Minulla on puolisentoista vuotta ollut erittäin pahoja hengitysvaikeuksia, joita on yritetty saada kuriin avaavalla piipulla, kortisonisuihkeilla sekä jollain kortisonipillereillä. Toistaiseksi apu on ollut hyvin vaihtelevaa, eli toisinaan nämä minun oireet ovat hallinnassa ja toisinaan taas eivät, vaikka vetäisin buventolia kuin karkkia. Sain helmikuussa vihdoin lähetteen työterveydestä keuhkopolille, jossa tätä olisi pitänyt tutkia tarkkaan. Nyt vallitsevassa maailmantilanteessa en usko saavani kutsua tutkimuksiin pitkään aikaan.
Pelottaako? Ei varsinaisesti. Mietityttääkö? Ehkä vähän. Puhelin eilen emännykselle, että mitähän tässä pitäisi tehdä, kun oireeni ovat jälleen pahenemaan päin ja hengittäminen on varmasti tarpeeksi vaikeaa jo ilman koronaakin. Hän on minusta selkeästi huolissaan, mutta totesin olevan hänen kiusanaan vielä monen monta vuotta.
En halua kuitenkaan antaa pelolle valtaa, enkä todellakaan ole sitä tekemässäkään. Kuuppa siinä sekoaisi, jos liikaa miettisi mahdollisia ja mahdottomia. Riskiryhmässä ollaan, mutta yksi korona ei kyllä tule minua nujertamaan.