Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 559 620
  • 3 676
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään jo paljon parempaa hokia kuin Ässiä vastaan. Tämän pelin jälkeen oma usko palautui taas tähän touhuun ainakin jonkin verran ja se olisi palautunut vaikka Kärpät olisi voittanut vaikkapa 3-2 jo varsinaisella.
Kaksi pistettä maistuu!

IFK iski todella hyvällä karvauksella kiinni Kärppien pakkeihin koko ottelun ajan. Muutenkin hyvää aktiivista peliä, mutta kyllä tuosta silti niitä heikkouksia näkee, mutta toivoa on.

Nykopp on ollut todella hyvä heti paluunsa jälkeen. Todellakin vahvistus heti tuohon kokoonpanoon.
Ramu edelleen aivan yössä, mutta antoi sentään passin Raskin maaliin, joten toivottavasti alkaisi homma aukeamaan. Nyt oli sellainen paikka, josta ei enää voinut hakea vaikeaa syöttöä toiseen aaltoon.

Ehkä tämä tästä.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
HIFK:lla on kaksi kenttää, jotka pystyvät hoitamaan oman roolinsa. Elkinsin kenttä ja Nykoppin kenttä. 1 ja 3 täysin pihalla, eli eivät pysty tuottamaan yhtään mitään hyökkäyspäähän. Täytyy kyllä Kärppien pelissä tykätä tuosta miten paineenkin alla pelaavat ja pelaavat ja useimmiten onnistuvat pelaamaan HIFK:n prässin pois. HIFK:lla pelaaminen menee paineen alla roiskimiseksi liian helposti.

Saman tien, kun Ramua haukkui, niin syötti ottelun voittomaalin. Alkaisiko se kohta lähteä?

Täytyy kyllä sanoa, että varsinkin tuo Nykoppin paluu on auttanut helvetisti tuota nelosen peliä. Aivan erinäköistä kiekkoa niiltä. Vielä kun saataisiin tuo Hintz edes joskus mukaan niin voisi tuota kolmosta rustailla sen jälkeen kuntoon. Leino syö tuota kenttää paljon. Zabo ja 1 hankinta hyökkäykseen niin tilanne olisi loistava.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan energinen ja tsempillä vedetty peli tänään. Kärpät teki isoja virheitä, joista HIFK rankaisi. Rehellisesti on kyllä sanottava, että oli HIFK tänään köysissä varsinkin toisessa erässä. Varsinaisen peliajan torjunnat 30-12 Kärpille. Husso oli todella hyvä, kuten myös Nykopp. Valitettavasti HIFK:n pelitapa on täysin kadoksissa. Jos se on pelkkien pitkien pystyavausten jakelemista, jotka pääsääntösesti menevät pitkäksi, niin ei hyvältä näytä. Viisikkopeli kentällä hajoaa kuin ripuli pöntöön. Kärpillä erottui sitä vastoin selkeä pelisysteemi, jota noudatettiin. Se ei toimi vielä toivotusti, mutta kun Kärpät saa ajoitukset kuntoon, niin keväällä on taas nähtävissä pahaa jälkeä.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
8 Peliä, 7 voittoa. Mites se mestaruus ratkaistaankaan? Oliko voitoilla? Selostajan tavoin: HIFK osaa voittaa. Paskallakin pelillä.

Pelaajat pelaa joukkueelle ja siten kevään merkit on hyvät.

1.Ketju -Ramun peli ailahtelee liikaa. Kausi vasta alussa, mutta jos ei saa peliään uomiinsa, niin lähtisin ensisijaisesti sentteriostoksille.

Puustinen -Meidän tän kauden Bednar. Väärässä sarjassa ja nautitaan nyt tämä kausi.
Nykopp -hitto, että diggaan. Mahdollisuus nousta Elkinsin paikkaajaksi ensi vuonna jos Hirvonen vaihtaa maisemia.
Partanen -Mitä on tapahtunut kesän aikana? Huikea esiinmarssi. Meillä on jo nyt ketju, joka pelaa sillä tasolla kuin keväällä pitäisi pelata. Mihin Hintz pistetään?
Mieho -Tervetuloa liigapelaajaksi nopeammin kuin IFK-junnu normaalisti. Ensimmäisen kerran tällä kaudella meillä oli asiallinen 4.ketju.
Åsten -Jos joku ei vielä näe Muulin tarkoitusta tuossa joukkueessa niin on sokea. Isoissa peleissä, siten myös keväällä, jengin sytyttäjä ja taistelun ilmentymä. Tekee koko ajan pieniä asioita jengin eteen. Ja yksi jengin pidetyimpiä pelaajia siksi. Joukkuehengen nostattaja pelien aikana.
Leino -Paljon olen parjannut, mutta tekee myös pieniä asioita oikein. Ei silti kuulu musta 2.ylivoimaan. Teoriassa Zabon palattua kentät voisi näyttää tältä:

Zabo-Ramu-Rask
Partanen-Hirvonen-Pudi
Ikonen-Nykopp-Luttinen
Åsten-Leino-Mieho (mikkihiirein 4-kenttä seuramme historiassa)

Defence -Riittävä mestaruuden voittoon. Jos Taimen vamma vakava, niin Keijo sisään. YV:ltä puuttuu mies. Muuten kaikki ok.

Husso -riittävä nostamaan kannua.

Joukkue taistelee. Tätä on kivempi katsoa kuin vuosiin. Pelisysteemi hyökkäyksen suhteen on vain kyllä hakusessa. Onkohan sitä?
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ja miksiköhän IFK ei aikoinaan napannut sitä Masuhria? Olisi ollut YV-pakki ongelma ratkaistu vuosiksi eteenpäin. Grillfors-Masuhr olisi pakkipari väärässä sarjassa.
 

Lhutuur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jari Levonen haista vittu!!
"Kärpillä erottui selkeä pelisysteemi, jota noudatettiin". Tämä "selkeä" pelisysteemi oli näin päätöserän nähneenä vain päätykiekkojen heittelyä, kun IFK oli helpon avauksen sentterille pois.

IFK pysyi hyvin kyydissä mukana ja vaikeasta vierasmatsista hieno voitto. Kausi on lähtenyt hyvin käyntiin vaikka peli ei olekaan vielä täydellistä. Joukkueen sisälläkin tiedetään tämä, kuten Ramsted totesi pelin jälkeen.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hieno peli ja yhtä hieno voitto. IFK kärsii kyllä noista kärkipelaajien poissaoloista, mutta voittoja napsuu silti.

Jos joku sanoo että tämänpäiväinen peli oli "tylsää liigakiekkoa", niin taisi jäädä peli näkemättä.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Kärpillä erottui selkeä pelisysteemi, jota noudatettiin".
Kärpät lähtee hitaasti omista pakki-pakki syötöillä, josta haetaan syöttöä liikkeessä olevan hyökkääjän lapaan. Ajoitukset eivät ole vielä kunnossa, joten vastustaja, kuten HIFK tänään, pääsee kiekonriistoihin ja paineistamaan pakkeja. Koko pelin Kärpät systeemillään pelasi, vaikka se ei vielä odotetusti toimikaan, mutta jokainen tietää, mikä on keväällä tulos, kun Kärppien pelisysteemi on oikeine ajoituksineen pelaajien takaraivossa. Mikä on HIFK pelisysteemi, mitä ajetaan sisään? Kertokoon kuka sen pystyy pelistä analysoimaan. Minulle se ei aukea. Pisteitä tulee ja se on tietenkin hienoa ja tässä vaiheessa kautta pääasia, mutta mikä on se HIFK:n "big picture" kevättä ajatellen.

edit. Aika hyvin pääsi Kärpät paikoille pelkkien päätykiekkojen heittelyllä kolmannessa erässä.
 

Liitteet

  • 3. erä laukauset.zip
    147,5 KB · kertaa luettu: 210
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Mikäs sen Hintzin tilanne muuten on? Jos kaveri ei pysty pelaamaan, nikn kyllähän tuonne jengiin on yksi hyökkääjä hankittava. Nykopp on hyvä esimenrkki siitä, miten yksi Liigatason pelaaja tuo omaan ketjuunsa lisää energiaa. Leino ja Åsten ovat meikäläisen papereissa jengin turhakkeet, jotka pitäisi saada pois pelaavasta kokoonpanosta, ongelmana on ettei reservistä löydy heidän korvaajia.

Mutta siis isoin ongelma ei ole kahdessa pelaajassa vaan tuossa pelitavassa, joka ei tue Liigan TOP2 pelaajamateriaalia.
 

JoharinCrosby

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HIFK Fotboll
Kärpät lähtee hitaasti omista pakki-pakki syötöillä, josta haetaan syöttöä liikkeessä olevan hyökkääjän lapaan. Ajoitukset eivät ole vielä kunnossa, joten vastustaja, kuten HIFK tänään, pääsee kiekonriistoihin ja paineistamaan pakkeja. Koko pelin Kärpät systeemillään pelasi, vaikka se ei vielä odotetusti toimikaan, mutta jokainen tietää, mikä on keväällä tulos, kun Kärppien pelisysteemi on oikeine ajoituksineen pelaajien takaraivossa. Mikä on HIFK pelisysteemi, mitä ajetaan sisään? Kertokoon kuka sen pystyy pelistä analysoimaan. Minulle se ei aukea.

Kyllä Kärpillä ajoitukset oli kunnossa. HIFK pelasi träppinsä niin hyvin,ettei Kärpät kyenneet tehokkaisiin viivelähtöihin, pl. 2erän tasoitusmaali. HIFK iski träppipelaamisellaan ottelun avausmaalin.
Kyllä HIFKlla on selvä "punainen lanka" pelissään. Vieraissa pelataan aktiivista tai passiivista träppiä. Tilanteet syntyy nopeista käännöistä ja vastahyökkäyksistä. Hyökkäyksissä painopiste on suorissa hyökkäyksissä ja maalille menossa. Kulmapelaamista vähemmän kuin kotona. Yv:t hommataan haastoilla. Taklauksia vältetään ja kiekosta luovutaan helposti. Tylsää prosenttikiekkoa siis(pl.tänään)

Kotonaan HIFK pyrkii hyökkäämään enemmän tunteella ja hyödyntämään kulmapelaamista. Hyökkääjät ja puolustajat ottavat enemmän riskejä. Kiekossa myös pysytään pidempään ja ylläpidetään kiekkokontrollia. Harvassa on ne vierasjoukkuuet, jotka nordikselle tulee pelaamaan, muuta kuin tylsää ja passiivista puolustuspelaamista. Tämä johtaa siihen, että taklauksia pelätään ulospelaamisen takia ja peli passivoituu ja tunne laskee. Ainoat joukkueet joiden kohtaamisesta kotona tietää varmuudella nauttivansa, ovat SaiPa, Ilves ja ruotsalaiset joukkueet.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ja tänään taas voitto, mutta oliko vakuuttava? Ok, Husso oli hyvä! Molemmat kassarit ovat hyviä ja Ville on tällä hetkellä ne 5 hiusta parempi! Pakit: tilanne ennallaan. Grilli, JJ ok ja myös Gene, joka on parantanut. Auvitu vielä tuohon mukaan pienellä kyssärillä - saisi parantaa. Mutta Taipalus ja muut ovatkin sitten oma lukunsa. Ketjut: Elkinsin toimii. En epäile, etteikö Ramun tulisi hyvälle tasolle, kunhan Zabo tulee takaisin, mutta Ramun täytyy nostaa tasoaan. Rask on huikea! Nykopp pelaa järjellä ja saisi saada paremmat laidat. Mieho on sitten neljäs sentterimme. Rakentaisin nuo muut ketjut tällä hetkellä muotoon: Luttinen-Nykopp-Åsten ja Saarelainen-Mieho-Ikonen.
Ja jos joskus saadaan Hintz mukaan: Saarelainen-Hintz-Mieho ja Luttinen-Nykopp-Ikonen sekä vaihtoehtoinen Tamminen-Åsten-Lamberg rouhiaksi.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
1.Ketju -Ramun peli ailahtelee liikaa. Kausi vasta alussa, mutta jos ei saa peliään uomiinsa, niin lähtisin ensisijaisesti sentteriostoksille.
Mihin Hintz pistetään?

Laitetaan Roope siihen Ramun tontille, jos ei oo taksilla lähtenyt kulkemaan vielä sillioin ;D.
Noh, vakavissaan; Ramu kyllä tulee vielä sen uskon. Ja kun voittoja, paskemmallakin pelillä, on #46:lla aikaa hakea itseään.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Joo, Kajastus ja Stigu, en näe vieläkään sitä meidän pelisysteemiä. Mikä/mitkä se/ne Stögön idea/ideat on/ovat? Jonkinlainen oudon näköinen trappi on puolustuspelaamisessa keskialueella. Puolustusalueella taas joku miespuolustus, joka tuntuu toimivan. Ainoa, mitä voin kuvitella hyökkäyspäässä, on pitkä ja perään tai pystysuunnan syöttely, joka ei sytytä. Häseltämistä! En oikein usko valmennukseemme!
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Hyvä vieraspeli meiltä, ja by far kauden paras peli liigassa, mitä olen nähnyt. Liigan parhaat joukkueet, mitä ennakoitiinkin.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Joo, Kajastus ja Stigu, en näe vieläkään sitä meidän pelisysteemiä. Mikä/mitkä se/ne Stögön idea/ideat on/ovat? Jonkinlainen oudon näköinen trappi on puolustuspelaamisessa keskialueella. Puolustusalueella taas joku miespuolustus, joka tuntuu toimivan. Ainoa, mitä voin kuvitella hyökkäyspäässä, on pitkä ja perään tai pystysuunnan syöttely, joka ei sytytä. Häseltämistä! En oikein usko valmennukseemme!

No annetaan vaikka sitten kaikille kenkää, ehkä se siitä sitten.. ? Kyllä täällä jatkoajassa alkaa olemaan näitä kiekko analyytikkoja pikkasen liikaa. IFK:lla kumminkin on avaimet voittamaan kaikki joukkueet ja vielä annetaan rosterilla tasoitusta, mutta eihän sillä mitään voi jos luottamusta ei ole. IFK:lla toimii träppi erinomaisesti ja se on tarvittaessa todella tiivis, puolustuspelaaminen omalla aluellaa on varmasti tehty sillä mielellä, että päästään nopeasti kääntämään peliä. Tämä on Törmäsen ideologia. Pitkä perään? Katotko sä näitä pelejä yhtään vai mistä sä vetelet näitä juttuja.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No mä en ymmärrä pelisysteemeistä mitään mutta sokeakin näkee ettei Ramulla kulje ja luulisin että Ramu ehkä itsekin on jo asian huomannut. Mutta mistä se johtuu on vaikeampi alkaa kenekään analysoimaan täällä. Ei ne taidot ole kuitenkaan mihinnkään kadonneet. Jospa se Zabon paluu auttaisi, toivotaan ainakin.

Mä järkeilen Taimen tilanteen niin että koska oli kuitenkin ensin ilmoitettu kokoonpanoon, niin oli luultavasti mukana Oulussa ja toivottavasti varotoimena vaan poissa, että olisi varmasti pelikuntoinen Sveitsissä. Tai näin mä toivon. Sinne tarvitaan kaikki kynnelle kykenevät mukaan.

Hintzin varaan en paljoa laskisi kun on ollut niin pitkään pelaamatta. Salmi taitaa olla ekana tulossa takaisin sairastuvalta jos on jo harjoituksissa mukana ollut.

Illan peli oli ihan viihdyttävä, välillä näytti että oltiin pahasti alakynnessä mutta Husso hoiti hommansa ja jaksettiin painaa loppuun asti. Oli kyllä eroa viime peliin kuin yöllä ja päivällä. Tuollaista peliesitystä katselisi mielellään kotihallissakin. Mukavampi olisi tosin ottaa ne kolme pistettä sen kahden sijaan. Mutta kyllä minä olen tyytyväinen tähänastiseen, nakit pysyvät edelleen pakkasessa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
HIFK on rakentamassa hyvin fiksua systeemiä runkosarjaan: lähtökohtana on se, että otteluita ei hävitä. Se tuntuu olevan ykkösprioriteetti. Niinpä on helppo ennakoida, että HIFK tulee pelaamaan todella paljon peliajan tasureita ja se kannattaa, koska joukkue on hyvä jatkoajoilla ja rankuissa. HIFK:lla on nyt vain 3 (!!) voittoa, Ipalla esmes 6 voittoa, mutta toisaalta punaisilla on myös ainoastaan yksi tappio ja neljä kertaa on menty jatkoajalle. Jatkoajoista/rankkukisoista HIFK on voittanut kaikki 4 kpl, 100% eli ei paskemmin, ja uskallan sanoa, että jatkoajoille meneminen on HIFK:lle kannattavaa, koska se tulee voittamaan niitä useammin kuin häviämään. Tällaisella peliprofiililla mennään pitkälle runkosarjassa. Ei välttämättä kauhean viihdyttävää, mutta fiksua.

Ja joo - onhan tässä tilaisuus vielä romahtaakin. Jotain tehdään nyt kuitenkin selkeästi oikein, vaikka täällä ei hattuja ilmaan heitetäkään. Osittain tykkään tällaisesta nihilistisestä "vain pisteillä on merkitystä" -meiningistä, mutta tokihan wanhan liiton äijänä näkisin ennemmin ryminää ja räiskettä. Mutta se sitten saattaisi tuoda mukanaan äärilaidasta toiseen heilahtavat tulokset. Jos se nyt sitten haitalliseksi koetaan - heh ja vitun hymiö. Pitää nyt jo kuitenkin nillittää, näin lokakuun alussa, että pleijareihin pitää keksiä kyllä uusia kujeita, mutta runkosarja näyttää ihan ookoolta, kun jengeillä rupeaa olemaan 10 pelattua matsia taulussa.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä on HIFK pelisysteemi, mitä ajetaan sisään? Kertokoon kuka sen pystyy pelistä analysoimaan. Minulle se ei aukea. Pisteitä tulee ja se on tietenkin hienoa ja tässä vaiheessa kautta pääasia, mutta mikä on se HIFK:n "big picture" kevättä ajatellen.

Kyllä nykyinen pelitapa on jokseenkin viime kauden pohjaa, johon on tuotu avauksissa mm. pakki-pakki jolla saadaan vastustajan karvaaja tai karvaajat ulos tilanteesta. Tämän jälkeen IFK pyrkii usein avaamaan pitkän syötön keskialueelle laitahyökkääjälle joka kuskaa kiekon yli viivan tai heittää sen päätyyn, ja jos ajoitus on kunnossa pitäisi paineella voittaa kiekko vastustajan pakilta, tämä toimi aika hyvin eilen kun Kärpät vatkasi kiekkoa pakilta pakille tehden hidastakin hitaampia lähtöjä. Tarkempaa pelitapa analyysiä ei tältä erää mun aivoista tule, toivotaan että joku tietävämpi käyttäjä avaisi tätä paremmin.

Eilen 2-3.erissä oli muutama IFK:n avaus jotka hiveli silmää, kiekko liikutettiin nopealla pakki-pakilla ja toinen pakki jatkoi kiekon heti keskelle jossa oli vapaa sentteri vauhdissa, tai laitaan jossa oli laitahyökkääjä vauhdissa, ja tällä saatiin kontrolloitu hyökkäys kolmen hyökkääjän rintamalla. Harmi ettei tätä avauspeliä saada viljeltyä tasaisesti. Toki pienetkään pelitapa muutokset ei tapahdu ilman kasvukipuja, ja kiekon roiskiminen on edelleen pienesti pelaajan selkäytimessä.

Kyllä mää seison edelleen Törmäsen pelitavan takana vaikka se ei ole sitä ihanaa meidänpeliä. Tuolla pelitavalla voidaan voittaa kuka tahansa pidemmässäkin juoksussa, kunhan pelaajamateriaalin ydin pysyy ehjänä ja kärkikentät löytää oman tasonsa. Moniko muistaa että IFK oli Tapparaa vastaan puolivälierissä 6.pelin kolmannessa erässä 2 maalin johdossa, siitä voitto ja oltaisiin menty gameseveniin. Toki bensa oli jo vähissä ja Tappara oli rutinoitunut voittamaan tiukassa paikassa, mutta ei me kilometriä oltu kaveria perässä. Ja runkosarjan loppu verrattuna Tappara sarjaan pelillisesti, voidaan sanoa että Törmänen kaivoi Tapparaa vastaan pienen kanin hatusta, niin eri peliä se oli eikä pelkästään vauhdin kannalta. Ja tähän luotan jatkossakin, Törmäsen jokainen toinen kausi valmentajana on johtanut mestaruuteen, joten jotain pupuja sillä on heittää hatusta tosipeleissä.

PS. Taipalus oli mun silmään meidän paras pakki eilen kokonaisvaltaisesti, vähän omanpään virheitä (pelasi Heikkisen kanssa) ja aktiivinen Taipalus ei hävinnyt kaksinkamppailuja juurikaan puolustuksessa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
...Moniko muistaa että IFK oli Tapparaa vastaan puolivälierissä 6.pelin kolmannessa erässä 2 maalin johdossa, siitä voitto ja oltaisiin menty gameseveniin. Toki bensa oli jo vähissä ja Tappara oli rutinoitunut voittamaan tiukassa paikassa, mutta ei me kilometriä oltu kaveria perässä. Ja runkosarjan loppu verrattuna Tappara sarjaan pelillisesti, voidaan sanoa että Törmänen kaivoi Tapparaa vastaan pienen kanin hatusta, niin eri peliä se oli eikä pelkästään vauhdin kannalta. Ja tähän luotan jatkossakin, Törmäsen jokainen toinen kausi valmentajana on johtanut mestaruuteen, joten jotain pupuja sillä on heittää hatusta tosipeleissä...

Tämä. Törmäsellä on joku pieni viisaus siinä, että keväällä nää ratkotaan. Ei lokakuussa. Siksi se ei ole huolissaan. Viime vuonna tosiaan jäi ehkä kahdesta sentteristä ja eritoten materiaalista, jatkopaikka kiinni.

Mestaruuteen tarvitaan yksi asia ja se on itseluottamus. 2011 väitän, että Peltonen loi sen itseluottamuksen jengille. Nyt se on Stögön vuoro. Jätkillä on iso usko tuolla kentällä koko ajan. Naureskellaan ja nautitaan pelaamisesta. Ei ole juurikaan paniikkia muutamaa pitkää pyöritystä lukuunottamatta.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Jos joku sanoo että tämänpäiväinen peli oli "tylsää liigakiekkoa", niin taisi jäädä peli näkemättä.

Näin juuri. Kauden paras peli ehdottomasti. Näköjään, kun vastassa on hyvä joukkue, joka osaa/haluaa pelata niin alkaa IFK:kin heräilemään. Erittäin hieno matsi, tällaista kun nähtäisiin kotonakin jatkossa. Peliesitykset himassa tuovat pisteitä, mutta en voi sanoa viihtyneeni erikoisen hyvin vielä tähän mennessä.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näköjään, kun vastassa on hyvä joukkue, joka osaa/haluaa pelata niin alkaa IFK:kin heräilemään.

Klassista HIFK:ta. Kun vastassa on heikompi/oletusarvoisesti 'mehoidetaatääkädetalhaalla', niin ollaan vaikeuksissa. Viimeisen kolmen kauden aikana SaiPa hyvä esimerkki tästä. No sellaista se on.

Ne ketkä sitä punaista narua hakee Stögön/HIFK:n pelistä voi myös vilkaista Kärppien systeemiä. Samassa jamassa tuntuvat olevan; ajetaan uutta sisään ja homma on sekavaa vielä. Totta hitossa silloin koutsin pitää pystyä luottamaan siihen, että 'yksilöt ratkoo'. Jotenkin surrealistista ajatella tuon olevan huono juttu. Yksilöt eivät kuitenkaan vie jengiä keväällä eteenpäin ELLEI pohja ole vankka, perusta kondiksessa jne. Sitä tässä nyt haetaan. Esim. Ramu on ollut huono mutta ei kai se mitään haittaa jos a) pisteitä tulee ja b) keväällä homma toimii?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n hyvät tulokset vain silmänlumetta - "Ei tule voittamaan mestaruutta"

Urheilulehden studiossa puhuvat IFK:n pelaamisesta ja mielestäni aika hyvin Palomäki tuon tämänhetkisen ja viimekautisen pelaamisen kiteyttää.

Jotain hyvääkin tuossa UL:n jutussa omaan korvaan oli, mutta kummasti nämä heepot kun analysoivat viimeistä kahta peliä, eivät noteeraa IFK:n Ässä ja Kärppä pelin motivaation ja jalkojen vaikutusta pelitapaan ja peliin millään tavalla. Ässä peli oli osoitus siitä minkälaista IFK:n peli on ja miltä pelitapa näyttää jos jalat eivät ole 100% mukana, ja Kärppä peli toisinpäin. Ilman jalkoja IFK:n pelitapa on täysin susi, joku Kärpät ja Tappara voi pärjätä hieman paremmin ilman yhtä kovaa vauhtia, koska pelitapa on erilainen. Se että Palomäki väittää ettei IFK:n pelitapa voi enää tästä kehittyä, on melkoista väheksymistä. Mut hei maaginen meidänpeli on edelleen muotia, ja silloinhan Stögön pelitapa on täyttä paskaa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n hyvät tulokset vain silmänlumetta - "Ei tule voittamaan mestaruutta"

Urheilulehden studiossa puhuvat IFK:n pelaamisesta ja mielestäni aika hyvin Palomäki tuon tämänhetkisen ja viimekautisen pelaamisen kiteyttää.

Tuossa oli paljon hyviä pointteja. Esimerkiksi juuri se, että HIFK:lla ei ole oikein riittäviä toimintamalleja paineen purkamiseen silloin, kun vastustaja prässää kovaa. Tämä on itselleni tuossa HIFK:n pelaamisessa ollut ehkä se suurin asia, josta olen huolissani ollut. Esim. Kärpillä on selkeä toimintamalli siitä, että miten prässi pelataan ulos ja ovat varmasti treenanneet tätä paljon. Kiekkoa liikutetaan pakki pakki syötön lisäksi hyökkääjillä, jotka pienellä alaspäin tapahtuvalla palautuksella saavat pelattua aikaa ryhmittyä ja tämän jälkeen koko viisikko lähtee samassa rytmissä ylös. HIFK:lta tämän typpinen pelaaminen puuttuu täysin, eli paineen alla tulee maksimissaan se pakki-pakki, jonka jälkeen lähtee pystyavaus laitaan tai sentterille, jonka seurauksena viisikko venyy usein aivan liikaa. En nyt tarkoita, että tässä mitään meidän peliä pitäisi alkaa pelaamaan, mutta kyllä tuollaista yhtä viisikon kasaavaa syöttöä tuohon pelaamiseen kaipaisin useammin.

Tuossa Urheilulehden jutussa sokeasti tosin sanottiin, että HIFK:n pelaaminen ei ole Törmäsen aikana kehittynyt, niin tämä ei siinä mielessä pidä paikkaansa, että viime keväänä Tappara sarjassa HIFK pystyi parantamaan viisikkopelaamisensa tasoa. Olisi ihan hyvä kysymys, että miksi vasta silloin. Nyt HIFK:lla on pyrkimys saada viisikko kasaan hyökkäyksissä viime kaude lopun malliin, mutta toteutus on vähän puutteellista. Se myös ihmetyttää, että HIFK:lla on tämän sarjan eliittipakit, niin silti ne suurimmat ongelmat ovat nimenomaan tuossa oman pään paineen purkamisessa. Paineen alla peli menee aivan liian helposti roiskimiseksi. Hyvä esimerkki on Saipa, joka muuten on meidän yläpuolella sarjataulukossa ja joka meidät voitti. Siellä pakit osaavat oman pään kiekottelun ja pelin rytmittämisen meitä paremmin. Aika mystistä, kun miettii, että ei sieltä varmaan kauhean moni pakki mahtuisi meidän rosteriin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös