Pe 20.1.2012 Pelicans-Jokerit

  • 12 108
  • 49

Masentaja

Jäsen
Tammikuun tasaus Round 1.

Ensimmäinen kierros pelataan Lahdessa, Pelikaanihallissa. Lahden Isku-Areena ei ole vierailijalle helppo paikka, pelicansin ollessa sarjan neljänneksi paras kotijoukkue. Jokerit on myös toki sarjan neljänneksi paras vierasjoukkue.

Jokerit lähtee otteluun keskiviikon blues-ottelun jäljiltä niskassaan tappio rankkareilla. Pelicansilla on voitto alla tiistailta Lukkoa vastaan. Jokereiden kokoonpanosta puuttuu varmuudella ainakin Hahl, Filppula sekä Niemi. Tuohimaa on KiVa:n matkassa hakemassa pelituntumaa joten maalivahtitandemina on Kilpeläinen-Hetenyi.

Näissä kahdessa pelissä on jaossa molemmille todella arvokkaat sarjapisteet joukkueiden piste-eron ollessa viisi pistettä Pelicansin eduksi. Kahdella voitolla Jokerit tiukentaisi kamppailua lähempänä kärkeä kun taas kahdella tappiolla Pelicans alkaisi karkaamaan jo lähes tavoittamattoman kauaksi. Saadaanko taistelupareja? Nöyryyttääkö Julle ja Heino edellistä seuraansa vai lyökö ex-hifkiläiset Jokerit maanrakoon Hovisen peittäessä 98% maalista? Onko samat tuomarit molemmissa otteluissa? Keskittyykö Ruutu muiden ärsyttämiseen vai kiekolliseen pelaamiseen joka häneltä myös onnistuu?

Jokereilta kultakypärä löytyy Janne Lahdelta pistein 18+10, heti perässä Pulkkinen pistein 12+16. Seuraavana onkin Jani Rita ja Jarkko Ruutu pisteitä kerättynä molemmilla 22kpl. Pelicansin kultaista kantaa Ryan Lasch koossa kiitettävät 38 pojoa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Turhan toiveikas en ole että edes kahden kuukauden mittainen vieraspisteputki saisi jatkoa, sen verran heikko esitys nähtiin eilen. Toki voi olla että alkuviikosta treenattiin kovaa ajatuksena että jalka pysyisi kevyenä kahdessa peräkkäisinä päivinä pelattavassa huippuottelussa. Onko sitten tuollainen skenaario edes mahdollinen, joku palstan fysioguruista voisi valaista.

Jokereilta sivussa tärkeät sentterit Filppula ja Hahl, joten varmaan melko puolustusvoittoisella taktiikalla lähtenee vierasjoukkue liikkeelle. Riittääkö tarkasti sumputtaminen ja vastahyökkäyksistä sekä ylivoimista iskeminen pisteille riippuu paljolti Kilpeläisen päivän vireestä sekä Pelicans viimeistelytehokkuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
...varmaan melko puolustusvoittoisella taktiikalla lähtenee vierasjoukkue liikkeelle. Riittääkö tarkasti sumputtaminen ja vastahyökkäyksistä sekä ylivoimista iskeminen pisteille riippuu paljolti Kilpeläisen päivän vireestä sekä Pelicans viimeistelytehokkuudesta.
Voipi olla, että riittää. Saas nähdä onko Pelsulla perjantai-iltana sama teema kuin Lukkoa vastaan "puolustuksen kautta voittoon". Vaikka Kuusela pelasikin ihan ok pelin, niin toivottavasti Hovinen on tervehtynyt pelikuntoon, varsinkin jos lähetään puolustamaan.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelsun otteluennakon mukaan Kuusela jatkaa maalilla. Nyt nähdään sitten sopivasti, että onko tarvetta vahvistaa tuota veskariosastoa tammikuun aikana. Jos Kuusela pelaa puhtaan viikon voittosarakkeeseen, niin sitten mies on ansainnut paikan luukunavaajana koko kevääksi.

Jokeri-pokeri on kyllä vastustajista se kaikkein vihatuin Lahdessa, joten tervetuloa vaan. Pelsu-ikoni Heinon kaappaus Helsinkiin oli kyllä onnen omiaan vahvistamaan tätä Jokeri-vihaa.

Tasaista tulee varmaan olemaan, jollei Pelicans kaiva jostain lisävaihdetta silmään tai vajoa HIFK-tuplan aikaisiin surkeuksiin. Täysi tupa lienee Lahdessa selviö, mutta Helsingissähän Kekäläinen itkee, kun ketään ei kiinnosta Pelsu. Niinpä, oliskohan aika alkaa kiinnostamaan.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Pelsun otteluennakon mukaan Kuusela jatkaa maalilla. Nyt nähdään sitten sopivasti, että onko tarvetta vahvistaa tuota veskariosastoa tammikuun aikana. Jos Kuusela pelaa puhtaan viikon voittosarakkeeseen, niin sitten mies on ansainnut paikan luukunavaajana koko kevääksi.
Näinhän se on. Nyt Kuuselalla on tonttia näyttää mihin pystyy.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Jokerit tänään

Hardt - Eaves - Teräväinen
Lahti - Mäki - Pulkkinen
Ruutu - Kerälä - Rita
Henritius - Heino - Tyrväinen

Manelius - Väänänen
Dehner - Nordlund
Eronen - Kivistö

Kilpeläinen (Hetenyi)
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Jokereitten aiemmissa tappiomatseissa lahtelaisia vastaan homma on ryssitty pelin lopussa. Nyt siis hereillä koko 60 min. Millään puolustustaktiikalla ei voida lähteä pelaamaan pelsuja vastaan tai käy kylmät. Painetta vaan Kuuselalle alusta asti ja toivottavasti tehoja maalipaikoissa myös löytyy. Liian usein peli on ollut näyttävää, mutta turhan tehotonta. Kaikkien erityistarkkailussa on tietysti Rudi, joka voi ratkaista pelin suuntaan taikka toiseen. Dr Jekyll& Mr Hydesta ei koskaan tiedä, mutta toivotaan, että peli kulkee tänään positiivisissa merkeissä.

Kilpeläinen pelasi keskiviikkona huonon pelin alusta loppuun ja se ei ollut ollenkaan normaalia Kilpeläistä. Täytyy vain toivoa, ettei taustalla ole mitään vakavampaa vaan kyseessä oli vain huono päivä. Zoltan taas pelasi samaan aikaan voiton KiValle ja varmaankin siksi sai siirron takaisin Jokereihin.

Tekisiköhän Lahti tänään pari? Urhoillaan paikallisessa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Laitetaan nyt Pelsujenkin ketjut näkyviin:

Luttinen-Koskiranta-Lasch
Järvinen-Seikola

Immonen-Hodgman-Sopanen
Jalvanti-Latvala

Blomqvist-Loppi-Tavi
Brocklehurst-Marttinen

Rinkinen-Paakkolanvaara-Isomäki

Kuusela (Hovinen).

Eli kokoonpanoissa ei mitään ihmeellistä. Hovinen ilmeisesti kuumeen jäljiltä vielä lepää ja huomenna sitten alusta alkaen maalilla. Ei sillä, nyt on Joonaksella näytön paikka koko loppukautta ajatellen.

Järvinen on uuten ollut aika saatanan hyvä ja tasainen jo pitkään. Hyvä juttu tänään Etlarissa ja on hienoa, että tämän tason puolustajia on saatu meidänkin riveihin ja vielä kaksivuotisella sopparilla. Kiekollisessa pelissäkin on näkynyt selkeää eteenpäin menemistä ylivoima-ajan myötä.

Jännä viikonloppu tulossa; eiköhän se voitto tänään raavita ja huomenna sitten tiputetaan Narrit lopullisesti taistelemasta samoista sijoituksista.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tekisiköhän Lahti tänään pari?

Toivottavasti. Tosin sekin riittää, että tekee yhden Helsinkiä enemmän.

Vähän kyllä jännittää, miten tällä hyökkääjistöllä pystytään kahtena päivänä peräkkäin iskemään, mutta tänään pitäisi ainakin jaksaa. Koskirannan ketjua ja Seikolaa lukuunottamatta keneltäkään ei oikein voi odottaa merkintöjä tulostaululle, ellei sitten Paakkis taas väläytä jotain. Todella köyhä on tuo meidän hyökkääjistö tällä hetkellä.

Eikä tuo Hovisenkaan kuumeilu toivottua ollut, mutta mulla on kyllä luotto Kuuselaan. Tosin toivottavasti Niko on huomenna tolppien välissä, sillä kaksi kovaa peliä peräkkäisinä päivinä saattaisi olla Tötsälle vielä liikaa tässä vaiheessa.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Toivottavasti. Tosin sekin riittää, että tekee yhden Helsinkiä enemmän.

:) Yksi muutos tämän illan kokoonpanoon: Teemu Henritius jää sivuun kuumeen vuoksi, tilalle Markus Hännikäinen. Ei mitään radikaalia siis.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Pelsuillahan on ex-bluesilaisia 1, 2 ja 3-ketjujen laidassa. Onkos tuo Blomqvist Junior saanut tällä kaudella miten peliaikaa? Luttisella oli näköjään pitkä kuiva kausi Lahessakin. Saattoi miehellä olla Bluesillakin about 10 peliä ettei tullut yhtään pistettä ja sitten yhdessä pelissä hattutemppu.
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Helvetin komea teko 0-3 sillasta hoitaa peli himaan. Oli jopa lähellä ettei kolmannessa erässä tehty sitä neljättäkin ja otettu täyttä pottia.

2 pistettä lämmittää silti ja huomenna homma jatkuu Ilmalassa.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Voi vitun velliperseet. Taas otetaan 0-3 asetelmasta turpaan Lahessa. Mikä vittu siinä on niin vaikeeta. Vittujen vittu.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Jäälleen

Erkka jäätyi. Suksi nyt hevon kuuseen sieltä penkin takaa. Sun aikasi on ohi.

Ja noi rankkarit Tomi Mäki ampumaan. Jengin kädettömin jätkä. Hyvä Erkka!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Haistakaa p, Erkka&Hantta&Lämsä!!

Valmennusjohto saisi kävellä Lahdesta Areenalle, jälleen perseiltiin ihan itse 0-3 johto 4-3 tappioksi rankkareilla. Hyvä Erkka, selitä taas jotain paskaa! Ja pelatkaa vaikka seuraava jatkoaika 5 miehellä ilman veskaria kun ei niihin rankkareihin kannata mennä, me ei niitä vittu voiteta eikä edes ilmeisesti haluta voittaa niin paskoja yrityksiä nähtiin taas kolme kappaletta. Kukaan ei yllättynyt että Jokerit ei voittanut jatkoaikaa eikä rankkareita.

Kaksi erää vietiin peliä ja 0-4 oli lähempänä kuin kavennus sitten joku ämmälauma tuli valmennusjohdon ohjeistamana perseilemään 3.erän kuten kauden alkupuolellakin käytiin tekemässä.

Ja hienosti taas Erkka kumppaneineen ilmeisesti viltitti Kerälän vaikka 1-3 maalissa kentällä oli Mäki, Ruutu, Rita, Dehner ja Nordlund, 2-3 maalissa kentällä oli Eaves, Teräväinen, Hardt, Kivistö ja Eronen sekä 3-3 tasoituksessa Tyrväinen, Hännikäinen ja Heino ja pakkeina jälleen perseilemässä Eronen ja Kivistö. Kerälän maaleja näin ollen kaikki, vittu sä oot hieno mies Erkka!!
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olipas ottelu!

1. Erä: Jokerit tuli peliin hyvin passiivisesti, ja Pelsut veivät erää. Mutta vanha totuus, kun itse ei tee, kaveri tekee. Ruutu karvasi hyvin ja käytti Brocklen virheen hyväksi, ja siitä 0-1. Erän lopussa hyvä yv pelaaminen Jokereilta, Teräväiseltä hyvä laukaus, ja 0-2.

2. Erä: ihan alku sekavaa, mutta sitten Pelsut alkoi viedä hyvinkin selvästi. Paikkoja oli kaventaa, mutta sitten typerä hyökkäyspään jääähy, ja siitä jälleen hyvä yv, ja 0-3. Jokereilla oli paikka tappaa peli toisen erän loppuun, kun Pelsut sammui henkisesti. Mutta kongi pelasti tällä kertaa...

3. Erä: yksipuolinen näytös, jossa Pelsut vei, ja Jokerit vikisi. Ei olisi ollut vääryys, vaikka kotijoukkue olisi täydet pisteetkin ottanut. Mm. Latvalalla oli hyvä paikka tällätä viivasta pisteet kotiin.

Jatkoaika: Pelsut vei, ja paikkoja oli.

Rankut: Jokereilta surkeita yrityksiä, Pelsujen 2 ekaa oli kohtuullisia. Varsinkin Hodgmanin oli aika lähellä. Paakkis sitten vetkin yhden kauden komeimman kynän. Hovinen oli jäätävä rankuissa. Kuusalan piikkiin en Jokereiden maaleja laittaisi. Kuusela oli itseasiassa mies paikallaan.

Ottelun hahmo: Justin Hodgman. Muut hyvä kotijoukkuuesta Sopanen, ja Immosen maaliputki jatkuu. Hyvä niin.

Kyllä tekee joukkueelle hyvää loppukautta ajatellen nämä tälläiset. Toisen kerran Jokerit antaa Pelsuille sellaisen team Spirit boostin, ettei paremmasta väliä.

Jokerit: Ihmetyttää Erkan pelin johto. Kaikki näki, että peli menee väärään suuntaan, ja ei käytetty aikalisää. Ei se huonommaksi olisi voinut mennä.
Rankkarit oli jo alistetun joukkueen yrityksiä.

Jarkko Ruutu: Pelasi itseasiassa hyvin 2 ekaa erää. Samoin Teuvo oli 2 maalillaan hyvä. Yv pyöri nätisti.
Jarkoon rankkari: Myötähäpeää - tosin olihan sitä hauska katsoa, että mitäköhän tuosta tulee - tiesi jo matkalla, että joko tulee kauden maali, tai sitten täysi floppi, ja onneksi meidän kannalta jälkimmäinen.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaksi erää vietiin peliä ja 0-4 oli lähempänä kuin kavennus sitten joku ämmälauma tuli valmennusjohdon ohjeistamana perseilemään 3.erän kuten kauden alkupuolellakin käytiin tekemässä.

Tämä nyt on vahva over-statement! Jokerit ei tosiaan vieneet peliä, vaan enemmin karkasivat kuin varkain selvään johtoon. Jos kerran jossitellaan niin tämä peli oli sellainen, että Pelsuille ekamaali, ja edessä olisi todennäköisesti ollut aika selvä tappio Jokereille, sillä varsin huonosti Jokerit sinänsä pelasi alussa.

Mutta kyllä Jokereilla taas hyvä paikka tappaa peli 2. erän lopussa oli. Se on totta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tämä nyt on vahva over-statement! Jokerit ei tosiaan vieneet peliä, vaan enemmin karkasivat kuin varkain selvään johtoon. Jos kerran jossitellaan niin tämä peli oli sellainen, että Pelsuille ekamaali, ja edessä olisi todennäköisesti ollut aika selvä tappio Jokereille, sillä varsin huonosti Jokerit sinänsä pelasi alussa.

Mutta kyllä Jokereilla taas hyvä paikka tappaa peli 2. erän lopussa oli. Se on totta.

Pelicans oli ihan sillassa 2.erässä ja vain tolpat (kaksi kertaa) esti sen ettei Rita tai Ruutu vienyt Jokereita 0-4 johtoon. Kilpeläisen ei tarvinnut kahteen erään torjua oikeastaan mitään ihmeellistä, torjuntoja 3.erän jälkeen Kilpeläisellä oli 17 kun Kuusela oli torjunut muistaakseni yli 30 kertaa. Kyllä siinä on ihan selvää kumpi peliä oli vienyt, sillä saatiin taas yksi säälipiste kun Erkka ei halunnut tälläkään kertaa enempää vaan oheisti säästelemään huomiseksi. Joka oli jälleen vitun järkevää.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans oli ihan sillassa 2.erässä ja vain tolpat (kaksi kertaa) esti sen ettei Rita tai Ruutu vienyt Jokereita 0-4 johtoon. Kilpeläisen ei tarvinnut kahteen erään torjua oikeastaan mitään ihmeellistä, torjuntoja 3.erän jälkeen Kilpeläisellä oli 17 kun Kuusela oli torjunut muistaakseni yli 30 kertaa. Kyllä siinä on ihan selvää kumpi peliä oli vienyt, sillä saatiin taas yksi säälipiste kun Erkka ei halunnut tälläkään kertaa enempää vaan oheisti säästelemään huomiseksi. Joka oli jälleen vitun järkevää.

Vedot ja tilastot eivät kuvaa tässä pelissä kahden ekan erän tapahtumia ollenkaan, ja tämän monet teikäläisetkin noteerasivat otteluketjussa.

Mä olen sanonut jo monta kertaa, että paikka oli tappaa peli, mutta tolppa pelasti meidät. Mutta yhtälailla jossittelemalla voin todeta, että JOS Hodgmaniin ekan erän maaliviivaa pitkin mennyt kuti olis mennyt maaliin, olisi 3 pistettä jäänyt Lahteen. Kumpikin jossittelu on täysin akateemista ja turhaa, Pelicans oli parempi tänään ja ansaitsi voiton!
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Erkka jäätyi. Suksi nyt hevon kuuseen sieltä penkin takaa. Sun aikasi on ohi.

Ja noi rankkarit Tomi Mäki ampumaan. Jengin kädettömin jätkä. Hyvä Erkka!
Aika vahva sama.

Silti on pakko muistuttaa, että mun muistin mukaan meillä on lahdessa ollut valmentajia Kari Mäkinen. Majorov, Alpo, Summanen, Erkka, Ara, Ika jne. ja aina on osattu koomailla. Vain ja ainoastaan Lahdessa.

Näihin Pelicans-Jokerit ketjuihinhan olen yleensä ennen peliä kirjaillut muistutuksen kuinka Lahdessa on kolmannessa erässä hävitty 5-0 johdostakin. Säästin teidät moiselta enkä viitsinyt vanhaa toistaa. Tänä vuonna on pari kertaa Lahdessa käyty, aina 3-0 tilanteesta tappioon. Noin 30 vuotta näitä keskinäisiä Lahti(eri nimillä) vs. Jokerit muistan ja aina sama.

Ei taida tässä maailmassa olla koutsia, joka tämän lopettaisi. Tunnistan kyllä liigajyrän vitutuksen, 1-3 jälkeen laitoin broidille viestin, että voisi koettaa aikalisää tai käy tutusti. Mitään ei koetettu ja rankkareissa esim. Eaves, olisi ehkä voinut koettaa...
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Pelsu ansaitsi voittonsa. Ei kolme pistettä voi päätyä tuollaiselle laumalle, joka ei viimeisessä erässä edes yritä hyökätä (pl. Lahti ja Eaves). Hodgman oli aivan liekeissä ja sai lähes jokaisessa vaihdossaan tilanteita aikaiseksi. Kelpaisi kyllä meilläkin katsella tuollaista ryminäsentteriä, joka vetää aivan sata lasissa ja vaikka välillä rapatessa roiskuu, niin osaa myös vastata huutoon tehoilla. Arvostan.

Pulkkinen oli aivan yössä tänään ja haki jatkuvasti jotain ihan ihmeellisiä ratkaisuja. Tuntui jarruttavan aika paljon Lahden peliä. Josko sitten huomenna taas pari maalia..

Eihän tuosta kolmannesta erästä voi kun parantaa. Toivottavasti nyt Erkka edes matsin jälkeen sen verran on korottanut ääntä, että ilman kuulolaitettakin pystyy puhetta ymmärtämään. Veikkaanpa, että huomenna nähdään kiukkuinen Janne Lahti ja Jokerit. Se, että riittääkö se voittoon, niin onkin jo toinen asia.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mulla on sellainen mielikuva, että Bluesin aikoina Eaves veti kyllä tosi hyvin rankkareja. Eli sama ihmetys, että miten Eaves ei vedä jokereissa rankkuja, ja onko se menettänyt noin yleisemminkin itseluottamuksen rankuissa?

Muistikuva, että oli ainoita, joka sai Antti Niemen taakse kiekkoja rankuissa Bluesin jätkistä, ja se ei riittänyt, kun Jarna teki aina :)
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieno peli. Alussa jos oltaisiin tehty maali, niin kolme pistettä olisi ollut saletti. Sen verran hyvin oli Pelicans kuskin paikalla koko ottelun. Nyt pääsi Jokerit munkilla kolmen maalin karkumatkalle, joten tämän enempää ei tänään saatu. Tuliko muuten nuo tuomarit Jokereille kaupan päälle tähän tammikuun tasaukseen?

Hodgiella, Sopasvilillä ja Rinkisellä tänään hyvä draivi päällä. Jatkakaahan tähän malliin.
 

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans oli ihan sillassa 2.erässä ja vain tolpat (kaksi kertaa) esti sen ettei Rita tai Ruutu vienyt Jokereita 0-4 johtoon

Nyt ne vitun valot päälle. Ensimmäiset puol tuntia oli absoluuttisesti pelikaanin painetta. Ne tolpat tuli sen 3-0 maalin jälkeen kun meinas hajota peli täysin. Painat aivan saatanasti ja käteen jää 0-3. Siinä olis ollu selkärangan katkon paikka. Lopulta katkeskin se oma ranka siihen. Mahdollisiin kevään pudotuspeleihin tää peli rankataan luokkaan: Invaluable!
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Nyt ne vitun valot päälle. Ensimmäiset puol tuntia oli absoluuttisesti pelikaanin painetta. Ne tolpat tuli sen 3-0 maalin jälkeen kun meinas hajota peli täysin. Painat aivan saatanasti ja käteen jää 0-3.

Uskallan olla eri mieltä. Ensimmäiset 10 minuuttia Jokerit selviytyi osin tuurillakin, mutta 0-1-maalin jälkeen ei ollut mitään hätää ennen kolmatta erää. Pelicansin hallinta oli hyvin näennäistä toisessa erässä, oliko peräti yksi vaarallinen paikka (2-1-hyökkäys) ja Jokerit loi tiiviin puolustamisen ohella vaarallisimmat tilanteet (maalin lisäksi ne kaksi tolppaa). Kolmannessa erässä pakka hajosikin sitten (taas) täysin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös