Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 2 980 297
  • 13 158

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Ei tuo pakisto ollut odotusarvoltaan viime kauden alun pakiston oa:oon verrattuna paljoakaan jäljessä. Se että Kaski löi "sairaasti" läpi yllätti kyllä kaikki, odotuksissa oli nousu hyväksi Liigapakiksi, mutta että tähdeksi.

Kinnuselta oli odotettavissa myös hyväksi Liigapakiksi nousua. Otteet mm. Peliitoissa olivat lupaavia siinä missä Jürgensinkin aikanaan SaPKo:ssa. Lisäksi saatiin vakuuttava Vorobey ja Pietroniro oli jokerikortti. Jaakola loukkaantumisuhkaa lukuun ottamatta ihan hyvä peruspilari. Mutta se että sellaista Kousan varmuuden omaavaa kaveria (jota odotin taas nyt Jürgensistä) ei ollut, loi epävarmuutta.

Mutta se että Jürgens oli risana jo elokuussa ja sen jälkeen on hajonnut Jaakola muutamasta pelistä pois ja Vorobey, on taas sitä paskaa säkää, kun kaikki alkaa mennä päin vittua. Mikään ei ole onnistunut, kenenkään potentiaali ei ole realisoitunut jne. Tottakai se näyttää pahalta kun viime kauden pakisto löi kaikki Pelicans-ennätykset taululle.

Surkeaa on ollut, en kiellä ja Schemerovia pidän edelleen paniikkihankintana, kuten siinä mielessä Jaakolaa ja Pietroniroa, että kyllä jo helmi-maaliskuussa oltaisiin saatu uudet pakit (toki ei julkaistua) jos ne ekat haut olisivat tarttuneet. Tällä pohjustan kuitenkin sitä, että kyllä Laukkasen hankinnoissa on jälleen ollut täysi tolkku, ihan kuten Kasken ja Sulakin hauissakin. Isot vonkaleet eivät tarttuneet ja nyt niille paikoille järkevästi ajatellut pakit ovat monista syistä pettäneet. Edellä mainitut loukkaantumiset, pelitavan toimimattomuus, yhteispeli hyökkääjien kanssa jne.

En syytä Lelua, vaan firman kassaa, että ollaan taas jouduttu tyytymään potentiaaliin, joka ei nyt lukemattomista syistä realisoidu. Tähän mausteena valmennuksen mahdolliset riidat ynnä muu. Kaikkein vähiten näen tässä Laukkasen epäonnistumista. Hyökkäysmateriaali, joka tänne on hommattu, on kaikkien pelatessa tasollaan äärimmäisen kova ja laaja. Ihan Liigan kärkeä laajuudessaan. Ja Karhusen kaappaus oli todella kova temppu.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös Laukkanen vastaa joukkueen kasaamisesta?

Pakisto on kapea ja täynnä arpoja.
Hyökkäyksessä viisi ketjullista hyviä laitahyökkääjiä.

Jos rahat on loppu, joukkueen kasaamisessa(kin) on tehty virheitä.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Eikös Laukkanen vastaa joukkueen kasaamisesta?

Pakisto on kapea ja täynnä arpoja.
Hyökkäyksessä viisi ketjullista hyviä laitahyökkääjiä.

Jos rahat on loppu, joukkueen kasaamisessa(kin) on tehty virheitä.
Kyllä vastaa. Se tuli vielä mieleen että hyökkäyksestä puuttuu fyysinen voima, kamppailu- ja vääntövoima. En todellakaan usko että Laukkanen toi pieniä ja nopeita, potentiaalin jo osoittaneita sekä potentiaalisia pelaajia tuonne ihan vaan huvikseen. Kyllä hän on tuonut sitä, mitä on tilattu. Tilaajina Ville Nieminen ja Pasi Nurminen. Hyökkäykseen on saatu melko lailla mitä on haettu ja nämä sopparit tehtiin jo hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä. Toisin kävi pakiston kanssa, mutta sinnekin saatiin ihan kyvykkäitä kavereita, markkinat lienevät olleet hankalammat Pelicansin osalta ja liekö niukemmat kuin laiturien osalta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niinkuin pahoin pelkäsin, Karhusen hankinta taisi syödä loputkin rippeet kassanpohjalta eikä ykköspakkiin yksinkertaisesti ole varaa. Viime kaudella 7. pakin roolissa ollut Schmerov on kellottanut tällä kaudella ykköspakin minuutteja. Onhan tuo helvetin surullista. Scheme toki parantanut jonkun verran, mutta aivan liian isoja minuutteja joutuu kellottamaan tasoonsa nähden.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Oon samaa mieltä Bobbyn kanssa, eli ei toi pakisto ole niin paska mitä sanotaan. Joo, kiekollista taitoa puuttuu, etenkin ylivoimasta, mutta en syyttäisi pakkeja siitä että melko paljon on hyökkääjiltä kadonnut miehet omissa ja peliä ei saada pakilta avattua hyökkääjälle, kun ei ole pelisysteemiä.

Tässä huhuttu Ossi Ikonen on sitä pelaajatyyppiä mitä meiltä puuttuu, eli klassinen neljäs hyökkääjä, joka ei omissa loista, mutta kiekollisena kyllä. Ei kovin kehityskelpoinen, mutta stunttaajaksi ihan ok.

Tietenkin Karhusen tasoinen maalivahti söi yhden tähtääkin verran budjettia, en ymmärrä miten joku edes ajatteli muuta.
Laukkanen on tehnyt tänne hei viime kausien aikana niin huikeita hankintoja, että nyt pitäisi fanien lakata syyttämästä Lelua väärin kasatusta joukkueesta, sillä ei tässä kyse ole mistään parista puolustajasta tai niiden puutteesta, vaan puutteista pelitavassa, joita viime kaudella usein nämä tähtipelaajat Kaski, Kousa, Saarinen ja Zohorna omalla briljantilla pelaamisellaan paikkasi niinä vaikeina hetkinä. Usein tuli joku huikea yksilösuoritus kun joukkue sitä eniten kaipasi ja peli kääntyi siitä meille. Ei sellaisiin joku Rantakari tai Heikkinenkään olisi pystynyt tällä kaudella, muutama maali enemmän, mutta Rantakarin aikana etenkin omissa olisi soinut ihan yhtä paljon kuin nyt.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Ikonen olisi juuri sellainen ukko joka nykyisessä hetkessä kannattaa ottaa. Edullinen Liigatason pakki joka kumminkin tuo kumminkin luistelua ja kiekollista peliä jota meiltä puuttuu.

Kalliimman puolustajan hommaaminen on järkevää vasta kun isommat ongelmat on selätetty. Yksi pelaaja kun ei niitä ratkaise.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ikonen olisi juuri sellainen ukko joka nykyisessä hetkessä kannattaa ottaa. Edullinen Liigatason pakki joka kumminkin tuo kumminkin luistelua ja kiekollista peliä jota meiltä puuttuu.
Mitä ihmettä Ikoselle on tapahtunut? Hän oli ylivoimaisesti JYPin paras pakki toissa kevään HIFK-pudotuspelisarjassa. Kyllä tuo kortti kannattaa katsoa jos halpa on.
 

Nipa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitä ihmettä Ikoselle on tapahtunut? Hän oli ylivoimaisesti JYPin paras pakki toissa kevään HIFK-pudotuspelisarjassa. Kyllä tuo kortti kannattaa katsoa jos halpa on.
Ikonen on edelleenkin hyvä pakki, mutta kärsi kesän aikana monia loukkaantumisia eikä ole päässyt treenaamaan.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ikonen olisi juuri sellainen ukko joka nykyisessä hetkessä kannattaa ottaa. Edullinen Liigatason pakki joka kumminkin tuo kumminkin luistelua ja kiekollista peliä jota meiltä puuttuu.

Kalliimman puolustajan hommaaminen on järkevää vasta kun isommat ongelmat on selätetty. Yksi pelaaja kun ei niitä ratkaise.
Niin varmaan ensisijaista ratkaista valmennuksen tilanne. Jatkaako Nemo ja millainen apuvalmentaja tulee jos jatkaa? Nykyisellä valmentajakombinaatiolla ei suunta tule kääntymään.

Täällähän laituri vihjaili, että ensikauden valmennus olisi selvillä. Mielenkiintoista, että onko se Niemelä, Kivi vai joku muu? Toivottavasti kuitenkaan ei tänne tultaisi opettelemaan valmentamista tai jäähdyttelemään.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täällähän laituri vihjaili, että ensikauden valmennus olisi selvillä.

Melko varhaisessa vaiheessa täällä pikkulinnut lauleli Niemisestä Lukon seuraavana päävalmentajana, mutta en kuitenkaan päätäni löisi tästä asiasta pantiksi. Voisiko se sitten olla syynä, jos Nemo on vaihtoaitiossa ollut hetkittäin täysi toteemi viime kauteen verrattuna.
 

Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täällähän laituri vihjaili, että ensikauden valmennus olisi selvillä. Mielenkiintoista, että onko se Niemelä, Kivi vai joku muu? Toivottavasti kuitenkaan ei tänne tultaisi opettelemaan valmentamista tai jäähdyttelemään.
Ensi kauden valmennus on paketissa. Jännä nähdä miten mennään loppu kausi jos homma ei käänny.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Laukkanen on tehnyt tänne hei viime kausien aikana niin huikeita hankintoja, että nyt pitäisi fanien lakata syyttämästä Lelua väärin kasatusta joukkueesta, sillä ei tässä kyse ole mistään parista puolustajasta tai niiden puutteesta, vaan puutteista pelitavassa, joita viime kaudella usein nämä tähtipelaajat Kaski, Kousa, Saarinen ja Zohorna omalla briljantilla pelaamisellaan paikkasi niinä vaikeina hetkinä. Usein tuli joku huikea yksilösuoritus kun joukkue sitä eniten kaipasi ja peli kääntyi siitä meille.

Tällaista ajatusta en käsitä. Laukkanen on tehnyt upeaa työtä viime kaudet ja sitä ei kiellä kukaan. Tällä kaudella Laukkanen on muun tiimin ohella tehnyt ensimmäiset virheaskeleensa, eikä näitä tule lakaista maton alle. Posia on annettu syystä ja nyt annetaan kritiikkiä, kun on sen paikka. Ei täällä kukaan vaadi Lelun potkuja, mutta ei heikkoa puolustuksen rakentamista voi selittää vain sillä, että "isot vonkaleet sattuivat nyt karkaamaan". Tällä samalla jargonilla voi selitellä mitä tahansa virhettä joukkueen kasaamisessa. Fakta on se, että sopivien palasten löytyminen vei aivan liian kauan ja jossain on tehty virheitä, kun hyviä puolustajia on siirtynyt kuitenkin toisiin liigaseuroihin. Laukkanen on se, joka kantaa vastuun siitä, jos sopivia palasia ei löydy - ikävä kyllä. Vorobey oli ihan ok, mutta Shchemerov oli jonkin sortin paniikkihankinta tilanteeseen, jossa oltiin jo epäonnistuttu. Pietroniro menisi projektista, mutta nyt hänellä ei ole mahdollisuutta olla projekti, kun kärkipuolustajat jäivät hankkimatta.

Puolustus ei ole niin heikko, kuin peliesitykset antavat ymmärtää, mutta kuitenkin sen verran vajaa, että se kärkipakki jäi hankkimatta. Kousan merkitys oli viime kaudella valtava - jopa isompi kuin Kasken - eikä tätä vajetta ole millään tasolla pystytty paikkaamaan. Aikaa oli ja parempaan olisi pitänyt pystyä.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Raul puhuu viisaita, enkä siis ollut lakaisemassa maton alle tätä Lelun osalta.
Mutta mielestäni kannattajienkin pitäisi tiedostaa se että nämä NLA ja EBEL ja DEL jne maksavat tällä hetkellä hyviä palkkoja ja tarjoavat ihan samanlaiset mahdollisuudet pelata hyvää peliä kuin Liiga, jossa rahaa vain liikkuu vähemmän. Siihen olen oikeastaan jopa tyytyväinen ettei lähdetty Rantakarin kanssa maksamaan ihan poskettomia pelaajasta, jolla selvästi ei ollut suurin kiima tulla juuri tänne pelaamaan, vaan tuli vähän sellainen palkkasoturifiilis tästä tapauksesta. Etenkin kun kyseessä on pelaaja joka on mielestäni omassa päässä paljon heikompi kuin saman pelaajaprofiilin Kaski tai Kousa ikinä ja juuri siksi ei ole koskaan breikannut isosti.
Uskon että tehtiin ihan viisaasti siinä että otettiin jokaisen joukkueen tärkeimmälle pelipaikalle maaliin kallis Karhunen Skarekin tilalle, jos ajatellaan että oltaisi menty Tolvanen - Patrikainen kaksikolla ja puolustukseen olisi Karhusen palkalla tullutkin Rantakari tai Heikkinen. Ei yksi pakki olisi kuitenkaan ratkaissut näitä pelillisiä ongelmia, mutta Karhunen voi torjua pisteitä vaikka edessä jätkät pelaisi miten.

Tarvitaan hyvä kiekollinen pakki, joo, mutta ei hintaan mihin hyvänsä. Etenkin meillä Lahessa pitäisi muistaa se että talous on aika määräävä asia, etenkin nykypäivän korostetussa taloudellisessa kilpailutilanteessa, jossa Suomi ei ole ihan kärkipäätä.

Uskon että kaikki toimistolla tietää puolustajan puuttumisen, eikä näitä Sulakkeja ja Kaskia löydy ihan joka päivä, saati edes joka vuosi, joten katsotaan mitä Lelu sieltä seuraavaksi taikoo, jos sieltä joku tekijämies löytyy, niin uskon että tarvittava valuutta saadaan kasaan kaapimalla budjettia vähän pohjaa syvemmältä, mutta en usko että pelkästään se vielä parantaa joukkueen yleispelaamista.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Sulak saanut monoa Severstalista. Nyt voisi olla paikka iskeä.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sulak saanut monoa Severstalista. Nyt voisi olla paikka iskeä.
Ei muuta kun puhelua sponsoreille...Onko se kassa kuinka tyhjä?
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikös Nurminen sanonut ennen kautta, että budjetit yleensä venyy ja paukkuu. Sulak kuitenkin täällä tuttu ja kiinnostava nimi, johon sponssitkin voisi syttyä versus joku AHL veteraani.
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikea uskoa että seura ei olisi Sulakin perässä. Nyt pitää vain toivoa että mies haluaa tulla tänne hakemaan taas nostetta uralleen ja palkkapyyntö ei ole kohtuuton. Väittäisin että on jopa pakko saada Sulak sisään koska muita vastaavan tasoisia pakkeja tuskin tulee saataville kohtuuhintaan ja tuo pakisto kaipaa juuri hänen tapaista liukasjalkaista pistenikkaria. Vielä kun saataisiin kiinnitettyä Ikonen loppukaudeksi niin tilanne olisi edes siedettävä.

Meillä ei ole pakistossa ketään jolta voisi odottaa tälläisiä suorituksia.



 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Sulak saanut monoa Severstalista. Nyt voisi olla paikka iskeä.
Leftin pakki, ei käy Lelulle!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös