Pe 9.2. HeKi-Jukurit

  • 1 575
  • 6

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viikonlopun tupla alkaa Heinolasta.

Jukurimiehistö on sopivasti pudotuspelien alla täysin terveenä, joten hyvältä näyttää. Otteluohjelma lienee sopinut Jukureille varsin mainiosti, sillä hyvän Savonlinnan pelin jälkeen on saatu harjoitella rauhassa uusia kuvioita.

Sarjan kakkospaikkaankin on vielä mahdollisuuksia, joten kaikki on pistettävä peliin ja toivottava, että Sport nappaisi pisteet Kupittaalta. Jukurit on pelissä selvä ennakkosuosikki, mutta voittoon tarvitaan kuitenkin ehjä peliesitys.

Maalissa toivoisin Ari Reunasen jatkavan. Vaikka mies on saanut päätykatsomon asiantuntevalta faniryhmältä todella kovaa kritiikkiä ja muutama helppo maalikin on uponnut selän taakse, eivät taidot ole mihinkään kadonneet. Savonlinnassa maalissa seisoikin jälleen astetta varmempi ja luotettavampi "Arsi".

Puolustuspeliäkin saatiin Savonlinnassa tiiviimmäksi, mikä on ehdottoman hyvä uutinen. Turhat jäähyt ja loput merkkausvirheet pois, sekä malttia pelin avaamiseen, niin hyvä tulee. Ja maalivahdinkaan ei tarvitse yksinään taistella ylivoimahyökkäyksiä vastaan..

HeKi nousi runkosarjassa seitsemänneksi, mikä on nousijalta kelpo suoritus. Moni osasi tätä varmasti odottaakin, sillä jo syksyllä yllätysvalmius oli tiedossa. Mikkelin pelien perusteella HeKi on ollut tiiviisti puolustava ja taisteleva joukkue. Hyökkäyspäässä paljosta vastaa Ville Kiiskisen johtama ykkösketju, joka marraskuussa kävi Kalevankankaankin hiljentämässä.

Revanssimieltäkin siis pitäisi löytyä. Myös Sarvisclub on liikkeellä jopa kahden bussin voimin, joten katsomossa riittänee meteliä. Pitääpä itsekin miettiä, josko Heinolaan ajelisi.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
I
LINDFORS-LEHTONEN-SUNDIN
KINOS-MÄLIÄ

II
JORMAKKA-ASPLUND-TIKKANEN
ÖHBERG-IMMONEN

III
KANERVA-PELLINEN-KUULUVAINEN
KALLIOINEN-KORTELAINEN

IV
KOVANEN-JAAKKOLA-KETTUNEN
HÄMÄLÄINEN


Eli että tälläsillä seteillä tänään... Täytyy sanoa, että kyllä aika maukkaalta tuo Jukuri-rosteri näyttäis, kunhan vaan yhteinen sävel hommaan löytyis. Kolme ensimmäistä ketjua on nimilistan perusteella ihan sarjan kärkimeininkejä ja nyt kun peliin saataisiin vaan hieman järkeä ja tiiveyttä oman pään pelaamisen osalta, niin eiköhän nuo jätkät maalinteon hoitele... Jukureiden on PAKKO hoitaa sekä HeKi tänään että Hokki huomenna, muita vaihtoehtoja ei ole. Tämä siksi, että pleijareihin tarvitaan nyt kaikki tarjolla olevan myötäiset tuulet, ja voittamisen fiilis on niistä yksi iso osa.

Jos tämä orkesteri löytää peli-ilon ja -systeemin ensimmäisen pleijarikierroksen aikana, uskoakseni helpolla ei tule TuTo ja Sport loppupeleissä pääsemään. Kyllä tämä kova nippu on, yhtä kova kuin syksyllä nähtiin, mutta tietyistä syistä johtuen hommasta hävisi se punainen lanka kaamoksen synkimpinä hetkinä. Ehditäänkö se löytää ennen kuin on liian myöhäistä? Toivottavasti.

Lindfors maukkaalla paikalla Lehin ja Sundinin vieressä, toivottavasti sama liekki lepattaa vielä äijän peleissä kuin ennen pikku loukkaantumista. Passeja luultavasti ainakin on tiedossa, jos vaan aivoitukset Lehin kanssa yhtään ostuvat yksiin...
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Kaitsu aloittaa maalilla ja pakeista Hyvärinen on sivussa (flunssa?). Hyökääjistä Antti Laakso jää Mikkeliin (flunssa, selkä?).Hämäläinen taas mukana huilatuaan SaPKo-pelin. Laitinen ylimääräinen hyökkääjä, joten Kiukas saa tehdä duunia noustaakseen pelavaan kokoonpanoon.

Kohta köröttelee kohti Heinolaa. Tulosvetoon 1-4.
 

Sepedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Peliitat
jesse72 kirjoitti:
Tulosvetoon 1-4.

Hyvin vedetty, jatka samaan malliin :)

Työkiireiden takia vain kolmannen erän nähneenä sanoisin että kyllä paremmalle hävittiin. Jukurit tuli kovaa päälle kokoajan ja oli kiekollisessa pelissään pelottavan varma, vaikkakin muutama avopaikka oli varaa tuhlata.

Päällimmäisenä mielessä on silti Tuomo Jormakan erittäin ruma ja tarpeeton polvitaklaus. Luulisi että toista pelaajaa kohtaan olisi sen verran kunnioitusta ettei ihan tälläisiin hölmöilyihin tarvitsisi turvautua. Täysin oikeutettu 25 min.

Jukurifaneille kiitos, että saatiin Versowood Areenalle vähän sitä perjantai-illan huumaa. Tunnelma oli erittäin hyvä ja yleisöäkin näytti olevan jopa enemmän kuin tuo tilastoissa kerrottu 644. Liekkö kausikorttilaiset jätetty laskematta?
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jukureille ansaittu voitto ja Veikkaukselta masset pois. Ilman Janne Kurikkaa olisi taululla ollut rumat lukemat ja kyllähän HeKi hölmöili Jukureille kaksi maalia. Jaakkolan maalissa Kiren ja Kurikka eivät ymmärtäneet toisiaan. Kanervan maalissa pakin paikalla pelannut hyökkääjä kompuroi kohtalokkaasti.

Jormakan ja Kirenin törmäys näytti pahalta, mutta en jaksa uskoa teon tahallisuuteen. Jormakan pelejä on tullut seurattua pitkään ja eipä Tumea voi syyttää rumasta pelityylistä.

Kai Tillanen oli mainio maalilla ja saa nähdä kuka luistelee maalille Hokki-pelissä, sillä viikko sitten Ari Reunanen oli mainio SaPKoa vastaan. Kenttäpelaajista Lindfors teki mainion paluun ja Sundin oli pirun hyvä. Kinos laukoi kahdesti tolppaan ja pysyi myös pois jäähyaitioista, joten Kinoksen ainoa tilastomerkintä oli syöttöpiste.

Palkintoraati oli taas kerran vitsi. Kumpikin veska jäi ilman palkintoa helvetin hyvästä pelistä huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jessen näkemyksiin ja Jatkoajan otteluraporttiin ei juurikaan lisättävää.

Itse olen erittäin tyytyväinen Jukureiden etenemiseen. Kuten SaPKo-ketjussa kirjoitin, runkosarjan loppu on projekti tähtäimenään playoffit. Näkisin, että jälleen otettiin yksi askel eteenpäin.

Uudet jäähallit ovat myös aina piristävä poikkeus. Versowood Arena oli juuri sellainen paikka, jossa minä viihdyn. Karu, mutta toimiva rehti betonihalli ilman mitään hienouksia. Kunnon old skool -meininkiä ilman katkarapuvoileipiä ja gourmet-ravintoloita. Kun pelikin oli vielä oikein hyvää, niin mikäs siinä.

Lisäksi pakollinen lihistesti tuli suoritettua. Kohtuuhintainen ja isokokoinen lihapiirakka kahdella nakilla hintaan 2,60 €uroa. Nälkä lähti ja hyvää oli. Talvisalon lörtsyjen ylivoima on edelleen selvä, mutta oikein mainiota hallievästä on tarjolla.

Noh, 13 tunnin päästä nähdään sitten, miten SaPKoa ja HeKiä vastaan hyvin toimineet kuviot kestävät kasassa, kun vastaan asettuu sarjan toinen huippujoukkue. Olo on kuitenkin luottavainen.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Silver kirjoitti:
Jukurifaneille kiitos, että saatiin Versowood Areenalle vähän sitä perjantai-illan huumaa. Tunnelma oli erittäin hyvä ja yleisöäkin näytti olevan jopa enemmän kuin tuo tilastoissa kerrottu 644. Liekkö kausikorttilaiset jätetty laskematta?

Heinola oli ihan kiva pikkuhalli. Ainut vika vaan, että kahvi oli teetä. Itse pelistä sen verran, että Kurikka pelasti HeKin isoimmilta numeroilta. Kaitsun koppi ja jalkatorjunta oli illan komeimmat. Lasse Kanerva taas näytti miksi hän on Jukuri-ikoni. Aivan jäätävä maali. Pieni vilkaisu kaveriin, että syöttäisi ja pam! Upea laukaus.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös