Peliitat 2018–2019

  • 47 754
  • 143

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Pakkovoitto tuli komein numeroin. Pienet mahdollisuudet karsintojen välttämiseen on vielä olemassa, mutta ei vain omissa käpälissä. Mahdolliset kevään vastustajatkin selvisivät, kun Suomi-sarjan puolivälierät saatiin sahattua päätökseensä. Peliittojen mahdolliset karsintavieraat ovat Forssan FPS, Porvoon Hunters tai K-Espoo. Välimatkallisesti täydellisiä vaihtoehtoja kaikki. Nostalgisessa Forssassa olisi sinänsä kiva päästä piipahtamaan. Porvoon läheisyys ja nosteessa oleva Espoo myös kiintoisia matkakohteita.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Runkosarja on nyt sitten läpytelty. Hienosti jaksettiin Kooveeta vastaan esiintyä, vaikka panoksia ei ollut. Harvinaista herkkua kuitenkin voittaa Heinolassa tuollaisen yleisömäärän edessä. Kova oli loppukaudesta tahti, mutta vielä kovempi se oli IPK:lla. Jossiteltavaa jäi taas paljon. Se LeKiä vastaan keksitty haamumaali ja toisaalta se, että keskinäiset pelit IPK:ta ja K-Vantaata vastaan tyrittiin.

Kotona homma onneksi pelaa mukavasti. Meno vaikuttaa motivoituneelta ja nälkäiseltä. Toivottavasti Petäjä saa kiskottua koneista kaikki irti tärkeisiin peleihin. Ja toivottavasti Petäjä tekee valmistelevat työnsä huolella. Kovaan paikkaan kokematon luotsi heitetään. Peliitat on karsinnoissa ennakkosuosikki, mutta se ei saa tarkoittaa ylimielisyyteen sortumista. Juuri se on se ainoa, mutta sitäkin suurempi seikka mihin homma voi kaatua.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Juuh. Kyllä tuo ihan komea runkosarjan lopetus oli. Otteluissa oli parempi meininki kuin viime kaudella ja sen luulisi johtuvan hieman kasvaneesta yleisömäärästä (mistä toki perjantain koitos oli poikkeus koska Elenian ilmaispeli). Kyllä Päijät-Hämeessä ainakin yleisö äänestää jaloillaan jos ei menestystä tule, ja Peliitat on kyllä kunnostautunut isojen pelien hävijänä myös tällä kaudella.

Kausikorttikampajan jyrähti taasen käyntiin ja hieman uudella vivahteella. Junnuille voi halutessaan maksaa 10€/Kortti jolloin hinta on 69€. Muutenkin näyttää siltä, että juhlavuodesta pyritään ottamaan hyöty irti. Logonkin olivat jo keksineet.

Karsinnoissa vastaan tulee sitten Hunters Porvoosta. EI ole kyllä minkään maailman hajua joukkueesta. Jonkin maalikoosteen löysin Ruudun ilmaiselta puolelta ja eipä siitä muuta ollut hyötyä kuin se, että pari kelpo maalia osasivat Hunterin ukot tehdä ja Porvoon halli ei taida olla ihan Mestistasolla. Viisaammat voinevat kommentoida tähän jos osaavat. Ennustan varovasti Peliitoille 4-1 sarjan menevän.

Ja hei, eikös Reno Goodwin tullut juuri Huntersista Peliittoihin? Siinähän on mies, joka osaa briiffata millaisesta ryhmästä on kyse.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä

Eihän tuo vastustaja vielä ole selvillä, vaan on riippuvainen Hokki - FPS sarjan voittajasta. (ratkeaa tiistaina)
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Jep, eli jos FPS voittaa tiistaina, kohtaa Peliitat FPS:n, jos Hokki voittaa tuon ratkaisevan matsin, niin silloin tulee vastaan Hunters.
 
thescout89

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Mikäli tulee vastaan:

Huntersilla todella sitkeä ja sisukas joukkue kasassa. Pelaa joukkueena melko hyvin, mutta hyvät ja taitavat yksilöt aika vähissä.

Nostaisin esille hyökkääjät Teemu Mielosen sekä Miika Runsalan. Dominik Salama maalissa pelaa huippukautta ja aika varmasti tulee pelaamaan muualla ensi kaudella.

Kyseinen joukkue ei silti tule pärjäämään Mestis-joukkueille, etenkään paras seitsemästä ottelusarjassa. Kotihalli heillä on aikamoinen lato ja vaatisi varmasti isompaa remonttia Mestis-tasolle.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Eihän tuo vastustaja vielä ole selvillä, vaan on riippuvainen Hokki - FPS sarjan voittajasta. (ratkeaa tiistaina)

Jep, eli jos FPS voittaa tiistaina, kohtaa Peliitat FPS:n, jos Hokki voittaa tuon ratkaisevan matsin, niin silloin tulee vastaan Hunters.

Niinpäs muuten onkin. Pitää olla tarkempana. Forssassahan on pelattu Mestistä, mutta onko nousuhaluja sillä suunnalla? Halli taitaa olla ihan Mestiskelpoinen tai ainakin lähempänä kuin esim Porvoossa. Yllätyn kyllä, mikäli FoPS hoitaa homman kotiin.

Toivotaan myös Peliitoille ehjiä pelejä. Hyökkäyskalusto taitaa olla kokonaisuudessaan se millä KOOVEE:ta vastaan voitto tuli. Eli yhtään ukkoja ei ole reservissä, kuten ei kai puolustuksessakaan.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
No niin... Porvoon Hunters sieltä putkahti vastaan. Piiitkästä aikaa Huntersia vastaan pelataan. Sarjapeleissä viimeksi joskus vuonna 1997 heittäisin.

On nämä perkuleen kovia pelejä. Peliitat parempi, mutta paineet niskassa. Hunters altavastaaja ja täysin ilman mitään paineita. Jani Keinäsellä olisi kokemusta siitä miten nämä pelit klaarattaisiin. Vesa Petäjä on näyttänyt kyntensä jo sarjapeleissä, mutta nyt pelataan oikeita tosipelejä, joissa suurin haaste tulee olemaan pelaajien asenteiden kanssa lataamisessa. Ylimielisyys on kitkettävä. Jännittyneisyys on laukaistava ja saatava joukkue pelaamaan täysillä, mutta ei väkinäisesti, vaan näistä peleistä nauttien.

Heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien on näytettävä Mestiksen ja Suomi-sarjan tasoero. Pelillisesti suurin haaste on mielestäni siinä, että Hunters taitaa pelata melko samaan tyyliin kuin Koovee, joka oli Pelittoille sarjassa sangen vaikea vastus. Hunters tilkitsee maalinsa edustan ja hakee nopeita vastahyökkäyksiä. Maalilla torjuu huhujen mukaan sarjan paras maalivahti Dominik Salama.

Tuohon puolustusmuurin murtamiseen ja ilmeisen kovaan maalivahtiin törmääminen lienee se suurin pelko Peliittojen osalta. Pölhöihin jäähyihin ei näissä peleissä ole varaa. Kyllä Suomi-sarjan joukkueet osaavat ylivoimaa pyörittää.

Kaikissa mausteliemissä killutettu Ville-Matti Koponen näyttäköön nuoremmilleen miten näitä pelejä pelataan. Mitään hätää ei ole, jos asenne on kunnossa ja töitä tehtään täysillä samaan tapaan kuin aiemmissa Mestis-peleissä.

Onneksi etäisyys on sitä luokkaa, että faneja liikkuu varmasti puolin ja toisin. Porvoon hallissa lienee tunnelma kohdillaan. Yleisömäärät olleet Suomi-sarjassa vaatimattomia, mutta eiköhän Mestis-karsinnoissa poksahda tonni rikki.
 
Peliitat ja Hunters aloittaa lauantaina keskinäisen sarjan mestispaikasta. Kiva saada vastus noinkin läheltä Porvoota, vois jopa käydä vieraissakin.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tänään sitten kaikki valot päälle. On oltava valmiina pelaamaan jo ennen kun kiekko putoaa tuomarin kädestä keskiympyrään. Heti ohjat käsiin ja täysillä päälle. Pölhöilyjäähyt on jätettävä pois kokonaisuudessaan. Hunters kyllä luistelee kiinni jokaiseen irtokiekkoon täysillä. Yhtään ei ole varaa selkää suoristella missään vaiheessa ottelua. Maalipaikoista on ammuttava ilman miettimisiä tai viime hetken ahaa-syöttöjä, vaikka tilaa ja aikaa sattuisikin siunaantumaan.

Omassa päässä tehtävä töitä samaan tapaan kuin aiemminkin. Sunille on tarjottava apuvoimia maalin eteen.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Olihan semmoinen peli että. Tasoero on kyllä silmiin pistävä. Oma näkemys on, että Peliitat veti ottelun 70%:n teholla joka näkyi erityisesti huolimattomuutena puolustuspäässä. Kiekon menetyksistä muutama todella hyvä maalipaikka Huntersille. Vain heikko viimeistely ja Sami Sunin hyvät kopit estivät Huntersin maalitilin avaamisen. Pelkäsin kaksi erää, että jotakuta sattuu ja pahasti. Onneksi ei. Mikäli porvoolaiset olisivat saaneet paristakin paikasta maalin tehtyä, olisi ottelu ollut hyvin erinäköinen.

Omaan silmään erikoisin tilanne oli toisen erän loppupuolella kun Huntersille tuomittiin jäähy päähän kohdistuneesta taklauksesta. Linjatuomari ja päätuomari juttelivat pitkään ennen aloitusta ja neuvottelun jälkeen tuo sitten vihellettiin.

Tiistaina sitten Porvoossa. Mikään muu kuin voitto ei liene vaihtoehto Peliitoille. Jos takin vetoketju pysyy kiinni ja maalivahtipeli onnistuu kuten tänään, ei hommasta pitäisi olla epäselvyyttä.
 
jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Oli kyllä helkkarin sekavaa pelaamista puolin ja toisin. Vaikka rutiinia oli Peliitoilla enempi niin sen verran oli sohellusta että parista paikasta jos Hunters olisi tehnyt maalin niin aika perkuleen hankala iltapuhde olisi ollut. Nyt jäi mieleen lähinnä kahvion kahvi, ja suhteellisen maukas lihapiirakka.

Mutta! Se täytyy sanoa että hallilla oli ihan mukavaa, samaa ei ole aina voinut sanoa. Ainakin kaljakatsomo oli miehekkään kokoinen :D
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tiistain peli Porvoossa ei juuri hurraa-huutoja aiheuttanut. Torstain peli oli ehkä sarjan paras Peliittojen osalta. Lauantaina Hunters tulee lataamaan kaikki tiskiin kotihallissaan. Selkä suorana patsastellen ja vasemmalla kädellä kikkaillen tulee Peliitat kokemaan ensimmäisen tappionsa tässä sarjassa. Toivottavasti valmentaja Petäjän lupaus pitää ja Peliitat pelaa ottelusarjan parhaan pelinsä Porvoossa lauantaina. Valmentaja itse oli kyllä torstaina niin raadon näköinen, että näinkö mies itse superflunssaltaan kykenee penkin taakse...

Parasta karsintasarjassa on ollut:
1. Sami Suni
2. Reno Goodwin + koko nelosremmi
3. Aleksi Ek

Yksittäisistä kohokohdista Lauri Heinon heittäytyminen kiekon eteen kahdesti peräkkäin viime torstain kotiottelussa. Kipeää teki, mutta pysyipä sitkeästi kentällä.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Näetkö tuossa Huntersin kaatanees ryhmäs yhtään ensikauden liigaukkoa?
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Näetkö tuossa Huntersin kaatanees ryhmäs yhtään ensikauden liigaukkoa?

Aleksi Ek ja Lauri Heino. Siinä ne varmaan on.

Hienoa päättää kausi karsintavoittoon. Kahdet karsinnat takana ja voitot niissä 8-0. Ensi kaudella jatketaan kevättä pudotuspelikiekon parissa, tai niin ainakin toivotaan. Harmi, että Sami Suni loukkaantui viimeisessä pelissä. Adam Nagy joutui kovaan paikkaan hypätessään valovuosien jälkeen häkin suulle. Ja hyvin pelasi.
 
Minun mielestä Sunilla on mahdollisuuksia pärjätä liigassakin. Ikävä loukkaantuminen eilen pelin lopussa, jos polvi meni (siltä ainakin näytti), niin se on maalivahdille ikävämpi kuin pelaajalle.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Siinähän se sitten oli. Ei tuo kausi nyt riemusta ilmaan saanut pomppimaan, joskaan ei kirvestä kaivoonkaan tarvinnut heittää. Aika ajoin hienoja kuvioita ja pelien hallintaa, kun taas monta kertaa vastustajalle annettiin avaimet ottelun voittamiseen viimeistään toisessa erässä. 25 yhden maalin tappiota vetää myös hieman mietteliääksi, jos noista olisi pystytty kairaamaan 10 pistettä lisää niin missäs sitä nyt sitten oltais oltu. Toisaalta yksi ihmeellisimmistä Heinolassa tehdyistä maaleista (LeKi -pelissä) jätti myös ainakin pari pistettä pois Peliitoilta. Kokonaisuutena tuo sarjataulukon sijoitus kertoo aina karusti lopputuleman.

Kauden aikana lainapelaajaralli pysyi ihan kohtuullisella tasolla (en ole laskenut pelaajamääriä) ja runko pysyi kaiketi melko hyvin kasassa paria peliä lukuunottamatta. Oli myös hienoa nähdä heinolalaistaustaisia pelaajia (Suni ja esim Sakke Hämäläinen) jotka ovat pystyneet raivaamaan tiensä maakunnan huippua kohti.

Lomailut lienee nyt mielessä mutta koska päävalmentaja on tiedossa, olisi mukavaa kuulla jotain ensi kautta koskevia pelaajauutisia jo kevään korvalla. Muutamia ajatuksia vielä tähän ketjuun, toki näistä voi sitten keskustella paremmin seuraavaa kautta koskevassa ketjussa.

- Ville-Matti Koponen ilmeisesti lopettelee Mestistasolla pellailut vai olenko ymmärtänyt aivan väärin?
- Mitähän tekee Roope Mäkitalo & Henri Ruotsalainen
- Jatkaako sama maalivahtikaksikko (Suni & Nagy) vai Patrikainen ja Suni vai jotkut ihan muut?
- Kouvalainen saisi jatkaa, samoin Joel Ojala
- Heino ja Ek taitavat yrittää Liigaympyröihin enemmän ensi kaudella?
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
- Ville-Matti Koponen ilmeisesti lopettelee Mestistasolla pellailut vai olenko ymmärtänyt aivan väärin?
- Mitähän tekee Roope Mäkitalo & Henri Ruotsalainen
- Jatkaako sama maalivahtikaksikko (Suni & Nagy) vai Patrikainen ja Suni vai jotkut ihan muut?
- Kouvalainen saisi jatkaa, samoin Joel Ojala
- Heino ja Ek taitavat yrittää Liigaympyröihin enemmän ensi kaudella?

Toivottovasti V-M Koponen ei lopeta! Harvoja seurajyriä tämän päivän Mestiksessä. Kesällä vaan kantamaan kahta kauheammin jauhosäkkiä työpaikalla ja täydessä tikissä paikka Petäjän joukkueesta. Jatkakoon vaikka pakkina tai mehumiehenä. Kunhan pysyisi joukkueen mukana.

- Mäkitalon on nostettava tasoaan, jos Liigaan mielii. Vähän vaikean oloinen kausi.

- Ihan omasta päästä heitän ensi kauden maalivahtikaksikoksi Suni ja Patrikainen

- Kouvalainen saisi jatkaa. Muistanko Ojalan nostaneen tasoaan loppukaudesta vai onko se voittoisan loppukauden tuomia mielikuvia?

- Heino ja Ek varmaan rymyävät Liigaan. Toivottavasti Ek kuitenkin pelaisi mahdollisimman paljon Heinolassa. Heinossa on mielestäni Liiga-ainesta.

Ensi kausi on juhlakausi. Toivottavasti saataisiin remmiin kaikki mahdolliset omat kasvatukset Ek, Hämäläinen, Suni. Lisäksi paluumuuttajia olisi toivomuslistalla.
 
Noh jos Pelsuun huhutut Gymer, Saarelainen, Tanus, Otto Nieminen kaikki toteutuu ja laitureita on ihan runsaasti. Samoin junnuista näitä Merelää, Hämäläistä, Haataista jne niin uskon Heinolaankineksyy mestistasolle ihan koviakin nimiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös