Ilmoitukset

Nimimerkki Nahkizz paljastui heti palstauransa aluksi trolliksi, joten passitimme hänet saman tien ulkoruokintaan.

Nimimerkin killswitch tuotanto ei ollut tarpeeksi hyvällä tasolla ja hänen kirjoitusoikeutensa on poistettu.

Nimimerkki sporttipappa on laitettu viikoksi katsomon puolelle rauhoittumaan Jokerit-osioon kirjoitetun henkilökohtaisen hyökkäyksen jäljiltä.

Nimimerkki Cobol kuittasi itselleen viikon pelikiellon turhasta ja provosoivasta ketjunavauksestaan Jokerit-osiossa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki BlackWolf on viikon ajan poissa muonavahvuudesta kirjoitettuaan henkilökohtaisen hyökkäyksen "Liigan yleisömäärät kaudella 2018-2019"-ketjuun.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin g0447u on saanut pysyvän pelikiellon. Olimme huomauttaneet häntä sekä heikosta sisällöstä että huonosta kieliasusta, ja edellisyön todennäköisesti humalatilassa kirjoitetut turhat viestit olivat meille viimeinen pisara.

Sulje ilmoitus

Nimimerkit Huikko ja KooJii_#1 kirjoittivat hyvän maun vastaisen viestin, ja tämän vuoksi he ovat seuraavan viikon ajan kokoonpanon ulkopuolella.

Nimimerkkiä Ippenator ei puolestaan nimetä pelaavaan kokoonpanoon seuraavan kahden viikon aikana offtopicin ja itsemoderoinnin vuoksi. Aiempi rikehistoria vaikutti päätökseemme.

Sulje ilmoitus

Torstain otteluseuranta tuotti lukuisia pelikieltoja.

Nimimerkit Mensonge ja Eric Rooslind saivat viikon pelikiellon henkilökohtaisista hyökkäyksistään.

Nimimerkki Tifosi puolestaan sai viikon pelikiellon mauttomasta ja hyvän maun vastaisesta viestistä.

Nimimerkki Roger Moore huilaa viikon ajan provosointiensa ja turhailujensa vuoksi.

Lisäksi nimimerkki Äksönn kuittasi itselleen viikon pelikiellon provosoituaan Mika Pyörälän loukkaantumisella sekä otteluseurannassa että otteluketjussa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Päätykiekko opettelee seuraavat kolme kuukautta käytöstapoja katsomon puolella, sillä hänen antinsa Pelicans-osiossa oli silkkaa flametusta ja pään aukomista. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Katajanokan spanieli saa miettiä seuraavan viikon ajan, pitäisikö myös otteluseurannassa kirjoittaa asiallisesti.

Nimimerkki Mike on saanut viikon pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä SKA Pietari - Jokerit -ketjussa.

Nimimerkki Finlandi_36 hakee seuraavan viikon ajan sisältöä viesteihinsä vaihtopenkiltä.

Nimimerkin Fernando viime aikojen tuotanto on ollut silkkaa provosointia ja pään aukomista, viimeisimpänä esimerkkinä hänen viestinsä Jesse Puljujärven ketjuun. Mittavan rikehistorian vuoksi palkitsimme hänet urakastaan kuukauden huilitauolla.

Sulje ilmoitus

Pe 8.2.2019 SaiPa - Lukko

Viestiketju osiossa 'Otteluketjufoorumi' , aloittajana redpecka, 08.02.2019 klo 11.40.

  1. redpecka Jäsen

    Tänään mennään taas eteenpäin, niin elämässä kuin Liigassa. Jutin perävalot jo näkyy.

    Tilanne sarjataulukossa:
    6. Lukko 48. 76p
    9. SaiPa 48. 72p

    SaiPalla olisi voitolla mahdollisuus näyttää, että tosissaan vielä pyristellään kuuden sakkiin, vaikkei tämä peli sitä määritäkään lopullisesti. Mutta fanin näkökulmasta ”pakkovoitto”.

    Veikkaus vetovinkkailee: ”...Jatkoaika on jopa todennäköinen Lappeenrannassa. ”
    Edelliset ottelut - 08.02.2019 - SaiPa - Lukko - LIIGA - Otteluennakko

    Pistejaoilla tai huonommalla SaiPa silti mennee sääleihin ilman mullistavia persheilyjä. Oma veikkaus: 6-1

    Illan kokoonpanoja odotellessa ja raumalaisten mietteitä Länsi-Suomen vinkkelistä.
     
  2. lebak Jäsen

    SaiPa - Rauman Lukko
    Pe 8.2.2019 Klo 18:30 Kisapuisto
    Liput:
    Ticketmaster
    Kertoimet: 2,18 - 4,00 - 2,65 (Veikkaus)
    Ennakot: Lukko, SaiPa, Jatkoaika
    Kokoonpanot: Liigan sivuilta klo 13:00 alkaen

    Poissaolijat
    Lukko
    Ville Vahalahti (lopettanut), Jere Friberg, Ville Heinola, Miska Kukkonen, Ville Petman, Jakub Krejcik, Antti Saarela
    SaiPa Veeti Vainio, Elmeri Kaksonen, Anssi Löfman, Ahti Oksanen, Emil Oksanen, Roy Radke, Ahti Oksanen, Mikael Kuronen, Erik Autio

    Edelliset ottelut:

    10.1.2019 Lukko - SaiPa 4 – 5 VL
    24.10.2018 SaiPa - Lukko 4 – 1
    6.10.2018 Lukko - SaiPa 0 – 1
    2.2.2018 SaiPa - Lukko 4 – 2
    3.1.2018 Lukko - SaiPa 6 – 4

    Parhaat pistemiehet:
    Lukko

    Danforth, Justin 14+24=38 +7
    Ilomäki, Arttu 13+22=35 +7
    DeFazio, Brandon 15+17=32 +7
    Keränen, Janne 14+17=31 +8
    Koivisto, Toni 12+10=22 -4
    SaiPa
    Morley, Tyler 14+18=32 +1
    Kunyk, Cody 13+18=31 +0
    Nikko, Joni 10+14=24 +6
    Maalahti, Kalle 3+20=20 +1
    Oksanen, Ahti 11+10=21 -2
    Maalivahdit
    Lehtinen Lassi 26 2,25/ott 90,92%, 61,36% 1+0=1
    Setänen Oskari 28 2,77/ott 89,39%, 46,15%
    Tuohimaa, Frans 38, 2,53/ott, 90,27%, 47,37% 0+1=1
    Westerholm, Niclas 12, 2,33/ott, 9205%, 55%

    Sarjatalukko
    6. Lukko 48, 20-11-17 76pts
    9. SaiPa 48, 17-13-18 72pts

    Erikoistilanteet
    Lukko YV 16,84% (13) / AV 81,22% (6)
    SaiPa YV 19,76% (8) / AV 81,12% (5)

    6-ottelun kuntopuntari
    Lukko (7) Ottelut 2-2-2 maalierolla 10-10
    SaiPa (5) Ottelut 2-3-1 maalierolla 13-11

    Muuta
    Lukko matkusti ensin Raumalta Mikkeliin ja nyt suuntana on Lappeenranta. Joukkue vetää välissä jäät Imatralla. Lukon kokoonpanoon ei ole tulossa keskiviikosta isoja muutoksia. Lassi Lehtinen jatkaa maalilla.

    SaiPa on voittanut kaksi viimeistä peliään Ässiä ja KooKoota vastaan. Lisäksi tammikuun lopussa kaatui JYP1-2 vieraissa sekä maalin tappiot HIFK:lle ja Pelicansille.

    Lukko taas on voittanu 4 viimeistä peliään voittaen myös "maalin pelejä" Jukureita, Ässiä, KalPaa ja Sportia vastaan. Tapparalle Lukko hävisi tammikuun 24. päivä 2-0 vieraissa.Kummatkin ovat siis pelanneet vähämaalisia maalinpelejä viime aikoina, joten veikkaus jatkoajasta ei ole tuulesta temmattu.

    Kummatkin joukkueet ovat tehneet saman verran ylivoimamaaleja (33). Lukolla ylivoima-aikaa on 48minuuttia enemmän. Lukon ylivoima on takunnut pahasti koko kauden. Viimeisin hankinta antaa osviittaa, että sitä yritetään parantaa.

    Kotijoukkueelta seurantaan A.Oksanen (ei pelaakaan tänään), Morley sekä Lukossakin pelannut Nikko.
    Vierasjoukkueelta mielenkiintoista on nähdä Sopasen otteita sekä varsinkin Lehtisen rauhallisuutta.

    Edit.
    Poissaolijat.
    Mistä muuten johtuu Topi Nättisen -21?
     
    Viimeksi muokattu: 08.02.2019 klo 14.53
    Aapee79 ja Schimanski tykkäävät tästä.
  3. Barney Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rive Kanerva
    SaiPa tänään:

    Morley - Kunyk - Nikko
    Iso-Mustajärvi - Koho - Nättinen
    Goodwin - Saari - Tanus
    Lehtinen - Virtanen - Sneck

    Maalahti - Salo
    Kojo - Kichton
    Torikka - Denisov

    Tuohimaa
    Westerholm

    SaiPalta poissa ovat Ahti Oksanen, Emil Oksanen, Kaksonen, Löfman, Kuronen ja Autio. Sneck on jouduttu laittamaan hyökkääjäksi, joten puolustuksessa on ainakin yksi hazardi vähemmän. Toisaalta taas nyt on loukkaantumisten takia kokoonpanossa samaan aikaan sekä Nättinen että Tanus, joten ei tuo hyvältä näytä. Toivotaan, että Fränä seisoo päällään ja ykkösketju käy tekemässä tarvittavat maalit.
     
  4. lautamies Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Itäsuomalainen jääkiekko.
    Flunssa, influenssa(?) ilmeisesti korjaa satoaan SaiPan joukkueessa, mutta ei akuuttia hätää, miehiä riittää, onhan vielä Markkanen ja Tuomenoksa terveenä ja kyllä kai Lehterälläkin maila pysyy vielä kädessä.
    Hiukan näyttää huolestuttavalta, nelosketju ei näytä miltään tehoketjulta, puolustuspelaaminen ehkä onnistuu, luistelukilpailuun ei kuitenkaan ole varaa lähteä, varmaan paikkapuolustus on paras ase.
    Tänään voitto kotiin, niin Pekka Virta ei ilmaannu lainkaan lehdistötilaisuuteen, vaan pukeutuu valeasuun ja pakenee linjuriin piiloon.
     
  5. senilix Jäsen

    Lukolta myös Krejcik ja Saarela poissa.
     
  6. Okkul Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko ja maajoukkueet
    Tännään on tulossa tasainen ja vähämaalinen ottelu, Lukko on ollut tehoton viimeisissä otteluissa, eikä pelikään ole ihan uomissaan vaikka viimiset 4 peliä onkin voittanut. Tänäänkin on tärkeät 3 pistettä jaossa kummallekin. Lappeenranta on ollut Lukolle paha paikka. Lukon on kyettävä pitämään Saipa kahdessa maalissa tai vähemmän jotta voi pisteitä edes haaveilla. Sopasen toinen peli Lukko paidassa jokohan nyt YV pelissä onnistaisi pistetiilin aukeaminen.
     
  7. DripL Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    Tuo ei liene vaikeaa, koska viimeiset 5 ottelua SaiPa on juuri tuossa kahdessa pysynyt. Maalintekijöitä ei SaiPalta löydy, eikä akuuttia tarvetta kuulemma olekaan.

    Näytti jo paremmalta, varsinkin JYPpiä vastaan, mutta kaksi viimeistä ollut melkoista tuherrosta taas.
     
  8. Coxkyttä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Mites, muuttaako maailman kuningas Raumalle jos "Ihmeet" häviää tänään? ;)
     
  9. redpecka Jäsen

    Ai perskules, en muistanut että toi Sopanen tuli Lukkoon. Mitähän sitä uskaltais toivoa, oisko vain 2+1 tarpeeks?
     
  10. Gennadi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, R.I.P M-juna
    SaiPa on ollut Lukolle paha vastus jostain ihmeen syystä melkein aina, tai ainakin viimekausina. Nyt raumalaiset on pelin suunnan kääntäneet ja päivittäneet rosteria, kuten kunnianhimoisen joukkueen tuleekin. Mä luulen että tulee länsirannikon ylimarssi, kuten meinasi jo keskiviikkonakin tulla. SaiPan peli ei yksinkertaisesti syty, ei jumalauta millään. Orastavaa parannusta oli Pelicanseja vastaan, mutta kyllä se lässähti takaisin lähtötelineisiin.

    Jos paljastan teille tulosvetoni, niin 2-3 ja 2-5 Raumalle. Mutta luonnollisesti SaiPan miehenä toivon 20 euron päätyvän veikkaukselle.

    Muokkaus: Toivotaan että Raumalta tulevat kannattajat (jos sellaisia perjantaina onkaan) ovat sitä hyvin käyttäytyvää enemmistöä ettei Kouvolan tapahtumat toistu vaikka isännät saisivat 8-0 naamaan.
     
    Viimeksi muokattu: 08.02.2019 klo 17.51
  11. JPriest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Suuret odotukset ei pelille ole. Saipa ollut yllättävän paha viime vuosina ja Tuohimaa yleensä on löytänyt jostain extralatauksen Lukkoa vastaan. Lukko toki ollut viime peleissä voitokas, mutta ei hyvällä pelillä. Mikkelissä pelattiin n. 13 minuuttia jonka jälkeen surffailtiin.
     
  12. heavylutaa18 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Saimaa
    Yllättäen SaiPa vie kaikki kauden keskinäiset. Ei tänään mitään erikoista lätkää nähty, mutta 2p otetaan vastaan. Tsemppiä raumalaisille kevääseen.
     
  13. Walrus21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    En tiedä, millä ihmeen ilveellä Lukko onnistuu näitä SaiPa-otteluita häviämään. Tänäänkin oli selkeähkö hallinta vieraskentästä huolimatta, mutta viimeistely oli luokatonta ja yv kauheaa sekoilua.

    Tuomarit olivat jopa suotuisia Lukon kannalta, kun pari päivänselvää koukkua meni läpi sormien. Toisaalta Keränen töötättiin polvella kumoon vaarallisessa paikassa ja pari muutakin sääntöjen rajamailla liikkuvaa tilannetta jäi viheltämättä.

    Liekö Kisapuiston jää ollut huonossa kunnossa, kun jatkuvasti oli joku pelaajista pyllyllään.
     
  14. teude Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
    Lainaus:
    Mitähän peliä sitä on katsottu? Eihän SaiPalla ollut yhtä heikkoa hetkeä lukuunottamatta mitään hätää, vaan luokattomat syötöt ja tyhmät virheet piti Lukon mukana ja meinasi lahjoittaa koko voiton Raumalle. Ansaitut kaksi pistettä jäi lopulta kotijoukkueelle, joka selkeästi oli nälkäisempi ja fyysisempi.
     
  15. redpecka Jäsen

    Lämmittää tulos ja likööri.

    a) Pelasiko Sneck siis laiturina tuon 7:46? Miten suoriutui? Kaimansa Karalahtikin alkutaipaleellaan HIFK:ssä oli välillä laiturina. Sneck ei tosin ole uransa alkutaipaleella, mutta anyway.

    b) On Ville Koholle osunut mieluinen aloittajakaveri kun voittoprosentti 87,5. Yleensä Koho tuppaa jäämään alle 50%. Johtuneeko sitten siitä kun aina on joutunut aloittamaan hirsovitseja sun muita raipeja vastaan.

    c) Tykkään Santeri Virtasen olemuksesta. Hänen ympärillään ihmisiin tarttuu hymy. Jopa kivikasvo Tanuksen olen nähnyt hymyilevän kun oli Santerin halauksessa. Nuori kaveri ja jotenkin paistaa olemuksesta läpi sellainen liidaus.

    Edit: d) Ai niin tuo Sopanen. Ei sitten tehnyt maalin maalia. Niin pelottavan helposti on Pelsu- ja HIFK-aikoina nöyryyttänyt SaPan pakistoa ja veskareita.

    Edit2: Laitetaan vielä e) kun tuon ottelukoosteen katsoi. On kahdessa ensimmäisessä maalissa kyllä hienoa työskentelyä molempien joukkueiden kultakypäriltä.
     
    Viimeksi muokattu: 09.02.2019 klo 00.18
    Coxkyttä tykkää tästä.
  16. Rommeli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko, Pale Knuckles - EASHL
    Lainaus:
    Kyllä minä ainakin katsoin peliä, jossa Lukko vei maalipaikat jopa erittäin selvällä erolla kotijoukkueeseen. Viimeistely ei toki ollut toivotulla tasolla ja pelissä, jossa tehdyt maalit ratkaisevat, on tuo aika olennainen juttu.
     
  17. Walrus21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Lainaus:
    Ihan sitä peliä, minkä Telia eilen tarjosi.

    Peli oli toki suurimman osan ajasta tasainen. Lukko oli kuitenkin selkeästi vaarallisempi, kun otetaan huomioon maalipaikkojen määrän lisäksi niiden laatu.

    Lukon suurin heikkous lienee viimeistelytaito, joka näkyi eilen räikeästi. Kun ylivoima on heikkoa ja laukaukset menevät hyvistäkin paikoista ohi, pelit kääntyvät usein arvaamattomastikin vastustajalle.

    Liitteenä laukaisukartta, josta havaitaan raumalaisten lukuisat laukaisutontit ykkössektorista.
     

    Liitetyt tiedostot:

  18. teude Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
    Kai se sitten niin oli, seisomakatsomosta parin oluen voimin näytti ihan erilaiselta.
     
  19. Huppu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    No ei ollut. Raumalaisilla vaan on oma tapa katsoa peliä. Ekaa erää eivät varmaan ainakaan katsoneet ollenkaan.
     
  20. Zoidberg Jäsen

    Korkki kiinni siellä Raumalla. SaiPa kyllä vei ensimmäistä ja toista erää. Lukko oli sitten kolmannessa erässä parempi sekä jatkoajan alussa. Tasapeli oli ansaittu tulos kolmen erän jälkeen, ja SaiPa voitti jatkoajalla kolikonheiton, kun Lukolle ei maistunut jatkoajan alussa omat paikat. Maalahdelle maistui ja SaiPa voitti.
     
  21. Rommeli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko, Pale Knuckles - EASHL
    Ihan sama veikö Lukko tai SaiPa peliä, mutta puhdas fakta on, että Lukko laukoi huomattavasti enemmän vaaralliselta alueelta ihan läpi koko ottelun.

    Ja edellinen numeroina kotijoukkue ensin mainittuna:

    1. 4-6
    2. 2-4
    3. 4-9
    ja. 0-1

    Nuo siis laukaukset ihan selkeältä ykkössektorilta. Jos lukuihin lisätään vielä rajatapauksetkin, on ero vieläkin selkeämpi. Esimerkiksi kolmas erä 6-17. Lukko laukoi helvetisti ohi, mikä oli kenties se suurin ero. Toinen silmiin pistävä ero oli siinä, ettei Lukko laukonut kovinkaan paljon niin sanotulta vaarattomalta alueelta, kun taas SaiPan laukauksista suhteessa huomattavasti suurempi osa tuli nimenomaan noilta tonteilta. Toki laukaisukartta ei ota kantaa laukauksen todelliseen vaarallisuuden, kunnei se kerro esimerkiksi maskipelaamisesta mitään.
     
  22. Huppu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    Tähän ohilaukomiseen vaikuttaa mm. se että siinä oli usein kuitenkin mailaa välissä. SaiPalla oli mielestäni enemmän sitä että ykkössektorilla ei saatu sitä laukausta kun se maila ehti hiukan aiemmin väliin tai ratkaiseva syöttö ei aivan osunut kohdalle.