Pe 17.12.2010 Jokipojat - Jukurit

  • 2 947
  • 14

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Huomenna siis viimeinen peli ennen joulutaukoa. Jokipojat ja Jukurit kohtaavat jo kolmannen kerran viikon sisään. Jokipoikien tilanne on aika sekava kun uutta päävalmentajaa ei ole saatu vieläkään hommattua. Eli kakkos- ja maalivahtivalmentajan voimin joutuu Jokipojat lähtemään peliin.

Jukureilla sen sijaan kulkee hyvin. Joensuu on kuitenkin aina ollut Jukureille vaikea paikka, joten huomennakaan ei ole varaa ylimielisyyteen Jokipoikien tilanteesta huolimatta. Hyvällä asenteella peliin niin on mukavampi lähtee viettelee joulutaukoo.

Jukurit saa Jatkoajan otteluennakon mukaan Lindholmin todennäkösesti takaisin kokoonpanoon. Toivotaan, että paikat vihdoin kestäisivät ja Dave pystyisi tekemään hyvän paluun.

Jos Jokipojat pystyy pitämäään pelin pitkään tasaisena, tai parhaassa tapauksessa tekemään itse avausmaalin niin siinä on joensuulaisten mahdollisuudet yllätykseen. Jos Jukurit taas pääsee karkaamaan heti alussa niin joensuulaisten pakka voi seota totaalisesti huomioiden tämän hetken tilanteen seurassa. Toivotaan kuitenkin viihdyttävää kiekkoiltaa Joensuuhun.
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Vanha vihulainen Mikkelistä kohdataan kolmatta kertaa viikon sisään. Ensimmäinen peli hävittiin jatkoajalla, toinen 6-0 ja jos trendi jatkuu laskevana, niin miten käy nyt? Pelottaa, ihan oikeasti.

Jokipojat on tällä hetkellä sen sortin kurimuksessa, että kädet ristissä täytyy toivoa huonojen uutisten jo loppuneen. Mehtimäkeläisen otteluennakossa Jani Keräsen (vt. päävalmentaja) kommenteista paistaa myös läpi melkoinen hämmennys ja sekasorto.

Jukureilla homma puolestaan toimii ja joukkue sen kuin porskuttaa hyvässä vireessä pelistä toiseen. Mikä muu seikka tässä puhuu Jokipoikien puolesta kuin kotietu? Ainoastaan mahdollinen ylimielisyys voisi kääntää edun kotijoukkueen puolelle, mutta tuskinpa mikkeliläiset Piken alaisuudessa rotsi auki tähänkään matsiin tulevat.

Uskon ja toivon näkeväni Jokipojilta ylpeän ja uhrautuvaisen taistelun, vaikka lähtökohdat ovatkin mitkä ovat. Kuten Keränen sanoo Mehtimäkeläisessä, tulosta on turha alkaa etukäteen miettimään, sillä lähtökohdat peliin ovat näillä kahdella joukkueella kuin eri planeetalta. Takkiin saa tulla ja sitä ei pidä pelätä, mutta ei sinne etukäteen hävinneenäkään auta mennä.

Liikettä, voimaa, iloista menoa, uskoa omaan tekemiseen ja toivoa parempaan huomiseen - siitä se lähtee, niin Jokipolla kuin koko kiekkoilevalla Pohjois-Karjalalla. Kyllä se siitä vai häh?
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
On Jokipojat ainakin raporttien mukaan jollain ilmeellä vielä harjoitellut. Ja uutisointia mukaillen, Härmä ja Fox on edelleen täysillä mukana. Vaikka siis Jormakkahan sanoi miesten saavan tavallaan fudut tai jotain...:D

Ei jaksa. Tämä alkaa olemaan sen verran huumoria koko touhu. Tulkaa Jukurit ja antakaa niskalaukaus.

Kattellaan joulun jälkeen rupeaisiko se aurinko paistamaan lantakasaan edes loppukauden ajaksi.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit saa Jatkoajan otteluennakon mukaan Lindholmin todennäkösesti takaisin kokoonpanoon. Toivotaan, että paikat vihdoin kestäisivät ja Dave pystyisi tekemään hyvän paluun.

Kenenköhän paikalle Dave sitten mahtuisi? Oma näkemykseni on tällä hetkellä, että ei kenenkään (edellisen ottelun kokoonpanolla). Kaikki ketjut toimii, niin miksi niitä nyt pitäisi sotkea? Pelimieshän Dave on, mutta mahtuuko tällä hetkellä pelaavaan miehistöön? Jukurit taistelee Joensuusta 3 pistettä lauantain pikkujoulut mielessään..
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Tähän peliin vastaan saisi asettua vaikka HydO ja Jokipojille olisi tiedossa nolla pistettä.

Täydellinen väliottelu, jota en suosittele kenenkään raahautuvan katsomaan ja siten perjantai-iltaansa pilaamaan.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Kenenköhän paikalle Dave sitten mahtuisi? Oma näkemykseni on tällä hetkellä, että ei kenenkään (edellisen ottelun kokoonpanolla). Kaikki ketjut toimii, niin miksi niitä nyt pitäisi sotkea? Pelimieshän Dave on, mutta mahtuuko tällä hetkellä pelaavaan miehistöön? Jukurit taistelee Joensuusta 3 pistettä lauantain pikkujoulut mielessään..

Itse laittasin neloseen Ryynäsen tilalle. Ryynänen on toki pelannut hyvin, mutta silti antaisin Davelle mahdollisuuden pelata.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Täydellinen väliottelu, jota en suosittele kenenkään raahautuvan katsomaan ja siten perjantai-iltaansa pilaamaan.

Kyllä. Olisi myöskin pieni näpäytys seuranjohtoa kohtaan, että katsojia varten tässä eletään ja jatkuvaa perseilyä ei hyväksy kukaan. Onhan se lapsellista noinkin ajatella, mutta joskus vain tulee se tappi vastaan. Joukkue ei sitä ansaitse- kyllä siellä on tuskaa tästä tilanteesta varmasti riittämiin myöskin.

Itse toivon valoa tottakai, mutta silloin pitää ilmestyä seuraan tekijöitä, herättäjiä, valmennukseen ja ylemmäs.

Pelailkaa peli jaloista huomenna pois. Voi olla pahimmassa tapauksessa viimeinen Jokipojat-Jukurit ottelu ihan hetkeen.
 

Jomppa75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pelihän ei ole vielä alkanut eikä yhtään pistettä jaettu ja juuri nythän joukkue tarvitsee sitä tukea! Menkää helkkarissa hallille! Tänäkään iltana en usko Jokipoikien myyvän sudennahkaansa kovin helpolla. Jukurit kyllä vie valitettavasti pisteet lukemin 2-4, sille en mitään voi, ja vaikka voisinkin en sitä tekisi...

Muttamutta. Seurajohto Joensuussa ei ansaitse aplodeja todellakaan, aikamoista puuhasteluahan tuo on ollut, mutta joukkue sinällään on tuen ja yleisönsä ansainnut. Jokipojat on ollut aina riesa Jukureille ja niissä peleissä on ollut myös hyvää fiilistä, itsekin on aina syttynyt Jokipo-matseissa hyvään lentoon ja olen pitänyt siitä että seuralla on perinteitä ja siinä on ollut toiminnassa mukana myös persoonia, niin pelaajissa kuin penkinkin takana. Tämä kausi on ollut tosi vaikea, mutta uskokaa pois, kyllä se vielä koittaa päivä, jolloin taas menestystä tulee, homma toimii ja hallille on hauska mennä.

Ei Mikkelissäkään vuodet 2007-2009 mitään jääkiekon ilojuhlaa pidetty, mutta niin vaan on jälleen kelkka kääntynyt oikeaan suuntaan ja siitä täytyy olla tosi tyytyväinen. Miten hyvältä onkaan tämä syksy maistunut kun homma on toiminut. Muistan toki senkin kun mestaruuksien jälkeen alkoi se alamäkivaihe, suoraana sanottuna vitutti mennä hallille katsomaan sitä perseilyä, mutta tuli silti mentyä. Muutamat pelaajat, jotka olivat seurassa jo tuolloin ovat nyt myöhemmin sanoneet että ne samat naamat, jotka oli aina siinä katsomossa omilla paikoillaan eivätkä ihan joka asiasta antaneet puukkoa, olivat noina iltoina erityisen tärkeitä, vaikka voittoa ei tullutkaan. Tieto siitä, että ainakin pieni osa porukasta säilyy joukkueen tukena oli kuulemma erityisen merkittävä. En kuulu Sarvisklubiin, mutta samalla kausikorttipaikalla jo 11.vuotta istun ja aion istua jatkossakin. Meni syteen tai saveen, mutta hallille menen niin kauan kunnes kyns kylymenee..

Menkää tekin. Joensuun perinteinen, arvokas ja yksi 1. Divisioonan ja Mestiksen suurista sen ansaitsee.

Taistelumieltä sinne itään, siellä sitä on ollut ennenkin.

Ps. Hyvää Joulua kaikesta huolimatta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mehtimäkeläisen mukaan Fox ja Härmä ovat taas mukana. Kenen idea tuo äijien "poispotkiminen" oli? Varmasen vai Jormakan? Minkälainen joukkuehenki Jokipossa on? Joskushan tälläiset kriisit saavat joukkueen pelaamaan apinanraivolla, kun menetettävää ei oikein ole. Joukkueesta jos löytyy kunnon liidereitä, niin sama kai se kuka siellä penkin takana on, jos sitä oikeaa valmentajaa ei kerran ole.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Mehtimäkeläisen mukaan Fox ja Härmä ovat taas mukana. Kenen idea tuo äijien "poispotkiminen" oli?

Niin, onko ne sitten potkut kuitenkaan? Ovat vapaat lähtemään jos uusi seura löytyy..kertonee kaiken oleellisen rahatilanteesta.

Sitten mä en ymmärrä sitä, että täälläkin osa vinkuu valmentajakuvion perään, että ei saada hoidettua. Samat naamat kuitenkin oli laittamassa Varmasta pihalle mahdollisimman nopeasti, pitäis olla tyytyväinen? Se, mistä homma on tullut julkisuuteen liian aikaisin on sitten oma lukunsa.

Toivottavasti Fox näyttää tänään taivaan merkit, sillä vahvistus se äijä tuohon joukkueeseen on, tai olisi.

Muuten ei pelistä paljoa odotuksia ole, SikaMarkku sikailee edelleen ja tehnee samalla muutaman pisteen. Jospas Jokipojistakin joku onnistuisi.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit:

I
Muhonen-Hakkarainen-Koivisto
Korkeavuori-Kallioinen
II
Ojanen-Flinck-Lähteenmäki
Koponen-Vaarasuo
III
Jormakka-Kaijomaa-Lindholm
Kautto-Näkyvä
IV
Ryynänen-Piispanen-Laine

Teemu Seppänen maalissa. Jasko ei sitten tänään ole mukana, vaikka niin kai piti (kipeä?), samoin Tomi Leivo puuttuu jostain syystä. Foballa lie joku pieni kolhu? Miikka Lindholm tekee paluun kaukaloon pitkästä aikaa. Päällimmäisenä toiveena kai Daven kohdalla olisi ehjä peli ilman uusia loukkaantumisia.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Sitten mä en ymmärrä sitä, että täälläkin osa vinkuu valmentajakuvion perään, että ei saada hoidettua. Samat naamat kuitenkin oli laittamassa Varmasta pihalle mahdollisimman nopeasti, pitäis olla tyytyväinen?

Onneksi on seurajohdon asia vielä tehdä ne päätökset ja ajoittaa asiat myöskin oikein....Itse olen tyytyväinen ratkaisuun edelleen, koska jotain piti tehdä. Siihen olen aika paljonkin vähemmän tyytyväinen kuinka asiat hoidettiin. Tämä ratkaisu oli tulossa ennemmin tai alkujaan myöhemmin, niin sekin pistää kiehumaan, että kuinka homma lipesi sitten tyhjän päälle.

Se, mistä homma on tullut julkisuuteen liian aikaisin on sitten oma lukunsa.

Tähän en viitsi edes kommentoida. Asiasta paremmin tietävät voi tarjota sitten kansalle huumoria jos tahtoavat.

Toivotaan että hommassa on nyt ammattiylpeyttä ja pojilla pikkasen kiukkua takana, että pistetään kaikki tänään peliin. Kun turpaan tulee, niin otetaan sitten edes tyylikkäästi. Olisipa hienoa lähteä joulun viettoon jos kuultaisiin vielä tänään joku uutta intoa nostattava valmentaja uutinen.
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Yllättävän tasainen vääntö. Parasta oli Jokipoikien taisteluilme ja -asenne, lähes joka jätkä näytti antavan kentällä kaikkensa, ja tällä pelillä olisi melkeinpä mitä tahansa muuta kuin sarjakärkeä vastaan viety taisto ainakin jatkoajalle. Nyt Jukurit vain meni lopussa menojaan, ja näytti syyn sille, miksi se johtaa runkosarjaa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Yllättävän tasainen vääntö. Parasta oli Jokipoikien taisteluilme ja -asenne, lähes joka jätkä näytti antavan kentällä kaikkensa, ja tällä pelillä olisi melkeinpä mitä tahansa muuta kuin sarjakärkeä vastaan viety taisto ainakin jatkoajalle.

Tämä oli oikeastaan varsin odotettua Jokipolta. Niinkuin aiemmin viittasin, sitä "ammattiylpeyttä" tämän tason pelaajilla on, ja tälläinen vaikea tilanne niinkuin Joensuussa nyt on, saa sen esille. Jukureilta hienon syyskauden hieno lopetus, ei voi kuin olla tyytyväinen Jukureiden tämän hetkiseen tilaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös