Perinteet

  • 1 846
  • 4

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Ajattelin avata oman otsikon liigajoukkueiden perinteiden tarkastelemiseksi. Keskustelujen taso on täällä laskenut jyrkästi, (Ässä- ja JYP kannattajien "kommunikointi" oli jo alta riman), että koko jatkoajan olemassaolon mielenkiintoisena kiekkofoorumina voi pian asettaa kyseenalaiseksi. Siksi tämän otsikon alla turhaa provoilua tulee vältää, asiallisia kommentteja joukkueiden perinteistä, niiden taustoista, mielikuvista, ym voi esittää ( toki kevyellä huumorilla säestettynä).
Tällä palstalla kirjoittaa niin paljon henkilöitä, jotka eivät olleet edes syntyneet, kun koko Sm-liiga aloitettiin, saati tietäisivät jotain edeltävästä jääkiekon pääsarjasta. Oman lempilapseni Ässien taustoista voisin kysyä, että kuinka moni tietää Ässät perustetun Karhujen ja RU 38:n yhdistyessä. Porissa on siis pelannut samaan aikaan kaksi pääsarjatason joukkuetta, ovatpa molemmat voittaneet Suomen mestaruuden. Yhdistynyt Ässät oli 1970-luvulla ja vielä 80-luvun alussa Suomen pelätyimpiä yhdistelmiä. Kaukalossa dominoivat herrat Ketola, Rautakallio, Levo, Ruuttu, Makkonen, Javanainen, Valtonen, Kivelä, Takko, ym ja mukana hääri myöhemmistä kiekkovaikuttajista mm. Suhonen ja Matalamäki. Kaikkien aikojen maalintekijä Kari Jaloselta kysyttiin Jääkiekkolehden haastattelussa hyökkääjän pahinta paikkaa, vastaus oli Porin Isomäki ja isot punaiset pakit. Toivon että tämä antaa vähän perspektiiviä niille, jotka kärkkäästi kommentoivat Ässiä viime vuosien rypemisen valossa, sekä myös sille miksi meidän on vaikea antaa asiaan kuuluvaa arvostusta "uusille joukkueille", jotka kieltämättä ovat hoitaneet asiansa paljon paremmin, kuin täällä Porissa on viime vuosina tehty. Porissa on säilynyt teollisuuteen ja merenkulkuun nojaavan jätkäkaupungin menttaliteetti, jota koetetaan muuttaa kohti suomalaista tietoyhteiskuntaa, tästä oiva esimerkki on PUUVILLATEHTAAN muuttaminen kehittyväksi YLIOPISTOKSI. Täältä tullaan Jyväskylä, tosin vähän kärsineenä ja myöhässä, mutta toivottavasti se näkyy pian kaukalossakin. Niin, onhan meillä jo Mika Toivola.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan hyvä ketju tämä.

Ite oon syntyny vasta vuonna 1981, eli samana vuonna, kun Kärpät voitti ensimmäisen, muttei viimeisen Suomen mestaruutensa. Tuolloin nuori joukkue pelasi unelmakauden. En nyt ole ihan varma, mutta muistaakseni joukkueessa oli vain yksi yli 25-vuotias, Veikko Torkkeli, nykyinen Raksilan vahtimestari. Korjatkaa jos oon väärässä! Joka tapauksessa joukkuetta sanotaan ainakin tänä päivänä "koulupoikajoukkueeksi".

Kärpät perustettiin 1946. Aluksi seuran ykköslajina oli jalkapallo. En ole aivan varma tuliko jääpallo heti alusta mukaan, vai vähän jälkeen. Reijo Ruotsalaisen isä, Reino, taisi olla niitä ensimmäisiä (muiden muassa), jotka siirsivät toiminnan kaukalon sisäpuolelle. Tapahtuiko tämä sitten 60-luvulla? Täydentäkää vaatimattomia tietojani. Perustettiin vieläkin voimissaan oleva "korttelisarja", tai kaupunginosa-sarja, joka tuottaa hyviä junnuja tänäkin päivänä. Ensimmäinen junnu-suomenmestaruus tuli 70-luvulla samoilla junnuilla, jotka 1981 toivat liiga-pytyn (pojan) Ouluun. Mukana olivat ainakin Kari ja Hannu Jalonen, Reksa Ruotsalainen, Juha Huikari...jne.

Nyt Kärpät pelaa neljättä vuotta liigassa divarikierroksen jälkeen. Itse olen huomannut, että kyse ei ole enää mistään "buumista", niin kuin ne vauraamman Suomen mediat haluavat puhua. Kärpät on vakiinnuttanut asemansa ja löytänyt paikkansa uudestaan liigasta. Uskon vakaasti, että pystiä vielä roikotellaan Rotuaarilla, ennemmin tai myöhemmin.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Asiaan (perinteisiin) palaan paremmin ensi viikolla jolloin tuolla Ässät foorumissa alkaa muisteluketju jossa palataan ajassa taakseppäin ja muistella yhtä ainoata vuotta. Sitä ennen voi vaikka kerrata Porilaisen urheilun lippulaivan historiaa ja ennätyksiä tuolta vanhalta Ässäsivulta mikä vielä netissä löytyy:

http://www.assat.com/organisaatio/historia.htm

Oma aikani jääkiekkoilun parissa alkaa paljon myöhemmin kuin noista kultaisista vuosista vaikka ikääkin on jo sen verran että olisi sitä voinut olla hieno kokea 80-luvun hetket sekä putoamisineen että nousuineen. Porista kyllä voidaan saada it-city ja intellektuellien paikka mutta sama maine sillä säilyy ja pitkää. Niin säilyy Ässilläkin vaikka toiset ovat ajat nykyään.

Ässät on tällä hetkellä otollisessa paikkaa tekemässä muutosta. Eletään aikaa jolloin liigan taso/maine on asiantuntioiden silmissä huono. Hulluudella on mahdotonta ratsastaa nyt. Sitten voi antaa vaikka vauhtia parin vuoden päästä kun johtaville tasoille illuusio kliinisestä ja ketäänkiinostamattomasta liigasta selviää. Seinä tulee vastaan ja pian. Se on nähdäkseni väistämätöntä.

Perinteisiin takaisin. Perinteet luovat mielikuvan ja mielikuva luo ihmisen mieleen joko inhon ja hyvänolon tunteen. Mikä on mielikuva itselläni Ässistä. Kolme asiaa mitkä ensimmäiseksi tulevat itselleni mieleen sanoista Ässät ovat: Pori, Korpisalo ja velka. "Henkinen kotikaupunkini" edustaa pysyvyyttä. Korpisalo edustaa sitä omaa pelaaja perinnettäni. Velka edustaa nykytilaa josta on päästävä pois. Itselläni ei ole koskaan avautunut tuo maailma parhaalta 70-luvulta. Olen lukenut Ässien historiikin ja kirjan Ässien Ässästä isosta mustasta. Muuta tietoa ei ole. En muista numeroita, en playoffeja (lukuunottamatta 90 lukua) ja entisistä pelaajista en muista kuin nuo aikaisemmissa viesteissä esiintyneet. Javanaisen, Levon ja Takon olen nähnyt pelaavat noin 2 kertaa.

Se omasta perinnetiedostani joka on arvosanana heikko.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Blues (ent. Kiekko-Espoo) perustettiin 1984, eli ensi vuonna onkin jo seuran 20-vuotisjuhlat. Niin se aika kuluu...

Seura perustettiin espoolaisen kiekkoilun lippulaivaksi tavoitteena ylin mahdollinen sarjapaikka. Sen synnyttivät EPS, Jäähonka ja EJK. Seura peri Jäähongan sarjapaikan 2-divisioonassa. Kauden 87-88 päätteeksi K-Espoo nousi 1-divisioonaan. Neljän divarikauden jälkeen K-Espoo nousi SM-Liigaan, jossa se pelasi ensimmäisen kautensa 92-93.

Matinkylän liigaan kelpaamaton halli oli pitkään seuran suurin riippakivi, vaikka se remontoitiinkin tuplasti isommaksi 94-vuoden paikkeilla. Uutta hallia toivottiin pitkään Espooseen, mutta kaupunginvaltuusto torpedoi hankkeen yhden ei-äänen enemmistöllä 1993. Jälkeenpäin ajatellen onni kävi tuossa onnettomuudessa, sillä silloin rakennettu halli olisi ollut hädintuskin 5000 katsojaa vetävä Rauman ja Porin hallien tyylinen peltiloota.

Tämä kausi on siis seuran 12. perättäinen liigakausi, ja viides Blues-nimen alla. Nimi vaihtui 98-kesällä, omistaja taas 99-kesällä.

Paras sijoitus on 4. sija kaudelta 97-98, paras runkosarjasijoitus niinikään 4. viime kaudelta. Tulevaisuus näyttää luonnollisesti hyvältä, mutta otsikonmukaisia perinteitä tässä vasta kehitellään ajan kuluessa.
 

Maastomasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oma Ässä-kannatukseni alkoi 80-luvulla, valinta tehtiin kahden seuran välillä (koska en ole Porista vaan matka Tampereelle on yhtäpitkä). Eli Ässien ja Tapparan välillä... Tappara oli tietysti noihin aikoihin pikkupoikien glory-hunttauksen kohde ja tuskin olisin itsekkään epävarmana pojankloppina uskaltautunut muunlaiseen valintaan ellei luokkamme parhaimman näköinen muija (ala-asteella) olisi jostain syystä kannattanut Ässiä. Eli jauhot eivät pussissani olleet puhtaat, mutta mitäpä siitä, onnellinen sattumus - vaikka ihan aina se ei siltä tunnu...
Ässät on viime vuosina rypenyt ja syvällä. Juniorityön tuloksetkaan ei ainakaan näkyvästi ole kantaneet hedelmää, mutta mielestäni valoa tosiaan on näkyvissä. Ei se ihan vielä tänne Helsinkiin saakka loista, mutta toivossa on pakko elää.
Se hyvä puoli Ässien takaiskuissa on, että osaa nauttia pienemmistäkin asioista. Viime kauden alku tuntui mukavalta, sitten tuli taas lunta tupaan "perinteiseen" tahtiin (vaikka täytyy muistaa, että huolimatta 80-luvun divari-käynnistä ja 90-luvun lopun/00-alun rypemisen, Ässien historia on yhä enemmän menestymisen historiaa kuin häviämisen.). Nyt taas jaksaa innostua peleistä ja jokainen piste tuntuu kovin arvokkaalta - toivotaan, etteivät pelaajat tyydy niin vähään kuin minä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös