Pe 16.11.2018 Pelicans - HPK

  • 1 755
  • 8

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Avataanpa ketjua, kun Lahdessa valmistaudutaan toiseen osaotteluun Hämeen Herruudesta. Kertaalleen on jo pelattu, ja HPK voitti tuon kauden ensimmäisen kohtaamisen Hämeenlinnassa maalein 2-1.

Pelataan tänään muustakin kuin Hämeen Herruudesta, koska kummallakin joukkueella on ollut varsin hyvä kauden alku. HPK tällä hetkellä sijalla 3 ja Pelicans ottelun vähemmän pelanneena sijalla 6. Eroa vain 2 pistettä, joten tärkeistä pisteistä pelataan, kun tämä suuri ja tasainen joukko Kärppien ja TPS:n takana käy omaa taistoaan siitä, kenellä pistetahti pysyy hyvänä pimenevissä marraskuun illoissa.

Pelicans jäänyt vain kerran pisteittä kymmenessä kotiottelussaan, eikä Kerhokaan yhtä monessa vierasottelussa ole poistunut kaukalosta kuin 3 kertaa ilman pisteitä. Tasurilta haiskahtaa ja siihen voisi Kerholaisittain olla tänään tyytyväinen. Pelicansille se luonnollisesti olisi pieni pettymys.


Pelicans tänään

Tyrväinen - Siikonen - Mankinen
Saarinen - Mustonen - Zohorna
Lahtinen - Björninen - Ylönen
Vartiainen - Toivola - Kivelä

Jürgens - Kousa
Teppo - Shtshemerov
Nilsson - Kaski
Laine

Skarek (Olkinuora)

***

HPK tänään

Turunen - Paajanen - Tuulola
Innala - Leino - Cornet
Lahti - Lucenius - Nenonen
Ruokonen - Riska - Puustinen

Friman - Nikkilä
Laatikainen - Almari
Lindgren - M.Karjalainen
Niemeläinen

A.Karjalainen (Larmi)
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Nimet Almari ja Karjalainen aiheuttaa meikäläisellä isoja pelkotiloja. Ei ole kumpikaan vakuuttanut.ei sitten tippaakaan.
Toisaalta ei uskalla Tyrväinen ajella päähän niinku Lehtivuorta kun joutuu muuten vastaamaan Karjalaiselle hölmöilyistään
 
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään tuskin mennään niin paljon yhtä päätyä kuin viime pelissä. Molemmat joukkueet ovat hyvässä vireessä, joten odotukset hyvään kiekkopeliin ovat olemassa.

Ilmeisesti mukava määrä Kerhon kannattajia tänään Lahdessa. Pitäkäähän meteliä!
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Kiva peli. Alun ylivoimilla homma nuottaan ja loppuaika ajettiin vastustajaa kulmaan höyryämään. Parit hasardit olisi saanut.jäädä tekemättä, mutta Skarek hoiti.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nimet Almari ja Karjalainen aiheuttaa meikäläisellä isoja pelkotiloja. Ei ole kumpikaan vakuuttanut.ei sitten tippaakaan.
Toisaalta ei uskalla Tyrväinen ajella päähän niinku Lehtivuorta kun joutuu muuten vastaamaan Karjalaiselle hölmöilyistään

Olisiko aika päästä yli jo näistä? Onneks Kerhon valmentaja ei ruvennut mittailemaan mailoja liiallisten käyröjen suhteen :/

Hieno voitto Lahteen. Skarek on hyvä.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Kokonaisuutena hyvä vieraspeli kerholta, tässä vaiheessa tarkoitan siis itse peliä ja pelillä tarkoitan 5v5 peliä. Siinä maalipaikat meni aikalailla tasan tai jopa vähän Kerhon eduksi. Hyvä 5v5 peli ei tosin riitä jos ottaa noin paljon jäähyjä. Tuomarilinja oli todella tiukka jos vertaa HPK-JYP pelin ja hyvvä näin, että rikkeet otettiin pois, eikä homma mennyt painiksi.

Pelicans oli tänään parempi tehokkaan ylivoimansa turvin. Tuo Kerhon yv on kyllä yksi murheenkryyni edelleen ja siihen kaipisin tehoja.

Luceniukselta jälleen hyvää peliä ja palkintona yksi syöttöpiste. Loi myös muutaman maalipaikan mistä kaverit eivät saaneet sisään, mutta tähän Kerhon tehottomuuteen ollaan jo aikalailla totuttu.

Huomenna kaatuu HIFK tällä samalla pelillä, kunhan tyhmät jäähyt jää pois.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Asialla sinänsä enää merkitystä, mutta miksi tuo Pelicansin neljäs maali hylättiin haaston jälkeen. Nyt kun ottelukooste vihdoin tuli katseltavaksi en löytänyt syytä enkä löytänyt paikan päällä katsottunakaan.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Asialla sinänsä enää merkitystä, mutta miksi tuo Pelicansin neljäs maali hylättiin haaston jälkeen. Nyt kun ottelukooste vihdoin tuli katseltavaksi en löytänyt syytä enkä löytänyt paikan päällä katsottunakaan.
Koska Toivola vei kiekon Karjalaisen räpylän alta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös