Peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 102 237
  • 526

ahal

Jäsen
Taukojen jälkeiset matsit ovat aina olleet SaiPalle vaikeita tapauksia. Niin nytkin. Pelituntuma on tipotiessään ja heppoja virheitä ropisee. Kummankaan jengin puolustukset eivät saa puhtaita papereita, vaikka esim. Vainio kirjautti 1+2. Keltaisen porukan paras kylläkin, ei kahta sanaa. Toisaalta esim. Autio ja Riikola olivat pahoissa vaikeuksissa useasti. Westerholmia ei kovin monesta maalista voi syyttää, kun yksin joutui kahtakin vastaan torjumaan. Pakit ties missä. Samaan lepsuiluun valui lopulta myös IFK, kun päästi sputnikit vielä iholle ja jätti Engrenin yksinäiseksi. Toki ilta ei ollut paras hänellekään.

Onhan se kornia hävitä kuudella tehdyllä maalilla, mutta kolmekin riittää, jos omiin menee vain kaksi. Mieluummin niin. Toivotaan, että huomenna olisi tiiviimpää. Havaijikiekon aika ole vielä pitkään aikaan, kausi alkutekijöissään.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Muuten olen edelleen sitä mieltä, että jos vastustaja ottaa jäähyn ajassa 62:58, niin ylivoima kannattaisi pelata ilman maalivahtia viidellä kolmea vastaan.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kyllä! Ehdottomasti näin kuten toveri yläpuolella sanoo. Lisäpiste on helpompi ottaa noin, kuin rankkareilla. ( eri asia silloin ku Jussi oli maalilla). Ulkomaan eläväthän tekee myös sitä, että kun on ekaa tai tokaa erää jäljellä 3 sekuntia, niin viimeiseen aloitukseen kuusi miestä.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muuten olen edelleen sitä mieltä, että jos vastustaja ottaa jäähyn ajassa 62:58, niin ylivoima kannattaisi pelata ilman maalivahtia viidellä kolmea vastaan.
Jossain välissä oli sääntö, jonka mukaan jatkoaikatappiosta tulevan lisäpisteen menettää, jos vastustaja tekee maalin kun maalivahti on otettu pois. En nyt suoralta kädeltä osaa sanoa, onko edelleen näin, mutta luulisin että tästä syystä tätä kikkaa ei käytetä.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jossain välissä oli sääntö, jonka mukaan jatkoaikatappiosta tulevan lisäpisteen menettää, jos vastustaja tekee maalin kun maalivahti on otettu pois. En nyt suoralta kädeltä osaa sanoa, onko edelleen näin, mutta luulisin että tästä syystä tätä kikkaa ei käytetä.
On edelleen näin. Poikkeuksena tilanne jossa maalivahti on lähtenyt pois siirretyn rangaistuksen takia ja joukkue tekee oman maalin.
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hankalaa on ollut Kiiskisen lähdön jälkeen. 1 voitto summerin soidessa Ässistä ja 4 tappiota. Grman tippui samoihin aikoihin. Jotain nuo ukot teki oikein.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Vaikka pisteet pelistä tulikin, niin kyllä on moitteellekkin sijaa: Puolustuspelaaminen, aivan helvetillinen määrä harhasyöttöjä ja liian hiljaisia syöttöjä, parannettavaa on paljon. Toivottavasti Grman tervehtyy nopeasti, puolustualueelle ja maalin eteen tarvitaan voimaa, nyt sitä voimaa käyttää vain Kojo,,, silloin kun ehtii tilanteeseen.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Ihmettelin itsekin leheterän kommenttia " 5-5 pelissä ei ollut missän vaiheessa mitään hätää". Kyllähän omissa oltiin ihan kusessa, kun pelicans otti ylhäältä kiinni.
Ensimmäisessä maalissa mies seisoo maalivahdin edessä ja Seppälä katselee takana.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ihmettelin itsekin leheterän kommenttia " 5-5 pelissä ei ollut missän vaiheessa mitään hätää". Kyllähän omissa oltiin ihan kusessa, kun pelicans otti ylhäältä kiinni.
Ensimmäisessä maalissa mies seisoo maalivahdin edessä ja Seppälä katselee takana.

Peli kyllä pyöri Saipan päässä, mutta mitään kovin maagisia venytyksiä ei Kaarlehdon tarvinnut mielestäni esittää. Myös laukaisukartta tukee ajatusta. Parhaasta sektorista Pelicansille yksi maali, yksi torjuttu ja kolme ohi. Kaikkiaan 14 torjuntaa Kaarlehdolle, se ei ole kauheasti. Pyöriminen jäi siis pyörimiseksi.

Avaaminenhan meni aivan vituiksi taas, kun Pelicans painosti päälle, mutta ei tuossa mielestäni hätäännytty, kuten joskus on ollut tapana. Lopputuloksessa kuitenkin seisoo 5v5 pelin osalta lukemat 4-0 Saipalle, joten myös jotain onnistui eilen. 10-0 taululla olisi ollut kiva, mutta ei toi aivan katastrofi ollut, vaikka kaveri ajoi kovaa päälle alkuun.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaanit pääsi laukomaan ehkä 2 kertaa sektorilta koko pelissä ja täällä ihmetellään, miksi Lehterä oli tyytyväinen peliin, vaikka voitettiin maalipaikat varmaan jotai 12-2. Toki jos jollekin hyökkäysalueen kulmissa pyöriminen on suurtakin dominointia, niin varsinkin 6-5 tuossa lopussa oli suhteellista dominanssia kaaneilta, vaikka se johtikin 0 maalipaikkaan, mikä oli jokseenkin koko pelin kuva. Kulmissa saa toki pyöriä, mutta ei Kaanit saaneet luotua noista yhtään maalipaikkoja.

Enkä sitten oikein tiedä, miten Aaltosen nollakulmaheitto maalia kohden ylivoimalla liittyy oikein mihinkään. Siinä oli Seppälän lähellä kolme pussinokkaa, niin en tiedä onko se maaliviivalla mailaa pitävä kaveri vaarallisempi kuin ne muut. Varsinkin, kun siinä molarillakin on joku mahdollisuus katkaista syöttö.

Sanotaan nyt vielä, että toisessa maalissa tulee vähän esille 4 hyökkääjän ongelma ylivoimassa. Bernhardt tottakai yrittää pitää viivaa ja nyt epäonnisesti kimpoaa kropasta vastustajalle. Jos tuolla viivalla olisi ollut pakki, niin olisi osannut lähteä varmistamaan alas varmaan aikalailla heti, kun purku lähtee. Nyt siellä on hyökkääjä, joka tajuaa tilanteen vasta, kun vastustaja saa kiekon.
 
Viimeksi muokattu:

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS
Kaanit pääsi laukomaan ehkä 2 kertaa sektorilta koko pelissä ja täällä ihmetellään, miksi Lehterä oli tyytyväinen peliin, vaikka voitettiin maalipaikat varmaan jotai 12-2. Toki jos jollekin hyökkäysalueen kulmissa pyöriminen on suurtakin dominointia, niin varsinkin 6-5 tuossa lopussa oli suhteellista dominanssia kaaneilta, vaikka se johtikin 0 maalipaikkaan, mikä oli jokseenkin koko pelin kuva. Kulmissa saa toki pyöriä, mutta ei Kaanit saaneet luotua noista yhtään maalipaikkoja.
En kans aina ymmärrä sitä kun tollasta pyöritystä ihannoidaan. Toki se pyörittely välillä on sitä dominoivaa ja puolustava joukkue väsyy. Mielestäni se puolustaminenkin voi olla dominoivaa, varsinkin jos siitä välillä lähdetään terävään hyökkäykseen ja tehdään maali. Mikään ei ole turhauttavampaa ollut kuin taannoiset playoffit Kärppiä vastaan, kun SaiPa pyöritti ja Kärpät kävi tekemässä maalit. Eilistä peliä en katsonut, mutta halusin vain kertoa oman näkemykseni. Tykkään SaiPassa välillä tuosta samasta, kun puolustamisella ei anneta toiselle mitään jakoa. Kivaa se hyökkääminenkin on toki.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se pyörimisen ihannointi juontaa historiasta. Onneksi se aika on ohi kun SaiPa pyöritti, pörräsi ja taisteli ja vastustaja teki pelissä maalit
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihmettelen joka kerta, kun joku mainitsee pelin olleen joukkueen dominointia jostain välineen hallinta-prosenteista. Toinen on toki laukausten määrä. Parempi ilmeisesti 10 roiskaisua viivalta kuin 2 huippupaikkaa ykköstontilta.
 

Ferris

Jäsen
Kyllä nyt lähtisin ensiksi vahvistamaan tuota puolustusta. Saattaisi sen myötä parantua nuo prosentitkin molemmilla veskareilla.

En usko, että lähteevät pakistoa tässä kohdin vahvistamaan. Ei tuo pakisto terveenä ollessaan kovin pahalle näytä, kunhan vaan saadaan Riikola ja Sneck pois vakiminuuteilta. Toki Riikolan kätisyys voi nostaa tuossakin miehen kokoonpanoon, mutta kunhan vaan peluuttavat kolmosparin minuutteja niin voi olla ihan ok.

Salo-Grman
Bernhardt-Vainio
Autio-Kojo/Seppälä
Sneck/Riikola
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
En tiedä auttaisiko jos peluutettaisiin vähän pidemmän pätkän aina yhtä maalivahtia eikä ihan joka toinen peli -tahtia. Saisiko enemmän otetta siihen tekemiseen ja näin pienet lipsahdukset jäisi pois? Puolustukseen ei nyt kannata hankkia mielestäni uusia, ennen kuin Bernhardilainen on koeajettu ja nähty mitä saatiin. Hyökkääjää ykköskenttään odotan.

Tänää on sitten Jyväskylässä kova mittari, tuosta pelistä yksikin piste ja voi olla aika tyytyväinen.
 

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS
Joo, ei tonne mitään pakkeja nyt tarvii, kun just yks hommattu. Se alkukauden, ja muiden kausien, pelokkuus omassa päässä on kuitenkin vähentynyt. Hyökkäykseen vaan sellasta varmaa ja taitavaa kaveria, varmaan auttaa puolustuksessa sekin. Ihan hyvältähän tuo nykyään näyttää, kunhan muistaavat tehdä töitä ja pitää homman tiiviinä. Siinä olen samaa mieltä, että yhtä maalivahtia vois kokeilla pidemmän aikaa, jos sieltä löytys se hyvä rytmi, eikä aina lipsahtelis jostain kainaloista.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Mistäs löydettäisiin maalivahti? Pelaajatilastot | Perustilastot | Runkosarja 2019-2020 | Tilastot | Liiga

2019 ei vain voida pärjätä, jos torjuntaprosentti on kummallakin maalivahdilla alle 88.
Toisaalta, SaiPan sijoitus sarjataulukossa ei ole mikään katastrofi. Ovatko kenttäpelaajat vastaavasti ylisuoriutuneet, kun maalivahtipeli on ollut tilastojen valossa Liigan heikointa? Torjuntaprosentit näyttävät kieltämättä pahoilta, mutta molemmat maalivahdit ovat pelanneet myös hyviä pelejä, ja molemmat ovat syntyneet 1997. Kai tässä on toivottava, että maalivahtien otteet tasoittuvat, kun Liiga-kokemusta kertyy joka viikko lisää.

Toisaalta, jos SaiPan maalivahtien torjuntaprosentit jäävät molemmissa viikonlopun peleissä selvästi alle 90 prosentin, niin sitten täytyisi ehkä kuitenkin miettiä jotain toimenpiteitä?
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Siinä olen samaa mieltä, että yhtä maalivahtia vois kokeilla pidemmän aikaa, jos sieltä löytys se hyvä rytmi, eikä aina lipsahtelis jostain kainaloista.
Jos lähdetään selvästi peluuttamaan yhtä maalivahtia ykkösenä, niin minun mielestäni se nimi olkoon Kaarlehto.
Tuo siksi, että Kaarlehdon torjuntatyyli on paljon rauhallisempi kuin Westerholmin, joka hätäilee, huitoo ja pomppii ihmeelisesti.
 

butler

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä lähinnä vaan herättelin keskustelua aiheesta. SaiPahan monena vuonna on nojannut vahvaan maalivahtipeliin ja veskareilla on ollut kysyntää muuallekin. Nyt on tällä kaudella hävitty aika monta peliä jo ekan kymmenen minuutin aikana kun taululla on 3-0 ja torjuntaprosentti 50 pintaan. Aivan sama kumpi on käynyt kokeilemassa. Tokihan siellä on niitä hyviäkin pelejä, mutta minkäänlaista tasaisuutta ei ole kyllä vielä näkynyt.

En ole pelejä liiemmin nähnyt, niin omat arviot perustuu puhtaasti tilastoihin ja koosteisiin. Niissähän ei niitä hyviä torjuntoja juurikaan näy, mutta helpot maalit kylläkin...
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Itse antaisin aikaa nuorelle tandemillemme, jos ei nyt 10 joukosta ulos olla pullahtamassa. Puolustus on vähintäänkin riittävä, hyvän maalivahdin edessä tuo puolustus näyttäisi hyvältä. Nyt pakit joutuu pelaamaan turhankin paljon huomioiden maalivahtien epävarmuuden. Uskon kuitenkin että ainakin toinen maalivahdeistamme tulee kehittymään loppukautta kohden reilusti pelivarmuudessa, kunhan onnistumiset alkavat ruokkimaan itsevarmuutta.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitkässä juoksussa SaiPan luotto noihin nuoriin molareihin voi poikia hyvääkin. Me ollaan kuitenkin se seura johon tullaan kehittymään. Ja hieman skeptinen olen sen suhteen löytyisikö jostain tähän tilanteeseen parempi molari. Etenkin kun rahaa pitäisi satsata hyökkääjään.
 

Barney

Jäsen
Aika vaikea on varmasti kesken kauden löytää mitään messiasta tuonne maalivahtiosastolle. Jonkun Andy Bernardin hankinta olisi tässä kohtaa ainakin ihan turhaa. Saataisiin kokeneempi maalivahti, joka torjuisi yhtä huonosti, mutta jolla ei kuitenkaan olisi potentiaalia parantaa.

Itse luottaisin myös tässä kohtaa Kaarlehtoon ja antaisin hänelle enemmän pelejä. Westerholmin torjuntatyyli on todella erikoinen ja vaikka hirveän paljon en maalivahtien pelaamisesta ymmärrä, niin kyllä tuo näyttää siltä, että hänen pakettinsa hajoaa ihan liian usein. Raakilehan Westerholm vielä on ja sen takia hän varmaan saikin NHL-sopimuksen. Potentiaalia Westerholmilla on olla tulevaisuudessa kova maalivahti, jos hän saa tekniikkansa kuntoon, mutta itse uskon ainakin että lyhyemmällä aikavälillä Kaarlehdon peluuttaminen on järkevämpää. Ainakin omaan silmääni Kaarlehto on ollut näistä kahdesta parempi ja selvästi luotettavampi tällä kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös