Perussuomalaiset

  • 5 249 894
  • 42 117

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
On tuo kyllä vastenmielinen ihminen. Teuvoa on jotenkin helpompi ymmärtää kun ajattelee viinalla aivonsa tuhonnutta pikkukylän sahuria, mutta jotenkin opettajalta odottaisi vähän enemmän.
Jos pääaineina oli jumaloppi ja vääräuskoisuus, rotuoppi sekä lyhyt Gran Xerox sen käyttö ja ominaisuudet. Niin on liikaa vaadittu että kaikki natsit olisivat kolmannessa valtakunnassa ©AndreWickström.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Näin se on. Ja Kauniaisen asukkaat tulee vapauttaa kokonaan tuloverosta, koska sillä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.

Tai ehkäpä kauniaislaiset nostavat vapaaehtoisesti veroprosenttinsa kolmeenkymmeneen ja kertovat sen monelle tiedotusvälineelle esimerkkinä, toivoen että kaikkien muidenkin kuntien kansalaiset innolla vaativat kuntaansa nostamaan veroprosenttiaan. Näinhän homma etenee aivan mahtavasti, väistämättä.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Kauniaisen kannattaisi ehdottomasti myös laittaa rajat kiinni ja valvonta rajoilla. Mitä se nyt ketään haittaa jos siinä joutuu mennen tullen vilauttamaan jotain lipuketta, kun siirtyy Espooseen.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kauniaisen kannattaisi ehdottomasti myös laittaa rajat kiinni ja valvonta rajoilla. Mitä se nyt ketään haittaa jos siinä joutuu mennen tullen vilauttamaan jotain lipuketta, kun siirtyy Espooseen.

Kauniaislaiset luultavasti kestävät sen kyllä, nostivathan he verojaankiin.
Espoolaisia vituttanee tuo pakkovilauttaminen enemmän.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Kauniaislaiset luultavasti kestävät sen kyllä, nostivathan he verojaankiin.
Espoolaisia vituttanee tuo pakkovilauttaminen enemmän.

Niinpä. Onhan se nyt ihan tunnistettu fakta että Kauniaisissa käy ulkopaikkakuntalaisia enemmän työssä, kun päinvastoin.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Niinpä. Onhan se nyt ihan tunnistettu fakta että Kauniaisissa käy ulkopaikkakuntalaisia enemmän työssä, kun päinvastoin.

Ai jaa. Onneksi Kauniaisissa on siis työllistäjiä, faktana.
Minä tyhmänä luulin, että he vain istuvat kotona sijoitustilejään hallinnoiden ja mies/vaimo hoitaa kotia, putsaa uima-altaankiin ihan ite. Maksavat siis sitten vielä palkkojakin sivukuluineen muutamille espoolaisille, sen veroprosenttinsa päälle hieman lisää. Ihanaa leijonointia!

Miksi ei koko Suomi ole Kauniaista? Ei olisi ulkopaikkakuntalaisia, kukaan ei joutuisi lippua vilauttamaan.
Kauniaisista seuraava eduskunta pitää valita, paremmin menisi silloin espoolaisillakin.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Miksi ei koko Suomi ole Kauniaista? Ei olisi ulkopaikkakuntalaisia, kukaan ei joutuisi lippua vilauttamaan.
Kauniaisista seuraava eduskunta pitää valita, paremmin menisi silloin espoolaisillakin.

No eikös tätä vähän yritetä, kun tätä rajat kiinni hömpötystä jaksetaan aina säännöllisin väliajoin ehdottaa. Että mitäs sillä on mitään merkitystä, jos suomalaisia, ihmisiä ja yrityksiä, harmittaa rajamuodollisuudet, eipähän tule ulkopaikkakuntalaisia.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Perussuomalaiset ovat muuten arkipäivän valinnoissaan paljon enemmän ympäristöpuolue kuin Vihreät. He eivät lentele ja suosivat kotimaisia tuotteita.

Tähän liittyen on todettava, että Suomen urheilumenestys on turvattu lähivuosina. Henkilökohtaisesti odotan, että Tokiosta tulee olympiamitalit ainakin seuraavista lajeista:

- Kreikkalais-roomalainen olkiukkoilu (Itse Mestari lienee luonteva valinta kisakoneeseen)
- 3000 metrin aasinsillat (Jani Mäkelän harteilla on kovat menestyspaineet)
- Maahanmuutolla ratsastus (Riikka Purra ja Max-hevonen)
- Punavihreä maali(tus)pallo (itseoikeutetusti Laura Huhtasaari)
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Perussuomalaiset ovat muuten arkipäivän valinnoissaan paljon enemmän ympäristöpuolue kuin Vihreät. He eivät lentele ja suosivat kotimaisia tuotteita.
Purjeveneelläkö herra Hakkarainen New Yorkiin ilmastonkokoukseen lähti ryyppäämään ja liftaten keski-Amerikkaan hamppilääkäriin laittamaan uudet legot?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Veikkaisin, että alkuperäinen kommentoija puhui puolueen äänestäjistä/kannattajista niinkuin profiilina. Ainakaan en itse epäile lainkaan alkuperäistä väitettä.

ERIT: Veikkaan että molemmilla on lievä tilastollinen yliedustus esimerkiksi kirppareilla. Vihreisiin kuuluva hoitanee esim. lajittelun paremmin, mutta kulutuspuolelle uskon peruspersun hiilijalanjäljen olevan pienempi. Vaikka lihaa meneekin.
Voi olla tai voi olla olematta. En kirppiksen kävijöistä uskaltaisi vetoa lyödä ilman suosiollisia kertoimia. Voi olla että persut ajelevat enemmän vanhemmilla henkilöautoilla, syövät enemmän lihaa, asuvat hajallaan tuottaen enemmän päästöjä, enkä tiedä onko pitääkö stereotypia vihreiden muita runsaammista lentomatkoista paikkaansa.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Purjeveneelläkö herra Hakkarainen New Yorkiin ilmastonkokoukseen lähti ryyppäämään ja liftaten keski-Amerikkaan hamppilääkäriin laittamaan uudet legot?

Nyt on kyllä maailmanluokan yleistämistä dana-sedältä: persut = Hakkarainen.

Onko muuten faktaa tuosta Teukan ilmastokokouksessa dokaamisesta heitellä? Vai tuliko heitettyä ns. lonkalta? Teukka on aikaisemminkin ryypiskellyt, niin kyllähän se nytkin vaan lähti ilmastokokoukseen ryyppäämään ja tuottamaan järkyttävät määrät metaania flatuloimalla.

Samalla logiikalla kaikki Vihreät ajelee taksilla koko ajan - koska Jani Toivola. Vihreät myös lentelee Tukholmaan homoklubeille läpsimään miesten perseitä - koska Touko Aalto. Vihreät jättävät autoverot maksamatta - koska Ville Niinistö. Näinhän asia ei kuitenkaan taida olla missään näistä tapauksista - yleistäminen on hieno taiteenlaji.

Ettet vaan ollut jotain trolli-limsaa nautiskellut aamuyön pimeinä tunteina luolassasi? Sattuuhan sitä-kin ns. paremmissa ja tiedostavammissa piireissä - ei siinä mitään. Virheiden tekeminen tekee ihmisestä inhimillisemmän.

Noin muuten herra H:n tekemiset saa kyllä jättää käytännössä omaan arvoonsa.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila rakentaa FAKE NEWS! -salaliittoteoriaa Helsingin Sanomista, YLE:stä, Alma Mediasta,, Bonnierista ja Otavasta. Siinä sivussa hän tölvii Greta-ilmiötä.
Voi kai todellisuuden noinkin nähdä, vaikka itse en siihen kykene. Hupa juttu kuitenkin. Kannattaa lukea, tästä ei poliittinen huumori paljon parane. Edes lehtilehti.fi ei veny näihin sfääreihin.

 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voi olla tai voi olla olematta. En kirppiksen kävijöistä uskaltaisi vetoa lyödä ilman suosiollisia kertoimia. Voi olla että persut ajelevat enemmän vanhemmilla henkilöautoilla, syövät enemmän lihaa, asuvat hajallaan tuottaen enemmän päästöjä, enkä tiedä onko pitääkö stereotypia vihreiden muita runsaammista lentomatkoista paikkaansa.
Todennäköisesti eivät kuitenkaan käytä sitä Helsingin hiilisähköä;). Ehkä jopa ihan omilla puilla. Kalliossa puhalletaan, kun lämpötilalaskee, mutta onneksi on kaukolämpö.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä joku oli kovasti sitä mieltä, että peräsuomalaisten puheenjohtajiston ja euroedustajien tekemisiä ei saa täällä kommentoida, joten otetaan sitten syvät rivit käsittelyyn. Tässä esimerkki puolueen suoraviivaisista ratkaisumalleista ongelmiin tai "näin ne asiat koetaan" -tyyppisiin tilanteisiin:


Mahdoitkohan itse lukea otsikkoa pidemmälle. Onhan haastateltu kunnanvaltuutettu melko konservatiivinen, mutta jutusta päätellen hän ei ole mitenkään tyhmä tai yksinkertainen. Ei mielestäni mitenkään tämän haastattelun perusteella verrattavissa viittaamiisi varapuheenjohtajiin.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Jussi Halla-aho taitaa olla ainoa poliitikko joka nykyään sanoo suoraan mistä kukko kusee. Muut hyppii nurkan taakse.

Tämän kertoo myös PS:n kannatusluvut.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eduskuntaryhmästä sen sijaan löytyy sellaista tietämystä, että Suomessa oli jo 1990-luvulla eurokriisi:





En tiedä, kuuluuko lausunnon antaja (Jani Mäkelä) kannattajiensa kirjoissa fiksuun vai tyhmään siipeen.


Ihan mielenkiintoinen Mäkelän näkemys parissakin mielessä. Kuten toit esille, 1990-luvun eurokriisi on kuvittelua. Ja sen lisäksi 1990-luvun laman ulosotot vanhenivat jo vuonna 2008, kun 15 vuoden ulosottomaksimia alettiin soveltaa. Silloin päättyneiden ulosottovelkojen pääoma oli yhteensä noin 1.6 miljardia euroa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jussi Halla-aho taitaa olla ainoa poliitikko joka nykyään sanoo suoraan mistä kukko kusee. Muut hyppii nurkan taakse.

Tämän kertoo myös PS:n kannatusluvut.

Persuja koskaan äänestämättömänä tai kannattamattomana tekee suorastaan pahaa katsoa, miten helposti Halla-aho hallitsee poliittista keskustelua, jos keskustelun annetaan toimia hänen ehdoillaan. Ja mikäs on antaessa, kun SDP, Kok, Vihr, Vas, Kepu ainakaan ei kykene antamaan juuri järkeviä vastauksia Halla-ahon peruskysymyksiin maahanmuutosta.

Kun esimerkiksi Kepun ryhmänjohtaja Kurvinen syytti äskettäin Halla-ahoa ja persuja siitä, että he olivat hallituksessa, joka hyväksyi 800 miljoonan euron turvapaikka- yms kustannukset, Kaikkonen syytti todellisuudessa samalla Keskustan silloista puheenjohtajaa ja pääministeriä siitä, että he paitsi hyväksyivät, myös ajoivat näitä kustannuksia. Ja heittivät sitten persut ulos hallituksesta.

Tämän tason poliittisessa keskustelussa Halla-aho jyrää 6-0. Parempaan tulee pystyä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämän tason poliittisessa keskustelussa Halla-aho jyrää 6-0. Parempaan tulee pystyä.
Ehkä tämä tukee sitä, että valtaosa poliitikoista ei ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, eivät varsinkaan ne äänekkäimmät.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä luin. Konservatiivi, jonka mielestä ei pidä jakaa kortsuja. Luuulen että olet oikeassa. Puolueen puheenjohtajisto ja presidenttiehdokkaat ovat huomattavasti tätä henkilöä tyhmempiä.

Minulle jäi haastattelusta sellainen kuva että kortsujen jakaminen on ok, eli ei ole virhe. Mutta kitkaa aiheutti lähinnä jakaminen 13-vuotiaille. Näkemys on mielestäni ihan ymmärrettävä jos katsoo maailmaa konservatiivisia silmin. Itsekään en näe mitään lisäarvoa sillä että alle 15-vuotiaille tyrkytettäisiin kortsuja, mutta tarvittaessa heidän tulisi niitä jostain ilmaiseksi saada.

Minulle jäi ensimmäisestä viestistäsi kuva että olisit ottanut tosissaan sedän kommentin ilmaiskortsujen puhkomisesta. Haastattelusta kävi ilmi että tällä kertaa tuo heitto oli tosiaan alusta alkaen tarkoitettu vitsiksi ja mielestäni myös sellaisena sen voi tulkita.

Itse en luultavastikaan ole kovin monesta asiasta samoilla linjoilla tämän valtuutetun kanssa, mutta kynnys asiaan puuttumiseksi ylittyi kun mielestäni annoit saatteessasi ymmärtää valtuutetun olevan samaa sarjaa varapuheenjohtajiien kanssa. En tunne tapausta niin hyvin että uskaltaisin sanoa valtuutetun olevan mitenkään fiksu, mutta linkitetty haastattelu ei anna olettaa hänen olevan mitenkään tyhmä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös