Peking 2022 – mäkihyppy ja yhdistetty

  • 7 376
  • 53

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Valmentaisi nyt kuitenkin vielä sen joukkuekisan.
Toni Roposelle lippua käteen mäkitornin viereen, ja myöhemmin ladun varrelle tsemppaamaan ja kertomaan faktoja aikaeroista sekä kisan etenemisestä urheilijoille.

Valmennusdebyytin voisi tarjota myös reissuun matkanneille pukumiehille. Nyt jos koskaan olisi ollut urheiluministerin mahdollisuus edustaa. Toisella tavalla kuin Arhinmäki. Harmi ettei päässyt matkaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Sellaisia olivat yhdistetyt näissä kisoissa. Norjalaiset onnistuivat kauden tasoon nähden huikeasti, samoin Japanin kahden mitalin saldo yllätti. Ja mikä hiihto-osuus joukkuekisassa! Yamamotolle kuuluu kaikki mahdolliset Samurai-sisumiekat, tuskin kukaan uskoi hänen pitävän Japania mitaleilla ja oikeasti jopa haastavan kirikuningas Geigeria. Saksalla jäi jossiteltavaa; Rydzek ei kestänyt korkeutta ja Faisstilla ei riittänyt kiri suurmäessä. Frenzel oli tyhjä arpa karanteenin jälkeen.

Suomen osalta vähän parempaa olisin odottanut. Varsinkin normaalimäen kisa tulee jäämään ikuisesti mieleen ikävissä merkeissä, noin lähelle mitali ei välttämättä enää tule. Mutta minkäs teet, kun välineurheilusta puhe ja Herola rehellisesti myönsi, ettei olosuhteet ihan sopineet. Nyt on kuitenkin tärkeää, että kauden pääkisassa Herola on kahtena vuonna peräkkäin osoittanut pään kestävän mäkiosuudella, Planicassa kohti kultaa. Etenkin jos se Riiber siirtyisi mäkihyppyyn...

Ihan mahtavaa viihdettä yhdistetty tarjosi joka kisassaan, toivottavasti maailmancupiinkin tuotaisiin enemmän haastetta hiihtoon. Ei jotain Otepään peltohiihtoa kukaan jaksa katsoa, koska mäkiosuuden tuloslista = lopputulokset.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sellaisia olivat yhdistetyt näissä kisoissa. Norjalaiset onnistuivat kauden tasoon nähden huikeasti, samoin Japanin kahden mitalin saldo yllätti. Ja mikä hiihto-osuus joukkuekisassa! Yamamotolle kuuluu kaikki mahdolliset Samurai-sisumiekat, tuskin kukaan uskoi hänen pitävän Japania mitaleilla ja oikeasti jopa haastavan kirikuningas Geigeria. Saksalla jäi jossiteltavaa; Rydzek ei kestänyt korkeutta ja Faisstilla ei riittänyt kiri suurmäessä. Frenzel oli tyhjä arpa karanteenin jälkeen.
Gråbak oli tosiaan käsittämättömän kovassa vireessä, kolmesta kisasta kaksi kultaa ja hopea. Vaativat ladut sopivat hänelle mainiosti ja myös kunnon ajoitus taisi osua nappiin. Japanilaisilta myös todella kovaa tekemistä. Saksalaisista Geiger oli selvästi kovin, erityisesti hiihtobaanoilla. Itävaltalaiset ovat varmasti pettyneitä yhteen pronssiin, erityisesti Lamparterilta odotettiin varmasti mitalia ja se jäi saamatta. Toki kaveri on sen verran nuori että ehtii urallaan vielä monta olympiakultaakin voittaa.

Suomen osalta vähän parempaa olisin odottanut. Varsinkin normaalimäen kisa tulee jäämään ikuisesti mieleen ikävissä merkeissä, noin lähelle mitali ei välttämättä enää tule. Mutta minkäs teet, kun välineurheilusta puhe ja Herola rehellisesti myönsi, ettei olosuhteet ihan sopineet.
Kyllähän Suomen kisoista tuli lopulta aikamoinen mahalasku. Herolan normaalimäen hiihdon jälkeen spekuloitiin paljon suksivalinnalla, mutta kyllähän nuo Ilkan hiihtosuoritukset olivat myös muissa kisoissa olivat luvalla sanoen heikkoja. Suurmäen kisan hiihdossa jäi parhaasta ajasta melkein minuutin ja viestissä jenkkien Fletcheristä melkein 20 sekuntia. Ehkäpä kuitenkin tuo olympialaisia edeltävä koronatartunta vaikutti hiihtoon? Tai sitten vaan kunnon ajoitus ei muuten tällä kertaa onnistunut nappiin.

Eipä oikein kellään koronatartunnan saaneista yhdistetyn kärkimiehistä tullut kisoissa menestystä. Riiber oli toki suurmäessä lähellä, olisi ollut mielenkiintoista nähdä mihin paukut olisivat riittäneet ilman harhailua. Veikkaan että mitali olisi ollut joka tapauksessa tiukalla. Ilves ja Frenzel olivat ladulla myös heikkoja ja Terence Weber ei kisannut lainkaan.

Ihan mahtavaa viihdettä yhdistetty tarjosi joka kisassaan, toivottavasti maailmancupiinkin tuotaisiin enemmän haastetta hiihtoon.

Tästä hyvin paljon samaa mieltä. Molempien yksilökisojen loppuratkaisut olivat kyllä huikeita näytelmiä, ja viestissäkin oli mielenkiintoisia vaiheita, vaikka Norja lopulta olikin ylivoimainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös