Omia perheyhteyksiäni on leimannut se, että olen ollut monta vuotta (parin vuoden pätkissä) ulkomailla. Etäisemmänkin suvun nuorempaan väkeen on helpompaa pitää yhteyttä tietotekniikan keinoin, mutta osa vanhoista jääristä ei suostu edes älypuhelinta ostamaan, tietokoneesta nyt puhumattakaan, joten osaan yhteydenpito on siten katkennut ulkomailla ollessa. Toisaalta kotimaisemissa ollessani tykkään kyllä päivittää kuulumisia, käydä silloin tällöin kylässä jne. Omia vanhempia pyrin näkemään n.kerran viikossa oli asiaa tai ei, aina kun kerran samalla paikkakunnalla olemme. Tarvittaessa useammin. Omaan ainoastaan yhden veljen, jonka kanssa emme ole kauhean tiheään yhteydessä muuten, mutta pyrimme kuitenkin näkemään muutaman kerran vuodessa, jolloin tapaamisiin varataan jonkin verran enemmän aikaa.
Samaan tapaan vaimollani on yksi veli, joka vielä asuu pysyvästi ulkomailla. Yhteydenpito on muuten satunnaista, mutta muutaman kerran vuodessa vietetään sitten aikaa "livenä".
Itse en pidä tästä nykyajan tuottamasta yhteisöllisyyden katoamisesta. Itselläkin oli nuorena aika, jolloin kaverisuhteet olivat varmasti täkeämpiä kuin sukulaissuhteet, mutta iän myötä ajatukset ovat muuttuneet. Kaverit kun vaihtuvat, mutta suku on pysyvää. Jos olisi mahdollista, niin ostaisin mielelläni rivitalon pätkän, johon sekä omat että vaimoni vanhemmat voisivat asettua asumaan seinänaapureiksi, pärjäisimme varmasti. Heidän ei tarvisi lähteä vanhoinakaan vanhainkotiin, ja itse saisin ammentaa heidän elämänkokemuksestaan (jota olen ruvennut arvostamaan kokoajan enemmän ja enemmän) ja toistaiseksi vielä lastenhoitoapuakin tarvittaessa. Vaan eipä taida tapahtua, kun ei ole edes varmuutta missä päin maailmanlaitaa itsekään jatkossa tallustan.
Mutta noin periaatteessa mitään perhettä tärkeämpää ei ole olemassa.