Pe 7.1.2011 Jokipojat-TuTo

  • 2 201
  • 5

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Joensuussa on taas kiekkobuumin poikanen. Kevään mestareita hyljeksittiin ennen joulutaukoa niin keskustelupalstoilla, kahvipöytäkeskusteluissa kuin Mehtimäen lehtereilläkin, mutta nyt kun seura koki messiaallisen ilmestyksen Tikin muodossa, on hommassa aivan toisenlainen tatsi. Täällä päin ei todellakaan tunneta häpeää rotsinkäännön suhteen. Takki on mennyt monella tosifanillakin niin monta kertaa nurin, että sormet loppuvat laskutoimituksessa kesken. Ei se mitään, pääasia että tunnetta ja intohimoa riittää, hyvässä ja pahassa.

Moni sellainen tuttavani, joka ei tällä kaudella ole pelissä käynyt, on huomenna hallille vääntäytymässä. Jo yksin tämän perusteella kehtaan väittää, että pelin yleisömäärä alkaa numerolla kolme, ja itse asiassa olen pettynyt, ellei asian laita ole näin. Tikin legioona on ensi kertaa kotihallissa tavattavissa, ja tämähän tietää aivan uudenlaista hekumaa. Pällistelijöitä piisannee, ja onhan siinäkin jo ihmettelemistä, että seitsemän pelin tappioputken jälkeen on saatu kaksi taisteluvoittoa. Joukkueen ilmekin on ihan erilainen kuin joulukuun peleissä, ja huomisen ottelusta on luvassa paljon pisteitä samanlaisen meiningin jatkuessa.

TuTo on tällä kaudella kaatunut jo kahdesti, joten nyt olisi hyvä lyödä viimeinenkin naula sen osalta arkkuun. Vierailija ei todellakaan ole niin huono, kuin sarjataulukko näyttää, ja tämän tietänee myös Jokipoikien valmennusjohto. Nuttu auki ei tähän(kään) peliin pidä painella, muuten tulee käkättimeen ja rumasti. Turkulaisilla on yksilötaitoa, mutta joukkueena Jokipo on ehdottomasti parempi. Rivit suorana, peli simppelinä ja tunteet hallinassa, niin hyvä siitä tulee.

Ikävä juttu on se, ettei Jekimovs ole vielä huomenna pelikuntoinen, mutta tämähän tietää vain näytönpaikkaa muille. Malinen pelaa huomenna, ja se on mainio asia. Mehtimäkeläisen ennakon mukaan jonkinlaisia muutoksia kokoonpanoon on tulossa, mutta ne selviävät sitten huomenna, tuskin sieltä mitään järin mullistavaa on luvassa.

Tästä kolme pistettä, ja kaikki olisi taas niin paljon helpompaa. Viva la jokipooo!
 

Warre

Jäsen
Tuhti otteluketjun avausviesti jäsen Alocacoc:ltä, täytyy sanoa. Hyvin samoja huomioita on tullut tehtyä itsekin kaikin puolin niin kahvipöydissä kuin pihan perille viritettyjen katosten alla parveilevien keuhkosyöpä-prospectien joukossa hengaillessa.

Illan kokoonpanot ovat ilmestyneet ainakin jääkiekkoliiton sivuille. Kivioja pelaa Jekin tilalla ykkösessä ja Heikkinen saa siirron kolmoseen. Miettinen saa pari junnua holhoukseen nelosen laidoille. Puolustukseen uutena Hietamäki, jonka viime esitys Jukureita vastaan ei juurikaan jättänyt jälkipolville mitään hyvää kerrottavaa. Toivottavasti onnistuu tänään Väänäsen parina.

Muuten, pitkästä aikaa Jokipojat lähtevät otteluun ennakkosuosikkina.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
TuTolle taas erittäin tärkeä ottelu ja Toni Jalo on erittäin tervettullut lisä joukkueeseen. Tikkanen tekee kotidebyytti penkin takana ja luulen että hallissa riittää porukkaa tänään.

TuTossa on taas heitetty ketjut tehosekoittimeen. Ykkösketju on ainoa joka on pysynyt ennallaan paitsi että Palmroth pelaa nyt Pelkosen pakkiparina. Jalo on saanut viereensä herrat Aaltonen ja Niskakangas. Tuominen on nostettu kakkoseen ja Aho pelaa Österbackin ja Aallon kanssa nelosessa. Pakkiparit ovat erittäin mielenkiintoisisa tänä iltana. Toivottavasti nämä ketjut toimii että ei tule täys pannukakku. Reunanen jatkaa maalissa ja Törö avaa luukkua.

Näin tällä kertaa. 3 pistettä tarvitaan!
 

Oadie

Jäsen
Mikä tahansa Mestiksen normi maalivahdin omaava joukkue olisi tänään pisteet Joensuusta vienyt paitsi TuTo. Jokipojat ei esittänyt mitään ihmeellistä, mutta ei tarvinnutkaan. TuTo häslää itse ottelut niin että turpiin tulee. Viimeistely on niin paskaa että ulkoilmahöntsäilyssäkin nähdään parempia suorituksia. Törö pelasi ok, mutta ei siellä paljon torjuttavaa ollut. Ari sen sijaan päästi kaksi helppoa. Millainen paikka pitää Aholla tai Keinäsellä olla että kiekko saadaan maaliin?? Sellaista ei taida ollakaan.

Onnittelut Tikille ja Jokipojille, todelliset puntarit ovat kuitenkin vasta tulossa.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Ensimmäinen erä ja yli 3000 katsojaa paikalla. Jokipojat liikkuivat, taistelivat ja taklasivat kaikkea mitä kentällä oli. Suvereeni erä Jokipolta. Toista ja kolmatta erää TuTo vei pitkät tovit. Jokipojat pelasivat toisen ja kolmannen erän ns. "varmaskiekkoa". Enää ei lauttu eikä menty maalille. Roiskimista ja päämäärätöntä menoa. Puustinen voisi mennä maalintekoharjoituksiin. 4-5 hyvää maalipaikkaa. Ei sisään mistään. Mitä on tapahtunut Juuso Akkaselle? Ihan pihalla koko ottelun ajan. Summasummaarum: viivytystaistelu toi nyt arvokkaat kolme pinnaa.

Mikä tahansa Mestiksen normi maalivahdin omaava joukkue olisi tänään pisteet Joensuusta vienyt paitsi TuTo. - clip- Törö pelasi ok, mutta ei siellä paljon torjuttavaa ollut. Ari sen sijaan päästi kaksi helppoa.

Eriävä mielipide tähän. Jokipon ensimmäisessä maalissa Malinen sai laittaa syöttöketjun jälkeen "tyhjiin". Kiviojan maalissa kiekko muutti maalinedessä suuntaa TuTon pelaajasta ja se kolmas maali oli 3-1 kuvion päätteeksi takatolpalta tyhjiin. Veskareihin ette kaatuneet. Näin sen muutaman metrin päästä näin. Jokipon Härmä pelasi todella hyvin. Ilman Härmää TuTo olisi vienyt pelin jatkoajalle tai jopa voittanut varsinaisella peliajalla.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Minun puolesta Jokipo olisi saanut voittaa vaikka 6-0 koska tämä lopputulos todella harmittaa. Toivottavasti ollan huomenna hereillä alusta asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös