Pe 27.3.2015 KooKoo - TUTO Hockey (3. välierä)

  • 2 117
  • 6

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo ja KooKoo iskevät kolmannen kerran yhteen tänään. Tilanne sarjassa on TuTon hyväksi 0-2 ja kotijoukkueella on pientä pakkovoiton makua. Edellisissä peleissä on tarvittu viidettä erää eron saamikseksi joukkueiden välillä ja tänään todennäköisesti jälleen koetellaan katsojien hermoja. Molemilla joukkueilla varmasti jonkun verran myös jaloissa painaa, mutta luulisin että näihin kauden ratkaiseviin otteluihin riittää silti virtaa joka pelaajalla.

TuTo saa otteluun pientä apua, kun A-nuorten mestari Jasper Lindsten hyppää joukkueen avuksi. KooKoolla näyttäisi ennakkoon pakisto hieman kapealta, mutta eiköhän sinnekin löydy vielä pelaajia. Veikataan pelin päättymiseen riittävän tänään 60 min. TuTo nousee lopussa jälleen ja voittaa 1-2.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO sai Jasperin ja on menettänyt Linken ja Lehtisen. Aiemmin lähtenyt Kulmala ja Kangasniemi. Lisäksi siellä on ennestään jo T.Laine, A.Kokkonen, Uski ja Hiden ja varmaan muitakin. Hiukan siis tuntuu, että alkaa tuo poissaolijoiden määrä vaan kasvamaan taas. KooKoo:n pakistosta näyttäisi pientä vajausta olevan, mutta kai sinne se lisäkin saadaan tarvittaessa.
Tuo Linken puuttuminen on harmi, mutta se oli hiukan odotettavissa, kun ei edellisessä ottelussa enää kolmannen erän jälkeen jäällä käynnyt. Pakistokin siis hieman heikkeni. Viirlas ei ole vakuuttanut.

Kolmas ottelu voi olla suunnan kääntämisen paikka. Jos TUTO pystyy tämän ottelun pitämään siedettävissä numeroissa pitkään, niin mahdollisuus olisi taas ottaa voitto. Kaapolta ja koko joukkoeelta vaaditaan nyt kyllä hyvää oman pään pelaamista ja jäähyjen välttämistä. KooKoo saa nuo ylivoimat yleensä paremmin pyörimään ja joka kerta kun sitten laukaus tai heitto maalille tulee, niin pieni pelko on perseessä. 5v5 pelissä pystytään hieman paremmin pelaamaan ja vaikka se välillä näyttää tylsältä ja hitaalta peliltä, niin se on TUTO:n eduksi. Tässä pelissä muutamat joutuvat pelaamaan taas useita vaihtoja ja väsyä alkaa varmasti tulla jo. Voitto antaisi kyllä taas energiaa ja apuja seuraavaan peliin. Väsyminen ja tappio antaisi sitten kyllä KooKoo:lle avaimet heti seuraavana päivänä pelattavaan otteluun.

Tähän mennessä KooKoo on aloittanut maalinteon ja TUTO tullut takaa rinnalle ja ohi. LeKi sarjassa yleensä ekan maalin tehnyt meni myös voittoon. TUTO siis on tuon nyt kääntänyt paremmaksi. Toisaalta, jos TUTO pääsisi aloittamaan maalinteon ja KooKoo ei pääsisi sitä heti kuittaamaan, niin paine siirtyisi kotijoukkueelle. Tietysti tämän jälkeen sitä johtoa ei pitäisi enää kyllä menettää. Lopputulos saisi siis olla vaikka 0-1. Tuo eka maali kun tulisi ekassa erässä jo, niin voisi olla aika raastavaa seurantaa paikanpäällä, nettilähetyksen takana ja ihan tulosseurantaa seuratessa.

Edit: TUTO omilla sivuillaan merkannut Lehtisen ylimääräiseksi hyökkääjäksi.
 
Viimeksi muokattu:

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Toivottavasti tulee kunnon jääkiekkopeli eikä samanlainen varovainen nyhjäys kuin Turussa viimeksi. Tarkkaa pitää pelata, mutta jonkinlaista pelirohkeutta saa sentään yleisölle esitellä. Olihan sitä viimeksikin nähtävissä, mutta vain pieninä pirskahduksina siellä täällä.

KooKoo tarvitsee tänään:

1. Ajoitukset = Taklauspeli
2. Edes alkeellista lyhytsyöttöpeliä vs TUTOn 1-4 puolustussiniviiva-ansa (träppi?) = Nopeat tehokaat sisääntulot hyökkäysalueelle
3. Ylivoima (jos jäähyjä nähdään), jossa Mattilan suosima nopea ensimmäinen laukaus ei mene mihin sattuu tai mieluummin ylivoimamaalintekopaikan kunnollinen rakentaminen = Tehoja ylivoimaan.

Mutta tosiaankin tarvitaan kaikkea muuta kuin mitä Turussa nähtiin.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kolmas ottelu voi olla suunnan kääntämisen paikka. Jos TUTO pystyy tämän ottelun pitämään siedettävissä numeroissa pitkään, niin mahdollisuus olisi taas ottaa voitto. Kaapolta ja koko joukkoeelta vaaditaan nyt kyllä hyvää oman pään pelaamista ja jäähyjen välttämistä.
Kaapo on pelannut häikäisevän hyvin. Toivottavasti jaksaa pelata pitkään samalla tasolla. Minulle vähään tyytyväisenä tänään kelpaisi Tovereilta kova yritys ja tasainen peli, vaikka tappio tulisikin. KooKoo on hyvä joukkue ja marginaalit pienet. Huomenna sitten Kupittaalla voitto ja sitä seuraavassa pelissä sarja katkolla. Toki minun puolestani Toverit saa tänään voittaakin.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Kyllä nyt pelko hiipii puseroon taas. Huomenna olisi kyllä tosi kätevää jos TUTO voittaisi. Muuten tästä tulee kyllä liian vaikeaa. Johdossa pelaaminen ei maistunut TUTOlle tänään. Huhhuh...kyllä tästä tulee jännää vielä...
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
TUTO sai hyvän alun peliin, mutta mitä pidemmälle mentiin niin sitä enemmän KooKoo vei. Maalinteko oli taas vaan niin vaikeaa, niitä paikkoja oli kyllä aivan riittävästi yhden kiekkopelin voittamiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös