Pe 4.5.2018 Otteluseuranta (1. kisapäivä)

  • 39 015
  • 614
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
On perjantai 4.5.2018.

Täten julistan MM-kisojen 2018 ensimmäisen kisapäivän otteluseurantaketjun avatuksi!

Jääkiekon maailmanmestaruuskisat alkavat tänään neljällä ottelulla, jotka ovat seuraavat:

klo 17:15 Venäjä - Ranska
klo 17:15 USA - Kanada
klo 21:15 Ruotsi - Valko-Venäjä
klo 21:15 Saksa - Tanska


Valitettavasti ainuttakaan ottelua ei televisioida siellä missä ne kuuluisi televisioida eli yleisillä ja ilmaisilla kanavilla (tai striimeinä), eli koko päivän tarjonta on maksukanavien takana.

Venäjä vastaan Ranska lienee suht yksipuolinen näytös, mutta samaan aikaan pelataan jo kovempi matsi eli B-lohkon pohjoisamerikkalainen hegemoniamatsi USA vs. Kanada. Ottelussa Kanada on ennakkosuosikki, mutta on lopultakin arvoitus miten kumpikaan joukkue saa pelinsä käyntiin eurokaukaloissa. Harjoituspelit ovat olleet kummallakin suht vähissä.

Ruotsi kohtaa ikisuosikkivastuksensa Valko-Venäjän, josta sillä on lämpimiä muistoja jo vuoden 2002 talviolympialaisista. Ruotsi on kuitenkin selkeä ennakkosuosikki, koska Tommy Salo ei ole enää Ruotsin maalilla.

Saksa vastaan Tanska on kiintoisa etukäteen, sillä Saksa on olympiakisojen yllätyshopeamitalisti ja Tanska on kisojen isäntämaa. Saako Tanska kotihurmoksen päälle vai jatkaako Saksa itseluottamusta uhkuvaa menoaan?
 
Hienolle päivälle hieno avauspäivän ketjun avaus! Vielä olisi viisi tuntia töitä jäljellä, jonka jälkeen pääsee seuraamaan MM-lätkää. Tänään päivän avausotteluna jo melkoinen herkkupala, kun Kanada kohtaa USA:n eli McDavid vs Kane. Illalla varmasti tanskalaisille pelaajille ja kannattajille hieno hetki edessä, kun kotikisat korkkaantuvat Saksaa vastaan. Kohta mennään!
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän tässä on päivä päivältä enemmän odotettu tätä päivää! Kuukausi sitten tuntui että ihan sama mut nyt on fiilis katossa.

Suurin mielenkiinto kohdistuu Kanada- USA ja Saksa - Tanska peleihin.
 

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minäkin olen näitä kisoja odotellut innoissani jo jonkin aikaa ja nyt päästään lopulta vauhtiin.

Venäjä voittanee kyllä Ranskan ja Ruotsi Valko-Venäjän, näistä tuskin ennakkoon on suurta epäselvyyttä. Noista kahdesta muusta ottelusta onkin sitten hankalampi sanoa, kumpi voittaa. Veikkaan Kanadaa ja Tanskaa.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
klo 17:15 USA - Kanada
klo 21:15 Ruotsi - Valko-Venäjä


Nämä kaksi menevät katseluun. C more tuli sitten lopulta hankittua kun ei tuota Saukkosta jaksa kuunnella.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Vielä kuukausi sitten ei ollut yhtään paloa kisoja kohtaan, mutta niin sitä taas odotellaan, milloin se kiekko putoaa jäähän. Tänään heti kaksi erittäin mielenkiintoista ottelua. USA-CAN ja DEN-GER. Kanavapaketin ostin ensimmäistä kertaa, sillä ei niitä mainoksia ja Saukkosta jaksa seitsemättä kevättä putkeen.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuinka aikaisin kokoonpanot yleensä julkaistaan? Leijonapörssiä ajatellen kuumottaa, kun Auvitun passia ei vieläkään leimattu.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuinka aikaisin kokoonpanot yleensä julkaistaan? Leijonapörssiä ajatellen kuumottaa, kun Auvitun passia ei vieläkään leimattu.

Tuntia ennen on yleensä julkaistu. Leijonapörssissä taas samat ongelmat, kun vaihdot menee kiinni eikä myöhäisempien pelien kokoonpanoja tiedä.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuntia ennen on yleensä julkaistu. Leijonapörssissä taas samat ongelmat, kun vaihdot menee kiinni eikä myöhäisempien pelien kokoonpanoja tiedä.
Jep. Periaatteessa voisi vaihtaa Auvitun samanhintaiseen Philip Larseniin, mutta senkin perkeleen passi on vielä leimaamatta. Kyllä nyt koetellaan.
 

iSing

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
Leijonapörssissä taas samat ongelmat, kun vaihdot menee kiinni eikä myöhäisempien pelien kokoonpanoja tiedä.

Paljo välii. Kansa spelaa ja plätä liikkuu. Valituksilla ja ehdotuksilla IS pyyhkäisee ruskean paikan. :(
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Jee, tänään ne taas alkaa, nimittäin MM-Kisat! On tätä odotettukin. Pieni OT: mutta toimiikos se Operalla katsominen näissäkin kisoissa? Maikkaria en meinaa tukea, vaikka OP:n asiakkaana saisinkin kuukauden ilmaiseksi.

edit. Näemmä toimii Operalla kuten ennenkin.
 
Viimeksi muokattu:

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Jep. Periaatteessa voisi vaihtaa Auvitun samanhintaiseen Philip Larseniin, mutta senkin perkeleen passi on vielä leimaamatta. Kyllä nyt koetellaan.
Mistä näkee leimatut? Löytyy Larsen täältäkin ja ihmettelen kyllä kovasti jos ei muka pelaa.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Ai että, onhan siinä aina oma fiiliksensä kun MM-kisat alkavat. Yhdysvallat - Kanada-ottelussa on myös studio, joten mielenkiintoista nähdä uudet asiantuntijat heti tositoimissa.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistä näkee leimatut? Löytyy Larsen täältäkin ja ihmettelen kyllä kovasti jos ei muka pelaa.
Nyt on Larsen leimattu. Twitteristä haen aina pelaajan nimellä, kaipa nuo IIHF:n sivutkin ovat ajan tasalla, kun sinne samalla on päivittynyt Larsenin nimi.

Mikähän Nikita Gusevilla on? Ei löydy Venäjän kokoonpanosta tälle päivälle eikä ole näemmä passikaan leimattu.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Nyt on Larsen leimattu. Twitteristä haen aina pelaajan nimellä, kaipa nuo IIHF:n sivutkin ovat ajan tasalla, kun sinne samalla on päivittynyt Larsenin nimi.

Mikähän Nikita Gusevilla on? Ei löydy Venäjän kokoonpanosta tälle päivälle eikä ole näemmä passikaan leimattu.
Okei.

Gusevista oli juttua HFBordsin foorumilla että sairastelee ja missaa pelin tai pari.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Juuri valmistelen kisastudiota olohuoneeseen. Telkkarista USA - Kanada ja läppäristä Venäjä - Ranska. Ruokaa voisi käydä hakemassa lähikaupasta. Mites muut?
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kohta alkaa! Jännittynyt fiilis. Kaljaa ja sipsejä varattu rekka-autollinen.

Hyi vittu, olin jo kerenny unohtaa et Suomi hävis 5-1 Ranskalle viime vuonna.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Heti alkuun turnauksen coolein kamppailu kun USA ja Canada näyttävät EHT kansalle pelaamisen mallia. Päivä jota lehmänlypsäjät ja Pihtiputaan auton rassaajat ovat kauhulla odottaneet. Let's go!

Toivottavasti USA ottaisi voiton tuosta ja Ranskan puolella ollaan toki sitten toisessa kamppailussa
 

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja kohta taas mennään! Olkoot kuinka vain skodahöntsää, sisäinen Karjala-lippis herää henkiin aina tähän aikaan vuodesta. Alkais jo!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No voihan perse ettei tuu ilmaiskanavilta tuo USA:n ja Kanadan välinen koitos, olisi kyllä kiinnostanut vaikka ei mitään tietoa kokoonpanoista ole ja jenkithän yleensä eivät kovin vahvalla joukkueella näissä mukana ole. Kanadalla on joku McDavid kai...
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
No voihan perse ettei tuu ilmaiskanavilta tuo USA:n ja Kanadan välinen koitos, olisi kyllä kiinnostanut vaikka ei mitään tietoa kokoonpanoista ole ja jenkithän yleensä eivät kovin vahvalla joukkueella näissä mukana ole. Kanadalla on joku McDavid kai...
Veikkaus TV näyttää käsittääkseni kaikki pelit.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Toivottavasti läppäri ja HDMI-kaapeli+TV-kombo pelittää. Striimien suhteen tuo on toiminut loistavasti mutta entä CMoren kanssa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös