Pe 9.2.2018 Kärpät - Jukurit

  • 3 685
  • 20

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
En ole koskaan aiemmin avannut otteluketjua. Tein sen nyt siksi, että viime aikoina otteluketjujen avaaminen on ollut niin harvinaista. Lähtökohta otteluun on se, että tällä ei varmaan ole merkitystä kummankaan kannalta, ei ainakaan paljoa: Jukurit ei todennäköisesti saavuta playoffs-paikkaa, ja Kärpillä jopa ykkössija on jo miltei sinetöity. Jukurit otti HIFK:ltä kuokkaan ihan 100-0. vaikuttaako se asiaan, ja jos vaikuttaa, kummalla tavalla?
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kokoonpanoja odotellessa aattelin itekin kirjautua pitkästä aikaa. Hyvin ehti.

Ottelu tulee olemaan henkisen tason mittari, jos Kärpät ei kovin nuoriso-osastolla lähde matsiin. Riittääkö motivaatio pelata täysillä mahdollisesti jopa koko ottelu käytännössä merkityksettömässä pelissä? Uskon nimittäin, että Jukurit tulee todella kovaa. Ei ole Jukureills mitään hävittävää, mutta näytettävää on sitäkin enemmän, kun on 8-0 tappio edellisestä pelistä.

Kokoonpanoihin sen verran, että jotenkin ois mukavampi nähdä nuoria Kärpiltä kehossä kuin kolmosen-nelosen rotaatioukkoja.
 

Jukule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukureilla lienee jokunen jamppa askissa ketkä pelaa vielä elämän ja kuoleman pelejä ensi kautta silmällä pitäen, Mestis vai Liiga. Joten eilisen kaltaista fleguilua en odota enää näkeväni. Miljoonat ja rosteri puoltaa Kärppien 6-0 voittoa, mutta normaali taisteluilme päälle niin pelissä ollaan taas mukana.
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllä pelottaa tämä ilta aika kovasti.. Nyt mitataan Jukureiden henkistä puolta oikein urakalla! Miten palautuu liigahistorian suurimmasta selkäsaunasta seuraavaan päivän peliin sarjakärkeä vastaan?
Kokkosen ja Kumpulaisen olis voinu eilen hälyttää heti pelin jälkeen reissuun mukaan ja lähetää pari pahinta alisuorittajaa(ketä lieneekään), kotiin hieromaan ohimoita.. Kävellen..

Jukureiden yritettävä iskeä Kärppien puolustukseen josta nyt sitten Koivisto ja Kukkonen uupuu.

Jos Jukurit ottaa yhdenkin pisteen pelistä, ni allekirjottanu sukeltaa pelin jälkeen saunasta suoraan lumihankeen!
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oululaisittain tietenkin lähtökohdat illan peliin ovat vähän kaksijakoiset. Ollaan saatu kotona odotella, sillä välin kun Jukurit kävi Helsingin löylyissä. Toisaalta taas näytönhaluinen porukka saadaan pomminvarmasti illalla vastaan.

Kärpillä poissaolijoita ovat Junttila, Koivisto, Kukkonen ja Kivihalme. Sailio myös mahdollisesti flunssan takia sivussa. Puolustuspäästä varsinkin tärkeitä miehiä sivussa, joten mielenkiinnolla odotamme, miten nuoret selviytyvät.

Kärppien todennäköinen kokoonpano illalla:

Ikonen - Ruohomaa - Bertrand
Mäenalanen - Lasu - Leskinen
Koivisto - Kupari - Karvinen
Anttila - Humaloja - Junnila

Ronkainen - Heshka
Hakanpää - Mäkelä
Huttula - Niemelä
Tanhua

Rynnäs/Vehviläinen
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Yllättävän hyvältä näyttää tuo Kärppien kokoonpano. Pakistokin, sieltä kuitenkin puuttuu tosiaan myös Teemu "Bobbyorr" Kivihalmekin.

Jukureille +1 ja vierasvoittoa veikkaamaan.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukureilla lienee jokunen jamppa askissa ketkä pelaa vielä elämän ja kuoleman pelejä ensi kautta silmällä pitäen, Mestis vai Liiga. Joten eilisen kaltaista fleguilua en odota enää näkeväni.
Kyllä se juuri näin on. Muutamilla saattaa liigapelit käydä vähiin, jos otteet eivät kohene. Toki tasonnostoon on varaa koko joukkueella, ja sillä on varmasti seurauksensa jos hommiaan ei hoida työpaikallaan, kuten muissakin ammateissa.

Varsin erikoiset lähtöasetelmat tosiaan tänään (myös Kärppien poissaolot), mutta eiköhän tästä hyvä peli saada.
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Toivotaan, että Hietasellekin on saatu lento varattua.. Energiaa luulisi riittävän!
 

p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Jukurit tänään:

Roine - Asplund - Budish
Suhonen - Piipponen

Leskinen - Vähätalo - Piitulainen
Hietanen - Jaatinen

Kalliola - Henritius - Partanen
Alho - Hyvärinen

Pitkänen - Flinck - Ritamäki
(Hotakainen)

Rajaniemi
(Aho)

Eilisen sukelluksen johdosta joukkue on toivottavasti suorittanut alkulämmittelyt kävelemällä Ouluun varusteet päällä. Pieniä viilauksia kokoonpanoihin on tehty, Partanen tiputettu kolmosen laitaan ja Roine nostettu ykköseen, Leskinen pelaa kakkosen laidalla ja Kalliola ottaa paikan kolmosen laidalta. Hietanen palaa myös askiin ja Karalahti poppareilla. Tämän illan vastus ei yhtään ainakaan helpotu eiliseen verrattuna, joten henkisellä puolella joukkuetta koetellaan, kuinka on saatu eilinen nollattua ja saatu keskittyminen tähän iltaan. Tänä iltana haluan kyllä nähdä taistelevan ja kaikkensa antavan jukurilauman, vaikka säälipaikka onkin jo karannut niin eilisen toisintoa en kyllä halua nähdä.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät tänään:

Ikonen - Ruohomaa - Bertrand
Ronkainen - Heshka

Mäenalanen - Lasu - Leskinen
Hakanpää - Niemelä

Koivisto - Kupari - Karvinen
Tanhua - Mäkelä

Anttila - Humaloja - Junnila
Huttula

Vehviläinen
(Rynnäs)

Rotaatioukot näyttää olevan kaikki kokoonpanossa. Kuparin oisin vaihtanu Ikosen kans, Junnilan ja Anttilan paikalle A-junnuista, mutta saapahan nyt sitten vähemmälle peliajalle jääneet enemmän peliaikaa. Toivottavasti ovat paikkansa anasainneet. Tulevaisuuden (ens kausi) kannalta vois jo alkaa kokeilemaan uudempia kasvoja alaketjuissa.

Onneksi peli on perjantaina, saattais jäädä alle 4000 muuten.
 

jussimy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onneksi olkoon Jukurit! Laitoin juuri pitkävetoon 50€ Kärpille, mikä tarkoittaa sitä, että ette tule jäämään pisteittä tänään.
Edit: Sanoiko Ville Nieminen haastattelussa Jukureita Jokereiksi :o
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä olet Ville Nieminen ihan yhtä surkea valmentaja, kuin Duffa. Sekoita vaan kenttiä ja peluuta noita väsyneitä ukkoja joka toisessa vaihdossa. Tulos näkyy taululla. Näkyi myös eilisessä pelissä.
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Huttulalle ensimmäinen, Tanhualle rehti syöttöpinna ja Calle jahtaa yhä sitä......en tiiä mitä tästä taistosta pitäs sanoa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Huomattava parannus Jukurien peli-ilmeessä. Kärpät vaan latoo jäätävästi kiekot verkkoon paikoistaan.

Heskalle ulosajo TÄSTÄ (linkki Ruutuun), niin lopputulos olisi voinut olla toinen. Aivan selvä ulosajon paikkahan tuo oli.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Huomattava parannus Jukurien peli-ilmeessä.
Joo, olihan tuo selvästi parempaa mitä eilen. Pinnoja ei tullut, mutta pelillisesti ei mikään huono Oulun reissu. Tuomarilinjasta tekisi mieli kommentoida, mutta en sano mitään. Ei se voittajaa ratkaissut, joten sikäli ok.
 
Tuomarilinjasta tekisi mieli kommentoida, mutta en sano mitään. Ei se voittajaa ratkaissut, joten sikäli ok.
Juuri noin, mitään ei ratkaissut kumpaankaan suuntaan tehdyt ratkaisut eli viheltämättömät, saati vihelletyt. Minä en tänään tuomareita moiti, päinvastoin tasan meni. Turhanpäivästä kitinää olisi, jos joku kokisi Jukureiden kärsineen domareista.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Tämän kauden sekavin ottelu tähän mennessä. Tänään oli lievästi sanottuna vähän "pallo hukassa". No, ei ollut ainakaan yleisöllä tylsää kun sattui ja tapahtui..
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Kärppien pelissä näkyi aika selvästi olympiaurheilijoiden puuttuminen. Varsinkin ykköskentän peli kärsi yllättävän selvästi Junttilan poissaolosta. Jukurit oli pelissä ihan hyvin mukana kärppien kokoonpanomuutosten, runsaiden jäähyjen ja varmaankin edellisen ottelun selkäsaunan jälkeisen ryhdistäytymisen vuoksi, mutta eihän voittajasta tainnut epäselvyyttä illan aikana olla.
 

Itäpuu

Jäsen
Tuomarilinjasta tekisi mieli kommentoida, mutta en sano mitään. Ei se voittajaa ratkaissut, joten sikäli ok.
Nieminen sanoi... Mitähän rikkeitä ei kuuluisi viheltää? Kamppeja? Päähän kohdistuneita taklauksia? Huitomisia? Estämisiä? Poikkareita? Voin lähettää Villelle sääntökirjan... vittu että ärsyttää tuollaisen miekkamatsin jälkeen kuulla jotain ininää tuomarilinjasta. Heshkan tilanne meni hallilla ohi, mutta kai siihen kurinpito puuttuu jos oli aihetta.
 

Itäpuu

Jäsen
Otteluvalvoja: Väitettiin, että liikaa tuli jäähyjä, mutta mielestäni olisi pitänyt viheltää lisääkin. Oliko muutama helppo seassa? No oli, mutta täytyy muistaa, että pelit ovat erilaisia ja välillä rikotaan niin paljon, että tuomareiden pitää lapioida. Tänään oli lapiointipeli. Mutta lähdetään käymään niitä nyt tuomareiden kanssa läpi, Seikkula summasi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös