Pe 2.1.2015 HIFK-SaiPa

  • 4 957
  • 28

Wilson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno peli ja ihan hyvä yleisömäärä. Kiitos Saipa-kannattajille, hienon (kauden parhaan) fiiliksen toitte hallille tänä iltana.
 

ahal

Jäsen
D3-katsomosta nähtynä lopulta ihan ok-matsi. Tuloskin oikeutettu, vaikka tasuri olisi maistunut. Eka erä ei paljoa luvannut, sputnikeilla bussijalat ja jullit vei peliä mennen tullen. SaiPa joutui rikkomaan, mutta pääsi samalla hieman kotijoukkueen iholle. Toinen jo tasaisempi ja Nykopp pääsi vapaasti napauttamaan Jussin edestä 1-0 Maalahti-Lappalainen parin sekoillessa. Kolmas matsin paras erä ja Tavin tasoitus ansaittu. Tosin siitä ei kauan ehditty nauttia. Lopun mylläkässä tasoitus oli uudelleen lähellä, mutta Lankisella onnetkin puolellaan - mm. maskiristikosta kiekko kimposi ohi maalin. Tolpan juuressa, mutta väärällä, puolella kiekko pyöri useasti.

SaiPan pirtein ja aikaansaavin oli tänään ykkönen, jonka keskellä ainakin kolmannessa pelasivat vuorollaan kaikki sentterit. Lisäksi pidin suuresti Virkkusen esityksestä, energinen ja ennakkoluuloton eikä maali ollut tänäänkään kaukana. Paljon saipamaisempi kuin Pitkänen koskaan, Kanukeilla taas ei kulje ollenkaan, tuskaista mailanpuristusta kummaltakin. Toivottavasti Rau laukaisee kipsin. Eniten petrattavaa jäi taas numerolle #33. (Lisään tähän, että liikkeet ovat hitaita, syötöt usein toivotaan-toivotaan luokkaa eikä laitaväännöissäkään riitä papua. Ikä painaa.)

IFK oli tasaisesti "melko hyvä". Ei sieltä suuresti kukaan erottunut kuin väläyksittäin. Mutta toki keväällä yhtenäinen ja vaarallinen joukkue kenelle tahansa. Lopussa Taipalus muisti taputella puheiden kera kaikki entiset pelikaverinsa. Keltamustilta hyvää kannustusta läpi matsin. Muutenkin D-päädyssä oli paljon sputnik-henkistä väkeä.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihan se tulos tekee varmasti oikeutta pelille tänään. Ensimmäinen erä oli todella intensiivistä peliä ja luistin liikkui sukkelaan molemmilla. Vaan kieltämättä sen jälkeen lässähti aika pahasti.

IFK:n veskari pelasi hyvin eikä Husson puuttuminen siltä osin merkinnyt mitään.

SaiPan pelissä ilahdutti se, että alaketjujen kaverit ovat ruvenneet heräilemään ja ainakin alkukaudesta aika yössä seilannut Hämäläinen on nostanut tasoaan viime peleissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös