Pekka Kangasalusta Jukurien päävalmentajana

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Avataanpa Pekalle oma ketju.
Modet voisi siirtää aiemmatkin julkaisun jälkeiset viestit tähän ketjuun.

Mielestäni Pekka on varsin Jukurien näköinen valinta tähän saumaan. Rehti, eteenpäin pyrkivä ja ammattitaitoaan riittävästi kerryttänyt ammattivalmentaja. Taloudelliset resurssit asettivat tietyt reunat, mutta tämä ei tarkoita sitä, että Pekka olisi välttämättä mikään säästövaihtoehto. Ennemmin tämä talouspuoli ehkä näkyi siinä, ettei heti tehty suoraa kahden vuoden pahvia.

Pekan pestin voisi nähdä myös Hakkaraisen ensimmäiseksi varsinaiseksi työnäytteeksi nykyisessä roolissaan. Hakki lienee esimiehenä tehnyt lopullisen päätöksen. Mikäli henkilökemiat natsaa ja kausi lähtee edes kohtuullisesti käyntiin, niin eiköhän jo syyspimeydessä tiedoteta vuoden jatkosta. Hyvä niin, jos homma lähtee toimimaan.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Cogliano, RD
Toivottavasti lähtee homma pyörimään hyvin. Itse luotan kyllä herran osaamiseen, mutta mielenkiintoista nähdä miten mikkeliläinen ottavat Pekan vastaan. Kaikki kun eivät ole vieläkään päässeet RDn lähdöstä yli ja miehen asema kun on Mikkelissä mitä on.
Toki nämä kolme tulevaa vahvistusta merkkaavat paljon tuloksenteon kannalta ja edelleen myös se että avainpelaajat pysyvät terveinä. Viime kaudella Asplundin alkukauteen ja loukkaantumiseen suli käytännössä koko joukkueen alkukausi, kun lähinnä vain Budish ja Suhonen pitivät tehojen muodossa porukkaa mukana.
Mitä huhuja ym. Olen kuullut niin kemiat Pekalla muun ryhmän kanssa toimivat hyvin, joten jos tulokset näyttävät edes kohtalaisilta jouluun mennessä niin jatkoa tullee.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
mielenkiintoista nähdä miten mikkeliläinen ottavat Pekan vastaan. Kaikki kun eivät ole vieläkään päässeet RDn lähdöstä yli
Mihkäs tämä perustuu? Itse pikemminkin luulen, että Pekka saa samanlaisen reilun mahdollisuuden, kuin kuka tahansa uusi valmentaja. Riston varjo pysyy hyvin takana tulosten ollessa välimaastossa kohtuullinen - loistava.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Cogliano, RD
Mihkäs tämä perustuu? Itse pikemminkin luulen, että Pekka saa samanlaisen reilun mahdollisuuden, kuin kuka tahansa uusi valmentaja. Riston varjo pysyy hyvin takana tulosten ollessa välimaastossa kohtuullinen - loistava.
Perustuu torilla kuultuihin puheisiin. Tarkoittaa lähinnä niitä vähemmän aktiivisesti kiekkoa seuraavia, mutta jotka kuitenkin peleissä käyvät. Tiedän valitettan monta ketkä eivät vieläkään ole tapahtuneesta yli päässeet.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Dufvan nimellä aletaan spekuloida siitä hetkestä lähtien, jos Jukurien peli tökkii eikä pisteitä tule. Muistuu mieleen tapaus Reijo Ruotsalainen; silloinhan puhuttiin, että RD:n varjo alkoi syödä "Reksan" uskottavuutta ja lopulta kävi miten kävi. No, miten lie asiat oikeasti olleet.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Muistuu mieleen tapaus Reijo Ruotsalainen; silloinhan puhuttiin, että RD:n varjo alkoi syödä "Reksan" uskottavuutta ja lopulta kävi miten kävi. No, miten lie asiat oikeasti olleet.
En tiedä RD:n varjosta. Kyllä hän taisi huhujen mukaan jonkun kerran kopissa käydä alkukaudella, mutta tuskin ilman valmennuksen suostumusta. Sitoutuminen joukkueeseen taisi Reksalla olla jotain muuta mitä päävalmentajalta odotettiin. Sen ajan pelaajilta kuulin että Reksa lähti usein suoraan vieraspeleistä kotiinsa Ouluun. Muutenkin ajanvietto Mikkelissä taisi olla mahdollisimman minimaalista. Paremmin tietävät saavat jatkaa.

Toivottavasti Pekka lähtee heti täysillä hommaan.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
CCCP, ILVES
Tunnen henkilökohtaisesti Pekka Kangasalustan ja yksi asia mitä voin luvata on suoraselkäisyys.
Jämäkkänä miehenä ei antanut Kiekko-Vantaassa pompotella ja pakkopeluuttaa tusina aasialaisia, vaan oli lojaali omille pelaajilleen.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
"Pekka Kangasalustan Jukurit on panostanut kesällä fysiikkaharjoitteluun ja haluaa esittää tulevalla kaudella aktiivista peliä.
Kaikki on alkanut täällä oikeastaan jopa pelottavan hyvin. Pelaajien tekemisestä huokuu päättäväisyys ja huolellisuus, Parru –lempinimeä totteleva päävalmentaja myhäilee. Jukureissa puhaltavat nyt muutoksen tuulet."

Tästä saatiin ensimakua jo Pitsiturnauksessa. Tästä tulee hyvä juttu. Moni tulee yllättymään.

Juttu Kangasalustasta löytyy YLE:n sivuilta: Urheilullisuuden ja pelirohkeuden nimeen vannova Mikkelin Jukurit siirtyi Pekka Kangasalustan aikaan – ”Turha tänne on tulla jännittämään ja virheitä pelkäämään" | Yle Uutiset | yle.fi
 
Viimeksi muokattu:

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni tuo juttu on aika heikosti ja ennalta-arvattavasti kyhätty teksti, suhteellisen täynnä perusjargonia ja hötöntöttöä. Kuitenkin nuo luonnehdinnat Kangasalustan persoonasta ovat sinällään lupaavia. Eivät ne takaa mitään tosin, johtajuus on vain pieni osa koutsin duunia.

Aktiivisuus ja se että se toisi jotain itseluottamusta - tuo oli ehkä se paksuin jargoni ja yhtä kaikki melkoisen omituinen päätelmä.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Onkohan kukaan valmentaja koskaan sanonut että joukkue ei ole sitoutunut ja treenattiin kesä vähän sinne päin. Aika perusjargonia mutta ei kuitenkaan poista sitä ettei joukkue voisi yllättää.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onkohan kukaan valmentaja koskaan sanonut että joukkue ei ole sitoutunut ja treenattiin kesä vähän sinne päin. Aika perusjargonia mutta ei kuitenkaan poista sitä ettei joukkue voisi yllättää.
Kangasalusta voisi vaikka ihan vittuillakseen sanoa johonkin haastatteluun että on varaa vetää tällä jengillä koko kesä kaliaa ja makkaraa ja joka matsiin lähteä rotsi auki kun pisteet tulee kuitenkin yksilötaidolla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Odotettua pirun hyvien näyttöjen perusteella, mutta Kangasalustan sopimuksen optio on käytetty ja mies jatkaa näin ollen Jukurien peräsimessä vähintään keväälle -20. Alla Kaupunkilehden juttu aiheesta:
Kangasalusta ja Kauppinen jatkavat Jukureitten päävalmentajina
Kauppis-Mako jatkaa myös U20 joukkueen päävalmentajana (optiolla kevääseen -21 saakka) ja mikäs on jatkaessa kun hyvältä vaikuttaa tekeminen silläkin puolella.
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tuli vähän selattua pikaseen puhelimella peliaikoja.. Ensinnäkin Jukureiden top3 peliajassa mitattuna ovat Salonen, Suhonen ja Tavi. Kaikilla vähän vajaa 20min. Suhosesta tiedetään että pystyy pelaamaan sen 23minuuttiakin, vaatisiko jopa sen? Tavi ja Salonen sensijaan ei tuota peliaikaa ansaitse, ei alkuunkaan. Ainakaan tällä hetkellä!

Merkillepantavaa on myös se, että alle 10min keskiarvolla ei ole ketään, eli siis nelosketjun raatajat pelaa aika reilusti, he ovat pääasiassa tonttinsa täyttäneetkin, mutta vähän voisi kokeilla muuttaa peluutustakin, että kärkiäijät saisivat enemmän vastuuta. Esim. Pereskokov, Partanen, Roine, Asplund, Vähätalo, Suhonen, Kokkonen, Hietanen(ku tervehtyy), Piipponen.

Lähimpänä muista seuroista Jukureiden peliaikatilastoja taisi olla Kärpät.. Heillä taitaa laajuus rosterissa riittää siihen vähän paremmin .
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Edelliseen viestiini vielä vähän sivuten otteluraportista Kangasalustan kommentti:

"- Sellainen tietynlainen roihuaminen puuttuu tuosta meidän tekemisestä tällä hetkellä. Katsellaan mitä yksi jätkä tekee ja neljä vähän odottelee ja katselee. Sellainen kollektiivinen pelaaminen on piipussa tällä hetkellä. Voittamiseen vaadittavat asiat jäävät vajaiksi."

Ei kai valmentajan tulisi sallia tuollasta? Kovuutta Pekalle sinne vaihtoaition taakse ja äijjää vilttiin, jos ei tekeminen maistu! Nikkasta ja Jääskeläistä sitten tilalle, heillä näyttämisenhalua ja nälkää varmasti alkaa jo olemaan!
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
^Mikähän neitikerho tämän vuoden joukkueesta on muodostunut. Päävalmentaja motkottaa palstoilla päivänselviä asioita. Joukkueen aneemisuus ja muniinpuhaltelu näkyy ja kuuluu myös penkin takanakin.

Ei tuohon auta kuin Kyrönpellon kymppi pelin jälkeen. Valmentajat ottaa hatun käteen alkaa töihin!
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Joko Kangasalusta on näytöt antanut? Viimeiset 7 peliä ja 4 pistettä ja tänäänkin aivan mankelissa. En usko, että joukkue on näin kehno mitä peliesitykset ovat olleet. Taitaapi vaan olla niin, että ei vaan Pekka pysty määräänsä enempää joukkueelleen antamaan. Valitettavasti.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Joko Kangasalusta on näytöt antanut? Viimeiset 7 peliä ja 4 pistettä ja tänäänkin aivan mankelissa. En usko, että joukkue on näin kehno mitä peliesitykset ovat olleet. Taitaapi vaan olla niin, että ei vaan Pekka pysty määräänsä enempää joukkueelleen antamaan. Valitettavasti.
Ihan helvetinmoinen henkinen kipsi oli ainakin tänään, ukot tuli kentälle jo valmiiksi luovuttaneina, tasoitusmaalin jälkeen alkoi vasta kamppailu ja johtomaalin jälkeen jopa jonkunlaista peli-iloa nähtävillä ja sitten halpa jäähy ja yv:llä kaveri tasoihin ja taas oltiinkin hävitty tää peli. Ennemmin kyselisin nyt niiden mentaalipuolen koutsien perään, ketkä organisaatioon on palkattu. Ois nimittäin tarvetta jonkunlaiselle nollaukselle tiimissä. Harmillisen hankala kyllä nähdä minkäänlaista mentaalipuolen pikaniksiä millä noita lukkoja avattaisiin ja se maaottelutaukokin on vielä sen verran kaukana että ehditään hyvin hävitä tämäkin kausi vielä lokakuun puolella.

Jonkunlaista ketjujen lukkoonlyöntiä olisi toki hyvä kanssa nähdä, tänään oli useampi tilanne että kärkiukolla ei ollut pienintä aavistusta missä kaverit viilettää ja jätöt täysin sokkoja ja luonnollisesti vastustajalle. Varmaan tuosta johtui pirun moni JYPin nopea kääntökin painotonta laitaa kun se laita oli tosiaan täysin auki ja koko jukuripakka pitkittäisviivan väärällä puolella.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pelaajat pelaavat ja valmentaja valmentaa, mutta tulosvastuuta on kaikilla. Toivottavasti Pekan jatkosopparin kanssa ei ole hätäilty, sillä kyllähän tämän kauden näytöt ovat vielä aika ohkaiset. Voitot ovat siis tulleet jumbokaksikon lisäksi vain alkukaudella peliään etsineistä kerhosta ja KooKoosta, joiden meno nyt (esim. 5 viim. peliä) on jo aivan eri liidossa. Onhan tässä tullut hyvilläkin otteilla niukkoja tappioita, mutta ei ne paljoa lämmitä.
Jos kausi on jo marras-joulukuussa taputeltu, kuten pitkälti viime kausi, niin sitä ei millään voi pitää hyväksyttävänä.

Toki tässä on kausi vasta alussa ja mahdollisuudet vaikka mihin, mutta suuntaus näyttää liian tutulta. Varmasti henkisen puolen asioillakin on nyt merkityksensä, kun useita matseja on hävitty loppuhetkillä (mm. kaikki jatkoajalle menneet). Mentaalipuolen valmennukseen on tosiaan panostettu, niin näyttöjä pitäisi sieltäkin puolelta antaa.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Eiköhän sitä kannata laittaa jäitä hattuun. Jukurit oli sijoitettu asiantuntijoiden arvioissa häntäpäähän kauden alla. Luuliko täällä joku joukkueen taistelevan kärkisijoista tässä vaiheessa kautta?

Kausi on kesken, arvioiden aika on keväällä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eiköhän sitä kannata laittaa jäitä hattuun. Jukurit oli sijoitettu asiantuntijoiden arvioissa häntäpäähän kauden alla. Luuliko täällä joku joukkueen taistelevan kärkisijoista tässä vaiheessa kautta?

Kausi on kesken, arvioiden aika on keväällä.
Toisaalta, niin oli tukevasti häntäpäähän veikattuna myös KooKoo...

Tosin: olen samaa mieltä tuosta viimeisestä lauseesta. Jukurit voi ihan hyvin olla KooKoon edellä sarjataulukossa keväällä, riippumatta siitä saako Kangasalusta monoa eller ei.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Juu eihän tuolta nipulta taas ainakaan Mikkelin ulkopuolella odottanut kukaan mitään (toki yksittäiset parempien joukkueiden kannattajat ehkä ennätystappioita ja konkurssia tai vähintään sarjapaikasta luopumista häpeään vedoten) ja taidetaan olla pistekeskiarvossakin vielä ihan siinä joukkueen asettamassa. Ongelmana lähinnä että uhkaavasti näyttäisi viime syksyn konttausputki uusiutuneen, ainoastaan tällä kertaa jo hieman edellistä aiemmin. Mitään ei toki ole voitettu tai hävitty minkään joukkueen osalta vielä lokakuun loppupuolella, mutta on tuo kurssi saadettava kääntymään koska esimerkiksi kymmenen ottelun tappioputken korjaaminen vaatisi sitten reilusti ennakkotavoitteiksi asetettua parempaa suorittamista lopuista otteluista.

Henkisen puolen hommilta tuo nyt vaikuttaa joka tapauksessa enemmän, joskin jossain (pikaisessa) vaiheessa olisi saatava vihdoin päätettyä ne lopulliset (toimivat) kokoonpanot joilla mennään. Yhteispeliä ei auta jos vieruskaverit vaihtuu joka peliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös