Pelicans kaudella 2019–2020

  • 556 877
  • 2 489
Omasta mielestäni Ikonen pitäisi ehdottomasti saada kiinnitettyä ensi kaudeksi ja mahdollisesti myös loppukaudeksi.

Puolustus huutaa nyt Vorobeyn lähdön jälkeen kovaa tekijämiestä. Tosin Vorobeyn anti hyökkäyssuuntaan oli loppujen lopuksi aika köykäinen. Nyt joku kovan luokan pakki sisään tai ylipäätään sellainen about 250 pelin kokemuksen omaava kaveri.

Jaakola - X
Schcemerov - Ikonen
Teppo - Pynnönen
Kinnunen

Kamala olisi ehkä liioiteltua, mutta onhan tuo silti aikamoinen rimanalitus Laukkaselta.

Kukaan ei varmaan olettanut Kousaa/Kaskea suoraan korvattavan, mutta eihän tuossa ole edes yritystä.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Kateeksi käy joitain toisia joukkueita, kun on millä mällätä. Syyskuun puolivälissä ihmettelin, miten keskeneräiseltä esim. Lukko vielä näytti pakiston osalta. Tiedossa oli että Lukko ja muutkin tulevat vahvistumaan kauden aikana. Noh, Lukkoon tuli Tarmo Reunanen ja nyt vielä Ilkka Heikkinen. Toista se on täällä pienemmillä nappuloilla pelatessa, kun rivit vaan harvenevat.

Nyt tauon aikana se hyvä pakki tuohon, enää ei ole aikaa odotella. Sitten nähdään kunnolla tuleeko tästä välikausi vai alkoiko se nousu viime perjantain Tappara-pelistä. Turha antaa tasoitusta materiaalissa, kun nyt orastavat merkit ovat siihen, että Nieminen ja Welling tuon paketin saavat muutoin kasaan.

Salonen ja Haatanen ovat muuten olleet erittäin pirteitä ilmestyksiä. Haatasestahan tulee vielä uusi Lasch. Salonen tekee virheitä vielä, mutta kehittynee paremmaksi Rick Tocchettiksi, kuin Taavi Vartiainen. Eiköhän jätetä Elimäki suosiolla Peliittoihin ja anneta näille peliaikaa, ainakin siksi aikaa kunnes Nieminen, Tanus, Vartiainen ja Gymer ovat kunnossa. Eipä Gymerkään ole esittänyt mitään enempää kuin Haatanen ja Salonen. Peliittakeikka voisi olla Gymerillekin paikallaan.
 
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Pittsburgh Penguins
Uusi Lahti lehessä luki muutama päivä sitten näin:
"Kauden alla valmennus tiettävästi halusi pakistoon nimenomaan oikeankätisiä puolustajia mahdollistamaan lavasta lapaan syöttämisen, kun taas urheilujohto olisi kelpuuttanut vasenkätisiäkin, mahdollisesti laadukkaampia yksilöitä. Lopputuloksena värvätyt Pavel Vorobei ja Aleksandr Shtshemerov ovat hyviä, mutta eivät käänteen tekeviä puolustajia."

Osaako kukaan avata, että mitä näillä "mahdollisesti laadukkaammilla yksilöillä" tarkoitetaan, vai tarkoitetaanko mitään? Olisiko Lelulla oikeasti ollut mielessä joku vähän kovemman luokan leftin pakki, joka ei sitten kätisyydestä johtuen valmennukselle kelvannut? Tuskin tossa mistään 30 pinnan pakista puhutaan. Kai sellanen nyt olisi kaiken järjen mukaan valmennukselle leftinäkin kelvannut, mutta olisi mulle ainakin sopinut joku Shchemerovia kovempi pakki, vaikka lefti olisi ollutkin.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Mielenkiintoista kuulla tuollaisesta. Jossain lööppilehdessähän oli Nurmisen eroamisen yhteydessä Laukkasen kuva ja kuvatekstissä luki, että Lelu olisi Niemisen kanssa myös riidoissa. Nythän tuo virheeksi luulemani kuvateksti näkyy ihan uudessa valossa. Varmaan Leluakin vituttaa, jos oikeasti on löytänyt hyviä pakkeja, mutta eivät kelvanneet kun eivät ole righteja. Sitten otetaan heikompaa laatua ja tietysti valmennus ruvennut taas vinkumaan paremman laadun perään. Myös Petteri Sihvonen kirjoitteli, että Laukkasen pitäisi ottaa kovempi ote, isompi rooli vastuussa kokonaisuudesta. Mutta eihän sellaisia pelaajia voi hankkia, joita valmennus ei kelpuuta. Mutta oliko tuo kätisyys nyt sitten näin tärkeä pakkien osalta? Yksi siellä ylivoimaakin vain pelaa ja rightin hyökkääjä voi olla toisena pakkina siinä, jos rightin hyviä hyökkääjiä löytyy.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ken uskoo että kätisyyden takia on laadukkaampia pakkeja ignorattu, niin uskokoon.

Jos tuossa organisaatiossa moisia ääliöitä on ollut, niin kaikki ulos.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joku syyhän sille on ettei niitä kärkitason pakkeja ole tullut sisään. Raha on yksi, muttei selitä kaikkea. En yllättyisi mikäli pitäisi paikkaansa tuo, ettei valmennus ole kelpuuttanut enempää leftin pakkeja joukkueeseen. Kätisyydet hyvä olla kunnossa, mutta rajansa silläkin. Ei voida jättää parempaa pelaajaa hankkimatta kätisyyden vuoksi ja päätyä ottamaan Schemerov tilalle, jolla ei edes pitäisi olla mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon Liigatasolla.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Eniten ihmetyttää, miten nuo länsinaapurista tulevat jätkät singahtelee Pelsujen verkoista järkyttävällä prosentilla ohi toisiin seuroihin. Sieltä on laatua tullut täksikin kaudeksi taas muihin liigajengeihin, mutta Pelsu sen sijaan kuppaa Keski-Euroopan sekä itänaapurin ylijäämän ennemmin itselleen.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Vorobey oli Pelicansin paras puolustaja, ehdottomasti. Ei paljoa virheitä, hyvää kiekollista peliä ja paljon luistelua. Se mitä tästä saatiin oli hyvä maine KHL:aan jatkoa ajatellen, pelaajat tulee mieluusti varmaan ottamaan roolia ja kehittymään, mutta onko se ammattijoukkueelle hyvä asia? Pelicansin ohuesta puolustuksesta on kaksi parasta yleismiestä tippunut nyt pois, niin saa nähdä tosiaan mitä tästä seuraa. Siellä on hyviä puolustajia vapaana, tai vapautumassa, kyllä, mutta ei pakosti niinkään hyökkäävään rooliin.
Sulak nyt tietty olisi iso kala, joka korvaisi puolitoista noista pelaajista, hyökkäyspäässä etenkin..

Jotenkin Ikonen on täällä hurmannut monet, moni on sanonut että Ikonen oli pelaamissaan peleissä Pelicansin "ehdottomasti paras puolustaja", niin ei. Ei ollut. Ikonen oli hyvä, kiekollisena. Paljon kiinni kiekossa ja sai pelata paljon hyökkäyspään aloituksissa ja niissä tilanteissa kun Pelicans painoi päälle. Omissa pelaa sellaista Latvala -tyyppistä mailahäirintää, mutta ei Ikosesta ole valitettavasti pelaamaan 25min per peli. Siinä 15min roolissa, hyökkäävänä pakkina, siinä Ikonen on oikein hyvä, erilainen kuin muut Pelicansin pakit.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Ikosen luistelunopeus on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Tappara-matsissa luisteli vastaiskuun karanneen Jere Karjalaisen kiinni ja esti häneltä laukauksen kohti maalia. Näitä jalallisia+kädellisiä pakkeja on ollut tarve saada joukkueeseen.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On tuo Tanus muidenkin puolesta alisuoriutunut, jatkoajan jutussa ollaan tätä mieltä.

”Alkukauden suurimpien alisuoriutujien joukkoon valikoitiin määrittelemättömässä järjestyksessä Tony Sund, Toni Kallela, Fredric Weigel, Jere Sallinen sekä Jonatan Tanus.”

Toivottavasti Tanus löytää sen jyvän ja pääsee eteenpäin pelsuissa urallaan ja auttaa joukkuetta voittamaan. Harmittaa itseäni kun meillä on näitä Niemisiä, Gymereitä ja Tanuksia, joista ei ole ollut hirveästi hyötyä.

Mutta tää on tätä!
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Laukkaselta täyden 10:n reagointia jälleen kerran. Lintuniemeä täydellisempää hankintaa en pakistoon kyllä olisi osannut odottaa. Toki voihan hänkin flopata, mutta ei se hankinnasta huonoa enää tee.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Lintuniemi tähyili Liigaan jo kesällä, ymmärrettävästi otti kiinni änärisopimukseen kun mahdollisuus tuli, mutta uskon todella että nyt tuli motivoitunut ja valmiiksi hyvässä kunnossa oleva isäntä taloon. Niin ja osasi ainakin pienemmässä kaukalossa antaa juuri oikeaan aikaan sen tärkeimmän syötön eli sen ensimmäisen syötön.

Kaveri on parhaassa iässä, haluaa kehittyä ja näyttää kuuluvansa kovempiin liigoihin kun Suomeen.. ei ole vain lupaava, vaan pari kautta sitten puhuttiin seuraavana suomalaisena NHL-puolustajana, se kertonee tasosta.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Imua on, Lintuniemi iskee kuin nyrkki nenään lanunaukiolla. Vielä kun se Sulak nielaisisi syötin niin alkaisi puolustus olla hyvällä mallilla.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Imua on, Lintuniemi iskee kuin nyrkki nenään lanunaukiolla. Vielä kun se Sulak nielaisisi syötin niin alkaisi puolustus olla hyvällä mallilla.
Sormet ristiin että Sulak saataisiin. Muttei siinäkään välttämättä ole vielä kaikki mitä tässä saadaan.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Sormet ristiin että Sulak saataisiin. Muttei siinäkään välttämättä ole vielä kaikki mitä tässä saadaan.
Ainakin alkaisi näyttää vahvasti siltä, että mitään välikautta ei ole tarkoitus viettää. Kaikki satsataan siihen että poika Lahteen olisi keväällä mahdollinen.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Näinkö sieltä olis tulossa pari ennestään tuttua kaveria, jos kaikki loksahtaa kohdilleen?
Heti rupesi pelottamaan, että koska toimistolta pusketaan tiedote Roni Rukajärven paluusta.

Hienoa kuulla, että haku on tosissaan päällä ja kassasta löytyy pätäkkää (tai on kerätty kolehti, se ja sama). Nyt sitten odotellaan, että tuleeko Lelu takaisin tyhjän katiskan kanssa, vai onko sinne tarttunut jotain herkullista saalista.
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuka tämä toinen heppu sitten olisi? Puhutaanko rivimiehestä vai kovaa jälkeä täällä joskus tehneestä pelimannista?
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Vanhoista tuttavista kun puhutaan niin Joonas Jalvanti on istunut Luulajassa penkillä oikeastaan koko kauden. Tilastojen perusteella kolmessa pelissä tällä kaudella peliaika on ollut yli 10 minuuttia, muutoin peliaika on huidellut 2-7 minuutin välillä huipentuen edellisen sarjapelin 7 sekuntiin. Sopparin loppuessa tähän kauteen yhdistettynä vähään peliaikaan niin ehkä tässä voisi olla sellainen Kousamainen tilanne muutaman vuoden takaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös