Peliesitykset 2020–2021

  • 490 846
  • 6 877

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai että tuurivoitto. Kaksi pinnaa vieraista on hyvä saalis, eikä sitä tuurilla saada. En ole nähnyt yhtään tuurivoittoa tällä kaudella, sen sijaan paskalla asenteella/suorituksella hävittyjä kylläkin. Jos tuota ottelutaulukkoa katsoo, niin tuo ei näytä tuurijengin saldolta. Pari heikompaa jaksoa ollut, muuten vahvaa ja voittavaa tekemistä.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kaksi pistettä Kouvolasta on aina saavutus. Siellä on mm. Lukko käynyt häviämässä kaksi kertaa ja Tapparakin käynyt ”lahjoittamassa” pisteet.

Joukkueelle teki hyvää, että taas kaavittiin voitto vaikka annettiin kaksi eteen. Tällä kertaa kovempaa jengiä vastaan kuin JYP. Bussissa on varmasti hyvä fiilis ja tämä antaa energiaa huomista varten.

Harmi, että Lukko pääsee levänneenä ja hyvän yön unet alla huomiseen peliin. Muuten olisin jopa heittänyt betsin HIFKlle.

Sarjakakkosena jo kolmatta kierrosta. Onhan tämä mannaa niin kauan kuin kestää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi olla, että bensa loppui, tai voi olla, että Pikkarainen on niin skeida koutsi, ettei saanut jengiä motivoitua pelaamaan kunnolla kolmannessa erässä. Mahdollista on sekin, että Pikkaraisen ajatukset on jo huomisessa kärkikamppailussa. Uskotteko tätä kotona? IFK kärkikamppailussa! Sama se oli Kojollakin. Jos peräkkäisinä päivinä oli matsit ja jälkimmäinen oli ennakolta kovempi, niin eka peli meni monesti niin ja näin, kun KJ todennäköisesti pelasi mielessään jo jälkimmäistä matsia. Muistaakseni se ajoi meidät fanit toistuvasti hulluuden partaalle, kun "varmat" täydet pisteet jäi saamatta. Siihen nähden kaksi pinnaa Kouvolasta helmikuisena tiistai-iltana on erittäin ok. Ei kiitettävä mutta hyvä suoritus. Kuten JHag aina toisti: päästä enintään kaksi, tee itse vähintään kolme. Fränä hoiti oman osuutensa, mutta kolmas maali jäi harmillisen myöhään. Onneksi Kahvara jäi nollille, niin saatiin kaksi pistettä kaulaa.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä olen ihan tyytyväinen lopulta kahteen pisteeseen. Alussa päästettiin helposti johtoon mutta tultiin tasoihin ja 2. erä dominoitiin. 2. erässä jos oltaisiin vielä maali saatu, olisi saattanut ratketa siihen. Kookoo sai 3. erässä momentumia ja IFK otti tyhmiä jäähyjä 3 kpl vielä vikalla 30 minuutilla ja silti hoidettiin alivoimat noinkin hyvin! Hyvä voitto hetkittäin vähän heikomallakin pelillä. Kamppalupelissä taas IFK oli hyvä ja vahva, samoin myös aloituksissa. Niki heilui ympyrässä melkein 80%, Jääskä 50% ja Väänänen sekä AB yli 60%. Alivoima oli upeaa katsottavaa, vetoja peitettiin taas todella sitkeästi ja tehtiin töitä ja syöttölinjojakin peitettiin hyvin.

Borgström ja Jääskä alkavat molemmat olla hyvällä tasolla ja Borgströmin tekemistä oli ilo seurata. Hyviä pieniä voittavia asioita ja erittäin rauhallinen. Peliajalla oli hyvät maalipaikat Borgströmillä ja Broadhurstilla. Broadhurstin ylärima olisi ollut yksi kauden hienoin maali jos olisi pari milliä mennyt alemmas. Broadhurst ja Hede myös hyviä. Hede on todella luisteluvoimainen ja vielä kun saa lisää voimaa ja vähän lisää vauhtia, voi olla ensi kaudella ihan vakikokoonpanon pelaaja. Nelonenkin pelasi ihan hyvin, 2. erässä joskus 6min kohdilla painoi pitkän vaihdon vastustajan ykköstä vastaan KooKoon päädyssä. Mä näin paljon hyvää ja en sanoisi että tsägällä voitettiin. Ei KooKoo parempi ollut.

Leskinen oli musta pettymys. Yhdellä ylivoimalla kolme kertaa helpossa tilanteessa teki typerän virheen ja syötti päin persettä. Toki oli energinen ja aloitteellinen muuten matsissa, mutta yllättävän usein kyljellään makaa.

Jääskä voisi luistelua treenaamalla muuten olla jopa Raskia kovempi luistelija ja itseasiassa hyökkääjäkin kun vielä tuosta kehittyy. Ei Raskikaan nuorella iällä niin hyvä ollut kuin vanhemmalla. Jääskä tarvitsee vielä voimaa ja paremman koordinaation ja vähän tekniikkaa, sitten näyttää paremmalta kun mun luistelu ulkojäillä.

Borgström painoi hienot byyrit loppukisoissa kaksi kertaa längistä. Diggasin!

Vaikka Lukolla on lepoetu niin tästä on ihan hyvä lähteä huomiseen matsiin. Kouvola on suht lähellä ja hyvät unet alle.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Raumalta taitaa olla melkein kaksi kertaa niin pitkä dösämatka Stadiin kuin Kouvolasta.

Loppuverryttelyt ja palautussafkat syötyään HIFK saapuu Stadiin tänään n. puolen yön aikaan. Aikaisintaan. Muistaakseni yhdeltä ollaan Kouvolan reissulta takaisin.

Pelaajat on nukkumassa yhden ehkä kahden aikaan. Nukutko 8 tuntia? Jotkut meidän pelaajista voi nukkua tosikin huonosti.

Raumalaiset on voineet tänään mennä ajoissa nukkumaan ja nukkua sen 8 tuntia. Silti keritä rauhassa lähtemään 9 aamulla ajelemaan ja ottaa pikku lämmittelyjäät. Jos satsaavat huomiseen niin on jo tänään saapuneet stadiin ja nukkuvat hotellissa.

Sen lisäksi ei ole alla jatkoajalle venynyttä peliä.

Ihan eri lähtökohdat peliin. Ja se on perseestä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännä fiilis katsoa peliä, kun on uskoa siihen, että homma kääntyy kyllä. KooKoon molemmat maalit olivat varsinaisia Rouva Fortunan perseennäyttöjä meille: ekassa Lyytiselle kävi tyylipuhdas emämunaus, eikä muut ehtineet mukaan ollenkaan ja siellä lepasi. Tokassa maalissa Laakso ei varsinaisesti tehnyt mitään väärin, mutta niin vain veto osui juuri oikeassa kulmassa Oksasen mailaan, mistä ohjurina maaliin. Näitä nyt vain tulee, myös meidän vastustajille ja silloin me kaikki olemme täällä, että olipas siinä hieno ja oikea-aikainen ohjuri HIFK:n pelaajalta. Harvemmin haukutaan vastustajan pelaajaa näissä, että olipas huonosti puolustettu.

Kolmannessa erässä kävi sitten perinteiset hyvän tokan erän jälkihöyryissä. Ajatus karkasi jo huomiseen kärkikamppailuun, eikä se paljon tarvitse löysäämistä ja vastustaja lisää vähän kaasua ja yhtäkkiä siellä onkin ihan eri peli kuin edellisessä erässä. On ihan inhimillistä, että niin käy, kun palautumisaikaa on vähän ja huomenna tarvitaan 110%. Annan synninpäästön ihan koko jengille, tällaista oli siistiä tsiigata. Totta kai olisin ottanut mieluummin kolme pinnaa, mutta toisaalta myös rankkarivoiton näkeminen oli mukavaa vaihtelua. Jospa siitä tulisi vielä vähän lisää itseluottamusta.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mun mielestä ihan mukiin menevä esitys. Vauhdikas peli, jossa IFK mielestäni katsoi suoran hyökkäyksen kortin kärsivällisemmin kuin joissain aikaisemmissä peleissä, joissa kiekko on roiskastu päätyyn heti punaisen jälkeen. Toki pitkistä hyökkäyksistä saatiin harmittavan vähän todellisia maalipaikkoja, kun homma meni vähän rännittelyksi ja suoraviivaisuutta ei ollut tarpeeksi. Toivottavasti saadaan Saarinen mukaan seuraaviin peleihin, sillä hän tuo hyökkäyspäähän suoraviivaisuutta.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Sellasta tänään. Harmi että annettiin 2 eteen heti alkajaisiksi. Lyytisen koomailu oli paha.

Suoraviivaisuus ja maalille ajaminen puuttui, ne kun olisi olleet mukana niin oltaisiin saatu täysi pistepotti.

Broadhurst, Borgström, Hede, Åsten erottuivat edukseen.

Kohti huomista, joko Lundell messissä muuten? Enivei mä uskon edelleen että Lukko kaatuu.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Loppuverryttelyt ja palautussafkat syötyään HIFK saapuu Stadiin tänään n. puolen yön aikaan. Aikaisintaan. Muistaakseni yhdeltä ollaan Kouvolan reissulta takaisin.

Pelaajat on nukkumassa yhden ehkä kahden aikaan. Nukutko 8 tuntia? Jotkut meidän pelaajista voi nukkua tosikin huonosti.

Raumalaiset on voineet tänään mennä ajoissa nukkumaan ja nukkua sen 8 tuntia. Silti keritä rauhassa lähtemään 9 aamulla ajelemaan ja ottaa pikku lämmittelyjäät. Jos satsaavat huomiseen niin on jo tänään saapuneet stadiin ja nukkuvat hotellissa.

Sen lisäksi ei ole alla jatkoajalle venynyttä peliä.

Ihan eri lähtökohdat peliin. Ja se on perseestä.

Lukolla poissa ainakin kolme tärkeää pelaajaa, Saarijärvi, Klok ja Hakulinen. Lisäksi Virta on ollut poissa penkiltä jo useita viikkoja, tämä on vaikuttanut Lukon pelilliseen tasoon melko rajustikin negatiiviseen suuntaan. Ei ole tänäänkään mukana. Lisäksi Lukolla 3,5h matkustus peliin ja todennäköisesti vasta tänään.

Joten en nyt ihan puhuisi ”ihan eri lähtökohdista peliin”, vaikka teillä peli eilen olikin ja Lundell sivussa.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Hyvältä tuntuu, että voi rauhassa luottaa jengin tulevan tasoihin. Ei se hetki sitten vielä ihan niin mennyt. Tämä ja ottelu Pelicansia vastaan myös mielestäni viihdyttävimpiä matseja, kova tempo. Kyllä tossa jengissä on ytyä ja maalintekokaan ei ole tuskaa enää.

Huomenna vihdoin se Lukon päänahka!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lukko peliä ajatellen tämä oli aivan vääränlainen peli alle. Kovaa luistelua ja kamppailua alusta loppuun saakka. Toivottavasti voitto tuo jotain lisäenergiaa, mutta eipä otteluohjelma anna taaskaan reilua mahdollisuutta haastaa Lukko.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Joten en nyt ihan puhuisi ”ihan eri lähtökohdista peliin”

IFK saanee alussa etua siitä, että on tuore pelituntuma, kun taas Lukolla voi mennä vaikka avauserä vähän vielä hakiessa. Siinä on sen iskun paikka. 2-3 maalia ekaan erään ja kummasti nousee mahdollisuudet voittaa.

Pekka Virta ei tosiaan ole Lukon penkin takana tänään, mikä sekin nostaa jo pelkästään mahdollisuuksia kaataa Lukko viimein. Virralla on varmaan joku voodoo-nukke siellä aitiossa, mikä säteilee pahaa energiaa IFK:n suuntaan. No, vitsit vitseinä ja ennen kaikkea parenemisia Virralle koronasta.

Ja teille jotka ulisette jostain tuurivoitosta, sanon vaan et in my fucking ass. Ei Kouvolasta(kaan) haeta mitään tuurivoittoja. Tour de Bönden heikoin esitys ja silti 2 pistettä kovasta KooKoosta ja sarjataulukon kakkonen. En kivittäisi nyt ihan kaikkia, enkä antaisi kaikille kenkää.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Lukolla poissa ainakin kolme tärkeää pelaajaa, Saarijärvi, Klok ja Hakulinen. Lisäksi Virta on ollut poissa penkiltä jo useita viikkoja, tämä on vaikuttanut Lukon pelilliseen tasoon melko rajustikin negatiiviseen suuntaan. Ei ole tänäänkään mukana. Lisäksi Lukolla 3,5h matkustus peliin ja todennäköisesti vasta tänään.

Joten en nyt ihan puhuisi ”ihan eri lähtökohdista peliin”, vaikka teillä peli eilen olikin ja Lundell sivussa.

Meiltä poissa myös Auvitu, Motin ja ilmeisesti Saarisella on sen verran häikkää kroppansa kanssa, ettei juuri kestä pelaa 100%.

Ollaan siis näköjään aika samoissa poissaolojen suhteen poislukien Virta. Mutta miten Virran poissaolo on tarkalleen näkynyt? Olette 10 pelin kuntopuntarissa ykkönen 2,4 pisteen keskiarvolla?

Meillähän Pikkaraisen poissaolo näkyi niin, että kaadettiin Kärpät murskaluvuin Oulussa.

Itse näen, että edellisenä päivänä vieraspelin pelaaminen on se isoin haittaetu kun puhutaan kuitenkin ”maalin peleistä” ja on täysin perseestä, että nää ei mene tasan kauden aikana. Jopa tavallisena ei pandemia kautena on ollut epätasapainoa näiden pelien suhteen ja en puhu vain HIFKsta.

Mutta kärkikamppailu!
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Meiltä poissa myös Auvitu, Motin ja ilmeisesti Saarisella on sen verran häikkää kroppansa kanssa, ettei juuri kestä pelaa 100%.

Ollaan siis näköjään aika samoissa poissaolojen suhteen poislukien Virta. Mutta miten Virran poissaolo on tarkalleen näkynyt? Olette 10 pelin kuntopuntarissa ykkönen 2,4 pisteen keskiarvolla?

Virran poissaolo on näkynyt siten, että pelillinen taso on laskenut huomattavasti, ja lähinnä hyvän maalivahtipelin ansiosta ollaan saatu pisteitä. Esimerkiksi viime viikon kahdessa ensimmäisessä kotipelissä Jukureita ja SaiPaa vastaan Lukko oli molemmissa peleissä pelillisesti huonompi ja ”hävisi” torjunnat näissä peleissä 65-38. Viimeisessä KalPa kotipelissä Lukko menetti 5-2 johtonsa. Tällä hetkellä Lukon pelissä ei ole oikeastaan mitään niitä elementtejä, millä Lukko on tähän asti pärjännyt. Oneksi maalivahdit on iskussa.

Pelaajat ovat tottuneet kovaan auktoriteettiin, ja nyt kun sitä ei ole tapahtuu löysäilyä melko paljonkin. Apuvalmentajat ovat tuppisuita ja peli ei oikein tällä hetkellä pelillisesti ole kovin kummoista. Pelaajatkin ovat jo todenneet, että Virtaa kaivattaisiin jo kovasti takaisin.

Mutta eiköhän silti ihan kova kamppailu saada tänään aikaiseksi!
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tänään Pikkarainen on taas vaihtanut taktiikkaa. Kun kahdessa edellisessä testattiin, miten loistavasti tullaan kahden maalin takamatkalta ohi, niin nyt aloitetaan kovalla träpillä, jolla sekoitetaan Lukon pasmat ja väsytetään heidät. Sitten toisessa erässä isketään neljä ja kolmas erä on silkkaa taputtelua. Lopputulos 5-1.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Jännä homma. Sarjakärkeä vastaan suvereenia peliä. Arvatkaa, kumpi jengi tekee ekan maalin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös