Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 177 808
  • 890

waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Naurettavan häpeällistä oli tuomarityöskentely kyseisessä ottelussa - ei ihme jos alkaa vähän keittämään yli katsomossakin.

Olihan se tasoltaan suht heikkoa viheltämistä. Mutta koko 60-minuutin otannalla kummaltakin jätettiin yhtä paljon "selkeitä" jäähyjä viheltämättä. Kolmannessa erässä tuo pieni tulistuminen kotijoukkueelta aiheutti sen että jäähyboksi alkoi kulumaan kovallakin tahdilla.
 

Raakahanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelsut
Olihan se tasoltaan suht heikkoa viheltämistä. Mutta koko 60-minuutin otannalla kummaltakin jätettiin yhtä paljon "selkeitä" jäähyjä viheltämättä. Kolmannessa erässä tuo pieni tulistuminen kotijoukkueelta aiheutti sen että jäähyboksi alkoi kulumaan kovallakin tahdilla.
Paikan päältä katsottuna kauden heikoiten vihelletty erä, ihan uskomattomia ratkaisuja. Päivän aviisissa (ESS) erotuomarikouluttaja Juha Pajunen toteaa "Toisella tuomarilla tuli pieni sulaminen kolmanteen erään". Olisi ollut ihan normaali maalin taistelupeli mutta tuomarit kuumensivat tilanteen. Keväällä voi olla 1 piste arvokas, ei tarvisi tuomarien ratkoa matseja. Tämä on kuitenkin aika monelle ammatti (ei toki sulaneelle tuomarille).
 

Notsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans Lahde
Olihan se tasoltaan suht heikkoa viheltämistä. Mutta koko 60-minuutin otannalla kummaltakin jätettiin yhtä paljon "selkeitä" jäähyjä viheltämättä. Kolmannessa erässä tuo pieni tulistuminen kotijoukkueelta aiheutti sen että jäähyboksi alkoi kulumaan kovallakin tahdilla.

Oletkohan varmasti muistanut katsoa peliä silmät auki? Noista kolmannen erän jäähyistä Mäkitalon estäminen näytti vahingolta (tästä en mene vannomaan), Jurgensin koukkaaminen tuli mailan ostosta ja ainoa joka ehkä menee mainitsemasi tulistumisen piikkiin. Tilannetta edelsi kolme peräkkäistä täysin selvää vierasjoukkueen rikettä joista yksi oli identtinen Kousan kiinnipitämisen kanssa. Jännä että noista ei pilli soinut ja heti perään Kousalle soi.
 

Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tilannetta edelsi kolme peräkkäistä täysin selvää vierasjoukkueen rikettä joista yksi oli identtinen Kousan kiinnipitämisen kanssa. Jännä että noista ei pilli soinut ja heti perään Kousalle soi.

Tästä samaa mieltä ja matsia kattoessa ihmeteltiin, että vaikkakin Kousa teki rikkeen, niin teki kyllä lukkokin useamman.
 

waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Puhas ja komea niitti jokatapauksessa! Ehkä tuomareiden antamaa ansaitsematon raumalaisten onnea vietiin täs vähän poisen.
En tajua miten saat siitä puhtaan niitin. Siniviivalta asti vauhtia ja kiekotonta miestä taklaa. Puhdas? Jopa mun viikon jalassa olleet bokseritki on puhtaammat kuin kyseinen taklaus.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täysin puhdas taklaus oli, eikä Ahonen ollut tilanteessa kiekoton mies.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei ole vissiin Lukko matsista odotettavissa lehdistötilaisuutta
Olikohan Nemolta painokelvotonta tekstiä?:) Noh varmasti ihan syystä, kun tuomaritoiminta oli mitä oli.

Huomenna Saipa vieraissa. Sairastuvaltakaan ei taida vielä siihen apuja tulla. Mäkitalon ketjuun kaipaisi kyllä jonkun fyysisemmän laiturin esim. Kivelän tai junnuista Merelän. Jantusen poika oli aika pihalla ja tuossa kentässä ei oikein kukaan osannut juuri puolustaa.

Laine on toinen turhake mutta pakko peluuttaa kun ei muitakaan ole. Kyllä tuo paria liigatason ukkoa sairaslomalaisten lisäksi kaipaisi hyökkäykseen vielä kun Ylönenkin on huomisen jälkeen nuorten peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Parasta vieraspeamista ainakin kahen ekan erän osalta pitkään aikaan. Ja tuolla rosterilla. Pakko nostaa hattua, hyvin ne taistelee!

Mäkitalolle uran avausmaali YV:llä.
 

Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään pakkiparit olivat jotenkin tasapainoisemmat, kun ei ollut kaikki munat yhteen koriin meininkiä.

Kaikki saivat pelata ja ihan järkevillä minuuteilla. Mukavia ja näppäriä avauksia alhaalta ylöspäin.

Toivottavasti jatkossa Pepe-Keke ja Kaski pelaavat eri pakkipareissa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieno voitto varsinkin tällä kokoonpanolla. Tärkeät ylivoimamaalit ja onnea oikeilla hetkillä. Tosin Tapparan pahimmat paikat syntyivät pääasiassa munkilla.

Aapo Aholalta hieno suoritus. Pituutta ei ole paljoa, mutta pärjää hyvin kaksinkamppailuissa. Jasu joutui filmaamaan yhden jäähyn Aholalle, kun ei muuten pärjännyt metriheikille laitaväännössä. Kiekollinen peli sujuu myös, mutta siitä nyt ei epäselvyyttä etukäteen ollutkaan.

Nilsson näyttäisi palaavan taas tasolleen. Oli ennen loukkaantumistaan hyvässä lyönnissä, mutta paluun jälkeen oli vaikeaa. Nyt näyttää taas hyvältä.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Väki vähenee ja pidot paranee. Vähän sellainen Petun ekan kauden talvisotamainen meininki tässä on. Saa nähdä, mitä saadaan perjantaiksi kasaan.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt pitää vaan pitää peukalot pystyssä, että saadaan sairastuvalta porukkaa takaisin, ennen tätä iltaa 9 pelaajaa sivussa ja tänään lähti 2kpl.
Nyt vaan olis iskun paikka kun KooKoolla on heikompi jakso menossa.
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Aiheestakin on kaipailtu maalintekijää Lahteen, joten hämmästyin suuresti kun huomasin, että Pelicans on tehnyt toiseksi eniten maaleja Kärppien jälkeen koko Liigassa. Tuohon se maalintekijä vielä mukaan, niin hyvältähän tuo näyttää kevättä ajatellen.
 

Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aiheestakin on kaipailtu maalintekijää Lahteen, joten hämmästyin suuresti kun huomasin, että Pelicans on tehnyt toiseksi eniten maaleja Kärppien jälkeen koko Liigassa. Tuohon se maalintekijä vielä mukaan, niin hyvältähän tuo näyttää kevättä ajatellen.

Katselin samaa tuossa aikasemmin hieman hämmentyneenä kun omastakin mielestä meillä on tämä ratkaisukyky ollut pienoisena ongelmana.
Jollakin tapaa alkoi vaan epäilemään, että oliko tässä nyt tosiaankin itsellä vain silmät niin ummessa vai mistä on kyse?

Sikäli tilastoiden valossa kausi mennyt oikein hyvin, sillä ollaan päästetty myös 6 vähiten maaleja.
 

EinoKeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Meillä on se yksi tai kaksi peliä pelattuna enemmän, kuin noilla ihan kinthaalla olevilla joukkueilla. Varmaan jotakuinkin viidenneksi eniten tehtyjä maaleja, kun pelimäärät tasottuu. Mutta hyvin ollaan suoriuduttu silti, vaikka välillä maalinteko on ollut aika nihkeää.
 

HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Huomenna se olisi oikeasti sitten iskun paikka. Naapuri Kookoo pelaa tänään ja näyttäisi olevan vielä tappiollakin.
Mitä olen seuraillut niin, Kookoollakin näyttäisi riittävän loukkeja parin kentällisen verran, mikäköhän Lahtelaisten vastaava tilanne on?

Vaikka nämä matsit (varsinkin kotona) on tuttuun tapaan onnistuttu tyrimään, niin unohdetaan se. Ja otetaan rutiinilla voitto kotiin. Pääsee vapautumaan telian äärestä huomenna hallille itsekkin vaihteeksi kannustamaan turkoosia.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huomenna se olisi oikeasti sitten iskun paikka. Naapuri Kookoo pelaa tänään ja näyttäisi olevan vielä tappiollakin.
Mitä olen seuraillut niin, Kookoollakin näyttäisi riittävän loukkeja parin kentällisen verran, mikäköhän Lahtelaisten vastaava tilanne on?

Vaikka nämä matsit (varsinkin kotona) on tuttuun tapaan onnistuttu tyrimään, niin unohdetaan se. Ja otetaan rutiinilla voitto kotiin. Pääsee vapautumaan telian äärestä huomenna hallille itsekkin vaihteeksi kannustamaan turkoosia.
Joo huomenna otetaan voitto kookoosta, katselin telian kautta peliä, niin KooKoo tuntui olevan hiukan hukassa..
Ikävä kyllä Pelsut on kohdanneet KooKoon 3 kertaa ja saanut matkaan vain yhden pisteen. Joten huomenna voitto ja pisteet kotiin!!!

Tossa kävin muuten liigan sivuilta kauden tuloksia läpi ja osu silmään erikoinen yksityiskohta. Pelsut on saanut ns. nousijajoukkueilta tosi huonosti pisteitä.
KooKoo (1/9)
Sport (1/6)
Jukurit (1/6)
Itseasiassa ainoastaan Kärpiltä ollaan saatu vähemmän pisteitä kuin näiltä (0/6).
Mutta ei noista nousijoista muinakaan vuosina ole hirveesti pisteitä irronnut. Maksimissaan fifty-fifty on menneet pisteet. Hmm, erikoista.
 

Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hyvä, että surkeallakin pelillä saa joskus pisteet kotiin!

KooKoo on kyllä vittumainen vastus meille, osaavat sumputtaa, roikkua ja ovat hyviä hakkaamaan mailaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös