Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 587 131
  • 4 000

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno kasvojenpesu ja vaikka tuuriakin oli matkassa, ansaittu voitto. Syteen tai saveen ja sanoi "gloryhunter"-siipi mitä tahansa siitä kuinka vain mestaruus merkitsee, niin kyllä minä katson sata kertaa mieluummin eilisen kaltaista miehekkäästi pelaavaa IFK:ta tappionkin hetkellä kuin sellaista HMV-halutonta virkamieskiekkoa mitä toisinaan tarjoillaan.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno peli eilen ja hienon taistelun jälkeen tärkeä kotivoitto ja sarja tasoihin. Loppu oli kyllä aikamoista selviytymistaistelua ja onneksi JMA ei osunut tyhjiin siinä lopussa. Vähän kävi tuuria 2-1 maalissa, mutta joskus näinkin päin. Joukkueen parhaimmistoa olivat minusta eilen Keränen, Jääskä ja Petrell, siinä missä pakistossa Lyytinen oli aivan kujalla koko pelin ajan eikä Quinceyn pelikään kyllä kovin silmiähivelevää ollut. Lyytiseltä karmeita hasardeja ja Quinceyn pelaaminen muistutti Kanadan maajoukkueen pelaamista jääkiekon maailmanmestaruuskisojen alkulohkon otteluissa.
En kyllä ymmärrä miksi Quincey pelaa noinkin löysästi. Ottaen huomioon sen että ennen hänen "lomaansa" pelasi kuitenkin hyvinkin jämäkästi. Noh, ehkä eilinen matsi sytytti kanukinkin aistit?
Lyytisestä en ole pitänyt missään vaiheessa. Enkä pidä edelleenkään. Oikeastaan mietin jo runkosarjassa sitä mitä hyvää jengi hänessä näki?
Todella hasardi ja yrittää olla parempi kuin on. Varsinkin pleijareissa tuo yliyrittäminen on kostautunut karulla tavalla. Ei puhuta kuitenkaan ihan mistään märkäkorvasta enään Liigankaan mittapuulla. Liike on osaksi aika verkkaisen näköistä ja kömpelöä. Mutta, annetaa "Lydelle" aikaa. Voihan hän joku kaunis päivä vielä olla puolustuksen pelillinen liideri, HIFK:ssa?
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Aurinko paistaa ja vieläkin intona eilisestä. Miten voikin joukkue pestä kasvonsa noin hienosti! Tuollainen kokemus voi kasvattaa joukkuetta paljon.

Pitää vielä parantaa jos meinaa tästä sarjasta jatkoon mennä, koska Pelsutkin tulee sitten aina Lahdessa sen 10% kovempaa, mutta alkaa haisemaan sellainen Game seven -sarja.

Niin kuin täälläkin on korostettu, niin isoimman tasonnoston Salmisen kanssa, teki tuo meidän voimahyökkääjä osasto. Ja se näkyikin heti lopputuloksessa sekä pelin painopisteen siirtymisestä Pelsujen päätyyn.

Lennu, Ikonen, Keränen, Jääskä ja kumppanit antoi sellaisia pommeja, että se sekoitti Pelsujen avauspelin melkein kokonaan. Pelsujen pakit näytti todella huonoilta.

Ja kyllä se voi olla niin, että Santalan pelit on meillä pelattu. Ylivoima tuntui eilen paremmalta ilman Tommia, alivoima toimi paremmin ilman Tommia ja otettiin enemmän aloitusvoittoja ilman Tommia..
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllähän tästä voisi The ottelusarja tulla, jos meillä olisi maalivahti. Ensimmäinen sekoilu olisi oltu vältettävissä, jos Engren olisi luistellut vastaan ja toisessa tuollaisia vanhanaikaisia ei vaan saisi mennä.
Pelsut oli yllättävän passiivisia ensimmäiset kaksi erää ja se tuskin tulee jatkossa toistumaan.
 

hiji91

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Melbourne Football Club
Eilen näkyi selkeästi, että IFK haluu voittaa ottelut täydellä höyryllä. Ei mitään puolustelua. Vähän samanlaiselta se tuntui 2011, kun IFK 6 ottelua löi päätä seinään narreja vastaan. Vaikka ei nyt samanlaista draivia ole vielä kuin silloin, niin kyllä mä haluun et IFK voittaa ottelut eilisen kaltaisella pelillä.
Kunhan uskoa riittää niin IFK menee tästä sarjasta jatkoon. Meillähän riittää vielä pelaajia, joiden tasonnostoa odotetaan (Quincey ja Lyytinen etunenässä).
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelicans oli yllättävän aseeton, kun IFK oli kaivanut 400%:sen tunnelatauksen, ja liikkui jäällä aivan eri tahtiin kuin aiemmin. Pelicansilla ei ollut tilaa eikä aikaa toteuttaa omaa luovaa kiekollista peliään, kuin vasta oikeastaan kolmannessa erässä. Alusta asti otettiin pakeilta aika tehdä kiekollisia ratkaisuja, ja yllättäen Pelicansinkin hienosti sujunut kiekollinen peli sakkasi pahemman kerran. Jopa kultakypäränsä hukannut Liigan paras pakki oli pahassa pulassa, kun painetta vaan tuli ja tuli ja tuli. Oli nautinnollista nähdä IFK:n fyysistä peliä, ja sitä kun Pelicansin pakit yritti Nemon teeseillä ''selviytyä henkensä kaupalla''. Jos IFK mielii voittaa koko sarjan, pitää:

1. Saada vieraissa samanlainen hurmos päälle. Yksi matsi pakko voittaa Lahessa, eikä kotitaika saa murtua.

2. Hurmoksen ollessa päällä, ja Pelicansin vapistessa, pitää saada varsinkin vieraissa nopea avausmaali. Eilen koko hyvä alku oli valua hukkaan, kun ei saatu iskettyä maalia ekaan kymppiin.

3. Engren ei voi päästää yhtään helppoa, tai muuten pelistä tulee tasainen vaikka kenttätapahtumat menisi selvästi meille. Hyvä taso riittää, koska ei Olkinuora ole edelleenkään vetänyt mitään Hasekkeja siellä. Perustasollaan kuitenkin Engreniä parempi. Ruusu ei ole pelannut sataanvuoteen kokonaista matsia, ja minusta ihan turha heittää häntä aloittamaan, niin kauan kun Engren saa edes jotain kiinni. Kahdesta päästetystä huolimatta, Engren torjui eilen 31 laukausta, hyvä tukku myös 1-2.sektoreilta, joten antoi myös joukkueelle mahdollisuuden voittaa.

4. Tunnelataus ei saa mennä yli, kuten se on mennyt Santalalla, ja Lundelilla. IFK olisi voinut aivan helposti hävitä koko matsin siinä Lundellin vitosen aikana. Tuo ''tunne ei saa mennä yli'', helpommin sanottu kuin tehty, koska IFK:n on pakko ladata aivan järkyttävä määrä höyryä, jotta se pystyy pelillisesti edes taistelemaan tasaväkisesti Pelsuja vastaan.

Olisi mielenkiintoista nähdä IFK:n tällaiseen otteluun valmistautuminen. Katsotaanko siellä jotain verisiä sotadokumentteja ja läpsiikö koutsit pelaajia poskille? Pelicans oli saattanut katsoa ennen matsia jotain kauhistuttavia dokumentteja keskitysleireistä. Sen verran kalpeita olivat alussa. Vieraissa IFK:n pitää saada vähintään sama, koska en usko että IFK onnistuu yhtäkkiä jossain tiiviissä, kliinisessä ja rauhallisessa pelissä, kun sitä ei ole pelattu käytännössä koko kautena.

Pelicansilla muuten selvästi ennalta sovittu linja kalastella jäähyjä oksettavilla filmeillä, ja noihin ei saa antaa helppoja mahdollisuuksia. Meinasi tulla verta silmistä, kun näki että soturimaisesta ja jopa ylikovasta pelistään tunnettu Antti Tyrväinen kiemurtelee jään pinnassa pienen tökkäsyn jälkeen. Filmejä se meillä pelaava velipoikakin osaa kyllä tehdä, ei ihan yhtä teatraalisesti tosin. En arvosta tippaakaan, mutta toisaalta ei Lunkka Jr. olisi varmaan lentänyt ulos, ellei Schemerov olisi sätkinyt jäässä, eli tuo kuuluu osastoon ''kaikki keinot käyttöön voiton vuoksi''. Oksettava keino silti, mutta toisaalta vittuako sitä mussuttaa keväällä mistään herrasmiesmäisistä koodeista. Vähän voi aina mussuttaa, lajina kuitenkin fyysistä kamppailua ja kovuutta sisältävä lätkä, eikä pikkutyttöjen baletti.
 
Viimeksi muokattu:

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Joku - krhm - sanoi jo joku kuukausi sitten siitä HIFK:n "inhottavasta" tavasta löytää pelillinen ote playoffseihin. Katsotaan nyt kuitenkin keskiviikon peliin saakka, miltä sitten tuntuu. Silloin tilanne voi olla joko 2-2, 1-3 tai 3-1.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
4. Tunnelataus ei saa mennä yli, kuten se on mennyt Santalalla, ja Lundelilla. IFK olisi voinut aivan helposti hävitä koko matsin siinä Lundellin vitosen aikana. Tuo ''tunne ei saa mennä yli'', helpommin sanottu kuin tehty, koska IFK:n on pakko ladata aivan järkyttävä määrä höyryä, jotta se pystyy pelillisesti edes taistelemaan tasaväkisesti Pelsuja vastaan.
...

Tyrväinen erityisesti voisi viettää vapaa-aikansa vaikka meditoiden - kaiken järjen mukaan Pelicans tulee hiillostamaan herraa tietoisina siitä, että hän on IFK:n ainut keskushyökkääjää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jos Osala olisi töötännyt jotain Pelicansin pelaajaa kuten teki Ilveksen pelaajalle, olisiko jo tuotu pappi ja arkku jäälle. Minuutti tapahtuneesta olisi julkaistu ESS:n verkkosivuilla kuolinilmoitus.

Nyt Lahessa herätys, pelataan eikä filmata. Ajattelin että tästä tulisi miesten playoff hokia, mutta tuollainen filmaus ja tiedotuspelleily on jotain todella säälittävää. Lauantaina ei nähty jäällä Pelicansia vaan Spedecans.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelicans oli ihmeen vaisu, eikä kyllä ensimmäisessä pelissäkään ollut runkosarjan keskinäisten tasollaan. Maalit sitten ohjasi sitä peliä ja IFK väärällä tavalla lannistui.

Se on juuri noin kuten yllä sanottiin, että jos IFK vie peliä niin olisi tärkeä saada siitä se avausosuma. Olisi ollut sarjan kannalta turmiollista, jos kotipeli olisi hävitty, vaikka pelillisesti oltiin selvästi edellä. Tasaisten joukkueiden sarjoissa on monesti käänteentekeviä ne pelit, mitkä voitetaan paskalla pelillä. Niistä saa ikäänkuin ilmaisen voiton ja samalla se syö vastustajaa rotan lailla.

Pelicans on ottanut linjakseen filmata paljon ja korostaa kaikkia mahdollisia rikkeitä. Se toisaalta vie heidän fokustaan pois ihan pelaamisen ytimestä ja kertoo, ettei siellä kunnolla luoteta siihen, että oma tekeminen riittää vaan pyritään vaikuttamaan tuomareihin.

IFK ei voi vastustajan filmaamisiin ja kopissa ravaamiseen vaikuttaa. Mutta siihen voi, että pää pidetään kylmänä typeryyksistä. Jos vastustaja filmaa, niin se on heidän asiansa. Siitä ei kannata provosoitua, eikä siihen kannata lähteä itse mukaan.

Kun pitää nuo huitomiset ja rumat taklaukset pois, niin tuomaritkin alkavat epäröimään, rikottiinkohan turkoosipaitaista ihan jäähyn arvoisesti, vaikka maassa makoileekin.

Ei se Ruutukaan monesti saanut filmejään läpi ja myöhemmin sitä sai rikkoa ihan reippaasti ilman jäähyjä kun kaikki tiesivät, että katollaan se on joka tapauksessa. Kynnys jäähyn antamiseen on suurempi kun tietää, että seurauksista ei voi päätellä mitään.

Engrenin päästämä ensimmäinen maali oli huono, toisessa taisi jäädä maila jumiin. Otti kuitenkin niitä voittavia torjuntoja, joten tyytyväinen hänen peliinsä. Toivottavasti saisi yhden kunnon haamupelin alle seuraavan parin matsin aikana että ei mene helppoja ollenkaan ja omiin menee vaikkapa vain se yksi maali. Voisi poikia hyvää sarjan jatkoa ajatellen.

Jännä nähdä kokoonpanot. Veikkauksen kerroinasettelu vaikuttaa siltä, että siellä luotetaan siihen, että ensimmäisen pelin kokoonpanoon verrattuna sieltä puuttuu edelleen ainakin Kangasniemi ja "uutena" tietysti Santala.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Katselin aamulla pelin kun en sitä lauantaina nähnyt. Muutamia huomiota tuli.

- Petrell - Keränen - Tallberg ketju oli oikein hyvä. Hieman harmittaa, että se rikottiin tämänpäiväiseen peliin. Tuli myös mieleen onko kumminkin nämä korkean tunnetason pelit niitä jolloin saadaan paras irti tästä kolmikosta. Hienoa myös, että koko kolmikko on joukkueessa myös ensi kaudella.
- Engren ei kyllä vakuuta yhtään. Itse toivoisin Halosen vapautmuista koska Ruususta ei löydy taustatukea.
- Lueskelin eilen Quinceyn ketjusta kuinka huono oli. En minusta mielestä ollut huono ei kyllä hyväkään. Olisi kyllä aika raakaa tiputtaa Quincey pois pelaavasta kokoonpanosta. Itselle myös ollut tähänastien pettymys pelaajista. Mietinkin onko liigan taso kumminkin sen verran kova jossa nämä keskitason NHL pelurit eivät vain pärjää? Hyvin paljon taktisia elementtejä mitä ei KHL:ssä ja Keski-Euroopassa niin paljon esiinny.

Hiema erikoista on nämä Pelicans pelaajien kaatuilut ja makoilut. Ei oikein aukea mitä meinaavat sillä saavuttaa. Santalan kakku tuli sinänsä hyvään paikkaan, että sääti IFK:n kasetin oikealle toleransille ja hieman jäi vaikutelma, että kasetin pettäminen oli lähmpänä lahelaisilla kuin Stadilaisilla.

IFK:n täytyy romuttaa Pelicans itsetuntoa. Taklauspeli ei saa hyytyä yhtään lauantaista. Pikkuhiljaa siellä aletaan arkailemaan kiekon kanssa ja se vaikeuttaa Pelicansin pelaamista. MItä pidemmälle sarja eteneen, sitä enemmän se tulee kääntymään IFK:lle jos pystytään pitämään fyysinen peli korkealla ja puhtaalla tasolla. Sen tietää alitajunnassaan myös Pelicans mistä kertoo tämä halu vaikuttaa tuomareihin, jo lauantain ottelun kolmas erä kertoi teatterin pikkuhiljaa kääntyvän itseään vastaan. Nemonkin ulosanti on sellainen, kuin olisi joukkoja johdattamassa Normandian maihinnousuun. Mitä nyt noista mikityksistä sai irti.

Toisessa ketjussa sivuttiin IFK:n identiteetistä ja kuinka vanhat ajat ei palaa. Tämä lauantainen esitys oli ainakin sellainen mitä haluaisin nähdä enemmän, siinä tuli sellainen periksiantamattomuuden kuva joka minuun on jo pikkupojasta istutettu ajatuksena kuin myös se, että omien puolia pidetään täydellä höyryllä. Enoni kertoi useasti tarinaa Carey Wilsonista kuinka kertoi ottelun viime hetkillä muille, että antakaa minulle kiekko. Sitten maalin takana sai kiekon ja pujotteli koko kentän läpi tehden maalin väkisin. Samassa tarinassa Geoff Wilson tuli puolustamaan kaksoisveljeeän suoraan vaihtoaitiosta. En tiedä onko tarina totta, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Tuo myyntipuhe oli niin jo niin vahva, että en tarvinnut paljon muuta.

Identieetti hukkui siinä kun alettiin ensin keksimään pyörää uudelleen(MNH) ja sitten alettiin apinoimaan muilta neutraalia pelitapaa. IFK:n täytyy olla vittumainen vastustaja joka herättää tunteita niin omissa kuin vastustajan kannattajissa. IFK ollut viime vuodet niin hajuton ja mauton, että omatkin fanit on nykyään tukkanuottasilla keskenään. Toivottavasti Pikkarainen tuo ensi kaudella enemmän esiin tuota launtaina nähtyä IFK:ta
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäs tämä IFK on, joka pelaa rytmikästä ja hurmoksellista lätkää? Jatkakaa nyt koko peli samaan malliin.

Hienon näköistä. Kyllä tällaista peliä seuraa mielellään vähän pitemmällekin kevääseen.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Helvetti näitä maalien tarkastuksia, miten voi kestää 5min tutkia tabletilta onko maali OK vai ei. Onko tuomareilla vaikeuksia ymmärtää näkemäänsä? Joku raja näihin pitää saada, tossahan kääntyy koko ottelun momentum kun kestää ja kestää ja kestää ja sitten maali hylätään. Toinen joukkue saa ilmaisen 5min aikalisän.
 

Silppuri

Jäsen
Olipa hyvä erä. Maalipaikkoja tulee ja Pelicans ihan kusessa kun karvataan kahdella ja niittiä satelee. Pysyisi nyt vaan tämä peli tällaisena niin ei mitään hätää.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kauden ylivoimaisesti paras erä sitten tähän paikkaan! Hienoa. Toivottavasti nyt vastaavanlainen aktiivisuus jatkuu. Olisi pitänyt kyllä naulata enemmän kuin yksi maali.

Varakas-Lyytinen on kyllä tällä hetkellä sellainen parivaljakko, että onko niitä pakko peluuttaa samassa parissa?
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kani on kaivettu hatusta, sää nähdä kauan bensa riittää tällä tyylillä, 4 erää sitä on nyt painettu. Vieläkään ei usko ole kovin korkealla tän kauden turbulenssin jäljiltä. Mut ihan hyvää peliä edes näin kauden päätteeksi niin ei jäädä lomille munat kainalossa hmv kiekkoa pelaten, luo edes vähän uskoa seuraavaan kauteen.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Mä en nyt yhtään ymmärrä mistä tällainen peli-ilme löytyi, mutta kelpaa!
 

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Pelitavallisesti sama saaga jatkuu kuin aikaisemminkin sarjassa ja siinä ei TAASKAAN olla piiruakaan jäljessä.Lisämausteena toki molempien päiden maalinedustojen ilmaherruus, hienoa vieraspelaamista. Niin ja nyt päästiin kyllä aktiivisuuden ja pelsuvirheiden takia runsaasti tonteille. Toivotaan, että Pelsut ei käy tänään tuikkaamassa kuutta maalia missään välissä.

Pikkaraiselle kenkää.
 

Stigu

Jäsen
Kyllä tuolla pelitaktiikalla vaan on helvetin iso merkitys. IFK oli ensimmäisessä matsissa vastaantulija kun antoi Pelsujen rakentaa peliään. Arvelin ensimmäisen matsin jälkeen että IFK:n ainoa mahdollisuus on karvata ylhäältä. Nyt kun IFK karvaa ylhäältä, niin IFK ei ole ainoastaan tasavertainen, vaan Pelsut näyttää täysin aseettomalta. Kun lahtelaisten taktinen peli on nollattu, niin materiaaliero tulee näkyviin. Varsinkin IFK:n ykkönen on tulessa.

Jos IFK jaksaa tuota karvausta loput ottelut, niin jatkoon mennään satavarmasti. Nieminen ei millään voi keksiä jotain uutta suvereenimpaa taktiikkaa tuolle materiaalille, jossa on käytännössä 3-4 huipputason pelaajaa. Eri asia on, riiittääkö tuo sama pelityyli materiaaltaan kovempaa vastustajaa vastaan, mutta sitä mietitään myöhemmin. Hienon näköistä peliä!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kani on kaivettu hatusta, sää nähdä kauan bensa riittää tällä tyylillä, 4 erää sitä on nyt painettu. Vieläkään ei usko ole kovin korkealla tän kauden turbulenssin jäljiltä. Mut ihan hyvää peliä edes näin kauden päätteeksi niin ei jäädä lomille munat kainalossa hmv kiekkoa pelaten, luo edes vähän uskoa seuraavaan kauteen.

Jees, mutta samalla saa 1-2 ketjut lepoa, kun vedetään tasaisemmilla minuuteilla neljällä ketjulla. Ei mitään syytä nyt enää vaihtaa tästä epätasaisempaan, kun kaikki ovat alkaneet suorittaa, eikä vaan toljottaa kun 1-ketju pelaa (runkosarjassa välillä näin).

Hyvä IFK, jatkakaa näin ja tänään voitto kiitos!!!
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Hieno erä, ennen kaikkea hyvää peliä omilta! Hylätyssä maalissa Olkinuora ei kyllä olisi ehtinyt torjuntaan vaikka Eronen olisi työntänyt vauhtia. Sinänsä ihan perusteeton hylkäys. No, ei anneta sen häiritä.
 

redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno erä, ennen kaikkea hyvää peliä omilta! Hylätyssä maalissa Olkinuora ei kyllä olisi ehtinyt torjuntaan vaikka Eronen olisi työntänyt vauhtia. Sinänsä ihan perusteeton hylkäys. No, ei anneta sen häiritä.

Jep, sen takia harmittaa maali, koska ei olisi mitenkään torjunut tuota paikkaa, mutta mielestäni aiheellinen hylkäys. Selvä kontakti maalivahtiin. Harmi.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Jep, sen takia harmittaa maali, koska ei olisi mitenkään torjunut tuota paikkaa, mutta mielestäni aiheellinen hylkäys. Selvä kontakti maalivahtiin. Harmi.

Kontakti ja luistimen tarkertuminen Olkinuoran patjaan on kiistatonta, mutta mielestäni Pelicans-pakin taklauksesta Eroseen johtuvaa?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Taistelu vaan ei valitettavasti oo ihan samalla tasolla kaikilla pelaajilla. Noh, uskotaan että hoituu homma hoituu tänään silti.

Ylivoima on todella heikkoa. Ton jengin on jotenkin saatava nyt kuntoon se. En tiedä miten onnistuu, mutta pakko jotain kehittää...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös