Pelicansin ex-johdolle syytteet verorikkomuksista

  • 2 849
  • 18

Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool
Jääkiekon taustaorganisaatio Pelicans Oy:n entistä johtoa
epäillään verorikkomuksista. Syyttäjä on jättänyt Lahden
käräjäoikeudelle haastehakemuksen.

Lähde: STT
 
Viimeksi muokattu:

Kummeli1

Jäsen
Suosikkijoukkue
lahelaiset
Joo, lisätään juttuun vielä

Lahden kihlakunnan syyttäjänvirasto jätti maanantaina Lahden käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa vaaditaan rangaistusta yhtiön entiselle toimitusjohtajalle sekä viidelle entisen hallituksen jäsenelle.

Syytekirjelmän mukaan yhtiö on jättänyt maksamatta muun muassa ennakonpidätyksiä sekä sosiaaliturvamaksuja vuoden 2003 kesäkuun ja vuoden 2004 maaliskuun välisenä aikana. Viiden vastaajan kohdalla summa on yhteensä 400000 ja yhden 200000 euroa.

Jääkiekkoilun SM-liigaan valmistautuva Pelicans pääsi viime keväänä yrityssaneeraukseen. Yhtiöllä on uusi johto ja uudet omistajat.

Joo, aika hyvät summat saa sanktiota jos juttu menee läpi. Mutta ei tämän jutun pitäisi vaikuttaa nykytilanteeseen millään tavalla, koska Kosonen ja kumppanit joutuvat ite maksamaan sen, eli ihan rauhassa saadaan olla.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kummeli1 kirjoitti:
Joo, lisätään juttuun vielä

Joo, aika hyvät summat saa sanktiota jos juttu menee läpi. Mutta ei tämän jutun pitäisi vaikuttaa nykytilanteeseen millään tavalla, koska Kosonen ja kumppanit joutuvat ite maksamaan sen, eli ihan rauhassa saadaan olla.

Eiköhän tuo niin mene, että henkilöt ovat rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta kyllä ne maksamattomat ennakot ja sotut maksaa osakeyhtiö. Näin siis sillä oletuksella, että herrat tai mahdollisesti myös rouvat eivät ole pistäneet niitä suoraan omaan liivinsä, jolloin kysymyksessä on tietysti jonkinasteinen kavallus.
 
raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
vero kirjoitti:

Näin se ei ( valitettavasti näiden henkilöiden kannalta) ole. Yrityssaneeraus estää sen, että yhtiö voisi verottajalle maksaa muuta kuin ohjelmassa vahvistetun, alkuperäistä pienemmän eli leikatun määrän.

Muu osa jää kokonaan sitten näiden henkilöiden maksettavaksi eli ikävältä näyttää.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
raipe kirjoitti:

Ratkaisevaa taitaa olla se, että onko nämä rästit olleet tiedossa saneerausohjelman hyväksymispäivänä. Jos ei, koko saneeraus voi olla vaarassa. Tuntuisi hieman nurinkuriselta, että silloinen johto ottaisi omaan piikkiin vapaaehtoisesti selvästi yhtiölle kuuluvia velvoitteita. Lisäksi yhtiöllähän on jo tänä päivänä uudet omistajat.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minä jo ehdin otsikosta luulla, että Ilkkaa ollaan viemässä oikeuteen. =)
 
raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Verot ovat varmasti olleet tiedossa saneerausta laadittaessa. Hallituksen jäsenten vastuu perustuu lainsäädöksiin verorikkomuksesta eikä siinä heidän mielihalujaan kysellä. Eli seuraamus valitettavasti tulee. Ratkaisevaa on se, monenko kuukauden ajalta maksulaiminlyöntejä on. Sellaiset 4 - 5 kuukautta riittää vastuun perustaksi.

Näitä vastaavia tapauksia on yrityssaneerauksissa melko usein. Monet hallituksen jäsenet eivät vieläkää tiedosta tätä riskiä, mikä liittyy yhtiön hallituksen jäsenyyteen ja he pitävät tällaista tilannetta mahdottomana eivätkä hevillä usko sellaiseen mahdollisuuteen.
 
Birdhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Manchester City, Manchester Phoenix.
Muistutettakoon että kyse on rikkomuksista, ei rikoksista. Todella ikävä juttu kuitenkin.
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Kyllä verot ovat olleet tiedossa saneeraukseen haettaessa ja täytyy muistaa, että verottaja oli ainoa suurista velkojista, joka vastusti saneeraukseen pääsyä. Pelicansin saneerausohjelmaa tämä ei sinällään koske millään muotoa. Nyt ilmeisesti veroja haetaan muuta kautta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Stomper kirjoitti:
Jääkiekon taustaorganisaatio Pelicans Oy:n entistä johtoa
epäillään verorikkomuksista. Syyttäjä on jättänyt Lahden
käräjäoikeudelle haastehakemuksen.

Lähde: STT

Myös topiciin olisi kohtuullista laittaa että "ex-johdolle".
 
cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Todennäköisesti tilanne jatkuu niin, että Jakob Söderman kumppaneineen nimetään Pelicansin aktiivisiksi vahtijoiksi. Toimipaikkana on Lahden tori?

Vakavasti: perustuukohan syyte siihen, että valkasaneersaukseen päästiin pimittämällä tietoa käräjänoikeudelta? Eikö siinä tapauksessa koko saneerausohjelma ole vaarassa?
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
laituri kirjoitti:
Kyllä verot ovat olleet tiedossa saneeraukseen haettaessa ja täytyy muistaa, että verottaja oli ainoa suurista velkojista, joka vastusti saneeraukseen pääsyä. Pelicansin saneerausohjelmaa tämä ei sinällään koske millään muotoa. Nyt ilmeisesti veroja haetaan muuta kautta.

Eli yksityisten henkilöiden pussista vai? Vaiko osakeyhtiön miljoonasalkuista?
 
cleanhit kirjoitti:
Vakavasti: perustuukohan syyte siihen, että valkasaneersaukseen päästiin pimittämällä tietoa käräjänoikeudelta? Eikö siinä tapauksessa koko saneerausohjelma ole vaarassa?

Sehän olisi aika uskomatonta, että verottaja olisi tuossa tapauksessa jättänyt jotain kertomatta käräjillä.

Mutta pääasiahan on taas se, että Pelicans saa julkisuutta. Vittuako me Lahessa hyvällä julkisuudella?
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Assa Ulter kirjoitti:
Sehän olisi aika uskomatonta, että verottaja olisi tuossa tapauksessa jättänyt jotain kertomatta käräjillä.

Mutta pääasiahan on taas se, että Pelicans saa julkisuutta. Vittuako me Lahessa hyvällä julkisuudella?

Tämä juttuhan ylitti uutiskynnyksen jopa maikkarin teksti-tv:llä. Siellä missä on kerrottu muiden joukkuieden paitsi Pelicansin pelaajasiirroista ja loukkaantumisista yms.

Positiivinen julkisuus jää Pelicansista jostain kumman syystä tämän negatiivisen varjoon...noh ehkä kuitenkin ensi kaudella

edit: hyvä linkki http://www.ess.fi/Article.jsp?article=53949&main=-1&dept=1
 
Viimeksi muokattu:

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Niin lähinnä tarkoitin, että ovatko nämä uusia maksamattomia juttuja vai jo käsittelyvaiheessa tiedossa olleita? Eli onko verottaja löytänyt tutkimuksissaan jotain uutta?
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
KYllä saneerausvaiheessa on Pelicans kirjanpito katsottu varmarmasti riittävän monta kertaa läpi eli ei uutta löytöä ole tehty.

Homman siis menee siten, että syytteessä on ilmeisesti katsottu noiden entisten hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan tehneen rikoksen/rikkomuksen, kun ovat jättäneet veroja maksamatta. Eli he ovat siitä henkilökohtaisesti vastuussa ei Pelicans. Eri asia tietysti on saako syyttäjä näytettyä toteen, että todellista rikosta/rikkomusta on tehty.
 
ELaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikös tämä ollut vain ajan kysymys, milloin verottaja haastaa ex-johdon. Käsittääkseni kenellekään ei ollut epäselvää, että verottajan ollessa velkojana, on myös veroja ollut maksamatta. Eihän verottaja varsinkaan tässä maassa halua jäädä nuolemaan näppejään. Luulisin verottajan kertoneen käräjillä kantansa tiedossa olevien tosiasioiden pohjalta, mutta saneeraus meni läpi ilmeisesti lakien mukaan. Verokarhu ei anna periksi! Elämä jatkuu(Kiitos SM-Liigan ja Nupen + Kumppaneiden eikä sovi unohtaa Kummolan taistelutahtoa lisääviä lausuntoja).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös