Pe 19.10.2012 Hokki-LeKi

  • 1 437
  • 4

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mestiksen kierroksen kärkikamppailussa sarjan ykkönen ja kolmonen jotka ovat olleet kauden suurimmat yllättäjät tähän mennessä. Ennen sarjan alkua ennakkokaavailuissa tämä olisi ollut alemman keskikastin ottelu.

Hokki-kannattajien kauan kaipaama Anssi Rantanen palaa Vimpelinlaaksoon mutta väärän värisessä pelipaidassa. Anssi paikkaa LeKin pahaa puolustajavajetta viiden pelin ajan. LeKi on melkoisen vajaamiehinen illan ottelussa, Hokilla poissaolijoita Virtalan lisäksi Humaloja ja Rajala.

Kotijoukkue on suosikki illan kamppailuun, mutta kahden yllättäjän kohtaamisessa kaikki on mahdollista. Kotivoittoa tässä odotellaan kuitenkin ja tulosveikkaus on 4-1 Hokille.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
LeKi on melkoisen vajaamiehinen illan ottelussa, Hokilla poissaolijoita Virtalan lisäksi Humaloja ja Rajala.

Tarkoitat varmaan pikemmin, että "varamiehinen". Nythän kokoonpano on täysi toisin kuin viime lauantaina, ja kaikki pelaajat vieläpä oikeilla paikoillaan (siis ei hyökkääjiä pakkeina). Pannaanpa nyt tuohon vielä kentälliset:

HILDEN - MATTILA - HÖLLI
PELLINEN - NIEMI - SUOMAA
LÄHDE - PYYMÄKI - NIKKILÄ
KALLIOLA - KÖYKKÄ-LUOPA - HENRIKSSON

NÄPPILÄ - PALOLA
RANTANEN - ORENIUS
HALME - PARKKONEN

MYLLYNIEMI
(MÄKI)

Hyökkääjien kohdalla loukkaantumissuma on helpottanut, mutta puolustuksessa tilanne on omien osalta edelleen huono. Onneksi länsirannikko on rientänyt avuksi Rantasen ja Parkkosen muodossa. Yhteispeliltä ei varmaan voida paljoa odottaa, vaikka jokunen harjoitus olisikin joukkueen mukana jo menty. Kuitenkin parempi näin, jottei kenenkään kuormaa tarvitse nostaa aivan mahdottomaksi.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKille aivan saakelin hankala reissu. Kokoonpano raavittu kasaan todella hätäisesti kuten arvata saattaa. Toivottavasti paikkaajat ovat heti messissä henkisesti, tänään voittoon vaaditaan nappiesitystä.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
No juu, varamiehinen kuvaa paremmin LeKin tilannetta. Hokilla on ollut viikon tauko peleistä. Toivottavasti vire on heti kohdillaan. Kralilta ja Seppäseltä odottaisin paluuta aiemmalle tasolleen, pelasi sitten kumpi tahansa. Samoin muulta joukkueelta huolellisempaa oman pään pelaamista kun viime peleissä. LeKi kyllä rokottaa jos paikkoja annetaan. Tosin edellinen maalintekokilpailu päättyi Hokin voittoon mutta silti. Ennemmin hyvää peliä kun coast-to-coast hökellystä kymmenen maalin verran.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Sellainen peli tänään. Ei nyt ihan sitä tarkkaa ja hyvää peliä, melkoista sekoilua oli moneen otteeseen Hokilla. Mutta Teemu palasi nollapelien tielle ja Fofa kilautti kerran kiekon reppuun. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Tälle kaudelle pakko avautua ensimmäistä kertaa tuomareista! Tänään oli kyllä totaalisen paskaa viheltämistä... Puhtaista taklauksista kaksi kertaa ryntäysjäähy Hokille ja LeKin jatkuva koukkiminen ja estäminen meni koko ajan läpi sormien. Helvetti mitä paskaa Leinonen & Sorakangas parilta! Onneksi kaikki pisteet jäivät Hokille niin ei liikaa vituta.

Toivottavasti Forsbergin ranne ei katkennut/murtunut, aika pahalta näytti tilanne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös