Peliesitykset kaudella 2014–2015

  • 669 784
  • 3 844

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuota noin.., pään voi vaikka ottaa perseestä pois ensimmäiseksi. Moberg ei todellakaan ole vielä samalla tasolla kuin Taipalus. Latelta oli heikko peli eilen, mut oishan se ihan sairasta idiotismia pudottaa se kokoonpanosta tässä vaiheessa, ainakin jos Moberg olisi se joka paikan ottaa.
Tämä Moberg-Taipalus heitto oli kärjistämistä. Kyllä Taipaluksen yleinen taso on tietenkin parempi kuin Mobergin, mutta esim. eilisen kaltaisilla esityksillä Moberg olisi ajanut saman asian kuin Taipalus kentällä. Vituttaa vaan niin ankarasti Taipaluksen koheltaminen kentällä. Kaveri on kuitenkin hankittu isoon rooliin ja on playoffeissa kentän paskin pelaaja Hankin jälkeen. No Salmi on oma lukunsa, mutta ei kai Salmelta mitään voi odottakaan. Kannattaa muuten seurata minkalainen kehityskäyrä Taipaluksella on tällä kaudella ollut. Onko kevään puolella ollut oikeastaan yhtään ns. huippupeliä. Mielestäni ei, ainoastaan keskinkertaisia ok pelejä tai eilisen kaltaista järkyttävää koheltamista. Muistuttaa kovasti taas tämä playoff-suorittaminen viime kevään vastaavaa Saipassa. Kellotti muuten puolustajista huonoimman +/- luvun Saipassa viime kaudella ja sitä en eilisen perusteella ihmettele yhtään.
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tänään on Pentin nimipäivä.

Me koulutetaan niitä! Tänään!

Näin keväällä tulee tästä mieleen vain ajatus siitä että Pentillä on aina ratkaisu jos homma ei luista. Nybari ei nouse lauteille mutta Pentti nousee tarvittaessa.

-
 

Stigu

Jäsen
. Vituttaa vaan niin ankarasti Taipaluksen koheltaminen kentällä. Kaveri on kuitenkin hankittu isoon rooliin ja on playoffeissa kentän paskin pelaaja Hankin jälkeen.
Mä olen sitä mieltä, että Taipalus on joutunut liian isoon rooliin. Itse näen niin että Söde ja Grilli ovat pakiston kivijalkoja, ja Taipalus ja Auvitu niitä prospekteja. Näiden jälkeen on sitten 8 muuta pakkia, jotka eivät kuuluisi näihin keskusteluihin oikeastaan ollenkaan.

Ja kyllä se Taipaluskin vielä parantaa, on sentään Alavuuren poikia!
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vittu olenko jotain junnumatsia katsomassa? Karseita virheitä puolin ja toisin. Karmaisevaa! Tällä menolla tee 10 ja päästä 9 on enempi lähellä totuutta.
 

Stigu

Jäsen
IFK:n PAPP ja varsinkin pakkien pelaaminen on kyllä surullista katseltavaa. Pakistosta on jo kaikki tarpeellinen sanottu miljoonaan kertaan, joten en viitsi toistaa samaa mantraa. Hyökkäyksessäkin tuo väärinkokoaminen näkyy - tietysti osittain loukkaantumisten takia- siinä, että tuolla on åstenia, leinoa ja blomqvistia ihan liian isossa roolissa.

Eipä hyvältä näytä, ei. Jos jotain positiivista hakee, niin uskon, että Stögöllä jatkaminen on kuitenkin ihan fiksua. Nyt vaan ensi kaudeksi toi pakisto kuntoon (Ota Karavaanari mallia esim. Tapparasta), ja hyökkäykseen hieman enemmän lihaa ja kokemusta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tämä ei näytä hyvältä, ei voi antaa noin paljon maaleja! Lankinenkin rupeaa murtumaan, se ei ole hyvä merkki. Jotenkin vituttaa kun maalinteko kuitenkin sujuu. Saatana, himassa tehdään eka erään 2 maalia ja ollaan silti häviöllä. Suikkaseltakin hyvä huomio: HIFK:n pakit viihtyvät omalla alueella lähinnä kulmissa, ei omalla maalilla. Taisi olla Taipaluksen mies se ekan maalin tekijä ja Mobergia vietiin kuin märkää rättiä kolmannessa. Materiaaliero. Tää on tätä.
 

Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
.Kyllä tuo alakerta on hasardi. Montakohan on tehtävä, että voitetaan...hyvä meno hallilla muuten...
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eka erä on kuin pikakelaus HIFK:n kaudesta so far. Silkkaa päästä päähän menoa. Upeaa yyveetä, jäätävän paskaa oman pään puolustusta. Fyysisyys loistaa surullisesti lähes kokonaan. Meno kaukalossa on tasaista. Kepumaista lätkää voisi sanoa. Ei räiskytä.

Kyllä mä vähän ihmettelen miten HIFK:n PAPP voi olla noin viturallaan tässä vaiheessa kautta. Me ollaan ihan yyveen+yksilötaitojen varassa nyt. Ei tuolla ole tippaakaan sellaista teamforce- menoa, mikä toisi varmuutta ja uskoa.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuka siellä on kakkosmolari? Harkitsisin vaihtoa, ihan oikeesti. Lankinen ei pelaa huonosti, mutta 7 omiin neljässä erässä ei ole hyvä saldo. Joukkuetta on herätettävä puolustamaan kunnolla, jos Lankisella mennään niin sama meno jatkuu. Tappara tappoi lankisen jo eilen, nyt tarvitaan jotain joka muuttaa trendin.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Miksi Sebastian Moberg on kokoonpanossa tänään? Toivottavasti tästä eteenpäin mennään kolmella parilla.
 

blaugrana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR, FCB
Oikeesti; Lankisella kolme torjuntaa ekassa erässä? Kolme mennyt sisään. Kertokaa nyt minkälaisia byyrejä sinne on mennyt, mä elän tulospalvelun varassa tällä hetkellä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Eihän Lankinen suoranaisesti mitään imuroinut, mutta noista olisi pitänyt ottaa pari. Heljanko tosiaan penkillä, joten tuskin vaihtoa tehdään ihan hevillä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mua vituttaa yli kaiken se, että pelkäsin etukäteen Metsolaa. No, ihan tavallinen kuolevainen se on, päästänyt neljässä erässä 5 maalia. Sarjaa ja tätä matsia pitäisi johtaa, kun vastustaja on päästänyt noin paljon maaleja. Mutta ei HIFK. Tottakai meidän veskari päästää vielä enemmän. Mutta ei tässä mitään Metsolan huikeutta ole nähty ja ennustan Tapparan jäävän välieriin, jos Metsola ei paranna otteitaan. Tosin ei tätä sarjaa ole vielä hävitty!
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on kyllä ihan rehellisesti myönnettävä, että HIFK:lla ei ole ollut tässä matsissa mitään palaa. Tappara vie ihan 100-0.

Ei hyvältä näytä.
 

VirG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Vaasan Sport, Arizona Coyotes
NHL-pelisarjan selostuosastoa lainatakseni: Niin kauan kuin ylivoima on kunnossa, niin voittaa pelejä. Tai jotain sinne päin edes. 2/2 tähän mennessä. Nyt sitä uskoa jengiin, sarja tasoihin!
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Sanoisin silti, että jos meillä olisi jengissä Kanki ja Melart ja Elkins olisi ehjä niin tää olisi meidän sarja.

Tappara hienoisesti niskan päällä, mutta aika pienet erot kuitenkin.

Alakerta on vain niin saamarin huono, että oma peli ei pääse balanssiin. Joka kerta ollaan ottavana osapuolena kun puolustus ja eritoten viisikkopuolustus ei saa hommaa rauhoitettua koskaan niin aina lähdetään vähän hädässä peliin.
 

Lhutuur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jari Levonen haista vittu!!
IFK:n hyökkäyspeli toimii erittäin hyvin lukuisista loukkaantumisista huolimatta. Valitettavasti pakkikalusto ja puolustuspelaaminen eivät riittäisi edes Mestiksessä. Surullista kyllä, tämä oli nähtävissä jo ennen kauden alkua ja kaikki muut paitsi Nybondas näkivät sen.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TAppara johtanut sarjaa melkein joka minuutti, nyt on pidettävä 3-3, meidän momentum on just nyt. Tästä voitto voi saada tapparan rautaisen itseluottamuksen murenemaan.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Samaa mieltä Suikkasen kanssa siitä, että Åstenin nosto ykköseen vähän vesitti nelosen hyvää peliä. Blomqvist on pelannut tänään hyvin, mutta nyt pienenä peliliikkeenä Törmänen voisi nostaa Zabon tuohon Ramun ketjuun ja siirtää Åstenin takaisin neloseen. Luttinen, Kuparinen ja Blomqvist sitten keskittyvät häirintäpeliin. Tänään on Tappara kaadettavissa, siihen pitää iskeä.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Kangen hehkutuksen vastapainoksi voisin todeta, että eilisen miinus 2 saldon lisäksi myös tänään ollut kentällä, kun omissa ropisee.
 

Stigu

Jäsen
Sanoisin silti, että jos meillä olisi jengissä Kanki ja Melart ja Elkins olisi ehjä niin tää olisi meidän sarja.

Tappara hienoisesti niskan päällä, mutta aika pienet erot kuitenkin.
Samaa mieltä. Tappara vie peliä niin kauan kun jaksaa pitää vauhtia yllä, mutta eihän IFK:kaan ihan jalaton ole. Noi kolme pelaajaa, niin tää sarja olisi meidän. Kanki ja Melart olisivat maksaneet varmaankin 350-450 keuroa. Noi kahdeksan kääpiötä meidän pakistossa maksavat ainakin 250 keuroa, joten se olisi ollut paristasadasta keurosta kiinni.

No, tätä IFK Virtual Caravan peliä voi tietysti pelata omassa päässään, mutta eihän se mitään auta. Jotenkin sitä vaan toivoo, että joku vuosi meillä olisi ihan oikea Manager tuolla UTJ:na.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Kangen hehkutuksen vastapainoksi voisin todeta, että eilisen miinus 2 saldon lisäksi myös tänään ollut kentällä, kun omissa ropisee.

Hirveästi en ole Kankaanperän pelejä tällä kaudell nähnyt, mutta lukeman ja muistijälkien perusteella kangistunut (heh) ja hidastunut selvästi. Väännöissä edelleen rautainen ja varmaan ärsyttävä vastus hyökkäyspäässä, mutta ihan samalla tasolla kuin IFK:ssa pelatessaan ei enää ole.

edit: Honkaheimo pelannut taas tänään hyvin. Alkaako vanha kettu vertyä keväällä?
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Ja samaan paskaan kaadutaan. Pakki unohtaa oman äijänsä.

Aivan kuten eilen, peli oli täysin voitettavissa, mutta ehkä Liigan historian surkein puolustus hoitaa homman himaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno peli oli ja oltiin mielestäni parempia. Tulokset kuitenkin ratkaisee ja voitot nyt 2-0 Tapparalle.

Tästä ei enää nousta sanon mä. Kaksi peliä, joista etenkin tänään oli voitto hyvinkin helposti saatavilla mutta ei.

Kevät tulee ja vitutus kasvaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös