Peliitat 2019–2020

  • 72 864
  • 239

waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Pitkästä aikaan meikäläiseltä tänne kirjoittelua, ja mikäpä parempi tapa aloittaa se kun kääntämällä katse ensi kautta kohti.

Kaksi edellistä kautta olleet todella vaikeat ajat tuloksellisesti Peliitoillte, ja tuleva kausi on juhlakausi joten odotukset ovat sitäkin kautta erittäin korkealla.

Ensi kauden valmennus näyttää aivan hemmetin hyvälle, jopa yksi parhaista valmennuksista jota Heinolassa on vuosien saatossa nähty. Huhujen mukaan pelaajienkin osalta on sellainen imu tänne päin, että valinnan varaa löytyy Vesa Petäjän johtamalle valmennusryhmälle.

Heinolassa on totuttu siihen, että joka kausi joukkueen vaihtuvuus on noin puolet ja sama homma jatkuu myös tulevallakin kaudella. Paljon huhuissa pyörinyt Ville-Matti Koponen, joutunee kuulemma päättämään uransa työkiireiden takia ja itsensä heinolalaisten sydämiin pelannut Henri Ruotsalainen lähtee kokeilemaan onneaan ulkomailta.

Lähtö puolelta löytyy muitakin nimiä, kun kummatkin ulkomaanvahvistukset Ivan Lytvynov sekä Adam Nagy jatkavat uraansa toisissa maisemissa. Myöskin mitä ilmeisemmin Ville Nieminen, Joakim Kukkonen, Waltteri Hopponen, Markus Neva-Aho, Toni Hannukkala, Joona Tala, Mark Viitanen sekä Reno Goodwin vaihtavat maisemaa.

Tulevalla kaudella on ilmeisesti tarkoitus ajaa isommalla kädellä Pelicansin A-nuoria sisään miesten peleihin, jotka siirtyvät Peliittoihin jolloin eivät vie lainapaikkaa.

Huhuissa on pyörinyt myös ketjullisen verran miehiä tulopuolella, joista kaksi ovat kovan kaliiberin paluumuuttajia, jotka menevät Peliittojen tulosyksikköihin. Myös kolmas lenkki tulosyksikköön on ilmeisesti paluumuuttaja, joka ei vielä Heinolassa ollessaan päässyt lentoon, mutta mursi muualla itsensä läpi.

Puolustuspuolelle on tulopuolella ilmestymässä vahvistusta kiekkokiertolaisesta, jolta löytyy kokemusta niin Mestis- kuin Liigaympyröistä. Myös A-nuorten Liigasta on tulossa puolustukseen huippulupaus, jolta odotetaan läpimurtoa ja isoa roolia ensi kauden Peliitoista.

Pientä hahmotelmaa miltä ensi kauden joukkue näyttää huhujen ja tuntuman perusteella:

Paluu1 - Paluu2 - Paluu3
Haatanen - Hämäläinen - Merelä
Rämö - Antinaho - Heino
Salonen - Haveri - Jeskanen
Kaasinen - Liuksiala - Jämsen

S.Koponen - Ek
Ahola - Pynnönen
"Junnulupaus" - "Kiertolainen"
Leppänen - Ojala

Patrikainen
Suni

Kokoonpanosta näkee, että Pelicans yhteistyö tulee syvenemään. Ja varmasti myös Lahden suunnalla oltaisiin iloisia siitä, että omat lupaavat juniorit saavat alleen kunnon kauden miesten peleistä ja sen jälkeen kolkuttelemaan liigan ovia.

Nuo tulosyksikköön tulevat paluumuuttajat ovat pistäneet oman pääni hieman pyörälle. Aika paljon nimiähän tuohon listaan mahtuisi, jotka menisivät tulosyksikkö ketjuihin.

Tulosyksikön huhut?

Juuso Perttilä (Nice)
Tuukka Rajamäki (Nice)
Samuel Salonen (KeuPa HT)
Kristian Kangas (Hermes)
Miika Tiihonen (Hermes)
Mikko Lahtela (SaPKo)
Jaakko Lantta (SaPKo)
Eetu Elo (TUTO)

Muut huhut:

Samuli Rahikainen (RoKi)
Anton Stråka (JYP)
Alex Lindroos (JYP)
Ville Väinölä (SaPKo)

Näistä huhuista tuskin monikaan osuu, mutta veikkaisin varsinkin tulosyksikköön tulevista paluumuuttajista lähimpänä sopimusta olevan SaPKo kaksikko Lantta&Lahtela. Perttilän ja Rajamäen hintalaput ovat liian isot, samoin Kristian Kankaan. Eetu Elo taas ei ole jotenkin Vesa Petäjän näköinen pelaaja.

Pelicans ei huhujen mukaan ole tekemässä jatkosopimusta Roope Mäkitalon kanssa, ja Peliitatkin ilmeisesti lätkäisseet perus Mestistason sopimuksen nenän eteen. Vaikea uskoa että Roope nähdään ensi kaudella Peliitoissa saati sitten Pelicansissa.

Pasi Kouvalainen olisi pelaaja jonka haluisin nähdä ensi kaudella, toki rooli mihin miestä laittaisin on aika haastava. Mahdollisesti Heinon tilalle kolmoseen, mutta itse näkisin rymy-Laurin mielummin korkeammalla kuin nelosketjussa.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Olisihan se hienoa nähdä (mitä ilmeisimmin) hyvän valmennuksen ohella myös voittamaan kykenevä joukkue. Maaliteko tökki kyllä tällä kaudella pahasta aika ajoin ja vastaavasti puolustus pelasi paremmin kuin viime kaudella (jolloin se toki olikin melko kujalla). Huhuista ( @Tinonder ) en osaa sanoa oikeastaan mitään. Sattuukos @uljas tietämään jotain kouriin tuntuvampaa ensi kaudesta?

Kouvalaista oli mukava seurata ja luulen, että sopisi myös ensi kauden joukkueeseen kuten Goodwinkin. Luulen, että maalivahdit ovat ensi kaudella Suni ja Patrikainen. Hämäläinen ja Merelä lienevät myös Peliittojen rosterissa ja vastaavasti Ek ja Heino Pelsuilla, joskin pelannevat myös Heinolassa. Aleks Haatanen oli myös energinen tuttavuus. Tuliskohan tuosta nyt sitten joku sopiva sekoitus vanhempaa ja nuorempaa polvea?
 
waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
En usko että Ek tai Heino kolkuttelevat liiganovia ensi kaudella. Ainakin loppukaudesta Ek oli vähällä jäädä useaan otteeseen kokoonpanon ulkopuolelle. Miehen kunto oli laskenut aika alas loukkaantumisen aikana, ilmeisesti sairasloman aikana oli miehelle maistunut muukin kuin salaatti. Aika ihmeitä saa tapahtua, jos Ek meinaa murtautua ensi kaudeksi liigaan, ennemmin Kinnunen sinne menee heittämällä.

Heinolla on taas se, että pääkoppa ei kestä. Varsinkin Mestiksessä nähtiin useaan otteeseen että miehellä meni tuomaritoiminnan tai muuten vain epäonnistumisen jälkeen pääkoppa niin pahasti jumiin, että loppupeli oli mieheltä enemmänkin surffailua kuin pelaamista. Yksi lisäkausi Mestiksessä isoilla minuuteilla ja vaativan valmennuksen alla antavat hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Kouvalainen on taas sellainen että ottaisin hänet ihan milloin vain jatkamaan meille. Hintalappu on vain kysymysmerkki, tulee pyytämään varmasti palkankorotusta ja Heinolassa ei olla kuitenkaan ison rahakirstun päällä joten korotusta ei välttämättä ole luvassa.

Vahvasti näyttää siltä kuitenkin että Pelicansin A-nuorista Heinolaan siirtyy vähintään ketjullinen ukkoja. Haatanen, Hämäläinen, Merelä, Ahola, Salonen, Leppänen ja Patrikainen ovat ilmeisesti aika "varmat" nimet jotka pelaavat alustavasti koko kauden Heinolassa Peliittojen alaisuudessa eli eivät vie lainapaikkaa.

Peliitat aloittaa huhujen mukaan harjoittelun poikkeuksellisesti jo tämän kuun lopussa, joten harjoituksissa nähdään varmasti enemmänkin Pelicansin A-nuoria näyttämässä taitojaan.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Tuossa näyttäisi olla kyllä järkeä että näitä junnuja ajetaan pitkäjänteisesti sisään ja vielä luotu valmentaja polkukin. Petäjä taitaa olla tekijämies valmennuksessa. Pesulla menee tuo paisto sen verran uusiksi, että eiköhän siellä Kinnuselle ja Pynnösellekin oo ruutua. Täysin älytön sääntö tämä lainojen rajaus kolmeen kerralla, mutta 99 ja sen jälkeen syntyneethän eivät vie paikkaa kiintiöstä eli esim. Aholaa voidaan nostaa ylös tarvittaessa.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Olisihan se hienoa nähdä (mitä ilmeisimmin) hyvän valmennuksen ohella myös voittamaan kykenevä joukkue. Maaliteko tökki kyllä tällä kaudella pahasta aika ajoin ja vastaavasti puolustus pelasi paremmin kuin viime kaudella (jolloin se toki olikin melko kujalla). Huhuista ( @Tinonder ) en osaa sanoa oikeastaan mitään. Sattuukos @uljas tietämään jotain kouriin tuntuvampaa ensi kaudesta?

Kouvalaista oli mukava seurata ja luulen, että sopisi myös ensi kauden joukkueeseen kuten Goodwinkin. Luulen, että maalivahdit ovat ensi kaudella Suni ja Patrikainen. Hämäläinen ja Merelä lienevät myös Peliittojen rosterissa ja vastaavasti Ek ja Heino Pelsuilla, joskin pelannevat myös Heinolassa. Aleks Haatanen oli myös energinen tuttavuus. Tuliskohan tuosta nyt sitten joku sopiva sekoitus vanhempaa ja nuorempaa polvea?

Taustajoukoissa on kuiskittu maaliskuun alusta lähtien ensi kauden "kovista nimistä". Petäjän oppeihin ja lahtelaisten nuorisoon tuntuu olevan kova usko ja luotto. Itse en tiedä mitään konkreettisia nimiä, mutta tuntumat ja kutinat on hyvät. Toivottavasti Ville Kiiskinen jatkaisi Petäjän aisaparina.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Pelicans tiedotti Vesa Petäjän jatkavan Peliittojen päävalmentajana ja saavansa aisaparikseen Toni Pasurin (Pelicansin kotisivujen uutinen).

Juu näin luin itsekin. Oli itseasiassa melko isosti kerrottu taustafilosofiasta Päijät-Hämeessä. Eräät piirit ei tuosta tykkää mutta jos yhteistyötä ei tehdä junnuista lähtien, tulee kiekko kuolemaan muualla kuin Lahdessa. Olen ilolla seurannut omien nuorten nousua ja ja sitä, että homma toimii tällä hetkellä ainakin päällisin puolin hyvin. Toki nuoremmat junnut reissaa Nastola-Heinola-Lahti -väliä melkoisesti, mutta muita vaihtoehtoja ei tällä hetkellä liene. Jutuissa ei Hollolan Giantsia mainittu. Tietääkös kukaan siltä osastolta mitään tähän asiaan liittyen?

Samoin olisi kiva kuulla väliaikatietoja kausarikampanjasta.
 
waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Peliitat ilmoittaa instagram-tilillään tehneensä ensi kauden kattavat sopimukset Pelicansin A-nuorista siirtyvien Saku Leppäsen ja Samu Kaasisen sekä Heinolassa jatkavien Petteri Haverin, Lauri Heinon ja Santeri Koposen kanssa.

Erittäin hyviä sopimuksia alkuun! Löytyy erittäin potentiaalisia nuoria pelaajia Petäjän vetämään ryhmään. Ilmeisesti sieltä on tulossa tänään vielä ainakin muutama nimi ulos. Tuskin sieltä vielä tulee mitään ykköskorin miehiä, vai tulisiko?
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Santeri Koposen jatkosopimus oli suurin positiivinen yllätys tähän mennessä. Joukkueen kenties paras pakki ja kehityskäyrä ylöspäin. Yleensähän tällaiset läpimurron tehneet kärkijätkät on menetetty samantien.

Muut sopimukset ovat myös erittäin hyviä. Sakke Hämäläinen osoitti jo tällä kaudella pärjäävänsä Mestiksessä ja hän on vähintään 2-3 sentteriainesta ensi kaudella. Samu Kaasinen, Petteri Haveri, Oskari Lemetyinen ja Eemeli Jeskanen lienevät 3-4 ketjujen pelaajia lähtökohtaisesti, mutta potentiaalia on parempaankin. Toki Kaasinen ja Lemetyinen ovat täysin kirjoittamattomia kortteja. Jeskanen saanut jo sisäänajonsa Mestikseen.

Saku Leppänen on lupaava, mutta aloittanee 3.parissa, 7.pakkina tai rotaatiossa. Kesä aikaa kehittyä.

Lauri Heino voi rymistellä vaikka 2-ketjussa, ellei kovempia kavereita tule vielä eteen. Eiköhän tämän kauden pinnamäärässä ole vielä kohentamisen varaa eli huippua ei ole vielä nähty.

Mitenköhän tehdään Pelicansin osalta Merelälle, Haataselle ja Aholalle? Sopimus Pelicansiin vai Peliittoihin? Patrikainen varmaan jatkaa Pelicansissa junnusopimuksella. Kolmeko näitä Liigan sopimuspelaajia saa enää ensi kaudella kerralla lainata Mestikseen? Entä jos sopimukset on Peliittoihin, miten Pelicans saa sitten näitä pelaajia nostaa ylöspäin? Eikö kaikkien junnujen kanssa kannattaisi tavallaan tehdä nimellinen sopimus Peliittoihin, jos heitä saa Liigaan nostaa kuinka paljon vaan? Ja vaikkei kerralla saisikaan, niin ei haittaa.

Ja Tinonderin aiemmin mainitsemalta poistuvien listaltako ei kukaan varmasti jatka? Henri Ruotsalainen noista lähtevistä eniten kirpaisee ja jossain määrin Hopponenkin, kun hänet juuri ajettiin sisään.

Mitenköhän lienee Aleksi Ekin, Roope Mäkitalon, Sami Sunin, Atte Antinahon, Joel Ojalan, Pasi Kouvalaisen, Jonne Jantusen ja Arttu Rämön jatkojen mahdollisuus? Vladislav Shishkov ei varmaan kuulu ensi kauden suunnitelmiin?
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tervetulleita kaikki sopimuksen tehneet. Tuosta pötköstä on hyvä jatkaa. Pelicans julkistaa tällä viikolla omia sopimuksiaan. Niistä saanee jotain osviittaa tulevasta myös Peliittojen osalta.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sami Suni tehnyt sopimuksen Peliittojen kanssa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikä tässä vielä kaikki... Eli lisää Mestis-uutisia tälle päivälle: Peliitoille kolme puolustajaa ja hyökkääjä

Jatkosopimukset: Joel Ojala ja Atte Antinaho
Paluumuuttajana: Eetu Rissanen (JHT)
Uutena: Joonas Uimonen (HPK-A)

Kaikki kolme pakkia ihan kelvollisia pelaavaan kokoonpanoon. Uimosta en ole nähnyt pelaamassa, mutta voi olla hyväkin hankinta: kokoa riittää, mutta takonut junnuissa myös ihan messevät pojot. Antinaho hyvä runkopelaaja, laina-avuista riippuen joko kakkos- tai kolmossentteriksi.

Kasassa yksi maalivahti ja vähän reilut kaksi kentällistä kenttäpelaajia. Taitaa olla joukkueen kasaaminen jopa vähän aiempia vuosia paremmassa mallissa ajankohtaan nähden? Jokunen jatkosopimus lienee vielä tulossa, syksymmällä sitten tryoutteja ja sekä Pelicansin kanssa suunniteltuja hankintoja / lainapelaajia.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Kasassa yksi maalivahti ja vähän reilut kaksi kentällistä kenttäpelaajia. Taitaa olla joukkueen kasaaminen jopa vähän aiempia vuosia paremmassa mallissa ajankohtaan nähden? Jokunen jatkosopimus lienee vielä tulossa, syksymmällä sitten tryoutteja ja sekä Pelicansin kanssa suunniteltuja hankintoja / lainapelaajia.

Omaan silmään näyttää, että tosiaan ryhdytään odottelemaan Lahden ylpeyden hankintoja ja sopimuksia jonka jälkeen tiedetään mitä hankitaan Heinolaan. Itselläni on hyvä fiilis tulevasta kaudesta ja toivon, että olen fiiliksineni oikeassa. Olisihan se mukavaa nähdä playoffeja ja hieman jotain menetyksen tynkää, joskus.
 
Niin eiköhän näitä pelaajalistoja käydä yhessä seurojen välillä läpi? Itsellä tulevat mieleen nimet Merelä, Haatainen, Salonen, Ek, Patrikainen, Hannukkala joille ei junnupelit enää anna mitään. Onkohan näistä tarkoitus leipoa Peliittojen sopimuspelaajia vai jääköhän osa Pelsun kirjoille? Toki jokunen voi vaihtaa maisemaakin kuten Mäkitalo teki.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Vaikkei ilmeisesti Peliitoissa olekaan jatkamassa niin tässä on Mark Viitasen tuore haastattelu:
1B MM: Viron turkulaisin suomalainen Mark Viitanen iloitsee ensimmäisestä aikuisten arvoturnauksestaan

Ja Viitanen pääsi maalin makuun turnauksen päätöspäivänä vielä.

Sopimustilanne kaikkiaan lupaavalla mallilla. Hyvissä ajoin ollaan liikenteessä. Hyvää on rantapuiston puhuvan pensaan mukaan tulossa. Roope Mäkitalon menetys on harmittava, mutta ei yllättävä. Pääsee Ketterään kehittymään ja hakemaan onnistumisia. Mäkitalo ei missään nimessä päässyt parhaimmilleen tällä kaudella. Loppukaudesta tapahtui piristymistä, mutta potentiaalia on enempäänkin.

Eetu Rissasesta jäi hyvä mielikuva. Tervetuloa takaisin. Joonas Uimonen saattaa osoittautua melkoiseksi jokerikortiksi.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Liigasta saanee tällä kaudella olla sitten vain 3 lainapelaajaa Mestisjoukkueessa yhtäaikaisesti. Vuonna 1999 tai myöhemmin syntyneitä saa olla muutoin rajattomasti, paitsi että syyskaudella kaikkiaan eri lainapelaajia saa olla 15 ja kevätkaudella 20. Lisäksi näiden 1999 tai myöhemmin syntyneiden kohdalla on ehto, että pitää pelata 10 peliä putkeen Mestiksessä ennen paluuta Liigaan tai muutoin on laskelmissa 3 lainapelaajan joukossa.

Nämä säännöt mahdollistavat edelleenkin ihan mielenkiintoisen kokoonpanon Peliitoille, vaikka turhan tiukkoja rajoitukset ovatkin. Pelicansilla on jo 18 hyökkääjän kanssa sopimus ja näistä Peliitat tulee saamaan hyvin lainoja. Pakkeja Pelicansilla on vasta 5, mutta voi sieltäkin jo yhden arvioida enemmän Mestistasolle.

Jos vähän leikitellään tämän hetken sopimustilanteella, vaikkei tuossa tässä vaiheessa tietysti paljoa järkeä olekaan, niin jotakuinkin tällaiselta voisi näyttää:

Heino - Elimäki (L) - Kouvalainen
Haatanen (U20) - Hämäläinen - Merelä (L)
Jeskanen - Antinaho - Salonen (U20)
Kaasinen - Haveri - Lemetyinen

Koponen - Ek (L)
X - Uimonen
Rissanen - Ojala
Leppänen

Patrikainen (U20)
Suni

Tuollainen voisi parhaillaan olla kokoonpano jo nyt. (L) = varsinainen lainapelaaja. (U20) = 1999 tai myöhemmin syntynyt.

Ei tuonne niin montaa hyvää omaa pelaajaa enää tarvi, että näyttäisi todella hyvältä. Toivottavasti nyt jostain kuitenkin pari kärkiketjun hyökkääjää ja pakkia vielä löytyisi. Noista U20 lainoistakaan kun ei lopulta tiedä, pelaavatko kuinka paljon Pelicansin junnuissa vielä. Nuo varsinaiset 3 lainamiestä nyt pitäisi joka peliin löytyä, vaikka välillä he toki vaihtuvatkin.

Edit. Pasi Kouvalainen kokoonpanoon 12.5. sopimuksen ansiosta. Ei viitsi kaikkea pistää uusiksi tuon takia. Huomenna lisää soppareita ilmeisesti tulossa julkisuuteen. Todella hyvältä näyttää tässä vaiheessa tuo tilanne.
 
Viimeksi muokattu:

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Niin, onhan tuossa jo joukkue vaikka harkkamatseihin :). Kukahan tämä ennestään tuttu kultakypärä mahtaa olla, jota tuolla Facen puolella arvotaan? Itse veikkaan Kouvalaista tai sitten ässänä Juuso Perttilää.

Mukavaa on se, että Päijät-Hämeessä on joukkueet jo tässä vaiheessa kohtuu hyvin kasassa ja että omia junnuja on ensi kaudella(kin) pelaavassa Peliittojen kokoonpanossa. Toivottavasti tämä polku-ajattelu tuo heitä lisää eturiviin.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisiko Aapo Ahola ensikaudella Peliittojen sopparipelaaja? Pelsu ei sitä muiden junnujen mukana julkistanut ja iso kiekollinen rooli Mestiksessä tekisi hyvää.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pasi Kouvalainen jatkaa Heinolassa, kertoopi seura facebook-sivuillaan. Lisäuutisiakin tylystä kaupungista luvassa pian:

"Huomenna jatketaan urheilutoimenjohtaja Saittakarin pöytälaatikon tyhjennystä, luvassa ainakin muutamia pelaajauutisia. Pysykää kuulolla!"
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisiko Aapo Ahola ensikaudella Peliittojen sopparipelaaja?

Kyl on. Peliitat tiedotti tänään kolmesta uudesta sopimuksesta:

* Aapo Aholalle (Pelicans A / Peliitat) lienee luvassa kosolti kiekollista roolia Peliittojen alakerrassa
* Joona Lankinen (Pelicans A) tulee debytoimaan miesten sarjoissa. Laitahyökkääjä veti viime kaudella ihan kelpo pinnat junnuissa, mutta oli kylläkin myös jo muutaman vuoden vanhempi kuin suurin osa sarjan muista pelaajista...
* Eetu Tervala (Jukurit A) on heinolalaiskasvatti. Viime kausi tilastojen valossa aika rikkonainen, eikä ehkä muutenkaan mikään ihan kärkikenttien kaveri.
 
Ahola esitteli loistavuuttaan jo viime kaudella. Tervalaa on himoittu jo pitkään takaisin Heinolaan. Viimein tämäkin päivä nähdään. Lankista on ainakin kehuttu. Saapa nähdä kuinka miesten joukossa pärjää.

Kouvalaisen jatko erittäin tärkeä ja hieno homma. Kokemusta tässä sakissa ei kyllä liiaksi ole. Toivottavasti Kouvalaisen seuraksi löydettäisiin yksi jos toinenkin hieman kokeneempi hyökkääjä. Lahjakkuutta piisaa, mutta kokemusta tarvitaan, jos Mestiksessä aikoo menestyä.
 
Kouvalainen tuonee kokemusta mukavasti tuohon nuoreen joukkueeseen. Hieno homma kun jatkaa!
Eikös Eetu Tervalan isä pelannut HeKissä pitkän tovin ja TiTussakin melkein yhtä pitkään? Hienoa nähdä toisen polven heinolalaisia kiekkoilijoita Peliitoissa.

Kyllähän tuo huutaa yhteistyöpelaajia ja ihan vaikka omiakin ukkoja vielä. Jospa nuorista kuoriutuisi maalin tekijöitä ensi kaudella, puolustajista puhumattakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös