Pekka Virralle kenkää!

  • 59 255
  • 406

ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Ei olisi pitänyt. Tämän kauden Virran SaiPa ei olisi voittanut matsiakaan, ellei HIFK olisi ollut vielä huonompi. Ei päävalmentaja voi sellaisessa tilanteessa jatkaa, vaikka sillä olisi mitä seurauksia. Enkä millään edelleenkään usko, että Markkanen teki sitä päätöstä yksin, vaan kyllä Pekka itsekin asioita varmasti pohti.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Markkasella olisi pitänyt raksuttaa Virran pois laskemista harkitessa vaihtoehdon olevan vielä huonompi tai sitten hänellä olisi pitänyt olla UTJ, jonka raksutin sanoo noin.
Tästä ei voi antaa SaiPa-johdolle haukkuja. Se oli Virta itse, joka halusi lopettaa. Ei SaiPa hänelle kenkää antanut. Asia oli käsittääkseni niin, että SaiPan taholta pikemminkin yritettiin saada Virta jatkamaan vielä, koska vaikka tappioita oli tullut, ei marginaalit tappiopeleissä olleet niin isoja. Eli asia on mennyt juuri niin kuin sanot ja SaiPassa kyllä tajuttiin, että Virran päästäminen kesken kautta voi olla huono juttu, koska juuri on yritetty vuoden ajan ajaa sisään Virran pelitapaa.

Mutta kun Virta halusi pois ja sopimuksessa oli määritetty ne kesken kautta tapahtuvan purun ehdot, ei häntä voitu väkisinkään Lappeenrannassa pitää. Ilmeisesti mestarivalmentajan ego ei vaan kestänyt sitä, että joukkue hävisi ja hän saikin ihailun sijaan kritiikkiä - ja samaan aikaan naapurikaupungeissa Kouvolassa ja Mikkelissä oli hyvä pöhinä ja noviisivalmentaja Olli Jokinenkin oli saanut vuolaasti kehuja, vaikka joukkueen resurssit eivät olleet Virran joukkuetta isommat.
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Tästä ei voi antaa SaiPa-johdolle haukkuja. Se oli Virta itse, joka halusi lopettaa. Ei SaiPa hänelle kenkää antanut. Asia oli käsittääkseni niin, että SaiPan taholta pikemminkin yritettiin saada Virta jatkamaan vielä, koska vaikka tappioita oli tullut, ei marginaalit tappiopeleissä olleet niin isoja.
Kiitos, en kirjoittanut ajatustani tarpeeksi selvästi auki.

Ymmärrän kyllä, että Virta tosiaan puhalsi itse pilliin lopulta. Kritisoin silti SaiPan johtoa siitä, että hänen annettiin mennä. Minä olen ollut työpaikassa, jossa kova duunikaveri irtisanoutui joka vuosi ennen kesälomia. Hän on siellä töissä edelleen, koska pomo soitti aina perään ja sai jatkamaan.

Eli antoiko Markkanen Virralle sen tuen, kuin olisi pitänyt antaa kriittisillä hetkillä? Pumppasiko hän uskoa ja luottoa Pekkaan? Tekikö kaikkensa, ettei Virta kävele ovista ulos?

Edelleen seison sen takana, että tämä vaihtoehto, jolla nyt mennään, on huonompi kuin olisi ollut jatkaa Virran kanssa.
 
Housley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Ketterä, NY Rangers

Kyllä nämä valmentajasekoilut on suurin yksittäinen tekijä miksi ollaan ajauduttu tähän tilanteeseen. Ei valmentajien valinta vaan se miten kesken kauden lähteneiden jälkeinen tilanne on hanskattu. Tästä voi toimisto ja hallitus katsoa peiliin. Ei valmentajaa voi laittaa pihalle jos ei ole oikeaa plan b:tä olemassa.
 
Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

En sinänsä ole eri mieltä asiasta kanssasi, mutta haluan kommentoida paria asiaa. Lainauksen boldaus oma.

Kun Lehterä laitettiin pihalle, oltiin koronan takia taloudellisessa spesiaalitilanteessa, jossa pyrittiin valmentajan kenkimisen myötä myös säästämään rahaa. Koska Lehterä lomautettiin, ei uutta päävalmentajaa voinut palkata tilalle. Lehterän sopimuksen purkaminen ja uuden valmentajan palkkaus olisi päinvastoin tullut kalliiksi. Tässä pohdinnassa ei siis oteta huomioon sitä, että Lehterän ja muun lomautetun valmennusporukan palkat tuli myöhemmin oikeuden päätöksellä maksettavaksi, koska seurakaan ei vaikuttanut ottavan tätä huomioon. Urheilullisesti ratkaisu oli toki kestämätön. Kuitenkin tässä kohtaa kai jo tiedettiin, että Virran projekti alkaa seuraavana kesänä?

Virran lähdössä taas kyseessä on voinut olla tilanne, jossa Virta yksinkertaisesti ei ollut halukas jatkamaan missään tapauksessa. Täysin halutonta päävalmentajaa on turha roikuttaa mukana kiukuttelemassa, etenkin jos ja kun joukkueen henki oli jo käytännössä kuollut ja välit päävalmentajan kanssa tulehtuneet. Se tiedetään ettei Virtaa laitettu pihalle. Plan b jouduttiin raapimaan saunan lauteilta siinä vaiheessa, kun Virran lähtö varmistui. Ja se lähtö saattoi varmistua aika nopeastikin. Tämä plan b olisi toki voitu ja pitänytkin olla olemassa jo ennen Virran lähtöä, mutta mikä se olisi ollut? Mistä taskusta se uskottava back up - koutsi olisi tähän hätään kaivettu? Lähtökohtaisesti Hämäläinen, josta Virran koulun aikana kuviteltiin kai kasvavan seuraava päävalmentaja, oli se uskottavin ratkaisu tähän hätään. Nyt me toki tiedetään että perseelleen meni.

Lienee turhaa todeta, että huhu uudesta seuran ulkopuolelta tulevasta päävalmentajasta on vain ja ainoastaan hyvä juttu. Toivotaan että ne kotimaiset pelaajatkin olisivat jotain muuta kuin Mestis-hakuja. Mun 60-vuotta SaiPa-fanina ei oo vielä täynnä, niin en kehtaa luopua toivosta tulevan suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Ymmärrän kyllä, että Virta tosiaan puhalsi itse pilliin lopulta. Kritisoin silti SaiPan johtoa siitä, että hänen annettiin mennä. Minä olen ollut työpaikassa, jossa kova duunikaveri irtisanoutui joka vuosi ennen kesälomia. Hän on siellä töissä edelleen, koska pomo soitti aina perään ja sai jatkamaan.

Jos joku selvästi haluaa organisaatiosta ulos, ei häntä yleensä kannata väkisin pitää, vaikka sopparin varjolla niin voisikin. Jos pelaaja haluaa pois ja voi huonosti, ei väkisin pitämällä hänestä kuitenkaan saada kaukalossa 110% tehoja irti. Sama pätee valmennukseen. Virta ei ole muutenkaan pelaajille ja muille seuran hahmoille se helpoin persoona, ja voin vaan kuvitella, että touhu ei ainakaan helpottuisi tilanteessa, jossa valmentaja itse haluaa pois ja seurajohto pakottaa jäämään.

Eli antoiko Markkanen Virralle sen tuen, kuin olisi pitänyt antaa kriittisillä hetkillä? Pumppasiko hän uskoa ja luottoa Pekkaan? Tekikö kaikkensa, ettei Virta kävele ovista ulos?
Minun käsittääksein SaiPa-johdosta tuli täysi rohkaisu, tuki, pumppaaminen, siiman antaminen, tms. En tiedä, tuliko se Markkaselta vai hallitukselta, tms, mutta SaiPa oli kyllä valmis tekemään paljon, että Virta motivoituisi jatkamaan. Viimeinen isku hänelle taisi olla se joukkueen sisäisen whatsapp-viestin vuotaminen julkisuuteen.

Edelleen seison sen takana, että tämä vaihtoehto, jolla nyt mennään, on huonompi kuin olisi ollut jatkaa Virran kanssa.
Tässä olen samaa mieltä. Parasta olisi ollut, jos Virta olisi vetänyt edes kauden loppuun. Nyt ei käynyt näin, ja se johtuu Virrasta. Siitä en anna SaiPalle risuja, etteivät saaneet häntä pidettyä, koska sitä kyllä kunnolla yritettiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KiVi

redpecka

Jäsen
Huhhuh, mitä menneisyyden kaihoa saa lukea. Jokainen tietty fiilistelee kuten tahtoo - minä totean edelleen sen, että Virta-projekti oli puhallettava poikki. Ehkä niitäkin silti on, jotka tykkäisivät kun Markkanen pokerinaamalla selittäisi kuinka pitää olla kärsivällinen. Ostakaa lippuja, makkaraa ja pitäkää turpa kiinni sillä Virralla mennään, ette vain urpot tajua tätä nerokasta pitkää projektia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös