Pe 21.3.2008 Ilves - Kärpät (6. puolivälierä)

  • 17 045
  • 71

Kempula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Liverpool, Leijonat, Team Jatkis
Kiitos Ilves siitä, että oon nyt jurrissa vaikka piti olla selvinpäin... oli sen verran tiukka peli ettei voinut selvinpäin loppuun asti seurata.

Mutta asiaan. Kerrankin on hienoa olla väärässä. Kuuluin niihin jotka olettivat tämän sarjan menevän 4-0 Kärpille, mutta toisin kävi. Annoitte todella hyvän vastuksen ja kaikki tampereella pelatut ottelut olivat hienoa seurattavaa myös radion välityksellä. Uskon, että tästä sarjasta oli myös hyötyä kärpille, koska saatiin ensimmäisellä kierroksella kovia pelejä alle ja siitä on hyvä jatkaa Tapparaa vastaan. Hiukan kyllä huolestuttaa Kärppien vain neljä tehtyä maalia kolmessa ottelussa Hakametsässä. Tosin Leinonen oli loistava kaikissa kotiotteluissa.

Raipelle onnittelut hienon uran päättymisestä. Kaiken kruunasi syöttöpiste pelin jatkoajalle vieneeseen maaliin. Toivottavasti me oululaiset saamme viettää samanlaisia läksiäisiä Viuhkolalle 15 vuoden kuluttua:)
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kiitos Ilves siitä, että oon nyt jurrissa vaikka piti olla selvinpäin... oli sen verran tiukka peli ettei voinut selvinpäin loppuun asti seurata.

Minäkin yritin olla selvinpäin, mutta oliko pikkusen niinkö pakko ottaa hörppyinen kolmannen erän alussa ja etenkin kun Bishai ampui Ipan tasoihin 17 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua? Siitä hetkestä lähtien olenkin ollut aika päissäni. hihihihahahahohoho.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jeee!!
On se vaan nasulia voittaa näitä pelejä. Tyylistä viis kunhan vie ottelusarjan. Hannekselle peukku täältä.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Tasainen peli, hieno taistelu.

Raimon aikakausi on nyt ohi, Ilveskansa antoi legendalle kyllä arvoisensa jäähyväiset. Encorena kopista takaisin jäälle vielä... tuli siinä tippa linssiin isommallekin miehelle.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Sen verran on hiljasta poikaa vielä, ettei mitään analyysejä pysty vetämään. Melko liikuttuneeksi sitä voi näinkin vanhana vielä vetää, mutta hallissa oli aivan upea tunnelma vielä tappion jälkeenkin. Yleisö jäi tosiaan vielä pitkäksi aikaa pelin jälkeen taputtamaan ja huutamaan Raipelle. Upeaa ja kaunista, tätä on tamperelainen kiekkokulttuuri. Kiitos Raipelle kaikista vuosista ja kaikkea hyvää jatkoon!

Unohtaa ei sovi koko joukkuetta, joka taisteli aivan upeasti tämänkin pelin loppuun saakka, mutta ihan ei riittänyt. Niin lähellä, niin lähellä..

Kärpiltä tasaisin suoritus Tampereella tänään, mutta missään vaiheessa en kyllä nähnyt mitään konetta. Ilves taisteli ja taklasi, mutta ei vaan niin ei.

No, voitot Kärpille 4-2. Onnea jatkoon, sitä totisesti tarvitsette. Itselleni on aivan sama kuka sen kupin jäljelle jääneistä pokkaa. Mielenkiintoista kuitenkin seurata, miten Tappara Kärppien koneen kanssa pärjää vai toisinpäin.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen verran on hiljasta poikaa vielä, ettei mitään analyysejä pysty vetämään. Melko liikuttuneeksi sitä voi näinkin vanhana vielä vetää, mutta hallissa oli aivan upea tunnelma vielä tappion jälkeenkin. Yleisö jäi tosiaan vielä pitkäksi aikaa pelin jälkeen taputtamaan ja huutamaan Raipelle. Upeaa ja kaunista, tätä on tamperelainen kiekkokulttuuri. Kiitos Raipelle kaikista vuosista ja kaikkea hyvää jatkoon!

Unohtaa ei sovi koko joukkuetta, joka taisteli aivan upeasti tämänkin pelin loppuun saakka, mutta ihan ei riittänyt. Niin lähellä, niin lähellä..

Kärpiltä tasaisin suoritus Tampereella tänään, mutta missään vaiheessa en kyllä nähnyt mitään konetta. Ilves taisteli ja taklasi, mutta ei vaan niin ei.

No, voitot Kärpille 4-2. Onnea jatkoon, sitä totisesti tarvitsette. Itselleni on aivan sama kuka sen kupin jäljelle jääneistä pokkaa. Mielenkiintoista kuitenkin seurata, miten Tappara Kärppien koneen kanssa pärjää vai toisinpäin.

Eikö Ilveksen pitänyt tänään oikein niistää Kärppiä, kun on sen aikaisemminkin tehnyt? Elämä on ihmeellistä mutta ihanaa.
Nyt sitten muutamia itkuraivareita ja "ette te tuolla pelillä pärjää" toivotteluja. Niihinkin tottuu kun niitä saa joka vuosi lukea.
Kiitos Ilves! Ja oikein hyvää kesälomaa! Raimolle myös lokoisia eläkepäiviä. Unohda comebackit. Kyllä ne pärjää siellä.
 

Ilkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, KooVee
Oltaisiin menty hallille pojan kanssa, mutta poika on kolmatta päivää ollut erittäin pahassa vatsataudissa. Mikään ei pysy sisällä ja on aika huonossa kunnossa jo.

Jouduttiin olemaan internetin tulospalvelun tasolla, ja kyllä jännitettiin Ilveksen puolesta. Sen verran poikakin virkeni, että halusi nähdä Ylen uutisista Ilveksen ja Kärppien pelin ratkaisumaalit.

Tippa tuli linssiin kun näki Raimon haastattelun. Ei voi mitään. Onnea Kärpille jatkoon. Ei riittänyt meillä eväät tähän sarjaan, mutta lähdettiin ainakin saappaat jalassa.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Eikö Ilveksen pitänyt tänään niistää Kärppiä, kun on sen aikaisemminkin tehnyt? Elämä on ihmeellistä mutta ihanaa.

Piti niistää, mutta ei niistänyt. Lähellä oli, mutta ei riittänyt. Kai sitä nyt omiin saa ja PITÄÄ uskoa loppuun saakka?

Nyt sitten muutamia itkuraivareita ja "ette te tuolla pelillä pärjää" toivotteluja.

En mielestäni vetänyt itkuraivareita, onnittelinkin teitä jatkopaikasta. On se nyt saatana, kun ei mikään kelpaa.

Kuten sanoin, on aivan sama mulle kuka kupin pokkaa. Jos Kärpät vie loputkin sarjat, niin voin todeta ettemme hävinneet huonolle porukalle. Mutta onnea tarvitsette ihan kuin sitä tarvitsee Tappara, Blues ja Jokeritkin.

En mä nyt jaksakaan tämmöstä.
 

TosiKärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bc Nokia, Arsenal
Hieno peli kaikin puolin paikan päältä nähtynä. Peli eteni melkoisen tasaisissa merkeissä koko ajan. Ilves ei pystynyt taklaamaan Kärppiä yhtä runsaasti kuin aiemmissa peleissä. Toki varsinkin Anttilalta muutama nätti pusu. Kärpät pelasi selkeästi parhaan Tampereen pelinsä tässä sarjassa. Sydäntä löytyi ja samalla taklauksiakin annettiin jonkun verran. Kärpät pääsi lähtemään hyökkäyksiin paremmin kuin aikaisemmin Tampereella Ilveksen taklaus- ja karvauspelin ollessa hieman laimeampaa. Kärpät pelasi mielestäni hyvin varsinaisen peliajan viimeisen kymmenen minuutin aikana, eikä Ilveksellä ollut kovin paljon hyviä maalipaikkoja. Silti toki se maali tuli. Hieno one-timer Raipelta lopussa, mistä Bishai pisti riparin sisään. Jatkoaika oli hyvin viihdyttävää peliä muutamaa ekaa vaihtoa lukuun ottamatta. Ei ainakaa varmisteltu ja liike oli molemmilla hyvää pelin rasituksista huolimatta. Ilvekselläkin huikea paikka, kun pääsivät ohjaamaan maalin edestä. Onneksi ei saanut nousemaan kiekkoa ja Tarkki hoiti patjalla.

Miinuksia Kärpistä:
------ Laamanen oli omassa päässä aivan tuuliajolla, ihan käsittämätön peli. Surkein peli, mitä olen nähnyt Laamaselta.
- Mikkolalta useita löysiä purkuyrityksiä av:lla, onneksi niistä ei rankaistu. Kuitenkin Ilu oli Laamasta paljon parempi.
-Tarkki oli varsin epävarma pelin alussa, loppua kohti hieman varmempaa peliä.

Kiitos Kärpät! Kiitos Ilves paljon paremmasta vastuksesta kuin oletin!

Ja tietenkin KIITOS RAIPE! Oli hienoa olla Raipen viimeisessä pelissä ja lopun suosionosoituksissa. Täytyy aamulla miettiä, jos olisi vielä jotain sanottavaa.
 
Piti niistää, mutta ei niistänyt. Lähellä oli, mutta ei riittänyt. Kai sitä nyt omiin saa ja PITÄÄ uskoa loppuun saakka?

Mutta tuo on se bottom line, josta itsekin pidin prematch spekulaatioissa. Siinä mielessä ne eivät olleet realistisia, etteikö Kärpillä olisi mahdollisuuksia, mutta henkeä vedettyäni pääsyin samaan ajatukseen. Eli usko omiin oli kova. Juuri näin.

Mutta realistina on siitä helppoa, että osaa ottaa asioita objektiivisesti. Ilveksellä huikea taistelu radion perusteella, mutta äijää ei tainnut lentää seinille enää samaan tahtiin?

Mutta ainoa mikä harmittaa on Raipen uran loppu. Uskomatonta kautta veti ja aina älykäs pelaaja kiekon kanssa. Siinä erosi muuhun Ilves nippuun ettei antanut esim. alivoimalla päättömästi painetta, mutta heti kun paikka tuli oli Raipe iholla. Melkoinen peluri.
 

2302

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja naapureiden takia Jyp
Kertookaapa epätietoiselle asiasta jotain tietävät voiko M Brosia odotella kehiin jo maanantaina?
Ilvekselle tsemppiä ja palataan ensikaudella asiaan!
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onnea Kärpille jatkoon. Ei riittänyt meillä eväät tähän sarjaan, mutta lähdettiin ainakin saappaat jalassa.

Saappaat jalassa, ehdottomasti. Eiköhän Ilves pistänyt kaiken sen likoon minkä joukkue vain pystyi ja Pietilä yritti peluttaa joukkuetta Kärppiä vastaan sen omilla vahvuuksilla.
Mielestäni Kärpillekin nämä matsit olivat todella hyviä "opetuksia". Jatkossakin vastustajat tulevat kaatamaan Kärppiä ns. fyysisellä pelillä ja nyt Ilves näytti miten Kärppiä horjutetaan.
En ole ihan täysin vakuuttunut Kärppien menosta mutta tottakai tässä ollaan tyytyväisiä jatkoon menosta. Finaaleihin meillä on mahkut päästä mutta jos peli ei parannu (rutkasti) niin Bluesia vastaan meillä ei ole mitään saumaa..

Kiitos Ilves hyvästä ja kovasta vastuksesta !
 

Palomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät,Carolina Hurricanes
Kertookaapa epätietoiselle asiasta jotain tietävät voiko M Brosia odotella kehiin jo maanantaina?

Hakkarainen oli sanonut Brosin tilasta,että pelaa maanantaina. Oli loukannut päätään jossain tilanteessa.

Ilvekselle kiitos hienosta sarjasta ja Kärpille tsemppiä seuraavaan.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yllättävän hyvä oli Ilves, siitä 10 pistettä. Itse odottelin voittoa 4 - muna, mutta ehkä työläs Ilves herätti Kärpät. Ehkä.
 

MaZa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Reipas
Kärppiä vastaan Ilves pärjäsi sangen hyvin mutta taistelu sm-liigan liittoumaa vastaan oli jo liikaa ja se näkyi tänään. Tarkoittaen sitä että yksikään joukkue ei voi sääleistä nousta välieriin jos pitää runkosarjan parhaita joukkueita vastaan pelata perättäisinä päivinä ja sarjan alussa kolme ottelua neljään päivään.

Mihin on kauden jälkeen niin kiire että kaikkien otteluiden väliin ei sitä yhtä välipäivää voi jättää?

Kaikki kunnia luonnollisesti Kärpille, ei ole tarkoitus itkeä huutavasta vääryydestä tai muusta sellaisesta mutta tuollaset nyt jää armottomasti harmittamaan yhtään tiukemmassa sarjassa.

Kiitos Raipe ja kiitos myös Kärppien faneille Raipen kiittämisestä, hienoa toimintaa!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kärppiä vastaan Ilves pärjäsi sangen hyvin mutta taistelu sm-liigan liittoumaa vastaan oli jo liikaa ja se näkyi tänään. Tarkoittaen sitä että yksikään joukkue ei voi sääleistä nousta välieriin jos pitää runkosarjan parhaita joukkueita vastaan pelata perättäisinä päivinä ja sarjan alussa kolme ottelua neljään päivään.

Mihin on kauden jälkeen niin kiire että kaikkien otteluiden väliin ei sitä yhtä välipäivää voi jättää?

Omasta mielestäni runkosarjan arvostus on jo nyt sen verran heikkoa, että kyllä sitä edes näin on syytä arvostaa. Jos et pelaa runkosarjaa hyvin niin joudut vähän enemmän puristamaan pleiareissa. Toki tuo hyvin pelaaminen on suhteellista ja joukkueriippuvaa, mutta kyllä parhaat ansaitsevat jotain.

Ilves oli juuri niin kova kuin odotinkin ja oma veikkaukseni otteluvoitoista taisi osua. Ei tässä nyt kuitenkaan mikään leki ollut vastassa niinkuin median toitotuksesta ja sokeiden fanien jutuista olisi saattanut ymmärtää. Toki se 4-muna olisi ollut lähellä, jos Kärpät olisi sen toisen pelin klaarannut. Parempi näinm niin on Kärpätkin paljon valmiimpi kohtaamaan pelottavan vahvan Tapparan. Tappara ei ole Kärppiä yhtään huonompi, sen jo runkosarjakin osoitti. Kaikki paineet on kuitenkin täällä Oulussa. Tappara pääsee täysin paineitta iskemään mukamas daavidin valeasussa isoa pahaa goljattia vastaan. Paskan marjat, tappara ei ole Kärppiä juuri heikompi.

Kiitos Ilves ja Raipe.
 

MaZa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Reipas
Omasta mielestäni runkosarjan arvostus on jo nyt sen verran heikkoa, että kyllä sitä edes näin on syytä arvostaa. Jos et pelaa runkosarjaa hyvin niin joudut vähän enemmän puristamaan pleiareissa. Toki tuo hyvin pelaaminen on suhteellista ja joukkueriippuvaa, mutta kyllä parhaat ansaitsevat jotain.

Totta, tuossa valossa hivenen ymmärrän tuota neljännesfinaalien pikaista alkamista säälien jälkeen. Sen sijaan runkosarjan sijoituksella ei ole mitään merkitystä siihen että neljännesfinaaleja, mahdollisesti semifinaaleja ja varmasti finaaleja pelataan perättäisinä päivinä.

Kuitenkin tuo säälijoukkueen elon tekeminen mahdollisimman vaikeaksi luo vähän kuvaa vapaataipaleesta joka tarjotaan runkosarjan ensimmäiselle ja toiselle. Tosin ensi kaudella tilanne on vähän eri koska mahdollisia lepopäiviä paras viidestä järjestelmään siirtyessä tulee väkisinkin enemmän mutta sarjan pitkittyessä tilanne on luultavasti nykyistäkin pahempi.

Tuota en ymmärrä että millä syyllä pelataan pleijarit mahdottomalla kiireellä pois? Miksi finaalien mahdolliset viides, kuudes ja seitsemäs kamppailu pitää pelata neljässä päivässä? Ketä tämä palvelee? Kuka tästä hyötyy?
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
Hakkarainen oli sanonut Brosin tilasta,että pelaa maanantaina. Oli loukannut päätään jossain tilanteessa.
Kovassa taklauksessa menetti kypäränsä (5v3 ylivoimalla) ja samasta taklauksesta hän kaatui ilman kypärää niin, että päänsä osui jäähän. Siitä tämä loukkaantuminen.

Kiitos Kärpille. Kova vastus, mutta olen ylpeä, että kaaduimme taistelle ja saappaat jalassa. Tuumaakaan ei annettu periksi runkosarjan voittajalle ja hallitsevalle mestarille. Tänään jopa jatkoaikavoitto oli muutaman sentin päässä (Määttäsen ohjaus Bishain syötöstä 5cm korkeammalle ja huomenna pelattaisiin Oulussa).

Kiitos Kärppä faneille. Osoititte tänään suuruuttanne kunnioittamalla kaikkien aikojen suomalaista jääkiekkoilijaa.

Onnea jatkoon. Ja hyvää yötä.
 

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jep, vahvempi voitti mutta kaaduimme tosiaan saappaat jalassa. Tämä oli edistystä viime kausiin, jolloin ollaan oltu valmiiksi luovutettuina säälipleijarien jälkeen.

Epäilin, että Ilves tippuu maalivahtipeliin, mutta olin väärässä, Leinonen oli loistava. Sen sijaan, toivottavasti Koivisto ei ole Kärppä ensi kaudella, enpä tiedä muuta syytä miksi käsivamma olisi vienyt jalat alta...

Kiitos Kärppä-faneille Legendan muistamisesta, hallissa oli aika tunteikas fiilis.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno trilleri eilen. Tasainen vääntö, josa Kärpät nosti asteen tasoaan aiempiin Hakametsän otteluihin verrattuna. Paikat voittoon oli molemmilla, nyt näin päin.

Iltahan oli Raipen. Oli hienoa olla paikalla kokemassa ottelun jälkeiset hetket, kun täysi halli kunnioitti legendaa Kärppäfanit muiden mukana. Kiitos Raipelle kaikista näistä vuosista!
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Hieno ottelu tosiaankin. Hakametsän ulvonta tasoituksen tullessa 17 sekuntia ennen loppua oli upea hetki, omassa kallossa takovasta vitutuksesta huolimatta. Elämyksiähän tässä touhussa haetaan, ja tuo hetki oli hienoimmasta päästä. Ja toisaalta järkkymätön luottamus siihen, että omat hoitavat homman kotiin jatkoajalla, mahdollisti hetkestä nauttimisenkin.

Tottakai tätäkin hienompaa oli Raipen jäähyväiset katsojille ja faneille, ja päinvastoin. Onneksi sain olla mukana, historiaa ei tehdä joka päivä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös