Pesiskausi 2013

  • 242 673
  • 1 297

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Yhden kauneusvirheen jälkeen Porin Pesäkarhut on lyömässä Vuokattia kanveesiin. Häijyihin lukemiin on päättymässä tämän illan peli Porissa. 2-0 (7-1, ja toinen jakso oli hetki sitten 11-0). Se vain on niin, että ylimääräinen keikka Vuokattiin tai Sotkamoon olisi kannattanut jättää väliin.
 

KIMPE

Jäsen
Kun kukaan muu ei ole uskaltautunut koloistaa tulla ennakoimaan välieriä, joten jäänee se omien värilasieni takaa kirjoitettavaksi lyhyeksi ennakoinniksi.

Sotkamon Jymy - Joensuun Maila
- Isoveli - pikkuveli asetelma, josta jokainen voi arvuutella sitä pomon roolin omaavaa jengiä. Sotkamo joka osa-alueella huomattavasti parempi, etenkin etenijäosastolla, jolla joensuulaisilla ei ole oikeastaan heittää kun 1-2 huippuetenijää niin Kainuu lyö tulille 3-4kpl vähintään vastaavan tasoisia jamppoja. Muutenkin sisäpelissä variaatioita löytyy Sotkamolta paljon enemmän ja Joensuun kotiutukset ovat pääosin jääneet Niemen harteilla, jonka hartiat ovat kyllä huomattavasti kaventuneet runkosarjan jälkeen.
- Ulkopelin pitävyys on JoMan ase ja uskon sen kautta heidän pitävän Sotkamoa yllättävän(kin) tiukoilla ja uskon toisen game #2 kääntyvän heidän voittoonsa, jonka jälkeen ärsytetty karhu nappaa kaksi seuraavaa voittoa ja korjaa kauneusvirheensä. Joka tapauksessa näen tässä sen mahdollisuuden Joensuulla, jolla voivat haastaa Sotkamon, koska ovat pelityyleiltään aikalailla kopioita toisistaan(toki tällä kaudella Jymy on yllättäen esittänyt railakasta lyöntipeliä).
- ARVIO: 3-1. Joensuu vie #2, jonka jälkeen paine siirtyy yhä enemmän Sotkamolle. Terästäytyvät ja vievät seuraavan pelin jopa rumasti.

Vimpeli - PattU
- Kuten edellisessä parissa Vimpeli on joka osa-alueella edellä vähintään yhden pykälän. Sisäpelin osalta homma on toiminut tilanteiden luonnin osalta todella hyvin, mutta kotiuttamisessa on hieman ollut ongelmia, joskin eiköhän sekin ongelma korjaannu sarjan ja syksyn edetessä. Pattijoella on ihan hyvä ykköskärki, mutta heidän epäonnistuessaan rivit ovat todella kapeat ja jokereistakaan ei löydä oikeastaan ratkaisijoita.
- Ulkopelin ja oikeastaan koko sarjan ratkaisu on miten Kosonen pystyy hankaloittamaan Vimpelin pelaamista, jos ei ole koko ajan hereillä niin todella epävarma takakenttä lahjoittaa todella paljon pinnoja Vimpelille. Etukentät ja linjat molemmat ovat suhteellisen hyviä ja toimivia, joskin molemmista löytynee pommitusten kohteet ViVestä Kanalaa pommitettaneen kolmatta vuotta putkeen ja PattU:sta Kalliota.
- ARVIO: 3-0, ellei Kosonen onnistu game #2.
 

LannyMc

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitähän järkeä tässä nyt taas on, kun miesten välierät starttaavat tänään mutta kumpaakaan ottelua ei ole mahdollisuutta katsoa edes Pesis-tv:n kautta netistä. Vasta torstaina aloittaa Pesis-tv ja Nelonen Pro näyttää miesten välieräkamppailuja. Eikö tuo olisi loogisin paikka aloittaa televisioinnit ottelusarjojen alusta saakka? Kun ei noita pelejä nyt enää niin hirveästi tällä kaudella ole jäljellä. Melkoista farssia on kyllä tämä puuhastelu näiden otteluiden televisiointien kanssa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Toisaalta aiemmin ei nähnyt kuin Itä-Länsi -ottelun ja finaalisarjan YLE:ltä, joten siihen verrattuna kaikki on plussaa. Mutta onhan tuo järjetöntä, että esimerkiksi puolivälierien viides ottelu jäi kokonaan pois Nelonen Prolta ja sitten välierien ensimmäisiä otteluita ei näe ollenkaan. Välierien toisesta ottelusta lähtien sitten tuleekin molemmat ottelut, toinen televisiosta ja toinen netistä.

Superpesiksen onni olisi ollut aikoinaan päästä MTV3:n maksukanaville. Heillä, kun on tapana hehkuttaa omia lajejaan ihan kyllästymiseen asti, niin olisi varmasti pesäpallonkin mediajulkisuus ihan toisella tasolla verrattuna tähän Nelosen unohdimme-että-meillä-on-edes-oikeudet -paskaan.

Torstaina alkaa Nelonen Prolla Joensuun Maila - Sotkamon Jymy -ottelulla. Lauantaina sitten oletettavasti toisinpäin.

*****

KIMPEltä ihan hyvä analyysi, vaikkakin aika rankkojen värilasien läpi. Onhan se selvää, että etukäteen veikattuna runkosarjan nelonen vie yhden ottelun runkosarjan voittajalta, kun taas kolmonen on ihan aseeton kakkosta vastaan. Saihan JoMa nipistettyä runkosarjassa Jymyltä yhden jaksotasapelin, toisessa ottelussa sitten ei, kun se päättyi Jymylle 0-2 (1-2, 2-23). Vaikka JoMa on olevinaan Jymyn kopio, niin se on pelillisesti edelleen kaukana esikuvastaan. Erityisesti, kun joukkueen paras etenijä puuttuu ja toiseksi paras kärsii vaivoista, on joensuulaisilla iso työ ottaa jaksoakaan tässä sarjassa. Uskon, että jakson tai kaksi se ottaa, mutta se ei tule riittämään.

Itse olen nimittäin värilasieni kanssa juuri päinvastaista mieltä, Jymy-JoMa menee suoraan kolmesta Sotkamolle, mutta PattU vie yhden ottelun ViVeltä Kososen ilmiömäisen ottelun ansiosta. Tosin todennäköisempää on, että molemmat parit menevät suoraan kolmesta poikki, sillä rutiini on ihan eri tasolla. Toivon tätä lisäksi itsekkäänä ihmisenä ihan finaalisarjan takia, sillä haluan nähdä Jymyn ja Vedon finaaleissa ja tasaisista lähtökohdista. Nyt ei ole kummallakaan isompia loukkaantumisia, joten vielä kun saavat levätä yhtä kauan, niin jää vimpeliläisiltä ne viime syksyn selittelytkin pois.

Mutta ensin välieriin ja luonnollisesti, kun veikkaan Jymyn vievän 3-0, niin JoMa puristaa itsensä finaaleihin voitoin 3-2.
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vimpeli - PattU
- Kuten edellisessä parissa Vimpeli on joka osa-alueella edellä vähintään yhden pykälän. Sisäpelin osalta homma on toiminut tilanteiden luonnin osalta todella hyvin, mutta kotiuttamisessa on hieman ollut ongelmia, joskin eiköhän sekin ongelma korjaannu sarjan ja syksyn edetessä. Pattijoella on ihan hyvä ykköskärki, mutta heidän epäonnistuessaan rivit ovat todella kapeat ja jokereistakaan ei löydä oikeastaan ratkaisijoita.
- Ulkopelin ja oikeastaan koko sarjan ratkaisu on miten Kosonen pystyy hankaloittamaan Vimpelin pelaamista, jos ei ole koko ajan hereillä niin todella epävarma takakenttä lahjoittaa todella paljon pinnoja Vimpelille. Etukentät ja linjat molemmat ovat suhteellisen hyviä ja toimivia, joskin molemmista löytynee pommitusten kohteet ViVestä Kanalaa pommitettaneen kolmatta vuotta putkeen ja PattU:sta Kalliota.
- ARVIO: 3-0, ellei Kosonen onnistu game #2.

Ainakin ekan välieräpelin ansimmäisen jakson perusteella ei PattU:lla ole mitään saumaa Vetoa vastaan. Suorastaan käsittämätöntä ylivoimaa. Veto pelasi vain kolme kertaa sisällä, kun neljättä kertaa ei enää tarvinnut tulla. Saldo: 16 tehtyä juoksua (Mäkelä 2+5) joista neljä kunnaria (!) (Mäkelän kahden lisäksi Haapakoski ja Isoketo). Pattijoki sai muuten neljässä sisävuorossa yhteensä 3 kolmostilannetta, joista tekivät toki yhden juoksun.

Tilanteitahan en toki ole livenä nähnyt, mutta herranjesta, 4 kunnaria kolmessa sisävuorossa runkosarjan kolmosta vastaan välierissä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kyllä on JoMan ulkopeli hirvittävässä iskussa. Jymy teki ensimmäisellä jaksolla tukun kolmostilanteita, mutta tuloksena vain yksi juoksu. Maila sitten tasoitti viimeisellä mahdollisella hetkellä ja Jymy jäi neljännen tasoittavalla juoksuitta, joten ensimmäinen jakso 1-1.

Toisella jaksolla Jymy aloitti juoksutehtailun, kun Mikko Korhonen löi ja Niilo Piiponniemi toi. JoMan vastaus oli turhankin kova: Hannu Kiukkonen iski kakkospuolelta läpi ja tuloksena 1+1. Kiukkonen vielä pääsi itse harhaheiton turvin kotipesään ja ensimmäisen vuoroparin jälkeen JoMalle 3-1 -johto.

JoMa näyttää pelottavan kovalta ja Jymyn kotiutukset tökkivät pahasti. Tulee vielä ikävä sarja.

EDIT: This is SOTKAMO! Palo alla, tilanne väkisin päälle ja isot mörssärit lyömään. Roope Korhonen lyö kaksi, Immo Rautiainen yhden ja Mikko Korhonen yhden, Jymy nopeasti 5-3 -johtoasemaan. Ottelun käännekohta? Saa nähdä mikä on Mailan vastaus.

EDIT2: Kun meno käy kovaksi, kovat panevat menoksi: Jani Komulainen 1+1 ja tilanteeksi 7-3 neljännen aloittavalla.
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tilanteitahan en toki ole livenä nähnyt, mutta herranjesta, 4 kunnaria kolmessa sisävuorossa runkosarjan kolmosta vastaan välierissä.

Toisella jaksolla Puputti ja Lönnmark löivät myös kunnarit. Yhteensä Veto teki välieriin täysin järjettömät 25 juoksua (seitsemässä sisävuorossa), joista 6, siis kuusi, oli kunnareita. Nyt kyllä kiinnostaa lukea joku raportti jälkeenpäin, että mistä kohti Pattijoen kenttä vuotaa noin pahasti.

Haapakosken kärkkärit 13/13, Puputin 13/14, ja mm. Lönnmarkin 9/13 ja Mäkelän 9/10. Voisi melkein sanoa, että nyt oli lähestulkoon täydellinen ottelu koko Vedon joukkueelta.

Pelissä on toki vielä menossa Pattijoen viimeinen sisävuoro, mutta peli on selvä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aika mielenkiintoinen juttu, että Jani Komulainen jäi tänään ilman palkintoa. Kuitenkin herra löi 1+1, toi 2 ja kärkkärit olivat 10/11. Ykköspalkinnon sen sijaan sai Toni Kohonen, joka ei saanut yhtään kärjen siirtoa aikaiseksi tänään sisäpelissä. No, ilmeisesti Kode on sitten ollut lautasen ääressä kova, mutta aika erikoiselta tuntuu tuo palkintoraadin päätös. Toki en ole peliä nähnyt, eli tälläisesta teksti-tv analyysistä on kyse.

Vimpeli on näköjään pannut tuulemaan tänään oikein kunnolla. Hurmoksen päälle saadessaan on ViVe kyllä pitelemätön siäpeliporukka. Mutta todennäköisesti finaaleissa Vimpeli palaa taas tavallisten kuolevaisten joukkoon ja muun muassa Henri Puputti alkaa taas ihan eri malliin tuskailemaan vaihtopelinsä kanssa, niin kuin yleensäkin Jymyä vastaan. Antti Kuusistolta nyt ei kai kukaan vimpeliläinenkään vakavissaan odota mitään finaalipeleissä sisäpelin osalta.
 

KIMPE

Jäsen
Mutta todennäköisesti finaaleissa Vimpeli palaa taas tavallisten kuolevaisten joukkoon ja muun muassa Henri Puputti alkaa taas ihan eri malliin tuskailemaan vaihtopelinsä kanssa, niin kuin yleensäkin Jymyä vastaan. Antti Kuusistolta nyt ei kai kukaan vimpeliläinenkään vakavissaan odota mitään finaalipeleissä sisäpelin osalta.

Sama kuin joku täysjärkinen jaksaisi vastata tosissaan provoille.

Omien raporttieni mukaan aika moni meni tosiaan takakentältä läpi ja eritoten Majava 2K:na ollut pommituksen kohteena ja sieltä suhteellisen moni ilmeisesti mennyt myös läpi. Twitterissä oli jotain puhetta Salon tulosta linjaan ja Kallion menosta koppariksi.

Joka tapauksessa Raahe murskattiin totaalisesti maanrakoon ja Joensuulla oli omissa käsissään jaksovoitto(bittilähde seurannan perusteella) niin miten henkisesti näistä nousevat? Epäilen eritoten Raahen olevan hyvin pettynyt omaan suoritukseensa ja mielenkiinnolla odottelen miten paljon heidän parhaat pelurinsa nostavat tasoaan, eritoten Kososen on pakko saada jotain aikaiseksi, ettei samanlaisia murskajaisia nähtäisi kahdessa seuraavassa matsissa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Aika mielenkiintoinen juttu, että Jani Komulainen jäi tänään ilman palkintoa.

Mielenkiintoinen, mutta minusta myös hieno juttu. Ulkopeliä harvoin arvostetaan, nyt loistavan ottelun lautasen äärellä pelannut Kohonen sai ykköspalkinnon saamatta sisällä mitään tilastollisesti aikaan. Pari kertaa Antti Hartikainen vei kärkeä kaksi pesänväliä ja Kode pisti ainoastaan etupesät täyteen kylmän viileästi. Ehkä Kodelta vaisu ottelu mailan varressa, mutta aika vähiin jäi kyllä tilanteetkin. Ulkona tosiaan herra osoitti, että tässä maassa on vain yksi todellinen kotipesän herra.

Nyt en epäile enää hetkeäkään Jymyn mestaruutta. Vaikeuksien kautta voittoon, voisi sanoa, että Hannu Kiukkosen loistavat sisäpelisuoritukset herättivät kultajunan. Veto voi raiskata PattU:a miten haluaa, tietävät itsekin, että finaaleissa tulee Hiukan helvetissä vastaan violettioranssi legioona, joka on hävinnyt pudotuspeliottelun viimeksi syksyllä 2011, kun ViVe voitti kolmannen finaalin. Sen jälkeen Jymy on vienyt 16 peräkkäistä voittoa pudotuspeleissä.

Joensuulla oli omissa käsissään jaksovoitto(bittilähde seurannan perusteella)

¿Qué? Jos tarkoitat ensimmäistä jaksoa, niin Jymy johti kolmen vuoroparin jälkeen 1-0. Juha Niemi tasoitti neljännen aloittavalla viimeisenä lyöjänä. Tietysti oli voitto omissa käsissään, jos Niemi olisi pistänyt läpi ja Jymy jäänyt juoksuitta tasoittavallaan. Olihan PattU:llakin tuolla logiikalla voitto omissa käsissään, olisi vaatinut vain 16 juoksua ensimmäisen jakson viimeisessä sisävuorossa ja yhdeksän toisen.
 

KIMPE

Jäsen
¿Qué? Jos tarkoitat ensimmäistä jaksoa, niin Jymy johti kolmen vuoroparin jälkeen 1-0. Juha Niemi tasoitti neljännen aloittavalla viimeisenä lyöjänä. Tietysti oli voitto omissa käsissään, jos Niemi olisi pistänyt läpi ja Jymy jäänyt juoksuitta tasoittavallaan. Olihan PattU:llakin tuolla logiikalla voitto omissa käsissään, olisi vaatinut vain 16 juoksua ensimmäisen jakson viimeisessä sisävuorossa ja yhdeksän toisen.

Siirtyivät toisessa jaksossa 3-1 johtoon ja pelissä oli aiemmin nähty yhteensä 6pinnaa, joten kyllä tuota voisi pitää "omissa käsissä" olemiselle, paitsi tietysti oranssien värilasien takaa maailma on erilainen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Siirtyivät toisessa jaksossa 3-1 johtoon ja pelissä oli aiemmin nähty yhteensä 6pinnaa, joten kyllä tuota voisi pitää "omissa käsissä" olemiselle, paitsi tietysti oranssien värilasien takaa maailma on erilainen.

No, omissa käsissähän se olisi ollut, jos vastustaja ei olisi tehnyt kuutta juoksua. Minä ajattelin, että omista käsistä livennyt jakso on sellainen, jota johtaa loppuhetkillä, mutta pää ei kestä ja kaveri tulee häpläyksen yms. takia rinnalle. Nyt JoMa pelasi hyvää ulkopeliä, Jymy vain teki väkisin vaadittavat pinnat. Jos häviää jakson 7-3, niin en minä ihan ensimmäisenä ole kirjoittamassa, että se oli JoMan omissa käsissä. JoMa johti nimittäin ainoastaan toisen jakson ensimmäisen vuoroparin jälkeen. Siitä on vielä pitkä matka omine käsineen ottamaan jaksovoitto.

Onhan tuo maailma näköjään erilainen sinivalkoisten lasienkin läpi. Jymy tuntuu konttaavan koko ajan, kun taas ViVe vain porskuttaa. Taitaa ihan hippasen harmittaa, että Jymy sieltä on kuitenkin tulossa seuraavaksi vastaan, kopkop?
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika mielenkiintoinen juttu, että Jani Komulainen jäi tänään ilman palkintoa. Kuitenkin herra löi 1+1, toi 2 ja kärkkärit olivat 10/11. Ykköspalkinnon sen sijaan sai Toni Kohonen, joka ei saanut yhtään kärjen siirtoa aikaiseksi tänään sisäpelissä. No, ilmeisesti Kode on sitten ollut lautasen ääressä kova, mutta aika erikoiselta tuntuu tuo palkintoraadin päätös. Toki en ole peliä nähnyt, eli tälläisesta teksti-tv analyysistä on kyse.

Komulaisen 1+1 täysin Nousiaisen piikkiin. Normaali 1-2 vaihtolyönti ja enpä tiedä mitä Nousiainen tolskasi, oli muutenkin koko pelin aika ulapalla. Komulaiselta toki mailanvarressa hyvä peli kuitenkin. Nousaisen avustuksella tuli muuten yksi Korhosenkin 2 pinnan lyönti. Umpisurkea peli kopparilta.

Parempi voitti, mutta Jomalla oli kyllä saumansa. Pahoja virheitä tärkeillä hetkillä Nousiaiselta ja Sotkamo nappasi voiton.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
enpä tiedä mitä Nousiainen tolskasi, oli muutenkin koko pelin aika ulapalla.

Lievästi sanottuna näin. Mutta käsittääkseni kaveri on ollut aika pihalla muutenkin koko kauden, joten eiköhän tuokin ollut Jymyltä katsottu paikka. Sisällä hän oli ihan ok, tosin kakkosvaihdot tökkivät.

Tuomas Jussila sen sijaan on kokonaisvaltaisesti juuri nyt JoMan paras pelaaja. Tuntuu, että on ollut sitä jokaisessa Jymy-ottelussa, mutta tänään se oikein korostui.
 

omaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vedolta kyllä uskomattoman tehokas ilta. Harvoin (koskaan?) on tässävaiheessa juoksumäärällä mitattuna tälläinen ero. Fanit jatkavat edelleen hyvin. Kansallispelin parasta aikaa tämä.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Minusta alkaa nämä tasoerot olemaan jo vähän huvittavia. Ensin runkosarjan kolmonen Raahe riepottelee kutosta Kiteetä 100-0, jonka jälkeen kakkosen ja kolmosen ero on taas tuo 100-0. Aletaan puhua jo tylsästä ylivoimasta ja ainoastaan Sotkamo-Vimpeli -finaalisarja voi tarjota yhden juoksun jännittäviä pelejä, vaikka toki Sotkamo tänäänkin oli näennäisen tiukoilla.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Veto - PattU

Saarikentältä kotiuduttu. Huhhuh, olipahan näytös. Vedon totaalista dominointia. Tänään nähtiin useita hienoja ottamattomia lyöntejä jokeen, mutta myös etenkin Raahen kakkoskoppari Ville Majava (who?) oli nyt väärässä paikassa väärään aikaan. Kyllä koulutettiin Raahen takakenttää oikein olan takaa tänään. Missä on normaalisti kakkoskopparina pelannut Jyri Suhonen? Kallion Timonhan PattU sitten toiselle jaksolle vaihtoi taakse.

Ensimmäisen jakson ensimmäinen sisävuoro alkoi Vedolla kehnosti, kun Kosonen sekoitti ja irroitti hyvällä heittelyllään perätysten kakkospesältä ensin Haapakosken ja sitten Kanalan. Näistä siis tuli kaksi ristiä alle. Yhden juoksunhan Veto sitten onnistui tuolla vuorolla tekemään.

Janne Mäkelä oli tänään h*lvetin kovassa iskussa. Kaksi kunnaria bravuurilla, kakkosjatkeen kupperilla. Molemmat olivat ottamattomia vetoja. Olihan se hauska katsoa, kun kakkoskoppari yritti lyöntejä epätoivoisesti jatkeelta katkoa. Näissä lyönneissä ei siis ollut kopparilla asiaa. Huomasi muuten, ettei ollut kovin kokeneet Saarikentän kävijät noita jokipalloja hakemassa, jotenkin niin hemmetin hidasta ja kömpelöä oli tuo PattU:n jokipallojen haku. Vaikka toki useammassa lyönnissä pallo otti vallilta hyvät kimmokkeet.

Toisen jakson alkuunkin Veto tappoi pelin ja jännityksen samantien, kun Puputti löi laittoman lyönnin jälkeen ykköstilanteessa pallon kakkosjatkeelta vastustamattomasti jokeen. Siihen vielä päälle Kanalan kotiutus, niin PattU:n selkäranka sanoi viimeistään niks ja naks. Milloin on muuten PattU viimeksi voittanut Vedon? Samanlainen peikkoko jo, mitä Jymy on Vedolle ollut..

Tällaisia lyöntejä ja rentoutunutta peliä kun pystyisi Vimpeli myös Sotkamoa vastaan esittämään, niin ihan sitten varmasti olisi myös Jymyn ulkokenttä reikäjuustona. Mutta toisaalta myös tällainen jossittelu on turhaa, koska asetelmat ovat silloin vain niin erit, monta muuttujaa matkalla..
Pääkopan kestosta (yms. psykologiset asiat) tuostahan tuo homma tuntuu erityisesti olevan keskenäisissä Vedon osalta kiinni. Toki muitakin asioita on, en ala nyt niitä tässä luettelemaan. Muita vastaanhan Veto taitaa rehellisesti sanottuna tehdä suvereenimpaa jälkeä kuin Jymy. Olisipa tainnut Veto olla Jymyä edellä sarjataulukossakin, jos keskenäiset pelit otetaan pois laskusta?

Huuskonenkin kun pitäisi tämän nykyisen tasonsa myös Jymyä vastaan (tulevissa finaaleissa?), niin sekin olisi todella merkittävä juttu Vedon kannalta. Oikein on ollut ilo seurata miehen otteita etenkin loppukaudesta. Väärät, pikkuväärät yms. tuntuisi osuvan oikeaan paikkaan ja pienten hauissa ollut hyvä.

Ps. Nostan vielä esille sen, että tällä hetkellä tuntuu jos sisäpeliä ajatellaan, että Vedon joukkueessa lähes kaikki ovat enemmän tai vähemmän liekeissä ja turhakkeita ei remmissä ole. Sisäpelin osalta ainoastaan Severi Lassila on tuola sellainen, jolta ei ole mailanvarteen tullessa lupa hirveästi mitään odottaa. Sen sijaan on ollut hieno huomata, kuinka esim. Lönnmark on pelannut erittäin hyvin tuossa numerolla 7. Paljon keskiosumia vaakamailalla, hemmetin kovia vetoja, nyt Lönni onkin kunnostautunut myös kunnarien lyönnissä viime aikoina.

Minusta alkaa nämä tasoerot olemaan jo vähän huvittavia. Ensin runkosarjan kolmonen Raahe riepottelee kutosta Kiteetä 100-0, jonka jälkeen kakkosen ja kolmosen ero on taas tuo 100-0. Aletaan puhua jo tylsästä ylivoimasta ja ainoastaan Sotkamo-Vimpeli -finaalisarja voi tarjota yhden juoksun jännittäviä pelejä, vaikka toki Sotkamo tänäänkin oli näennäisen tiukoilla.
Tämä on kyllä aivan totta :/
 
Viimeksi muokattu:

Pajicz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pirkkalan Pingviinit
PattU:n kolmoskoppari Timo Vesaluoma pommitettiin joskus vuoden 2009 lopulla Saarikentällä vaihtoon... ja tuon pelin jälkeen mies on jokaisessa Vimpelissä pelaamassaan ottelussa päästänyt ainakin yhden läpilyönnin takakentältä, yleensä enemmänkin. Erityisesti auringonpaiste on ollut miehelle kryptoniittia, ja muutaman kerran Vesaluoman onkin pitänyt maastoutua pallon kadotessa näkökentästä.

Tuohon kun sitten vielä lisätään joku jämämies niin tulos on tämä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tällaisia lyöntejä ja rentoutunutta peliä kun pystyisi Vimpeli myös Sotkamoa vastaan esittämään, niin ihan sitten varmasti olisi myös Jymyn ulkokenttä reikäjuustona. Mutta toisaalta myös tällainen jossittelu on turhaa, koska asetelmat ovat silloin vain niin erit, monta muuttujaa matkalla..
Pääkopan kestosta (yms. psykologiset asiat) tuostahan tuo homma tuntuu erityisesti olevan keskenäisissä Vedon osalta kiinni. Toki muitakin asioita on, en ala nyt niitä tässä luettelemaan. Muita vastaanhan Veto taitaa rehellisesti sanottuna tehdä suvereenimpaa jälkeä kuin Jymy. Olisipa tainnut Veto olla Jymyä edellä sarjataulukossakin, jos keskenäiset pelit otetaan pois laskusta?

Psyyke ja Kohonen, erikseen ja yhdessä, kohoskammo. Sotkamo on varmasti jonkin verran vahvempi kokonaisuutena, mutta ei todellakaan niin paljon kuin mitä viime vuosien ottelut antaisivat olettaa. Huuskonenkin tuntuu silmissä vaisuuntuvan noissa otteluissa. Periaatteessa näillä kokoonpanoilla tämä sarja olisi melko ympäripyöreä, Sotkamo lähtisi toki suosikkina, mutta Vimpelin voitto ei olisi mikään kovin suuri yllätys. Käytännössä voi kuitenkin jälleen käydä niin että Vimpeli jähmettyy täysin eikä tosiaankaan sen takia että tasoero olisi niin huomattava tai Sotkamo niin ylivoimainen.
 

ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Huomionarvoista on, että Vedon etenijäjokeri Janne Mäkelä on piristynyt selvästi runkosarjan hapuilun jälkeen. Tällä hetkellä 1 tuotu/ ottelu, jolla heltiää etenijätilaston jaettu yhdeksästoista tila. Vapise Jymy! :)
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tuossa linkissä vielä eilisen Jymy-PattU pelin kooste, heti alussa (YLE Areena):
Urheiluruutu: 20.08.2013 20.55 | Tv | Areena | yle.fi

Tai no, kooste ja kooste, sekava ja nopea pätkä. Tuokin toki enemmän mitä pesäpalloa yleensä viitsitään näyttää. Mutta läpäreistä tuossa näkyy lähes kaikki. Noista käytännössä vain Haapakosken lyönti meni räpylästä. Kova ja kierteinen pommi oli toki tuokin lyönti.

Mäkelän ensimmäisen kunnarilyönti oli todella lähellä osua huonosti sijoittuneisiin pallotyttöihin. Olisihan tuostakin saatu kalapalaakki aikaan, kun olisi heihin osunut. Käytännössä lienee tulkinta olisi ollut kunnari, mutta toisaalta sekään ei aina ole aina selviö, jos pallo osuu puuhun tms.

EDIT:
Joo Grainger, näytti menevän jengit vähän sekaisin... :)
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Tuossa linkissä vielä eilisen Jymy-PattU pelin kooste, heti alussa (YLE Areena):

No niin, selvisipä sekin, että diablo on oikeasti Jymyn miehiä. Kooste kuitenkin on ottelusta Veto-PattU. Mukava kuitenkin, että Jymy on lähellä sydäntä, heh.

Mukavasti lähti tosiaan nuo välierätkin käyntiin ja huomisesta lähtien televisiokin on jokaisella "kierroksella" mukana aina päätyyn asti. Jos noita viitsii PesisTV:stä ostaa, niin pronssiottelua lukuunottamatta taitaa jokainen ottelu olla tarjolla. Ihan positiivinen juttu, vaikka Nelosta onkin paljon tullut haukuttua.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Mukavasti lähti tosiaan nuo välierätkin käyntiin ja huomisesta lähtien televisiokin on jokaisella "kierroksella" mukana aina päätyyn asti. Jos noita viitsii PesisTV:stä ostaa, niin pronssiottelua lukuunottamatta taitaa jokainen ottelu olla tarjolla. Ihan positiivinen juttu, vaikka Nelosta onkin paljon tullut haukuttua.

Ei nyt sairastuvalta kykene tämän enempää kommentoimaan kuin että huominen ottelu Prolta nähdään Joensuusta klo 17:15 alkaen.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Syksyn tärkein uutinen tuli tänään, kun Marko Pelkonen jatkaa keltamustissa.

Joukkueen runko alkaa siis pikkuhiljaa kasautua, kun aiemmin Topi Kosonen jo laittoi nimensä paperiin ja uutisen mukaan lähiviikkoina pyritään tekemään useita sopimuksia.

Pattijoki yrittänee jälleen houkutella oululaislähtöisiä kavereita takaisin pohjois-pohjanmaalle, sillä huhuissa keltamustiin ollaan tuotu JymyJussien oululaistaustaisia Paavo Peltoa ja Ville-Pekka Jokista. Molemmat ovat jo kokeneita superpesispelureita ja vahvistaisivat varmasti runkoa.

Toimistolla on siis kiireiset viikot vaikka kausi vielä kentällä jatkuu. Tavoitteena on varmasti hyvän porukan kasaaminen ensi kaudelle, sillä Topin jatkosopimuksen yhteydessä tavoitteista kerrotiin lyhyen ytimekkäästi Topin haluavan vielä voittaa mestaruuden keltamustissa. Jostain pari tasokasta kopparia tarvittais ainakin jotta se olisi entistä todennäköisempää...

Huomenna Rännärille keltamustia kannattamaan. Kausi on jo ollut joukkueelle onnistunut ja huomenna pojat haastavat Vimpelin ennakkoluulottomasti kotikentällä ja kotiyleisön tuella!

PS. viimekauteen lopettanut ex-keltamusta soturi Joonas Eirola kyllästyi jo juhannuksena eläkepäiviin ja on sen jälkeen hoidellut siviilityönsä ohessa Manse PP:n etukentän isännöintitöitä suomensarjan etelälohkossa varsin onnistuneella tavalla. Saa nähdä millaisia tarjouksia Superpesispaluun suhteen herra saa kuluvan syksyn aikana...
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Jassåå sielä on Superin karsintaakin tosiaan pelattu eilen. Ennakkosuosikit pitivät pintansa, vaikka ei ilmeisesti kumpikaan ole helpolla päässyt ja matsit ovat olleet odotetun tiukkoja. Harmi, ettei kumpikaan päässyt tähän alkuun sitä pientä yllätystä tekemään, nimenomaan kun etenkin alussa olisi se iskunpaikka. Sanoin pientä, koska mielestäni kyseisten joukkueiden (/yksilöiden) tasoerot eivät ole kovinkaan suuria.

Kyllähän molemmat, sekä Oulu että Kuopio, olisivat isojen kaupunkien joukkueina ihan tervetulleita Superpesikseen. Etenkin Oulussa on pitkät perinteet + hieno stadioni. Toki se olisi sitten myöskin ison kaupungin perinteikäs jengi Kiri, joka sitä tilaa tekisi.

Jos saisin valita, niin vaikka tavallaan rakas paikallisvastustaja Vedolle onkin, niin koko sarjan kannalta ei haittaisi ollenkaan, jos esim. Lippo ja Ankkurit vaihtaisivat paikkoja keskenään. Ankkurit on nyt tuossa junnannut muutaman vuoden jo paikoillaan ja parempaa tulevaisuutta on Vedon varjossa vaikea ainakaan hetkeen nähdä. Toki sielä nuoria kavereita on paljon, mutta tuntuu, että niilläkin osalla kehitys käytännössä pysähtynyt.

Tänään sitten Raahe-Vimpeli pesis tv:ltä ja joutuu taas tuon törkeän hinnan maksamaan. Kai ne on nämä "pesisfriikit" jotka noita ylihintaisia lähetyksiä viitsii ostaa. Onneksi ilmeisesti Ruutu+ palvelu tulossa ostettavaksi 20€ hinnalla (12kk soppari), niin näkee siinä sitten jatkossa esim. SM-Liigan kaikki pelit + pesäpallot tuolla hintaa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös