Pe 7.12.2018 HPK - Kärpät

  • 4 147
  • 26

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Rinkelinmäelle saapuu tänään jälleen liigaa suvereenisti dominoiva Kärpät. Mitä tuohon nyt sanoisi. 11 pisteen johto seuraavaan, n. 10 maalia enemmän tehtynä kuin seuraavaksi tehokkaimmalla ja n. 20 maalia vähemmän päästettynä kuin seuraavaksi vähiten päästäneellä. Kerho on neljäntenä, mutta kaksi peliä Kärppiä enemmän pelanneena ja hulppeat 17 pistettä perässä. Myös päästetyissä maaleissa Kerho on tällä hetkellä liigan kolmanneksi paras, mutta 23 kertaa enemmän on verkko heilunut omissa kuin Kärpillä.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Alkukaudesta Oulussa 4-0 voitto Kärpille, eikä Kerholla ollut silloin mitään palaa. Kuukausi sitten Hämeenlinnassa värikäs ja vauhdikas peli, mutta kuitenkin tukeva 2-0 johto Kärpille jo ekassa erässä ja lopulta selvä 4-1 voitto.

Kerho oli keskiviikkona Lahdessa vähän vaisu ja Pelicans korjasi selvän voiton. Tuossa ottelussa nähtiin taas jotenkin heikko peliintulo, mikä on nähty jo vähän turhan usein tällä kaudella. Hyvä puoli on se, että en nyt muista onko noita heikkoja aloituksia nähty juurikaan peräkkäisissä peleissä, joten se voisi enteillä tälle illalle jotain positiivista. Lahdessa nöyryytettiin myös kovavireistä Emil Larmia, joka sai poistua toisessa erässä vaihtoon 3-0 tilanteessa. Sitä peliä ennenhän Larmi oli päästänyt vain yhden maalin neljässä edellisessä pelissä.

Kärpät pelaa liigassa nyt neljännen vieraspelin putkeen ja kolme edellistä on hoidettu tyylillä. Tämän ottelun jälkeen näyttää alkavan neljän kotiottelun putki, joten vieläkö jaksaa puristaa neljännen vierasvoiton putkeen. Kärpillä on myös CHL-pudotuspelit menossa, joten olisko Kerhon mahdollisuudet osittain siinä, että Kärpillä on terävimmät ajatukset siellä ja kohta alkavassa kotiotteluputkessa. Rutiinihan siellä näyttää olevan kyllä tällä kaudella aika rautainen, joten ei tässä nyt isoja rahoja uskalla laittaa Kerhon voitolle, mutta toivotaan hyvää starttia peliin, johtomaalia ja sitä kautta sitten hyvä flow päälle. Muuten voi tuloksena olla kliininen voitto vieraille.

Hyvää kiekkoa kuitenkin tullaan varmasti näkemään, joten nokka kohti Rinkelinmäkeä taas tänään.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Kärpät lienee tänään energiansäästö mielessä. Tehdään se mitä pitää, mutta ei yhtään mitään ylimääräistä. Jos HPK karkaa niin tuskin kiriä tullaan esittämään. Pientä otteluruuhkaa on CHL:n vuoksi ja ensi tiistaina on oikea koitos Salzburgia vastaan, jossa maaleja on pakko tehdä enemmän kuin vastustaja.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tänään on kyllä mielestäni HPK:lla erinomaiset mahdollisuudet viedä 3p. Kärpillä on CHL-rupeama nyt päällä, tiistaina pelattiin illalla Itävallassa ja ennen sitä tosiaan kolme vieraspeliä kotoista Liigaa. Ensi viikon tiistaina elintärkeä kotipeli Salzburgia vastaan, joten tuskinpa Kärpät saa tänään itsestään parasta pöytään. Rutiinitaso onneksi on korkealla, eli ellei HPK kykene laittamaan omaa parastaan pöytään, niin Kärpätkin voi voittaa. Paljon riippuu myös siitä, pelaako tänään Veini vai Rynkky maalilla.

Veikkaus: Jos HPK pelaa omalla (tai lähellä) maksimaalista tasoaan niin kotivoitto. Mikäli taas jotain räikeitä virheitä ja muuta sekoilua nähdään niin jatkot tai jopa suora vierasvoitto.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kärpät lienee tänään energiansäästö mielessä.

Näinhän sitä tässä haluaisi uskoa, mutta toisaalta, kun ei Kärpillä oikeasti ole myöskään mitään hävittävää tässä pelissä, niin se voi myös vapauttaa pelaamaan rentoa peliä. Henkimaailman hommia.

Hallilla tänään Teemu Turunen palkitaan kuukauden pelaajana ja ilmaiset piparikahvit tarjolla 4000:lle ensimmäiselle. Toivotaan, että piparit loppuvat kesken.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kerho on jo tovin säästänyt energiaa pleijareihin. Ryhtiliikettä tarvittaisiin. Tai sitten reenijumi, you know. Aina ei voi voittaa. Ehkä tänään kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpillä on myös CHL-pudotuspelit menossa, joten olisko Kerhon mahdollisuudet osittain siinä, että Kärpillä on terävimmät ajatukset siellä ja kohta alkavassa kotiotteluputkessa.
Tuossa voi hyvinkin piillä Kerhon kannalta mahdollisuuksia. Toisaalta oma kutina illan ottelusta on se, että Kärpät palaa voittojen tielle siitä yksinkertaisesta syystä, että Mamban komennossa Kärpillä ei ole ollut kovin vahvaa taipumusta ottaa useampaa tappiota putkeen ja nyt on kuitenkin alla tappio tiistain CHL-pelistä.

Edeltävän kerran Kärpät on hävinnyt kaksi kertaa putkeen syyskuun alkupuolella, ensin varsinaisella peliajalla Nürnberg Ice Tigersin vieraana CHL:n puolella ja sitten Liigakauden kotiavauksessa KalPaa vastaan jatkoilla. Varsinaisen peliajan tappioita on tullut viimeksi kaksi putkeen viime kauden finaalisarjassa Tapparaa vastaan ja sitä ennen pidempää tappioputkea nähtiin aivan runkosarjan lopulla kun runkosarjan voitto oli jo varmistunut.

Historia ei tietenkään illan ottelua ratkaise, vaan lähtötilanne otteluunhan on tunnetusti 0-0 ja kaikki riippuu siitä miten joukkueet tänään esiintyvät. Kärpät ei kyennyt lähellekään parhaimpaansa viimeisimmässä CHL-ottelussa, joten siinä mielessä olo on jokseenkin luottavainen sen suhteen ettei mitään lepsua ulospuhallusta tulla asenteen puolesta näkemään. Onneksi myös HPK:lla on tappio niskassaan, joten uskon, että molempien joukkueiden kannattajien iloksi tullaan näkemään viihdyttävä ottelu, jonka voitto molempia osapuolia aidosti kiinnostaa.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Näinhän sitä tässä haluaisi uskoa, mutta toisaalta, kun ei Kärpillä oikeasti ole myöskään mitään hävittävää tässä pelissä, niin se voi myös vapauttaa pelaamaan rentoa peliä. Henkimaailman hommia.

Hallilla tänään Teemu Turunen palkitaan kuukauden pelaajana ja ilmaiset piparikahvit tarjolla 4000:lle ensimmäiselle. Toivotaan, että piparit loppuvat kesken.

On Kärpillä toki hävittävää tässä. Salzburgissa tuli tukkaan viime sekunnin maalilla ja voitto HPK:sta antaisi taas merkkiä, että ollaan oikealla linjalla. Tappiosta voi jäädä jotain kaivelemaan ja itseluottamus näissä on kyseessä. HPK varmasti koittaa luistelulla nostaa tempoa niin, ettei Kärppien auta jäädä seisoskelemaan. Tätä peliä Kärpätkin osaa pelata, mutta katsotaan miten jaksavat.
 

PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
HPK on kyllä ollut iskussa viime viikkoina vaikka Pelicansia vastaan tulikin tukkaan viimeksi. Turusesta on tulossa uusi supertähti ja Larmi taitaa pelata itseään maajoukkueeseen. Valtakunnassa on kaikki hyvin kun Kerhossa pelaa vähintään yksi Tuulola! Veikkaan että Kärpät vie kuitenkin voiton Suomen kauneimmasta sisämaakaupungista ja palaa pohjoisen merituulen äärelle kahden pisteen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Pennan kertoi ennakossa, että joukkueessa on pientä vatsaflunssaa liikkeellä. Saattoi olla jengi kipeänä jo Lahdessa kun paska valahti punttiin heti kun kiekko putosi jäähän. Imodiumin voimalla kärpät kaatuu tänään jatkojen kautta.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kärpillä vielä sivussa Heshka ja Sailio, joita korvaavat Mäkelä ja Junnila. Leskinen palannut kokoonpanoon, Rynnäs aloittaa maalissa.

Leskinen - Lasu - Koblizek
Pyörälä - Kupari - Heponiemi
Osala - Kristof - Anttila
Junnila - Humaloja - Karvinen

Ohtamaa - Mäkelä
Kivihalme - Hakanpää
Kukkonen - Niemelä
Ronkainen

Rynnäs (Vehviläinen)
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Pennan kertoi ennakossa, että joukkueessa on pientä vatsaflunssaa liikkeellä.

Kokoonpanosta puuttuu edelliseen otteluun verrattuna vain Larmi ja 7. pakki Niemeläinen. Toivotaan, että Larmilla on se vatsaflunssa, eikä ole tullut mitään vammaa. Vähän menee kylmät väreet kun ei ole varamaalivahtia edes kokoonpanossa.

Nyt ois Karjalaisella kova näytönpaikka. Koskas se nyt oli viimeksi voiton Kerholle torjunut. Oliko siitä yli vuosi?
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Ei mihinkään maailman helpoimpaan paikkaan lyödä kyllä Karjalaista nyt. Noh. Odotukset on muutenkin ollut 0 pistettä tästä pelistä, joten ties vaikka yllättäisi positiivisesti. Ainakin saa taas kunnon näytönpaikan.
 

PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
No ei kai Kerho voi pelkästään Larmin varassa olla koko kautta? Täällä kun puhutaan varmasta tappiosta kun kakkosveskari sattuu olemaan maalilla, niin se on tänään Kärpilläkin.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Kokoonpanosta puuttuu edelliseen otteluun verrattuna vain Larmi ja 7. pakki Niemeläinen. Toivotaan, että Larmilla on se vatsaflunssa, eikä ole tullut mitään vammaa. Vähän menee kylmät väreet kun ei ole varamaalivahtia edes kokoonpanossa.

Nyt ois Karjalaisella kova näytönpaikka. Koskas se nyt oli viimeksi voiton Kerholle torjunut. Oliko siitä yli vuosi?
25.11.2017 Jukureita vastaan on Andyn edellinen kolmen pisteen voitto. Toki vyöllä on tältä kaudelta rankkarivoitto KooKoota vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
No ei kai Kerho voi pelkästään Larmin varassa olla koko kautta? Täällä kun puhutaan varmasta tappiosta kun kakkosveskari sattuu olemaan maalilla, niin se on tänään Kärpilläkin.

Jos se kakkosveskari olisi edes liigatason veskari niin joo. Ja kyllä Kerho voi olla Larmin varassa koko kauden, kuten on ollut tähän asti. Se, että onko tuo yhden veskarin taktiikka kovin fiksua on toinen juttu.

Kuten @Jerry100 tuossa totesi, että vähän on kakkosveskoilla eroa. Jollain on toisena autona Toyota, toisilla polkupyörä.

Edit: Karjalainen 5 ottelua, pmk 3,14, Torjunta% 86,41.
Rynnäs 8 ottelua, pmk 1,48, Torjunta% 93,3.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
Jos se kakkosveskari olisi edes liigatason veskari niin joo. Ja kyllä Kerho voi olla Larmin varassa koko kauden, kuten on ollut tähän asti. Se, että onko tuo yhden veskarin taktiikka kovin fiksua on toinen juttu.

Kuten @Jerry100 tuossa totesi, että vähän on kakkosveskoilla eroa. Jollain on toisena autona Toyota, toisilla polkupyörä.

Edit: Karjalainen 5 ottelua, pmk 3,14, Torjunta% 86,41.
Rynnäs 8 ottelua, pmk 1,48, Torjunta% 93,3.
Onhan Rynnäs meritoitunut mutta ei enää mikään muuri kuten muutamia vuosia sitten. Tämä Karjalainen on kuitenkin käsittääkseni nuori ja lupaava isokokoinen veskari, että varmasti se liigatasoa nyt kuitenkin on. Tuota etukäteen häviämistä ja suolausta minä vain ihmettelin, toivottavasti koppi tarttuu muttei tänään tarpeeksi hyvin!
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Onhan Rynnäs meritoitunut mutta ei enää mikään muuri kuten muutamia vuosia sitten. Tämä Karjalainen on kuitenkin käsittääkseni nuori ja lupaava isokokoinen veskari, että varmasti se liigatasoa nyt kuitenkin on. Tuota etukäteen häviämistä ja suolausta minä vain ihmettelin, toivottavasti koppi tarttuu muttei tänään tarpeeksi hyvin!

Kyllä minäkin toivon, että Antti onnistuu tänään. Mutta kun edellisestä 3p voitosta on yli vuosi ja otteet on mitä on, niin eihän tuo hirveästi positiivista mieltä herätä.

Ei Karjalainen mikään huippulupaus koskaan ole ollut, mutta esim. ekalla HPK kaudellaan oli todella hyvä. Toisen kauden aikana alkoi taso kummallisesti putoamaan eikä viitteitä paremmasta ole näkynyt.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Kärppäpelit ei maalivahteihin ratkea, vaan budjetin kautta eritasoisiin joukkueisiin. Joten Karjalaiselta odotan hyvää peruspeliä. Se mihin se riittää, on joukkueen homma. Ja mitä tulee Larmiin, niin nuori kaveri on kyllä kantanut kolme kautta HPK:ta harteillaan, vaikka välillä on kantajatalkoisiin toki tullut muitakin. (Lahen tietotoimisto osaa kertoa, että Larmi ollut treeneistä poissa jo tiistaina, jonkun flunssantyyppisen vuoksi.)
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Onnittelut HPK:lle voitosta. Parempi vei kuten kuuluukin. Kärppien hyökkäyspelaaminen oli melkoista tuubaa tänään ja toki siitä osin menee pisteet myös kurinalaisesti keskustaa puolustaneelle HPK viisikolle.

Karjalainen ei kunnon testiin joutunut mutta poimi varmasti ne mitkä kuuluikin. Seuraavaa matsia kohti.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Parempi vei kuten kuuluukin. Kärppien hyökkäyspelaaminen oli melkoista tuubaa tänään ja toki siitä osin menee pisteet myös kurinalaisesti keskustaa puolustaneelle HPK viisikolle.

Huolestuttavaahan tässä on se, että ainakin omasta mielestä Kärppien hyökkäyspeli ei ole kehittynyt juuri lainkaan kauden alusta ja kun muut joukkueet vertyy, se näyttää aina vain huonommalta. Puolustuspeli on pelannut, mutta nyt viime aikoina on näyttänyt siltä, että Kärpät on koko ajan telineissä, pelkästään puolustuspelinsä varassa :/
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olipa mielenkiintoinen peli. Näin puolueettomin silmiin katsottuna tuntui, että kärppien paljon kehuttu puolustus on skoutattu aika hyvin vastustajien puolelta. Toki kovaa tekemistä, mutta olisiko aavistuksen omainen hitaus tietyissä tilanteissa havaittavissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös