Että tällaista perjantai-illan viihdettä. Todella hienoa nähdä, että joukkueen pelissä on tapahtunut selkeä ryhtiliike ja (tietyt) jannut ovat ottaneet itseään niskasta kiinni nyt, kun se ilkeä setä ei enää ole kiusaamassa. Eiku...
Eipä siinä, torjunnat kertovat aikalailla selvästi missä päässä peli pyöri, siis nimenomaan pyöri, ja valitettavasti lähinnä kulmissa. KooKoo näyttää ottaneen käyttöönsä ns. back-to-the-future-pelitavan, joka perustuu ristikulmaheittoihin ja jo lähtökohtaiseen painimiseen sieltä maalipaikoille, kunhan vihollinen toki on ensin ehtinyt asemoida itsensä puolustusasemiin. Ja kyllähän siellä tänään painittiinkin ja varmasti Nykäskylän kiekkopyhätössä on taiston tauottua sellainen meininki, että akustiikka ei parane ennen kuin saadaan kunnolla tuuletettua.
Pakko sanoa, että kyllähän KooKoo peliä hallitsi, mutta koko kauden kestänyt ruudin märkyys vaivasi taas tänään. Sellaista tappamisen meininkinä ei vain tunnu löytyvän. Tosin pakko antaa tunnustusta myös Akkojen Laurikaiselle, joka pelasi hyvän pelin. Muhonen-JMJ-Nättinen-kolmikko oli tänään hyvä ja Järvinen näytti tänään ensimmäistä kertaa sellaisia otteita, joita tuon tason kaverilta pitää nähdäkin. Esimerkiksi kavennusmaalissa vastustajaa vietiin todella hienosti ja tasoituksessa takakarvauksella ahdistettiin Palve alokasmaiseen virheeseen omalla puolustussinisellään, josta Muhonen sitten rankaisi. Rämö pelisi ihan hyvän matsin, mutta välillä näytti, että mies reagoi nopeisiin tilanteisiin hieman viiveellä ja esimerkiksi nouseminen ylös Akkojen jatkoaikapaikan jälkeen oli kamalaa katsottavaa. Noh, toivotaan, että väsy vain painaa.
Mutta mitä nyt on jäänyt valmentajanvaihdoksen jälkeen käteen? Kaksi arpapistettä TuTolta ja Akoilta kuudesta mahdollisesta. Joukkueen peli ei ainakaan tänään näyttänyt yhtään sen vapautuneemmalta kuin Ikan aikana. Samaa jäätymistä maalipaikoissa ja mitä ihmettä oli se tämän ottelun aloitus? Peli tehtiin hankalaksi antamalla junnuille kaksi maali neljään minuuttiin eli oliko tässä nyt uusvalmennuskaan ihan hereillä valmistautumisen kanssa. KooKoon rosterilla pitääkin viedä peliä ainakin näennäisesti, mutta samalla myös pystyä ratkaisemaan se ja ottamaan ne pisteet. En yhtään ihmettele, että Nikerit ja Spåra ovat vieneet meitä tällä kaudella kuin märkää rättiä ja tulevat viemään jatkossakin, jos isoa muutosta ei henkisellä puolella saada aikaan. Pallo on nyt todellakin joukkueella. Onneksi siellä on esimerkiksi Julkusen tapaisi kavereita, jotka painavat aivan samalla tavalla, oli penkin takana millainen ankeuttaja tahansa, ja käy samalla pistämässä kiekot eleettömästi kaappiin.
Rehellisesti sanottuna tämä peli pisti vituttamaan.