Pekka Virta – Lukon päävalmentaja

  • 651 005
  • 3 414

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuossa oli vielä Lehtisen kunnioitettavan pitkä nollapeliputki kyseessä, eli oli kyllä valmennukselta ainoa oikea ratkaisu ottaa aikalisä. Tuliko siinä parikin pitkää perättäin? Kävin täysin vailla taka-ajatuksia HPK:n valmentajalle kenkää ketjussakin moittimassa miten pihalla Tiilikainen voi olla, kun ei tuota ymmärtänyt, vaan nolasi itsensä vielä täysin ja osoitti, ettei ole pelin "koodistossa" millään tapaa sisällä. On tullu Pekkaa haukuttua, enkä todellakaan fanita miehen persoonaa edelleenkään, mutta tässä kohtaa ei voi kuin kehua oikeasta reagoinnista. Saa nähdä miten pitkään Lehtinen pitää maalin puhtaana, tuleeko jopa uutta Liigan ennätystä?
Kävin lukemassa tuota ketjua tuolla HPK:n puolella, ja huhhuh mitä palautetta suurimmalta osalta tuli sinun provottomaan viestiisi. Toki siellä ei ole faneilla helppoa, mutta kyllä tuo Virran aikalisän pointti pitäisi silti avautua ihan oranssienkin lasien läpi. Tokkopa tienneetkään, että Lehtinen oli parhaillaan tekemässä pitkää nollapeliputkea. Yksittäinen nollapeli ei välttämättä olisi ollut niin merkityksellinen, mutta koska tässä oli kyseessä Lehtisen jo yli 200 minuuttia pitkä nollaputki, ja seurassa halutaan auttaa pelaajia eteenpäin urallaan, niin kiveäkään ei jätetä kääntämättä. Olkoon se vaikka aikalisä murskajohdossa minuutti ennen loppua. Lehtisen tarvitsisi pitää nollaa vielä vajaat neljä erää tehdäkseen Liiga-ennätyksen.

Tiilikaisen ”kostoaikalisä” oli kyllä naurettavan lapsellinen. Tietysti kaveri oli harmissaan tappiotilanteesta ja varmaan ihan yleisestikin surkeasta kaudesta, joten alentui tällaiseen temppuun. Aikuisen miehen kiukkuitkua. Suotakoon se toki hänelle.
Virta 6 - Tiilikainen 0
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Länsi-Suomessa itse ähäkuttimies haastattelussa avaamassa ajatusmaailmaansa.

Johtajan tavoitteena on korostaa omia pelaajiaan oli kyseessä sitten maalivahdin nollapeli tai kenttäpelaaja jahtaamassa hattutemppua, kun vastustajalla on maali tyhjänä.

" – Tämä on mun ajatusmallini ja tarkoitukseni. Kun Jonne sai sen hatun, kopilta lähti maailman onnellisin ihminen, joka kiitti minua. Ja joka kerta ”Danny” kiitti saamastaan mahdollisuudesta."

Hienolta mieheltä hienoja sanoja. Jos tämä aikalisä Hämeenlinnassa nyt vei joltain luvialaiselta fanipasilta yöunet niin sitten on ongelmat vähissä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämsän kaljaveikot
Tässä lisää ähäkuttimiehen ajatusmaailmaa Länsi-Suomesta:
-Mä haluan, että mun pelaajani pääsevät urallaan eteenpäin ja saavat mainintoja, Virta huomauttaa.

– Mä koitan olla kiva pappa. Mä vaadin aika paljon, ja määrätyistä asioista en tingi. Yritän olla vaativa kiva pappa.
- En mä voitolla leiki enkä kiusaa vastustajaa, vaan haluan korostaa omaa pelaajaani. Se tässä harmittaa, että tarkoitus oli vilpitön. En osannut ajatella, että Hämeenlinnassa koetaan asia noin, Virta pahoittelee.

– Sen koodinkin ymmärrän, mutta tässä oli selkeä syy ja perustelu. Ja ne päätökset tehdään viidessä sekunnissa. On meillä kyllä melkoinen ähäkuttikivapappa puikoissa.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Käyttäjän vääntö tästä eteenpäin on johtanut pelikieltoon.
Tuliko siinä parikin pitkää perättäin? Kävin täysin vailla taka-ajatuksia HPK:n valmentajalle kenkää ketjussakin moittimassa miten pihalla Tiilikainen voi olla, kun ei tuota ymmärtänyt, vaan nolasi itsensä vielä täysin ja osoitti, ettei ole pelin "koodistossa" millään tapaa sisällä.
Ei tullut kuin yksi pitkä ja ennen sitä vajaa puoli minsaa. Usko pois, ei varmastikaan tiennyt Virran lisäksi kukaan, että Lehtinen tarvitsee enää neljä erää nollaa liigaennätykseen, heh. Virran koodiston neronleimaus piti siis tämänkin unelman elossa, onnea siitä. Vilpittömyytensä menee melkein ohi neroutensa.

Nimim. Tunnelma pilalla ja paha mieli
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Nyt on pakko todeta, että tämän viestin sanoma ei auennut itselleni, vaikka vastaus oli minulle osoitettu. En itsekään tiennyt mikä on tilanne tuon ennätyksen suhteen, mutta pahuksen pitkään on Lehtinen kiekot pitänyt maaliviivan paremmalla puolella. Hämeenlinnassakin tilanne varmasti ymmärretään kun on saatu nukuttua yön yli. Liekö monella jopa alitajunta tunkenut asiaa uniinkin. Tiedä sitten mistä päin Rontti kirjoittelee, mutta toivottavasti saamme vähän selkeämmän vastauksen tai selityksen aiempaan viestiin.
 
Kyllä tässä on ihan hyvin nukuttu, tehän tässä olette tätä neronleimausta jo vuorokauden kohta vatvoneet. En näe millään tuota tilannetta aikalisän paikkana, mutta Virta näki, kun nero on, toisin kuin allekirjoittanut. Vilpittömät nerot pystyvät tekemään tuollaisia ratkaisuja vaikka viidessä sekunnissa ja ei sille mitään vaan kukaan voi. Ei voi kuin ihailla. Mitä tähän asiaan liittyy minun kirjoituspaikkani?
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En näe millään tuota tilannetta aikalisän paikkana, mutta Virta näki, kun nero on, toisin kuin allekirjoittanut.

Virta haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä ja Virta haluaa pelaajilleen mainetta ja kunniaa hinnalla millä hyvänsä. Jääkiekossa ja ylipäätään urheilussa tätä kutsutaan kunnianhimoksi, joka ohjaa joukkuetta ja yksilöitä suuriin suorituksiin.

Ihme kitinää yhdestä aikalisästä. Itse ainakin olen tyytyväinen, että penkin takana on yhtä kunnianhimoinen ja voitontahtoinen valmentaja kuin Pekka Virta. Vituttaisi katsoa siellä jotain Tiilikaisen tapaista lapamatoa.
 
No nyt sen voiton hinta on ihan kauhea kitinä, ehkä nero kestää sen, kestäkää tekin. Semminkin kun täällä on nyt lässytetty aikalisistä ihan kettujohtoisesti kohta vuorokausi, heh.

Kahdesta viimeisestä lauseesta ihan täysin samaa mieltä.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä tässä on ihan hyvin nukuttu, tehän tässä olette tätä neronleimausta jo vuorokauden kohta vatvoneet. En näe millään tuota tilannetta aikalisän paikkana, mutta Virta näki, kun nero on, toisin kuin allekirjoittanut. Vilpittömät nerot pystyvät tekemään tuollaisia ratkaisuja vaikka viidessä sekunnissa ja ei sille mitään vaan kukaan voi. Ei voi kuin ihailla. Mitä tähän asiaan liittyy minun kirjoituspaikkani?

Ajattelin vaan, että jos Hämeenlinnasta kirjoittelet, niin saattaa olla pientä katkeruutta takana ja ulosanti muokkautua sen vuoksi hieman vaikeaselkoiseksi ja syyllisiä myös aletaan tuossa tilanteessa helposti hakea sieltäkin, missä niitä ei ole. Lassi Lehtisellä on hieno pitkä nollapeliputki menossa, siinä on todella hyvä syy toimia, kuten pelissä Lukon puolelta toimittiin. HPK:n penkin takana luimisteleva valmentajan irvikuva ei tätä ymmärtänyt, joka itselleni nosti aidon huolen millaisissa käsissä joukkue on. Hieman vielä tuolla HPK:n ketjussakin epäröin josko olisin kuitenkin tulkinnut valmentelijaressukan toimet väärin, mutta nämä epäilykset huuhdottiin viemäriin kun kuultiin valmennuksen kommentit.

Toivon vilpittömästi, että saatte valmentajanne vaihdettua. Nykyinen ei selvästikään saa joukkuepeliä toimimaan ja on myös harvinaisen pahanlaatuisesti pihalla ihan normaaleista käytännöistä. Eihän tuollainen hyvän tähden kuulu Liigaan.

Nyt kun ollaan Virran ketjussa, yritetään sitäkin puolta kommentoida. Hyvään lentoon on Virta Lukon saanut, vaikka viimeisimmät pelit ovatkin olleet vähämaalisia. HPK:ta vastaan hieman aukesi. Toivottavasti jatkuu meno samanlaisena ja toivotaan myös, että Virta saa kehitettyä jotain vastustajien aggressiiviseen karvaamiseen. Pari joukkuetta saa omalla pelillään Lukon todella suuriin vaikeuksiin. Viimeistään pudotuspeleihin on pakko keksiä lääkkeet näihin.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Nyt kun ollaan Virran ketjussa, yritetään sitäkin puolta kommentoida.
Joo, hyvä kuitenkin, että oma ulosantisi toimii ja sait kirjoitettua pellen, valmentajan irvikuvan ja valmentelijaressukankin toimet puhtaaksi. Pakko se neron vilpittömyys on uskoa, kun täällä sitä on vuorokausi vakuutettu.

Virran ottaisin koska tahansa Kerhoon, mutta milläs otat, kun on lusikalla annettu.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Itse ainakin olen tyytyväinen, että penkin takana on yhtä kunnianhimoinen ja voitontahtoinen valmentaja kuin Pekka Virta.
En ole tätä ketjua lukenut ja siksi uteliaisuuttani kysyn, että miksi kunnianhimoinen ja voitontahtoinen Virta ei ensi kaudella kelpaa Lukon valmentajaksi ja hän huhujen mukaan joutuu muuttamaan jonnekin Venäjän rajamaille.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
En ole tätä ketjua lukenut ja siksi uteliaisuuttani kysyn, että miksi kunnianhimoinen ja voitontahtoinen Virta ei ensi kaudella kelpaa Lukon valmentajaksi ja hän huhujen mukaan joutuu muuttamaan jonnekin Venäjän rajamaille.
Nuori ja lupaava Marko Virtanen on jo kiinnitetty ensi kaudeksi. En usko että toimisivat duona.
Valmennushommissa myös naama kuluu, harvoin nähdään yli neljän kauden pätkiä. Ja Virran näytötkään ei ihan nykyisenkaltaisia olleet silloin kun seuraajaa valittiin, eli joskus 2019.
 
Strongbow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko Rauma
Hienolta mieheltä hienoja sanoja. Jos tämä aikalisä Hämeenlinnassa nyt vei joltain luvialaiselta fanipasilta yöunet niin sitten on ongelmat vähissä.

Jos yhtään kannattajakuntaa halutaan laajentaa Raumalta, niin nämä jutut voi joku ottaa tosissaan. Käytä jotain muuta, kuin Lukon isoimman sponsorin kylää. Esim. yks hattupää käyttää tätä aina.

Eikö olisi parasta, että oltaisiin kaikki yhtä, vaikka joku on esim. Porista kotoisin? Vittuako sillä on väliä.

Mä olen Luvialta kotoisin, ylpeä siitä vaikka en siellä ole aikoihin asunut. Silti yksi mun isoimmista rakkauksista on Lukko. Tulee ikuisesti niin olemaan.

Eurajoen Luvialla kannattajuus on luultavasti nykyäänkin 50% / 50% jos Ässiin verrataan.
 
Viimeksi muokattu:

Strongbow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko Rauma
Täältä ilmoittautuu toinen Luvialainen ja tää perkele joutuu asumaan vielä porissa...

Mulla ei ole sentään noin paha tilanne. HaHa.

Kuitenkin, meitä on paljon.

Jos lapsuuden kuuli vittuilua , niin ei sitä ns. vanhuksena enään jaksa!
Halusin tuoda sen tänne esiin, koska moni ei vain tajua. Ollaan kaikki yhtä.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Joo, hyvä kuitenkin, että oma ulosantisi toimii ja sait kirjoitettua pellen, valmentajan irvikuvan ja valmentelijaressukankin toimet puhtaaksi. Pakko se neron vilpittömyys on uskoa, kun täällä sitä on vuorokausi vakuutettu.
Happamia ovat, sanoi @Rontti Virran aikalisästä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos yhtään kannattajakuntaa halutaan laajentaa Raumalta, niin nämä jutut voi joku ottaa tosissaan. Käytä jotain muuta, kuin Lukon isoimman sponsorin kylää.
Samaa itse olen ihmetellyt, Ulvilan ymmärtäisin. Luvialla on kuitenkin liikaa Lukko-faneja jotta sen voisi leimata "ässäläiseksi".

Ja jos Virta olisi ottanut aikalisän tilanteessa jossa myös HPK olisi tehnyt maalin, ymmärtäisin täysin tuon purkauksen. RD:n ottama aikalisä joskus Sportia vastaan Vaasassa oli hieman kyseenalainen, kun selvässä johdossa ainoa syy oli saada ykkös-yv:lle hengähdysaikaa.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt tulistui Tiilikainen.

Ylivoimainen ja ylimielinen Lukko. Broad Street Bullies.

Pitäisi kunnioittaa vastustajaa antamalla parempi mahdollisuus tehdä maali.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täysin ymmärrettävä aikalisä Virralta, mutta myös samaan aikaan ymmärrettävä tunteenpurkaus Tiilikaiselta.

Kerholla menee kaikki päin helvettiä ja savu nousee jo valmiiksi korvista. Kaikki tietää, että silloin kun on paska fiilis niin pienetkin asiat vituttaa helpommin.

Turha tehdä pienestä asiasta suurta. Se mistä olen tyytyväinen, on se että Pekka on oppinut vanhoilla päivillään uutta. Huomattavasti pelaajaläheisempi valmentaja kuin aiemmin urallaan.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onnea Peksille täältäkin päin, on niitä valmentajia, joita arvostan ja tehnyt kyllä hienon uran liigatasolla, aina ei ole kulkenut, mutta löytyy niitä huippuhetkiäkin.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München

Onpa painavaa ja täyttä asiaa, mitä Virta lataa ELMO-lehden haastattelussa. Käy vähän läpi liigaseurojen saunakaveri touhua ja sisäänpäin lämmennyttä tekemistä. Ei todellakaan puhu puuta heinää, vaan nyt ladataan täysillä ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Väkevä lukusuositus! Onnea myös Peksille 800.ottelun rajapyykistä! Arvostus nousi myös tämän haastattelun myötä entistä enemmän ja itse olen sitä mieltä, että ei näitä kokeneita kehäkettuja todellakaan arvosteta tarpeeksi, vaan palkataan kaikenmaailman kivoja-tyyppejä ja noviiseja hoitamaan hommat, joista heillä ei ole todellisuudessa tarpeeksi tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämsän kaljaveikot

Onpa painavaa ja täyttä asiaa, mitä Virta lataa ELMO-lehden haastattelussa. Käy vähän läpi liigaseurojen saunakaveri touhua ja sissänpäin lämmennyttä tekemistä. Ei todellakaan puhu puuta heinää, vaan nyt ladataan täysillä ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Väkevä lukusuositus! Onnea myös Peksille 800.ottelun rajapyykistä! Arvostus nousi myös tämän haastattelun myötä entistä enemmän ja itse olen sitä mieltä, että ei näitä kokeneita kehäkettuja todellakaan arvosteta tarpeeksi, vaan palkataan kaikenmaailman kivoja-tyyppejä ja noviiseja hoitamaan hommat, joista heillä ei ole todellisuudessa tarpeeksi tietoa.
Taas kerran peksi puhuu viisaita. Suorastaan jyrähtää. Ei kiertele eikä kaartele vaan sanoo asiat suoraan ja rehellisesti. Tästä voisi ottaa moni oppia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös