Joko en osaa kirjoittaa riittävän selkeästi tai on meneillään melkoinen tahallinen väärinymmärrys.
Vielä kerran kuitenkin: otin harhasyötöt, heikot haltuunotot tai paineettomat kiekonmenetykset vain yhtenä esimerkkinä. Normaalissa sm-liigapelis kiekko vaihtaa omistajaa 250-400 kertaa. Mutta esim. riistopeli on paljon suuremmassa roolis, kuin esim. naisten pronssipelissä. Jos pronssiottelun syöttöketjut pilkotaan 1, 2, 3, 4, ja vaikka 5 syötön ketjuiksi, kertoo se myös pelitavasta. Tai miten lähdetään omista, ylitetään keskialue ja hoidetaan takasinisen ylityksen jälkeen myös happ.
”Itsestään selvää on se että kehonkielestä näkee että kaikki on pelissä.”, kirjoitat.
Minä taas näen asian niin, et silloinhan tuloksen pitäis olla tasan, koska on vaikea usko, et esim. naisten pronssipelissä toinen jengi yritti vähemmän ja vain kehon kieli ratkaisi matsin. Vähän kuin väittäisi, että pitää yrittää enemmän ku toinen niin voittaa. Mitä jos se toine yrittää yhtä kovasti? Kai se sitten taas päättyy tasan?
Siitä oon kanssasi samaa mieltä ihan totaalisesti, et pelitapa pitäis näkyä toimintoina ( ei, en luettele niitä tähän, koska kokemuksesi kertoo sen) jotka pitävät kiekon omalla joukkueella.
Suomen naisten jääkiekon olympiaotteluissa pelitapa (tai mitä pääsääntöisesti yritetään kussakin tilanteessa) loisti poissaolollaan. Sieltä jäi käteen tosi vähän toisteisuutta.