Pesiskausi 2014

  • 202 178
  • 1 007

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Isoketo, Kanala, Haapakoski, Puputti, Rantalahti, Mäkelä.. Ei ole JoMalla oikein vastata tuohon kaartiin - toisinsanoen heittää tuohon vertailuun yhtä kovia jätkiä vastaan.

Vähän makuasia. Esimerkiksi Jussila, Rautiainen, Niemi ja Joukainen ovat kuitenkin tämän lajin kirkkaimpia tähtiä. Mies miestä vastaan vertailussa jokainen noista pärjää omalle vastineelleen tuossa Vedon kaartissa. Vedolla on ehkä aavistuksen leveämpi materiaali, mutta ei nyt sentään 6-1 -tilanteen arvoisesti. Noilla vanhoilla jaksovoitoilla nyt ei ole mitään merkitystä. Veto vie Jymyäkin vastaan poikkeuksetta aina sen yhden jakson, mutta häviää silti ottelun.

Antti Eteläpää on edelleen hyvä kommentaattori, mutta henkilökohtaisesti Mikko Hylkilää oli eilen miellyttävämpi kuunnella. Voi johtua siitä, että pidän Hylkilän edustaman nuoremman sukupolven ajattelumaailmasta.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Huh! Niin vain Joensuun Maila vie toisen välierän supervuoropariin. Lauri Kivinen lyö komean juoksun ja JoMan ulkopeli saa Vedon sisäpelin ihan sekaisin neljännen aloittavalla. Teemu Isoketo antoi kyllä toisella jaksolla kasvot Vedon sekavuudelle, ensin antoi ottaa itsestään kärpäsen kakkospesällä ja sitten seuraavassa vuoroparissa lähti ensin etenemään kohti kolmosta, kääntyi melkein puolessa välissä takaisin ja paloi kakkoselle.

Tulee huikea loppu tälle pelille. Jos ViVe tämän nyt vie, niin sarja alkaa olla taputeltu, mutta JoMan voittaessa Saarikentälle palataan 1-1 -tilanteessa ja kaikki on periaatteessa mahdollista, vaikka Veto edelleen suosikkina minun mielestäni säilyykin.

EDIT: Ei jumalauta, ei JoMa mitään tästä ansaitsekaan. Paloton ajo, JoMan Aleksi Rautiainen lyö, polttaa etenijän kotipesään ja lähtee ykköselle, mutta etupesiltä ei edetä ja tuloksena kolme paloa.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Aleksi Rautiainen lyö ensimmäisellä lyönnillään väliin kolmoskopparin eteen Supervuorossa palottomassa ajossa.

Kolmoselta tulee mies kotiin ja palaa, mutta sillä ei ole mitään väliä. Rautiainen hölmöilee eniten mitä koko vuonna olen nähnyt ja juoksee ykköselle, vaikka ykkösellä ja kakkosella ovat etenijät. Ykkösellä olevalta poistuu pesäturva ja kakkoselta pelaaja voidaan "pallottaa", koska kysesesä on ajolähtö. Kolme paloa yhdellä lyönnillä ja Vimpelille kaikki avaimet voittoon.

Edes C-pojissa en muista koko kautena nähneeni vastaavaa hölmöilyä.

Vimpeli sai palottoman ajon ja pääsi kokeilemaan kolme kertaa, onnistumatta.
 

baxxter

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rautiaisella ei tosiaan olisi ollut mikään kiire pois mailan varresta mutta kyllä kakkosella ollut Jussilakin teki karmean virheen kun ei vaihtanut kolmoselle vaan kävi hetkessä matkaa kääntymässä ja hämäsi ykkösellä olijan liikkeelle. Ainut joka lopulta pelasi tilanteen oikein, oli ykkösellä ollut Kemppainen joka ei juossut kakkosella olijan päälle vaan palasi ykköselle kun huomasi ettei kakkoselta edettykään. Toisaalta tässä tapauksessa vauriot olisivat päälle juoksemalla rajoittuneet kahteen paloon. Tuollainen F-poikamainen osumasta eteneminenhän tuo oli mutta Rautiainen tuskin olisi kotipesästä vähänkin kauemmas irrottuaan enää ehtinyt ennen palloa takaisin ja lopputulos olisi ollut sama.

Tuo supervuoron sähläys yhdistettynä kotarin ratkaisujuoksun räikeään kiinniottovirheeseen todennäköisesti katkaisi kamelilta selän ja finaaleissa nähdään jälleen tuttu pari.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Aleksi Rautiainen...

Edes C-pojissa en muista koko kautena nähneeni vastaavaa hölmöilyä.
Oli kyllä aikamoinen uinahdus Rautiaiselta. Tässä yksi syy, miksi kovat on kovia tosipaikan tullen. Meinaan, että Vimpelin kokenut kaarti tuskin olisi sortunut tässä paikassa tuollaiseen.

Tosin Jymyä vastaan poikkeus, silloin näitä nukkumisia (tyyliin Isoketo tänään kaksi kertaa 3-pesällä) tuleekin sitten Vedonkin toimesta aina enemmän tai vähemmän.. :)

Vähän makuasia. Esimerkiksi Jussila, Rautiainen, Niemi ja Joukainen ovat kuitenkin tämän lajin kirkkaimpia tähtiä. Mies miestä vastaan vertailussa jokainen noista pärjää omalle vastineelleen tuossa Vedon kaartissa.
- Isoketo > Itävalo (nopeus ennenkaikkea, lisäksi oliko Isokedolla paremmat kentällemeno prosentit runkosarjassa?)
- Kanala = Jussila (tosin tämän kauden näytöillä ja ihan puhtaasti statseilla pitäisi melkein laittaa Kanalle, mutta menkööt näin)
- Haapakoski > Kemppainen (tai Kivinen)
- Puputti > Rautiainen (+ Pupen kokemus kovista peleistä, dominointi jo vuosia mailanvarressa. Toki puhtaasti kotiuttajina verratessa kavereissa ei juurikaan eroa ole, mutta nelosille tulee paljon vaihtotilanteitakin)
- Kotiuttajajokerit vaikka sitten tasan. Tosin Rantalahti ollut näistä kovin niin tänä kuin viime vuodenkin pleijareissa. Jotenkin senkin voisi jopa laittaa Vedolle.
- Ehkä pitäisi verrata Haapakoskea Kemppaiseen ja Rinta-Ahoa vaikka sitten tuohon Kiviseen. No siinä roolit toki aika erit..

Nopea vertaus yllä siis. Tiedän, että on tyhmää ja lähes mahdotonta pesäpallossa edes tällaista mies miestä vastaan vertailua tehdä, koska roolitus jne. Jotain suuntaa kuitenkin.

Antti Eteläpää on edelleen hyvä kommentaattori, mutta henkilökohtaisesti Mikko Hylkilää oli eilen miellyttävämpi kuunnella. Voi johtua siitä, että pidän Hylkilän edustaman nuoremman sukupolven ajattelumaailmasta.
Mä tykkäsin kans Hylkilästä kommentoimassa erittäin paljon.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Hylkilän Markku tulee pelinjohtajaksi.

Mielenkiintoinen tieto tämä. Nimenomaan siis Markusta kyse eikä velipojasta? Päättänyt siis lopettaa peliuransa tähän kauteen. Tavallaan harmi, kun jos Ouluun kerran on palaamassa, niin kentällä olisi voinut olla enemmänkin käyttöä vielä kuin viuhkassa. Toki mielenkiintoinen uusi nimi sillä saralla.

Saapa nähdä vieläkö mahdollinen Kempeleen nousu tulee mutkistamaan Lipon noususuunnitelmia. Saattaa nimittäin jonkin verran houkutella näitä mahdollisia superin tason Ouluun palaajia jatkamaankin korkeimmalla sarjatasolla naapurin riveissä. Täytyy toivoa, että aitoa uskoa ja halua löytyy nimenomaan Oulun palauttamiseen superin kartalle.
 
Mielenkiintoinen tieto tämä. Nimenomaan siis Markusta kyse eikä velipojasta? Päättänyt siis lopettaa peliuransa tähän kauteen. Tavallaan harmi, kun jos Ouluun kerran on palaamassa, niin kentällä olisi voinut olla enemmänkin käyttöä vielä kuin viuhkassa. Toki mielenkiintoinen uusi nimi sillä saralla.

En tiedä näistä PJ-kytköksistä, mutta Hylkilähän on ollut jo parin-kolmen kauden ajan enemmän tai vähemmän rikki ja kropassa alkaa tulla mailit täyteen. Sanoi tuossa Tahkosarjan aikana jossain otteluhaastattelussa jotain tyyliin, että "kyllähän näistä pudotuspeleistä nauttii ja pitää nauttia, kun uran viimeisiä pelejä pelaillaan" ja jotenkin olemuksesta huokui, että puhuttiin the viimeisistä peleistä, eikä vain viimeisistä kausista.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mielenkiintoinen tieto tämä. Nimenomaan siis Markusta kyse eikä velipojasta? Päättänyt siis lopettaa peliuransa tähän kauteen. Tavallaan harmi, kun jos Ouluun kerran on palaamassa, niin kentällä olisi voinut olla enemmänkin käyttöä vielä kuin viuhkassa. Toki mielenkiintoinen uusi nimi sillä saralla.

Markku Hylkilä on johtanut kaksi vuotta JymyJussien A-poikien peliä. Joten jonkinlaista kokemusta on ja arvatenkin velipojan tietous on ollut myös käytössä.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Markku Hylkilä on johtanut kaksi vuotta JymyJussien A-poikien peliä. Joten jonkinlaista kokemusta on ja arvatenkin velipojan tietous on ollut myös käytössä.
Minua hieman ihmetyttää voiko Markku Hylkilä olla samalla JymyJussien A-poikien pelinjohtaja, sekä Oulun Lippo Juniorit Ry:n
"Toiminnanjohtaja, johtokunnan sihteeri ja kuulua samalla valmennustiimiin"?

Jymy-Jussien sivuilta Markku Hylkilän esittelystä tämän tiedon voi vahvistaa. Tältä kantilta katsottuna siirtyminen Lipon ykköspesisjoukkueen pelinjohtajaksi voisi olla looginen jatkumo uralla.

Tänään pelataan ehkä liiankin selvä Superpesis-välierä Sotkamo-Hyvinkää.
Toivoisin Hyvinkään tekevän ihmeen, taikovan voiton Hiukasta keinolla millä hyvänsä, sillä Sotkamon olisi aika hävitä edes yksi playoff-ottelu.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tänään pelataan ehkä liiankin selvä Superpesis-välierä Sotkamo-Hyvinkää.
Toivoisin Hyvinkään tekevän ihmeen, taikovan voiton Hiukasta keinolla millä hyvänsä, sillä Sotkamon olisi aika hävitä edes yksi playoff-ottelu.

Taitaa olla melkoinen alta pois läpsyttely- peli tiedossa, niin iso on joukkueiden ero. Toki Jymyllä alkaa olla jo ajatukset finaaleissa, joten siinä olisi Tahkon paikka iskeä. Tosin taitaa tuokin olla toiveajattelua, mentaalipuolen virheisiin Jymy ei juuri ikinä sorru.

Sitten taas katsaus alasarjoihin, tänään aloitetaan Suomensarjan lohkofinaalit, joista itse menen katsomaan Etelälohkon peliä Jokioisten Koetus - Pöytyän Urheilijat. Kaksi voittoa vaaditaan, jotta päästään taistelemaan noususta Ykköspesikseen Länsilohkon voittajaa vastaan. Sääkin näyttää suosivan koko suomea, joten kaikki pesiskentille!
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kempeleen ja KaMan välisessä nousukarsinnassa tulee hyvin esille Superin ja divarin valtava tasoero. Kankaanpään ulkopeli oli Superissa selvästi sarjan huonointa ja ajoittain täydellistä reikäjuustoa, mutta KeKiä vastaan se on täyttä betonia. Etenkin takatilanteen kestävyys on jopa häkellyttävää. 3 jakson aikana Kempeleen koitutukset ovat 1/15.

Tänään siis eka jakso meni satakuntalaisille 0-3. Jos Keki meinaa noususta tosissaan pelata, niin tämän päivän matsi olisi kyllä käännettävä voitoksi. 2-0 johto ottelusarjassa kotiedun omaavalle joukkueelle on lähes tulkoon aina ollut pesishistoriassa mahdoton käännettäväksi.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kolmas välierä Sotkamon Jymy - Hyvinkään Tahko ja homma alkaa olla ensimmäisen jakson jälkeen selvä. Tahko ei saa sisällä oikein mitään aikaan, toki Juha Puhtimäeltä yksi ihan hyvä karkaus kolmoselta kotiin, mutta Niilo Piiponniemi kykeni polttamaan, vaikka paikaltaan heittikin. Jymyn isot tykit Jani Komulainen löi kaksi tavallista, joista toinen tuli läpilyönnillä kolmosjatkeelta, mutta harmittavasti pallo pysähtyi pitkään nurmeen. Mutta heti seuraavalla lyönnillä Roope Korhonen löi kakkospuolelta ulkokentän vähintäänkin suosiollisella avustuksella Shellille, tuloksena 1+2.

Ulkopelissä esimerkiksi Antti Hartikaiselta vähän pallo poltteli, mutta kyllä mies pelaa hirvittävän isoa roolia tuolla linjassa. Ehdottomasti sarjan parhaan ulkopelin tärkein palanen Toni Kohosen ohella/jälkeen. Ulkopelin osalta pätee erittäin hyvin sanonta joukkue on juuri niin hyvä kuin sen heikoin lenkki ja Jymyn onni on, että Markus Tuikka on ihan helvetin hyvä etukenttäpelaaja.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet kuusi - kuusi, juoksut Jymylle 5-0. Jymyllä toki yksi sisävuoro vähemmän.
 

halogeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Tasoero Sotkamo-Hyvinkää kolmannessa pelissä lähinnä surkuhupaisa. Surkeaa mainosta lajille tällaiset välierät, vielä kun osa Tahkon pelaajista naureskelivat omien epäonnistumisten jälkeen ensimmäisen jakson lopulla. Yrittäisivät edes. Joensuu on sen sijaan laittanut Vedon tiukille yhtä jaksoa lukuunottamatta, mutta eiköhän finaalipari ole sama taas. Mitä järkeä on vielä laajentaa sarjaa jos välierätkin ovat tällaisia kun Jymy-Tahko. Ei mitään tietysti Sotkamolta pois, ei se heidän vika ole jos ei muualla kuin Vimpelissä päästä edes kovin lähelle samaa tasoa.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mitä järkeä on vielä laajentaa sarjaa jos välierätkin ovat tällaisia kun Jymy-Tahko.

Ei mitään. Joukkuemäärää pitäisi supistaa, ei laajentaa. Kahdeksan tai maksimissaan kymmenen joukkueen sarja. Kahdeksan olisi hyvä siinä mielessä, että hyviä pelaajia riittäisi paremmin joka joukkueeseen. Kahdeksalla joukkueella nelinkertainen sarja, jolloin runkosarjan ottelumäärä olisi 28 ja sitten neljä parasta välieriin, kaksi huonointa karsintasarjaan. Kilpailu pudotuspelipaikoista olisi huikea, kun vain neljä jatkaisi pelejään ja uskon, että Sotkamo ja Vimpeli saisivat ihan täyspainoisia vastustajia, kun akioravien olisi pakko lähteä jonnekin Seinäjoelle, jos haluaisivat superia pelata.

Minä rakentaisin homman näin. Mutta ensin minut pitäisi valita Superpesiksen yksinvaltiaaksi, vaalityö on vielä hieman kesken.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Sotkamon Jymyn viidestoista peräkkäinen mitali sai varmistuksen tänään, kun Jymy voitti välieräsarjansa puhtaasti 3-0. Vuodesta 2000 lähtien sotkamolaiset ovat voittaneet yhdeksän Suomen mestaruutta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Nyt siis tulee joko kymmenes mestaruus tuohon putkeen tai neljäs hopea. Kaiken kaikkiaan Jymyllä on 16 Suomen mestaruutta ennen tämän kauden huipennusta ja näistä 15 on tullut viimeisen 25 vuoden aikana.

*****

Toinen jakso noudatteli samaa kaavaa kuin ensimmäinenkin. Tahko ei saanut sisällä mitään mainittavaa aikaiseksi ja Jymy iski monipuolisesti miestä tupaan. Paljon Tahkon pelistä kertoo se, että Juha Korhosen kärkkärit 3/8. Jymyllä puolestaan Roope Korhosen ja Jani Komulaisen kolmen lyödyn lisäksi Kosti Rautiainen kotiutti kahdesti ja kerran miehen kotiin saattelivat Niko Korhonen, Antti Hartikainen, Toni Kohonen ja Immo Rautiainen.

Tällä hetkellä Jymyn ulkopeli on sen verran kovaa betonia, että tulen lyömään aika paljon vetoa Sotkamon Jymyn neljännen peräkkäisen Suomen mestaruuden puolesta. Mutta sitä ennen nautiskellaan, kun poijat menivät taas loppuottelluun.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Kempeleen ja KaMan välisessä nousukarsinnassa tulee hyvin esille Superin ja divarin valtava tasoero. Kankaanpään ulkopeli oli Superissa selvästi sarjan huonointa ja ajoittain täydellistä reikäjuustoa, mutta KeKiä vastaan se on täyttä betonia. Etenkin takatilanteen kestävyys on jopa häkellyttävää. 3 jakson aikana Kempeleen koitutukset ovat 1/15.

Tänään siis eka jakso meni satakuntalaisille 0-3. Jos Keki meinaa noususta tosissaan pelata, niin tämän päivän matsi olisi kyllä käännettävä voitoksi. 2-0 johto ottelusarjassa kotiedun omaavalle joukkueelle on lähes tulkoon aina ollut pesishistoriassa mahdoton käännettäväksi.

Kävin katsomassa tuon pelin. Avausjakso oli aivan selvä Kankaanpäälle, joukkueen lukkari Ville-Veikko Olli otti vahvan niskalenkin Kempeleestä. Niin joo, Kempeleeltä oli käsivaivainen Ilkka Hirvonen sivussa, kausi on ohi ja mies joutuu leikkaukseen ensi viikolla.

Tauolla haastateltiin ex-KeKi pelaaja Ossi Meriläistä, joka edelleen uskoi Kempeleen otteluvoittoon mutta totesi että sekä ulko- että sisäpelin olisi parannuttava. Toinen jakso olikin jo tasaisempi. Kempeleen Juhani Ojala löi juoksun, Kempeleen ainoan joka sekin tuli Kankaanpään linjapelaajan virheen seurauksena. Juoksu jäi toisen jakson ainoaksi joten mentiin supervuoroon, joka oli juoksuton. Kotiutuskisan ensimmäisellä kierroksella molemmat joukkueet tekivät juoksun mutta kun toisella kierroksella Kankaanpää onnistui tekemään kolmella parilla kaksi juoksua, ottelu ratkesi siihen.

Varmaan Kankaanpää on parempi joukkue kuin ne ykköspesiksen porukat joita KeKi on kauden aikana kohdannut joka vaikuttanee osin mutta KeKi vaikutti aseettomalta ja haluttomalta. Kaari oli hiljainen, puuttui tuttua rähinämeininkiä ja yritystä, ei lainkaan purnausta tuomarityöskentelystä, ei vastustajan psyykkausta, ei mitään. Ei edes Iiro Åmanilta. Ihme pitää tapahtua siihen että Kempele voittaisi tämän sarjan. Jotenkin vaikutti etteivät edes halua.
 

Steus

Jäsen
Joukkuemäärän supistaminen olisi typerin mahdollinen veto tähän saumaan. (Kasvattaminen on toki toiseksi typerin.)

Akatemiatyö on alkuvaiheessa monella paikkakunnalla ja monilla paikkakunnilla sellaista ei edes ole. Jatkuvuus puuttuu ja joudutaan panostamaan ostomiehiin, jotka ovat järjestään "omia poikia" kalliimpia. Mielestäni 5-10 vuoden päästä määrä voisi kasvattaa, mikäli kehitystä junioripuolella olisi tapahtunut.

Supistamalla joukkuemäärää puolestaan vähennettäisiin Sotkamon ja Vimpelin helppoja pelejä, mutta samalla Superpesiksen tulevaisuudesta ja katsojakunnasta tippuisi valtava osa (nyt 9-12 Kouvola, Alajärvi, Kankaanpää & Jyväskylä, joissa mm. juniorityö on hyvällä tasolla, Alajärvellä hyvät katsojamäärät, Kvl/Jkl isoja kaupunkeja isolla potentiaalilla). Omissa haaveissa olisi saada joukkueet (12kpl) jakaantumaan tasaisemmin Suomen kartalle, eli Pohjanmaalta 1-2 pois ja tilalle Imatraa/Oulua/Tampesteria... Pitkälti samalla tavalla kuin kotoisessa jääkiekkosarjassa haluttiin.

Tällaista puolittain kieli poskella heiteltynä. Pointtina oli se, että sarjan/lajin etu ei ole O6-tyyppinen eliittiryhmä.
 

Jopetus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Sotkamon Jymyn viidestoista peräkkäinen mitali sai varmistuksen tänään, kun Jymy voitti välieräsarjansa puhtaasti 3-0. Vuodesta 2000 lähtien sotkamolaiset ovat voittaneet yhdeksän Suomen mestaruutta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Nyt siis tulee joko kymmenes mestaruus tuohon putkeen tai neljäs hopea. Kaiken kaikkiaan Jymyllä on 16 Suomen mestaruutta ennen tämän kauden huipennusta ja näistä 15 on tullut viimeisen 25 vuoden aikana.

Onnittelut Sotkamoon, mitali tulee tänäkin vuonna, eikä se varmaan ketään pääse kovin pahasti yllättämään. Veto on vahvoilla finaalivastukseksi, mutta jos keskinäisiä pelejä parin viime vuoden ajalta on seurannut, niin finaalissa on mahdollisuuksia vain niukasti enemmän kuin tänä iltana Suomella koripallossa USA:ta vastaan. Toivotaan toki tiukkaa, ja pelillisesti hyvää sarjaa, pääseepä finaaliin kumpi hyvänsä.

Pakko on ihailla Sotkamon suoritusta ylipäätään. 90-luvulta lähtien todellista dominointia, eikä kyse ole edes siitä, että hommaa olisi pyöritetty muita isommalla rahalla. Asioita on tehty hyvin, mukana on ollut intohimoista ja sitoutuvaa porukkaa, ja samalla on osattu uusiutua sopivasti, ettei pahempia suvantokausia ole päässyt tulemaan. Kyllä tässä on mielestäni mahdollisuus monelle taholle pesäpallon ulkopuolellakin hakea mallia kuinka asioita kannattaa hoitaa.

En tunne Sotkamon systeemiä kovin syvällisesti, mutta yksittäisenä asiana on pakko nostaa esille se tapa jolla Sotkamo, paitsi tuottaa erinomaisia nuoria pelaajia, myös nostaa pelaajia mukaan rinkiin ja opettaa heidät urheiluun lajissa, jossa ei ole mahdollista tienata elantoa loppuelämäksi. Kunnioitettavaa työtä, monessakin mielessä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En tunne Sotkamon systeemiä kovin syvällisesti, mutta yksittäisenä asiana on pakko nostaa esille se tapa jolla Sotkamo, paitsi tuottaa erinomaisia nuoria pelaajia, myös nostaa pelaajia mukaan rinkiin ja opettaa heidät urheiluun lajissa, jossa ei ole mahdollista tienata elantoa loppuelämäksi. Kunnioitettavaa työtä, monessakin mielessä.

Kyllähän pitkäjänteisyys on nimenomaan se asia, joka erottaa Jymyn muista. Joukkuetta rakennetaan jatkuvasti myös tulevaisuutta ajatellen eikä vain sitä seuraavaa kautta ajatellen. Joka vuosi vähintään yhdelle omalle junnulle raivataan paikka kokoonpanossa ja täten joukkue väkisin pysyy ikärakenteeltaan nuorekkaana ja terveenä. Jymyn joukkueessa tälläkin hetkellä 9/12 on alle kolmekymppisiä ja 6/12 alle 25-vuotiaita. Päävastustaja ViVellä 8/12 on päälle kolmekymppisiä. Jokainen tajuaa, että Sotkamon joukkue on täten pääosin kehittyvässä iässä ja Vimpelin joukkue taantuvassa iässä. Vimpelin ainoa keino pysyä huipulla on korvata lähivuosina lopettavat miehet ostopelaajilla, kun oma juniorimylly ja pelaajapolku ei ole likimainkaan Sotkamon tasolla.

Ja toki on selvää, että Jymyn supermenestys on vaatinut myös superyksilöitä. Jani Komulaisen ja Roope Korhosen varaan on ollut helppoa rakentaa tämän vuosituhannen menestystarinaa, kun nämä herrat suorittavat vuodesta toiseen erittäin korkealla tasolla ja johtavat joukkoja edestä erityisesti syksyn kovissa peleissä. Siinä on sitten huikea malli nuorille ja sieltä on noussut esimerkiksi Antti Hartikaisen, Niko Korhosen ja Rautiaisen veljesten kaltaisia huikeita pelimiehiä.
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Veto on vahvoilla finaalivastukseksi, mutta jos keskinäisiä pelejä parin viime vuoden ajalta on seurannut, niin finaalissa on mahdollisuuksia vain niukasti enemmän kuin tänä iltana Suomella koripallossa USA:ta vastaan..


.....................................................


Suomen voiton kerroin USA:aa vastaan on esim Unibetilla 28,0. Se, että Vimpeli voittaisi mestaruuden, oli vielä viime viikolla 3,45.


Keskinäiset pelit ovat menneet vahvasti Jymylle, ja tähän liittyy aivan varmasti henkinen lukko pelata "isoo, pahaa,Sotkamoo vastaan." Jos mietitään vaikkapa ensimmäisen finaalin moneyline kertoimia, olisiko ne Jymylle 1,25 ja Vimpelille 4,0? Heitin tuon aivan hatusta. Haluan kuitenkin sanoa sen, että jos Vive ottaisi heti ensimmäisessä pelissä voiton Sotkamosta, tämä A) laukaisee sen lukon mikä Sotkamon voittamisessa on ollut ja B) pudottaa mestaruustaistelun todennäköisyydet aivan kolikonheiton tasolle.

Keskinäisistä peleistä on iso osa mennyt superiin, ja esim. viimeisimmän keskinäisen ottelun ratkaisu oli Rautiaisen lyömä kunnari kahden palon ykköstilanteessa. Minä mielummin uskon siihen, että ViVe tekee ekan finaalin superissa yhden enemmän kuin Jymy, verrattuna siihen, että Susijengi voittaisi USA:n.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Haluan kuitenkin sanoa sen, että jos Vive ottaisi heti ensimmäisessä pelissä voiton Sotkamosta, tämä A) laukaisee sen lukon mikä Sotkamon voittamisessa on ollut ja B) pudottaa mestaruustaistelun todennäköisyydet aivan kolikonheiton tasolle.

En usko. Veto otti yhden voiton keskinäisissä viime kaudella (vieläpä Hiukassa) ja henkisen lukon piti vetolaisten mukaan laueta siinä, mutta niin vain Jymy on sen jälkeen voittanut taas kaikki keskinäiset ottelut. Vaikka omia tuleekin aina ylihehkutettua, niin tämä Komulaisen, Korhosen ja Kohosen johtama Sotkamon Jymy ei ole mikään tavallinen dynastia, vaan se on henkisiltä ominaisuuksiltaan jotain mitä Suomessa on harvoin nähty.

Voittamaton joukkue Jymy ei ole ja esimerkiksi Veto voi hyvinkin voittaa mestaruuden tänä syksynä, mutta voitto finaalien avausottelussa ei heittäisi todennäköisyyksiä kolikonheiton tasolle. Luulisi, että CSKA on sen todistanut viime vuosina jo tarpeeksi monta kertaa. Tämän Jymyn pukuhuoneessa tänään kuvatun Youtube-pätkän perusteella Jymy ei ole vielä kolmen peräkkäisen mestaruuden jälkeenkään kylläinen. Matka 2014 on vielä pahasti kesken.

*****

2000-luvun finaalit (siis koosteet) löytyvät YLEn Elävästä arkistosta!
 
Viimeksi muokattu:

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voittamaton joukkue Jymy ei ole ja esimerkiksi Veto voi hyvinkin voittaa mestaruuden tänä syksynä, mutta voitto finaalien avausottelussa ei heittäisi todennäköisyyksiä kolikonheiton tasolle. Luulisi, että CSKA on sen todistanut viime vuosina jo tarpeeksi monta kertaa.

Riippuu todennäköisyyksistä.

Ovatko nämä luvut mielestäsi liian Jymy-vastaiset?

Vimpeli-Sotkamo 40-60 (Vimpelissä)
Sotkamo-Vimpeli 75-25 (Sotkamossa)

Noilla tulee suunnilleen 50-50.
 
Tämän Jymyn pukuhuoneessa tänään kuvatun Youtube-pätkän perusteella Jymy ei ole vielä kolmen peräkkäisen mestaruuden jälkeenkään kylläinen. Matka 2014 on vielä pahasti kesken.

Kyllähän tuo nyt oli niin väkisin väännettyä tavaraa, että sen teennäisyyden tuomassa myötähäpeässä en edes jaksanut katsoa sitä loppuun. Siltikin Jymy tulee tänäkin vuonna voittamaan Suomen Mestaruuden ja sille ei voi mitään. Lajille se on ikävä asia, mutta komplimentit Sotkamoon.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Samaa mieltä kuin KKtig. Nykyisellään lajin on hankala houkutella ketään uusia katsojia siksi että näkisi jännittävää ja tasaista pesäpalloa. Sotkamon Jymyä ei missään nimessä pidä arvostalla, mutta asetelma vaikkapa välieräparissa Jymy-Tahko oli kaikkea muuta kuin mielenkiintoinen, Tahkon voittomahdollisuudet sarjassa olivat jokseenkin 0%. Sarjaa oli varmaankin kiva seurata jos sattuu olemaan Jymyn fani tai jos haluaa nähdä joltakin joukkueelta huikeata dominointia ja suorittamista. Muussa tapauksessa ei.

Missä muussa lajissa on samalla tavalla, vuosi toisensa perään? Esimerkiksi Jani Komulainen on sanonut että Jymyssä ei tehdä mitään ihmeitä kovan harjoittelun lisäksi ja kuka tahansa on tervetullut seuraamaan heidän tekemisiään milloin tahansa. Estettä tieto-taitosiirtoon ei siis ole mutta kellään ei ilmeisesti kiinnosta joten asetelma säilyy, myös jatkossa.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Ei tietysti mitään Jymyltä pois, mutta ei kyllä tule äkkiseltään mieleen yhtään toista samalla tavoin yhden joukkueen sarjaa. Mestarilta ei vaadita edes mitään mainittavaa venymistä, kun kaikki vastustajat ovat henkisesti hävinneet jo etukäteen. Kymmenen vuoden sisällä finaaleissa todennäköisesti jo kohtaavat Jymy ja sen kakkosjoukkue, heh.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös