaista tämä välieräsarja.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mutta kuten lähetyksessä todettiinkin, kuuluu lajiin.

Kyllä, mutta vie hieman pohjaa näiltä jatkuvilta Jymyn suosimispuheilta, mitä jotkut urpon vuodesta toiseen viljelevät.

Minun mielestäni tuomarien ei kuuluisi koskaan tarkistaa tv-kuvista yhtään mitään.
 
Mikko Korhonen on tosiaan hyvä kommentaattori ja todella hyvin piilottaa sen, että kahdeksan mestaruutta on tullut nimenomaan Jymyssä.
Toivottavasti JoMan selkäranka kesti Kohosen kunnarin ja jatkaa taistelua toisella jaksolla. Ja miksei jatkaisi, Nisulle tilannetta ja pallolle kyytiä
 

Palsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, STL Blues, Jymy
Kyllä, mutta vie hieman pohjaa näiltä jatkuvilta Jymyn suosimispuheilta, mitä jotkut urpon vuodesta toiseen viljelevät.

Minun mielestäni tuomarien ei kuuluisi koskaan tarkistaa tv-kuvista yhtään mitään.

No menestys herättää kateutta. Näin syntyperäisenä sotkamolaisena minä jopa soisin mestaruuden tänä vuonna, tekisi hyvää lajille. Kun kuulin, että Lönnmark pyörsi lopettamispuheensa riemastuin, koska nyt Vimpula pystyy tosissaan haastamaan.

Saattaahan se tosin olla, että veri on vettä vahvempaa finaalien aikaan. :)
 

Palsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, STL Blues, Jymy
Mikko Korhonen on tosiaan hyvä kommentaattori ja todella hyvin piilottaa sen, että kahdeksan mestaruutta on tullut nimenomaan Jymyssä.
Toivottavasti JoMan selkäranka kesti Kohosen kunnarin ja jatkaa taistelua toisella jaksolla. Ja miksei jatkaisi, Nisulle tilannetta ja pallolle kyytiä
Kymmenen mestaruutta löytyy doksalta.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Lukkarikysymys minua on mietityttänyt jo pitkään. Seurailen pesistä lähinnä teksti-tv:n kautta ja finaalit tulee myös katsottua. Kuitenkaan tuntemus pelaajista ei ole kovin hyvällä tasolla. Varmaankin on lähes kiistämätön fakta, että Toni Kohonen on sarjan paras lukkari ja ollut sitä jo pitkään. Monesti todetaan, että lukkareiden taso on todella huono verrattuna vanhoihin aikoihin. Onko todella näin, että pesiksessä pelaajien taitotaso on huonontunut, kun lähes kaikissa muissa lajeissa kehitys on ylöspäin. Lätkän pelaajat on isompia, nopeampia ja taitavampia kuin ennen. Yleisurheilussakin lyötiin Michael Johnsonin 400 metrin ennätys. Toki yleisurheilussakin on vanhoja ennätyksiä, joita ei ole lyöty, mutta ainakin osa niistä on tehty kunnon piristeiden voimalla. Voisiko pesiksessäkin olla, että taso on noussut, mutta siltikin on ylivoimainen yksilö, joka saa muut näyttämään huonoilta? Vai onko lyöntipeli kehittynyt nopeammin kuin lukkaripeli? Voi tässä olla toki taustalla myös se, että pesistä ei pelata enää liikuntatunneilla ja vapaa-ajalla kuten joskus menneinä vuosina ja sitä kautta taso on laskenut. Mitkä on sitten harrastajamäärät verrattuna vaikka 90 -luvulle? Joku voi vähän valaista tämmöistä pihalla olevaa teksti-tv stalkkaajaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Lukkarikysymys minua on mietityttänyt jo pitkään. Seurailen pesistä lähinnä teksti-tv:n kautta ja finaalit tulee myös katsottua. Kuitenkaan tuntemus pelaajista ei ole kovin hyvällä tasolla. Varmaankin on lähes kiistämätön fakta, että Toni Kohonen on sarjan paras lukkari ja ollut sitä jo pitkään. Monesti todetaan, että lukkareiden taso on todella huono verrattuna vanhoihin aikoihin. Onko todella näin, että pesiksessä pelaajien taitotaso on huonontunut, kun lähes kaikissa muissa lajeissa kehitys on ylöspäin.

Ihan tärkeä pointti sinulta. Omasta mielestäni kyse on monen asian summasta. Isoin asia on varmaankin siinä, miten kovaa lukkaria hiillostetaan vastustajan toimesta. Ennen vanhaan vähän ankarampien kasvatusmetodien vallitessa nuoret olivat ehkä valmiimpia tuohon henkiseen helvettiin, mikä lukkarilla kotipesässä huipputasolla on. Nythän on ollut niin, että joidenkin superlupauksiksi miellettyjen lukkarien urat katkenneet, kun pää ei ole kestänyt moista painetta miesten pääsarjatasolla, vaikka tekniset, fyysiset ja taktiset ominaisuudet riittäisivät. Joku Jani Karppanen lienee paraatiesimerkki tästä, samaten Henri Heikkilä. Tähän liittyen on myös mietittävä sitä, miten seurat ajavat lukkarilupauksiaan eteenpäin. On varmaan hyvä muistaa, että Toni Kohonen pealsi ensin useamman vuoden polttolinjassa superia ennen lukkariuraa. Topi Kosonen taas eteni hyvin rauhallisesti siten, että vielä armeijaiässä pelasi Suomensarjaa isossa roolissa Mäntyharjun Virkistyksessä ja siitä pikkuhiljaa divarin kautta hivuttautui Superpesikseen. Eli kun vaikkapa Joensuussa mietitään huippulupaavan Samu-Kalle Varosen uraa eteenpäin, niin omasta mielestäni maltti on valttia.

Perttu Hautala taisi mainita blogikirjoituksessaan, että iso ongelma on siinä, että junnupeleissä ja alasarjoissa syötönvalvonta on paljon löysempää kuin pääsarjatasolla. Tämä saattaa sitten johtaa siihen, että nuori lukkari joutuu yhtäkkiä poisoppimaan tietystä kiinniotto-syöttö-rytmistä, kun pääsarjassa vaaditaankin pidempää syöttöasentoa ennen syötön nostamista.

Mainittakoon vielä, että kuulemma junnujoukkueissa lahjakkaimmat haluavat ennemmin polttolinjaan kuin lukkariksi, osin varmaan juuri lukkariin kohdistuvan paineen takia. Lisäksi voi tietysti kysyä, onko tämän päivän nuorilla pesäpallisteilla sellaista intoa puuduttavaan omatoimiseen syöttöharjoitteluun, mitä Toni Kohosen tai Topi Kososen taustalla on.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Onko todella näin, että pesiksessä pelaajien taitotaso on huonontunut, kun lähes kaikissa muissa lajeissa kehitys on ylöspäin.

Ei ole. Niko Korhonen, Niilo Piiponniemi ja Mikko Kanala ovat osoittaneet, että pelaajien nopeus on mielenvikainen verrattuna 20 vuoden takaiseen. J-P Vainionpää, Juha Niemi ja Jani Komulainen lyövät kovempaa kuin pesäpalloilijat koskaan. Lisäksi on tukku pelaajia, jotka heittävät älyttömiä lukemia tutkaan. Ero tulee siinä, että nykyään lähes kaikki ovat niin hyvässä kunnossa ja hyvällä peliälyllä varustettuja ulkopelissä, että kaiken maailman taitolyönnit vaativat taidon ja röyhkeyden lisäksi älyttömästi tuuria onnistuakseen. Siksipä tyydytään varsin usein perussuorituksiin, joissa kieltämättä ollaan valovuoden verran kymmenenkin vuoden takaista edellä.

Ainoa merkittävä heikentymä on erkun mainitsema lukkarien paineensietokyky ja tahto harjoitella päämäärän eteen.

*****

Rutiinisuorituksella pojjat loppuotteluun. Ensimmäinen jakso antoi ymmärtää, että illasta tulee Jymylle äärettömän vaikea, sillä muutama tuomariston päätös meni tv-kuvien perusteella selkeästi väärin ja lisäksi JoMa oli kovalla asenteella liikkeellä. Loppujen lopuksi ainoastaan ensimmäisestä jaksosta tuli Jymylle vaikea, mutta Toni Kohosen 1-3 -tappiotilanteessa lyömä läpilyönti lopulta käänsi homman henkisesti Jymyn suuntaan. Toinen jakso olikin tuttua Jymyä, kun joukkue tuli rytinällä ensimmäisen aloittavalle ja loppujaksoa olikin lopulta vain kituvan Mailan rääkkäämistä.

Topi Korhosen ja Markus Tuikan otteita on ilo katsella illasta toiseen. Hyvää ulkopeliä ja nöyrää sisäpeliä. Kun käsketään laittaa pallo väliin, se laitetaan.

"Nikolle ja Niilolle aplodit, ei yhtään tuotua juoksua tänään." - Mikko Kuosmanen. Ja samalla koko koppi räjähtää nauramaan. Jymyllä luonnollisesti henki korkealla ja helpolla ei ennakkosuosikki, runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Vimpelin Veto tule mestaruutta viemään.
 
Viimeksi muokattu:

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Upea finaalisarja on tulossa. Kummassakin joukkueessa on todellisia huippupelaajia ja taktinen taitotaso on korkea.
Eiköhän tässä kumminkin taas käy niin kuin jalkapallossa. Aikansa pelataan ja lopulta Saksa/Jymy voittaa.

Mitä videotarkistuksiin tulee, minusta olisi paikallaan tarkistaa kotiutustilanteet videolta, jos jompi kumpi joukkue niin vaatii. Se on nopea ja varma tapa varmistaa, että tuomiot ovat oikeita. Ihailla kyllä täytyy tuomareiden kykyä tuomita tiukat pesätilanteet valtaosin oikein.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Tuo lukkarin paikka on varmasti yksi kovimmista paikoista urheilussa ja varmastikaan nykyisin melko pehmeä lapsuus ei samalla tavalla valmista ja koveta lukkarointiin, kun entinen lapsuus koivuniemen herran alaisuudessa. Onko sitten samalla kuin lukkarit on tulleet herkemmiksi, myös toisen joukkueen huutelu muuttunut härskimmäksi juuri kasvatuksen takia. Ennen normaalissa kotielämässä ei vanhemmat pitkään katsoneet suun soittamista hyvällä ja rangaistukset saattoi olla myös fyysisiä, joten suu soittaminen loppui hyvän sään aikana jo oman hyvinvoinninkin kantilta. Nykyään vapaammassa kasvatuksessa vanhemmat ja myös kouluissa opettajat sietää sitä, että käyttäydytään huonosti, joten ehkä se tarttuu myös myöhemmälle iälle. En tarkoita tällä sitä, että mitenkään kannattaisin menneinä aikoina yleisemmin kovassa käytössä ollutta kovaa kuria, mutta pohdin vain yhteiskunnan muuttumista ja sen vaikutusta juurikin lukkarointiin.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Mutta kuten lähetyksessä todettiinkin, kuuluu lajiin.
No niin tosiaan näyttää kuuluvan. Jatkuvalla syötöllä tulee tilanteita, joissa hidastuskuva paljastaa tuomarin tuominneen tiukan tilanteen virheellisesti paloksi. Osa tilanteista on niin tiukkoja, että vielä hidastuksenkin jälkeen tilanne on epäselvä. Kuitenkin tuomari on erottanut pelitilanteessa palon, koska jos tilanne olisi jäänyt tuomarille epäselväksi, niin hänhän olisi sääntöjen mukaan tuominnut ehtimisen. Tarkkanäköisiä miehiä, kun näkevät sellaista, mitä itse en hidastuskuvastakaan erota, vaikka kyllä niistä toki yleensä sen ehtimisen selvästi hahmottaa, mikä tietenkin sitten asettaa tuomarin ratkaisun yhä oudompaan valoon. Ja huomautettakoon, että toisin päin näitä ei näytä tulevan, eli että hidastus paljastaisi ehtimiseksi tuomitun tilanteen paloksi. Kyllä se on järjestään niin päin, että tuomari on sen olemattoman palon jostain löytänyt.
 

Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Edellisten kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Kun katselin pesisfinaaleja 1990-luvun alusta tässä hiljattain, silmiinpistävää oli todella se, miten pieniltä ja kaitaharteisilta sen ajan tähdet näyttivät nykyisiin verrattuna. Samaan tapaan kuin jalkapallofanilla menee aina hetki aikaa sopeutua ajatukseen, että 1990-luvun peli ei ollut nykyisen tasolla, ei itsekään olisi halunnut uskoa, että vanha kunnon Kainuun kultajuna (Sirviö-Vuorinen-Hakkarainen) ei sellaisenaan pärjäisi nykypelaajia vastaan.

Olisiko lukkaroinnin muutokseen yksi aspekti myös se, että koska sisäpelaajat ovat kehittyneet sekä lyöjinä että etenijöinä, myös lukkarin täytyy antaa vaikeampaa syöttöä pitääkseen nämä kurissa. Jos lukkaripeli ei ole uudistunut ja kehittynyt yhtä nopeasti kuin lyöjien osaaminen, lukkarit vaikuttavat suhteessa heikommilta. Vaikeampien syöttöjen nostaminen on tietysti myös sitä vaikeampaa, mitä kovempaa painetta kaarelta tulee
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Ihailla kyllä täytyy tuomareiden kykyä tuomita tiukat pesätilanteet valtaosin oikein.
Onhan se kyllä näinkin, tuomarit ansaitsevat ennenkaikkea tunnustusta osaamisestaan.

Mutta kuten edellä toin esille, virhetuomiot ovat järjestelmällisesti paloiksi tuomittuja epäselviä ja ehtimisiä. Mielestäni tiukkojen tilanteiden tuomitsemislinjassa olisi korjaamisen varaa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
silmiinpistävää oli todella se, miten pieniltä ja kaitaharteisilta sen ajan tähdet näyttivät nykyisiin verrattuna.
Poislukien Liikalan Vesa, se oli järkäle.

Ja mitä finaaliin tulee, niin valitettavasti tulee jo pahasti häpeää aiheuttava hopea taas plakkariin. Millään en jaksa uskoa, että henkinen lukko Jymyä vastaan olisi voitettu (kannatan kiekossa HPK:ta ja Jokerit vei aina mennen tullen vaikka paras oli, että Kerholla taisi olla enemmän Jokeritaustaisia pelaajia ja taaseen Jokereilla enemmän Kerhotaustaisia miehiä rivissä, niin takkiin tuli silti. Siksi.. Taitotasolta Vimpeli on kuitenkin tällä haavaa selkeästi edellä.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Niko Korhonen tuo juoksun, tuomitaan paloksi.
No, Jymyltä vietiin tällä kertaa jaksovoitto tuomarivirheen kautta mutta tasurista on hyvä lähteä toiselle jaksolle. Nyt on Roopelle tilausta ratkaista tämä välieräsarja.
On nämä käsittämättömän vaikeita tilanteita tuomareille.

Nyt täytyy todeta lopuksi, että Jymyltä ei viety jaksovoittoa tuomarivirheen takia, sillä tuomari oli luultavasti oikeassa!
Television kuva "valehteli" selvästi, koska lähetyksessä tuo näytti ehtimiseltä. Nyt käännyn jo palon puoleen. Kuva Twitteristä avaa tätä keissiä.

Etenijän oikea käsi ei ole pesässä ja luultavasti vasenkaan käsi ei ehdi pesään, kun pallo osuu Väisäsen räpylään.
 

Knoxville87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, TPS
Onhan tuo lukkarointi vaikeutunut huomattavasti vaikka 90-luvun alkuun verrattuna. Nykypäivän kaaripelaaminen on monella joukkueella huippuluokkaa. Sielä on nimettynä kaarella joka pelaajalle oma tehtävä. Joku huutaa isot väärät, toinen asennottomat ja sitten on tullut käyttöön nämä "melan näyttäjät", jotka saavat hengittää lähes lukkarin niskaan. Onhan niitä vääriä ennenkin huudeltu, mutta tuntuu, että tuo kaaripelikin on jo hyvin roolitettua. Sitten, kun sielä on Jymyltäkin löytynyt Jimi Heikkistä ja Mikko Korhosta, niin ei sielä hirveen kiva ole työpaikalla olla.

Nykypäivänä ei myöskään ole wanhanliiton "vauhtilukkareita". Sehän on saatu poiskitkettyä pidemmällä alkuasennolla. Matti Iivarinen oli oiva esimerkki edellä mainitusta. Kyllähän sitä vaihtolyönneissä tuli paljon sirvahtaneita osumia, kun palloa nostettiin ilmaan, ennen kuin se ehti 1-vahdilta kunnolla räpylään tulla. Tuollaisiin syöttöihin piti olla vauhtikin lyhyempi. Markus Meriläinenhän ei pystynyt toteuttamaan enään tuota pidempää alkuasentoa syöttäessä ja siirtyi lukkarin paikalta polttolinjaan/etukentälle. Aatuhan oli oikein mestarin syöttämään tuollaista räkäsyöttöä ilman mitään ihmeempiä asentoja ottamatta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaa, kuten joka vuosi, sanon että tämä vuosi on Vimpelin. Ainoa este on tuo ostomies-Kohonen, mutta onkin sitten sangen suuri este...
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ainoa este on tuo ostomies-Kohonen, mutta onkin sitten sangen suuri este...

Miksi ostomies pitää erikseen mainita Jymyn kohdalla? Tuskin olisit samaa kirjoittanut Haapakoskesta tai Puputista. Tai muista Vedon noin kymmenestä "ostomiehestä".

Etenijän oikea käsi ei ole pesässä ja luultavasti vasenkaan käsi ei ehdi pesään, kun pallo osuu Väisäsen räpylään.

Jos nyt tulkitsen kuvaa oikein, niin pallohan ei ole vielä Väisäsen räpylässä, mutta Korhosen oikea käsi on jo pesän viivan päällä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Taitotasolta Vimpeli on kuitenkin tällä haavaa selkeästi edellä.

Mihin perustat tämän väitteen? Veto voi toki olla edellä, mutta ei mielestäni kovinkaan selkeästi.

Kyllä nyt voisi hyvinkin olla Vedon vuosi. Se vaatii Mikko Kanalalta huippusarjan, sillä hän on se iso pelaaja, joka voi sarjan kääntää henkilökohtaisella panoksellaan, kun Haapakoskesta, Puputista tai Mäkelästä ei siihen ole koskaan ollut.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
On nämä käsittämättömän vaikeita tilanteita tuomareille.

Nyt täytyy todeta lopuksi, että Jymyltä ei viety jaksovoittoa tuomarivirheen takia, sillä tuomari oli luultavasti oikeassa!
Television kuva "valehteli" selvästi, koska lähetyksessä tuo näytti ehtimiseltä. Nyt käännyn jo palon puoleen. Kuva Twitteristä avaa tätä keissiä.

Etenijän oikea käsi ei ole pesässä ja luultavasti vasenkaan käsi ei ehdi pesään, kun pallo osuu Väisäsen räpylään.
Jep. Tilanne oli lopulta paljon tiukempi (mahdollisesti jopa palo), minkä kuvan aluksi sai "selvästä ehtimisestä / vääärin tuomitusta tilanteesta". Hemmetin tiukka pesäkilpahan tuo. Kyllä noin tiukkaa tilannetta on jo jopa lähes mahdoton ihmissilmällä nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Jos nyt tulkitsen kuvaa oikein, niin pallohan ei ole vielä Väisäsen räpylässä, mutta Korhosen oikea käsi on jo pesän viivan päällä.

Facebookin Pesäpallojuttuja-ryhmästä löytyy saman kuvan lisäksi hyvälaatuinen suurennus. Pallo on räpylässä ja tuo oikea käsi on ohi pesästä. Oikein meni tuomio.

Tuleepa jännät finaalit. Uskaltaako Veto luottaa peruspeliinsä, jolla se tällä kaudella oikeasti voisi voittaakin Jymyn? Vai lähteekö se kikkailemaan JoMan ulkopelin tapaisesti, koska ei ole sillä peruspelillä Jymyä voittanut vuosikausiin? Veikkaan, että voittaakseen pitää tehdä jotakin - peruspeli ei Sotkamoa vastaan syyskuussa riitä mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Onhan se kyllä näinkin, tuomarit ansaitsevat ennenkaikkea tunnustusta osaamisestaan.

Mutta kuten edellä toin esille, virhetuomiot ovat järjestelmällisesti paloiksi tuomittuja epäselviä ja ehtimisiä. Mielestäni tiukkojen tilanteiden tuomitsemislinjassa olisi korjaamisen varaa.

Mitä tarkoitat tällä tiukkojen tilanteiden tuomitsemislinjalla? Nyt jokainen tuomari yrittää tuomita paloksi ne, mitä näkee paloksi ja ehtimiseksi ne, mitä näkee ehtimiseksi. Pitäisikö tuomarin ottaa tuohon 5-20 cm:n toleranssi ja tuomitakin ehtimiseksi ne, jotka ovat lähes ehtimisiä? En ymmärrä logiikkaasi alkuunkaan. Keskinkertainen tuomari tuomitsee nuo pesäkilvat 20 cm:n tarkkuudella oikein, hyvä 10 cm:n ja loistava 5 cm:n (luvut on keksittyjä). Sinun mielestä kaikkien pitäisi tyytyä siihen, että väärin voi mennä, tuomitaan kaikki tiukat ehtimiseksi.
Vinkki: en muista, että maalikameralla ratkaistuissa esimerkiksi sadan metrin juoksun finaaleissa olisi tuomittu tasapelejä koskaan. Kyse on kyvystä erottaa voittaja, sadan metrin juoksun tai pesäkilvan, olipa se ero sentti tai kymmenen senttiä.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Mitä tarkoitat tällä tiukkojen tilanteiden tuomitsemislinjalla? Nyt jokainen tuomari yrittää tuomita paloksi ne, mitä näkee paloksi ja ehtimiseksi ne, mitä näkee ehtimiseksi.
Käyttämäni termi ei ehkä ole asiaa parhaiten kuvaava. Sääntöjen mukaanhan palo pitää nähdä, mutta ehtimistä ei, koska myös epäselvä tilanne pitää tuomita ehtimiseksi. Eli jos tiukasta tilanteesta ei ihmisaistein pysty erottamaan paloa, niin paloa ei pidä tuomita. Esiintyy kuitenkin paljon palotuomioita, jotka hidastuskuva paljastaa ehtimiseksi sekä sellaisia, joista hidastuksenkin perusteella on vaikea sanoa. Tuomareiden havaintotavalla jostain syystä tilanteissa erottuu palo vastoin todellisuutta, kyseessä on ehkä jonkinlainen optinen harha. Mielestäni tuota havaintotapaa voisi korjata napsun verran ehtimisen suuntaan.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Käyttämäni termi ei ehkä ole asiaa parhaiten kuvaava. Sääntöjen mukaanhan palo pitää nähdä, mutta ehtimistä ei, koska myös epäselvä tilanne pitää tuomita ehtimiseksi. Eli jos tiukasta tilanteesta ei ihmisaistein pysty erottamaan paloa, niin paloa ei pidä tuomita. Esiintyy kuitenkin paljon palotuomioita, jotka hidastuskuva paljastaa ehtimiseksi sekä sellaisia, joista hidastuksenkin perusteella on vaikea sanoa. Tuomareiden havaintotavalla jostain syystä tilanteissa erottuu palo vastoin todellisuutta, kyseessä on ehkä jonkinlainen optinen harha. Mielestäni tuota havaintotapaa voisi korjata napsun verran ehtimisen suuntaan.

Edelleenkin. Tällä hetkellä tuomitaan siihen kenttään piirretyn pesäviivan mukaisesti. Tai sadan metrin loppukilpailussa sen maaliviivan. Miten sinä opetat tuomarille, että katsopas napsun verran ehtimisen puolelta näitä asioita? En tunne optiikkaa tai näkökykyä niin paljon, että osaisin sanoa pystyykö ihmisen näköaistia tai vaihtoehtoisesti aivoja muokkaamaan siihen suuntaan, että tämä niukka palo, jonka näin, saattoi ehtiä, näytänpä ehtimisen. Voisin kuvitella, että tähän "näköharhaan" vaikuttaa kenttäpesillä pesän muoto. Kun se kakkospesä on kaareva, pienikin poikkeama pesääntulokohdassa (vaikka pitäisi tietysti tulla sitä viivaa pitkin) hämää.
Oletko sitä mieltä, että eilinen tiukka kotipesäkilpa olisi pitänyt tuomita juoksuksi, koska se Hiukan stadionin screeniltäkin näytti juoksulta? Vaikka sittemmin tv-yhtiön kuvista tehdyt suurennokset osoittivat tuomion oikeaksi. Sitähän tämä sinun logiikka käsittääkseni ajaa takaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös